sielunkumppanuus?

kai suurin syy on lapset (tai vanhempi lapsi, ei tuo vauva siitä mitään vielä tajua).

Ja kun tuntuu että ei ole muka mitään järkevää syytä lähteä. Säälin miestäni jos jäisi yksin, olen luonteeltani sellanen että itellä voi kaikki olla päin persettä kunhan muut voi hyvin, tai olen olllut tähän asti siis viimeset 7 vuotta mutta nyt alkaa tuntuu siltä että laitan itseni toisten hyvinvoinnin edelle.

T:5

mielenkiintoinen aihe

minulla on todellakin kotona kolme lasta joista yksi jo sattuu olemaan aikuinen. Ei saa pyykkejään koriin tai koneeseen ei astioita pois pöydästä... kaikki jää siihen mihin ne sattuu tippumaan... jos haluan johonkin mennä ilman lapsia pitää siitä varoittaa viikkoa aikaisemmin, esim nyt parturi. Yleensä vienkin pojat äidilleni jos minulla on menoa, onhan se nyt niin kamalaa olla omien lasten kanssa tunti tai kaksi. yritän kerran kahdessa viikossa olla tunnin pois kotoa, mutta sekin jää aika usein vaan yrittämiseksi, en ole tarpeeksi ajoissa ilmoittanut joten miehellä onkin menoa juuri sille kellon ajalle...

Itse en jaksais enkä hyväksyisi tuollaista, että kaikki toimii miehen pillin mukaan. Kyllä miehen tulee ottaa huomioon naisen ja lasten tarpeet ja antaa niillekin tilaa. Vanhanaikaista meininkiä, että mies vie ja nainen vikisee.

ja sanon tämän kokemuksesta, siis meillä oli ensin tuollaista, ja sitten kun sanoin lähteväni, niin mies teki täyskäännöksen.



Minäkin olin liian joustava ja uhrautuva ja kiltti. Miehet ottaa siitä kaiken irti. Mitään et saa jos mitään et vaadi, ja jos suostut niin sinun yli kävellään mennen tullen.



Kyllä jos muutosta haluat niin se on otettava, ei se mies sitä taida sinulle ihan vain antaa. Ja jos ero tulee niin mitä menetettävää sinulla tuossa tilanteessa on, hyvä isä ja mies, vai? Ei kumpaakaan. Kaikki voitettavana, ehkä löydät joskus vielä sielunkumppanin. Jos et, niin ainakaan huonompaan ei ole mennyt jos lasten kanssa keskenänne vietätte hyvää elämää.



aiempi tiesmikänumerot vastaaja

miksi tässä näin elän? miksi en lähde vaan? En kertakaikkiaan osaa sanoa mitään syytä, en tiedä. Äitini tukee minua nytten ja auttaa niin kuin olisin yh kun kerran lapset sinne pitää viedä jos vaan suinkin äiti ei ole töissä. Lääkärissä käynnit ja kun lapset sairastaa niin toisen kun vien lääkriin niin äitini tulee toisen seuraksi. On jopa ollut toisen lapsemme kanssa osastolla yötä. En kertakaikkiaan tiedä enää mistään mitään... Ero meillä oli todella lähellä viime keväänä, kun olin aivan masentunut ja loppu, mutta oikeastaan kadun sitä miksi en lähtenyt...



-ap-

Äitisi selvästi tukee sinua jo nyt kuin olisit yh. Sinulla on turvaverkko kunnossa. Olet ollut lisäksi on masentunut, tiedät mitä tapahtuu jos et pidä itsestäsi huolta. Lasten kanssa pärjäät. Saatko asumiset järjestyyn, riittääkö rahat jne.



Kukaan ei sinua voi tuon enempää auttaa. Jos jäät odottaan mieheltäsi jotain lupaa lähteä, niin eihän se nyt hullu ole, häneltä lähtee mukavat oltavat ja alkaa yksinäinen oman talouden hoito ja lapsista ja isyydestä vastuun otto.



Ethän nyt edes pakota häntä ottamaan sinua huomioon, tai lapsia, tai kotitöitä.



