Kummitäti antoi 6v tytölle lahjaksi retken mustikkametsään.

Jos tyttö oli sanonut, että ota sä nää, mä en syö? Oishan ne nyt silti tietysti voinut teille antaa.

Siis eikö antanut lapsen pitää edes niitä itse keräämiään marjoja?

Aika "kiva" idea!

Jos se puhdistaa ne teille? Jos ei niin kyllä vähän ihmettelisin. Ei nyt omakeräämiä tarvii teille antaa mut lapsen keräämät.

Sano suoraan et odotit et lapsi olisi saanut omakeräämät marjat itselleen.

Vai menikö lapselle omat suuhun metsässä?

Ovela

Hieno idea. Metsä on upea paikka. Kannattaisi kaikkien tutustua, jos "kiireiltään" ehtii.

Ehkä marjat oli vähän sivuseikka retkessä? Outoa kyllä, ettei tyttö saanut itse poimimiaan marjoja mukaan. Tai ehkä niitä oli kourallinen ämpärin pohjalla ja kummitäti ajatteli, ettei niin pienellä määrällä ole teillä käyttöä.

Vaikka 6-vuotias olisikin ollut huono keräämään, totta kai olisi pitänyt antaa erä kotiin vietäväksi. 

Että onpa omituinen kummitäti?

Mutta voihan olla, että keskittyivätkin kävelyy ja vaikkapa lintujen ja kasvien tunnistamiseen. Mustikkasaalis jäi niin vähäiseksi, ettei edes kehdannut sitä määrää mukaan laittaa. 

Olisi tietysti voinut kertoa teille, miten kävi. 

Jos tytön keräämät marjat menivät suoraan suuhun? Tai sitten kummitäti ajatteli yllättää, ja leipoa itse teille mustikkapiirakan?

Yleensä kai tuollaisia retkiä annetaan lahjaksi siksi, että se lahjansaaja ilostuisi ja olisi onnellinen. Voi olla, että lasta ei hymyilytä, kun päivän kykkimisen jälkeen ei ole yhtään mustikkaa näyttää kotiväelle. Mikä lahja se on, jos kummitäti saa ilmaista työvoimaa omien marjojensa poimintaan ja vielä seuraakin? Lahja itselle? Eikö kummitädin pitäisi haluta olla lapsen kanssa muutenkin kuin vain synttärilahjana ja hyötyajatuksella?

Minä annan paljon ns. aineettomia lahjoja mutta erona on se, että pelkkä oleskelu kanssani ei ole se lahja vaan jotenkin siihen on panostettu enemmän esim. leffaillat, yökyläilyt, leikkipuistoilut ja hoitokeikat kuuluvat mielestäni siihen kummitädin rooliin ja sitten se aineeton lahja on ennemminkin vienti teatteriin, huvipuistoon, veneretkelle tai johonkin sellaiseen paikkaan, joka ei ole lapselle tavanomainen ja josta lapsi varmasti pitää ja johon joudun itsekin panostamaan - jos ei rahallisesti niin ainakin ajallisesti. Mustikkametsän hyöty meni kummitädille - hän olisi joka tapauksessa poiminut ne marjat itsellensä - joten miten tämä nyt oikein oli lahja juuri lapselle? Onko sopiva lahja sellainen, jossa et anna oikein mitään itsestäsi mutta lahjansaaja joutuu antamaan aikaansa ja työvoimaansa sinun hyväksesi?

Retki mustikkametsään ei välttämättä ole yhdenkään marjan keräämistä.

Todennäköisesti täti keräsi muutaman litran, tyttö söi sillä aikaa ja välillä tutkittiin kantoja, kiviä, puolukanvarpuja, muurahaisia jne.

Meillä tyttö toi vastaavalta retkeltä kotiin mustikoiden sijaan kärpässienen.

Kuinka harvoin te oikein metsässä käytte jos moisen saamisen lahjaksi on mahtava juttu?

Kiva idea, huono toteutus.

