Jouluvalmistelut on hyvä aloittaa hyvissä ajoin...
Nyt enää siis neljä kuukautta Jouluun.
Lahjojen hankinnan voi aloittaa ja tehdä kaikkea sellasta ennen joulukuuta mitä vaan ehtii. Itselläni on ainakin Joulukuussa niin paljon kaikkea touhua, että ei sillon enää ehdi lahjoja miettiä.
Kommentit (37)
Mä kävin jo kuusen valkkaamassa metsästä ja huomenna laitetaan pihavalot.
Joko laitetaan jouluverhot ikkunaan?
Alkaa olla jo myöhäistä, itse aloitin juhannusaattona.
Mä kans lauloin eilen joululauluja.
Tyttöni kysyi, että laulatko sä joululauluja?!
Sanoin, et khyllä.
Mäkin olen laulanut joululauluja jo useampana päivänä! Perhe nauraa.....
Nyt varmaan ropisee alapeukkuja, mutta: ostin tanaan ensimmaiset joululahjat! Siis laitoin ihan ostoslistalleni nama tietyt tavarat, etta varmasti muistaisin.
Rakastan joulua ja yleensa valmistaudun ajoissa niin ettei se viimeinen kuukausi ime tilia ja omia voimavaroja ihan nollille.
Voi sanoa, että elän syksyn jouluvalmisteluja tehden.
Joulukahvitarjoiluja voisi olla jo syyskuussa kaupoissa ja myös joululaulut kuulua, että olisi tunnelmaa etsiä lahjoja.
Ehdottomasti! Joululauluja en laula tai joulukoristeita ota esille ennen kuin joulukuun alussa, mutta joululahjoja ostelen hyvissä ajoin. Omalle tytölle ja kummitytölle on jo lahjat ostettuna. Miehen joululahja on suunniteltu.
Mieheni osti kinkun tammikuun alesta eli se jo hommattu.
Vierailija kirjoitti:
Joulukahvitarjoiluja voisi olla jo syyskuussa kaupoissa ja myös joululaulut kuulua, että olisi tunnelmaa etsiä lahjoja.
Kaikki ei halua kuunnella pitkin syksyä ja talvea ärsyttäviä joululauluja.
Itse aloin jo touko- vai kesäkuussa lahjojen tekoon, neulon itse kaikille jotakin ja vielä riittää hommaa varmaan ihan marraskuulle asti.
Taas on mattimyöhäiset liikkeellä ihan niinkuin se joulu taas yllättäisi.E ikö teillä ole mitään elämänhallintaa, suunnittelisitte paremmin niin ei jäisi viimetippaan järjestelyt.
Ilotulitteet voi hankkia jo nyt jemmaan.
15.9. on sata päivää jouluun! :) Nyt on siis syytä viimeistään ryhtyä suunnittelemaan!
Itse ostin ensimmäisen joululahjan jouluksi 2016, ootas, ehkä elokuussa 2015. Mä oon tämmönen lahjajemmari. Kyseessä kirja, viime jouluna lahjansaaja ei osannut vielä lukea niin päätin jemmata vuoden.
Lisäksi teen lapsille omat joulukalenterit, joissa on pieniä lahjayllätyksiä. Niitä haalin pitkin vuotta.
Meillä on jo koristeet paikoillaan..nyt vain ne verhot ja liinat. On kiva aloittaa ajoissa niin ehtii sitten jouluna nauttimaan..
Kohta pitääkin teurastaa se sika saunan takana. Kätevää kun meillä kerrostalossa on siellä kuivaushuone, siellä on hyvä vetää potsilta kurkku auki ja ripustaa se valumaan tyhjäksi.
Olen käyttänyt Anttilan konkurssimyyntiä hyväkseni ja hankkinut joitakin joululahjoja sieltä. Olen sen verran pienipalkkainen, etten todellakaan voi hankkia kaikkia lahjoja yhden kuun palkasta, vaan lahjat on ostettava pitkin loppukesää ja syksyä.
Hihi kuuntelin tänään jo joululauluja :)