Tee itsellesi lista plussista ja miinuksista jos jäät tai jos lähdet. Kirjoita päiväkirjaan mietteitäsi ja lue niitä aina kun epäilys iskee johonkin suuntaan. varaa aika perheneuvojalle ja käy siellä yksin, niin muutkin meistä tekee.



Myös se että sanot lähteväsi, jos mikään ei muutu, on työtä suhteen eteen. Uskomatonta mutta totta, minäkin tajusin sen sitten vasta. se vain tarkoittaa että olet asettanut rajat mitä sinulle voi tehdä ja mihin suostut. Ja suhde ei oikeasti toimi ilman rajoja.



Jos mies ei hyväksy tai kunnioita sinun toiveita ja tarpeita ja rajoja, niin eihän sellainen suhde toimi, ei ole hyväksi sinulle, ja jos se ei ole hyväksi sinulle, se on sinulle pahaksi ja vaarallista. Ja jos se on pahaksi äidille, se pidemmän päälle on pahaksi lapsillekin. Vaikka he näennäisesti eivät oirielisikaan.



ainoa mitä sinulta nyt puuttuu on oma rohkeus sanoa mitä haluat ja myös vaatia sitä, ja sitten tehdä mitä on tehtävä jos ei sinua kuunnella.



Voimia sinulle ja rohkeutta, olet oikealla asialla, mihin se lopulta siitä sitten kääntyykin! Tärkeintä onse että jonkin on muututtava!

Vierailija:

Äitisi selvästi tukee sinua jo nyt kuin olisit yh. Sinulla on turvaverkko kunnossa. Olet ollut lisäksi on masentunut, tiedät mitä tapahtuu jos et pidä itsestäsi huolta. Lasten kanssa pärjäät. Saatko asumiset järjestyyn, riittääkö rahat jne.

Kukaan ei sinua voi tuon enempää auttaa. Jos jäät odottaan mieheltäsi jotain lupaa lähteä, niin eihän se nyt hullu ole, häneltä lähtee mukavat oltavat ja alkaa yksinäinen oman talouden hoito ja lapsista ja isyydestä vastuun otto.

Ethän nyt edes pakota häntä ottamaan sinua huomioon, tai lapsia, tai kotitöitä.

Tee itsellesi lista plussista ja miinuksista jos jäät tai jos lähdet. Kirjoita päiväkirjaan mietteitäsi ja lue niitä aina kun epäilys iskee johonkin suuntaan. varaa aika perheneuvojalle ja käy siellä yksin, niin muutkin meistä tekee.

Myös se että sanot lähteväsi, jos mikään ei muutu, on työtä suhteen eteen. Uskomatonta mutta totta, minäkin tajusin sen sitten vasta. se vain tarkoittaa että olet asettanut rajat mitä sinulle voi tehdä ja mihin suostut. Ja suhde ei oikeasti toimi ilman rajoja.

Jos mies ei hyväksy tai kunnioita sinun toiveita ja tarpeita ja rajoja, niin eihän sellainen suhde toimi, ei ole hyväksi sinulle, ja jos se ei ole hyväksi sinulle, se on sinulle pahaksi ja vaarallista. Ja jos se on pahaksi äidille, se pidemmän päälle on pahaksi lapsillekin. Vaikka he näennäisesti eivät oirielisikaan.

ainoa mitä sinulta nyt puuttuu on oma rohkeus sanoa mitä haluat ja myös vaatia sitä, ja sitten tehdä mitä on tehtävä jos ei sinua kuunnella.

Voimia sinulle ja rohkeutta, olet oikealla asialla, mihin se lopulta siitä sitten kääntyykin! Tärkeintä onse että jonkin on muututtava!

Olen tällä hetkellä saanut niiltä harvoilta joille olen kertonut aika laidasta laitaan" ehdotuksia" ne on joko " pakkohan sun on jaksaa kun olette naimissa ja teillä on lapsia" tai sitten " lähde heti kiitämään, ei tuosta tule mitään"

Mutta minulta nimenomaan puuttuu rohkeus, vihaan mykkäkoulua ja puhumattomuutta. Mieheni sitä paitsi osaa sen taidon niin hyvin, että huih! Olisikin mykkäkoulua minulle, mutta se menee siihen ettei huomaa edes lapsia. Vanhempi 3v menee näyttämään isille piirrustusta ei mies ole huomaavinaankaan lasta tai piirrustusta, eikä puhu eikä pukahda lapsille. Nuorempi yrittää könytä syliin niin isi nousee ja kävelee tupakalle. Se on yksi syy miksi en avaa suutani, koska sitten täällä on niin paljon vaikeampi olla. Minun tehtäväni on sitten pitää lapset pois " isin tieltä" enkä halua lapsille sellaista tilannetta eihän ne ymmärrä mikä isiä vaivaa, saatika sitä että isin toiminta johtuu vain ja ainoastaan äidistä eikä lapsesta itsestään.

-ap-

Vierailija:

eihän ne ymmärrä mikä isiä vaivaa, saatika sitä että isin toiminta johtuu vain ja ainoastaan äidistä eikä lapsesta itsestään.

-ap-

On avioliittoja ja suhteita joiden eteen kannattaa tehdä töitä. Oikeastaan sinä et tiedä onko teillä kyse sellaisesta ennen kuin pistät miehen seinää vasten. Mutta silloin sinulla täytyy olla rohkeus ja voima lähteä jos mikään ei muutu. Muutenhan miehen ei tarvitse ottaa todesta mitään mitä sanot. Vain jos sinulla on vaihtoehto, eli lähteminen, voit avata suusi. Nythän et voi, koska pelkäät.



Mitä pelkäät? Eroa. Mutta kuitenkin ajattelet sitä. Jos ajattelet oikein, niin sinullahan ei sitten ole suun aukaisemisesta mitään hävittävää, vain voitettavaa. Voittosi on se että tilanne muuttuu. Joko se muuttuu teidän perheessä ja suhteessa - jos mies tajuaa ja hänestä on mihinkään, tai sitten se muuttuu sinun ja lasten elämässä. Sinulla on siis vain voitettavaa sillä että pidät puolesi.



ainoa mitä nyt tarvitset on se että itse oivallat tämän. Että ymmärrät että et voi muuttaa miestäsi, vain itseäsi. Ja vain miehesi voi muuttaa itseään. Jos haluaa! Nyt hän ei halua. Hänen ei tarvitse. Kukaan tai mikään ei pakota. Näin vaan on.



Kukaan ei myöskään voi pakottaa tai auttaa tai muuttaa sinua. Vain sinä. Vain sinä itse voit muuttaa tilanteesi.



Voimia ja paljon miettimistä sinulle. Jos tiedät mitä haluat se on mahdollista saada. Mutta ensin sinun täytyy itse antaa itsellesi oikeus niihin asioihin. Kukaan muu ei voi sanoa onko sinun avioliitto hyvä tai pelastamisen arvoinen, vain sinä.

mitähän vahinkoa miehesi aiheuttaa omille lapsilleen tuommoisella käytöksellään????? miehesi ei tajua mitä tekee, sinä olet ainut joka lapsianne suojelee!!! mieti vastuusi siinä asiassakin. älä enää salli käveltävän sinun ylitse! voisin kuvitella että huomaat erottuasi, alkujärkytyksen jälkeen, että lapsesikin ovat onnellisempia kahdelleen sinun kanssasi, ilman miehen mukanaoloa. tulet itse olemaan vapautuneempi eikä sinun tartte miettiä joka sanaa tai käytöstäsi miten niihin miehesi reagoi jne.



vaikea on päätös mutta mieti mieti ja saa asiasta varmuus!! juttele äitisi kanssa ja ystäviesi. miehellekin voit sanoa että olet jo melkein muuttamassa poi, josko heräisi unestaan...

Eli se sielunkumppani voi hyvin löytyä siitä omastakin miehestä, mutta se vaatii työtä ja aikaa. On hyvin tärkeää, että parisuhteessa tehdään asioita yhdessä ja vietetään toisinaan aikaa myös kumppanin kanssa kahdestaan, ilman lapsia.



Oman sielunkumppanini, siis mieheni, kanssa ajauduimme lapsen saannin jälkeen eron partaalle, mutta nyt ainakin näyttää paremmalta, osittain siksi että olen saanut hoitamatta jääneeseen masennukseeni lopultakin apua. Kiinnostus omaan mieheen vain pikkuhiljaa hiipui ja lopulta emme enää juurikaan viettäneet aikaa yhdessä.