Vaikka se 6-vuotias ei olis keränny marjan marjaa, olisin antanut omistani vaikka litran verran noin niinkuin symbolisena eleenä. Tai leiponut sen lapsen kanssa niistä marjoista mustikkapiirakan yhdessä lapselle kotiinviemisiksi.

Meillä ei todellakaan tuon ikäiset enää suostuisi lähtemään johonkin metsään, koska eihän siellä ole mitään tekemistä, korkeintaan jotain niiden marjojen ja/tai sienten keräämistä ja miksi kukaan täysijärkinen niitä nykyaikana keräisi, kun niitä saa vähällä hintaa kaupasta? Meillä ei varmasti reilu 1-vuotiaskaan viihtyisi metsässä hetkeäkään.

Vierailija kirjoitti:

Kiva idea, huono toteutus.

Vaikka se 6-vuotias ei olis keränny marjan marjaa, olisin antanut omistani vaikka litran verran noin niinkuin symbolisena eleenä. Tai leiponut sen lapsen kanssa niistä marjoista mustikkapiirakan yhdessä lapselle kotiinviemisiksi.

Näin minäkin olisin tehnyt, vähän marjoja muulle perheelle maistiaisiksi ja lapselle vaikka mustikkamaitoon. En olis ikinä kehdannut viedä itse kaikkia marjoja.

Harva tuon ikäinen metsässä "kerää" marjoja. Hyvä, jos kupin pohja täyttyy. Sitten marjat yleensä napsitaan suuhun. Retki oli retki metsään, ei niinkään mystikkametsäön, vaikka oli siellä mustikoitakin.

Ainakaan Keski-Suomen metsissä ei enää mustikoita ole. Puolukoita kylläkin ja paljon. :)

Mene läski itse sinne metsään keräämään niitä mustikoita. Vai eikö runko taivu kuin 10 astetta?

Vierailija kirjoitti:

Yleensä kai tuollaisia retkiä annetaan lahjaksi siksi, että se lahjansaaja ilostuisi ja olisi onnellinen. Voi olla, että lasta ei hymyilytä, kun päivän kykkimisen jälkeen ei ole yhtään mustikkaa näyttää kotiväelle. Mikä lahja se on, jos kummitäti saa ilmaista työvoimaa omien marjojensa poimintaan ja vielä seuraakin? Lahja itselle? Eikö kummitädin pitäisi haluta olla lapsen kanssa muutenkin kuin vain synttärilahjana ja hyötyajatuksella?

Minä annan paljon ns. aineettomia lahjoja mutta erona on se, että pelkkä oleskelu kanssani ei ole se lahja vaan jotenkin siihen on panostettu enemmän esim. leffaillat, yökyläilyt, leikkipuistoilut ja hoitokeikat kuuluvat mielestäni siihen kummitädin rooliin ja sitten se aineeton lahja on ennemminkin vienti teatteriin, huvipuistoon, veneretkelle tai johonkin sellaiseen paikkaan, joka ei ole lapselle tavanomainen ja josta lapsi varmasti pitää ja johon joudun itsekin panostamaan - jos ei rahallisesti niin ainakin ajallisesti. Mustikkametsän hyöty meni kummitädille - hän olisi joka tapauksessa poiminut ne marjat itsellensä - joten miten tämä nyt oikein oli lahja juuri lapselle? Onko sopiva lahja sellainen, jossa et anna oikein mitään itsestäsi mutta lahjansaaja joutuu antamaan aikaansa ja työvoimaansa sinun hyväksesi?

Ilmaista työvoimaa? :D Tuskinpa tuon ikäinen lapsi on poiminut kummitädilleen litrakaupalla mustikoita. No, ehkä se kummitäti saa tytön keräämistä mustikoista yhteen aamupuuroon lisukkeet. Olettaen, että tyttö ei napsinut marjoja suoraan suuhunsa.

Nyt on kyllä pakko esittää aloittajalle tiukka kysymys:

Miksi SINÄ et kysy tätä asiaa kummitädiltä, tai miksi SINÄ et pyytänyt, että olisi antanut tytölle edes piirakkamarjat?

En edes epäile provoksi, sillä voisin väittää tuntevani sen kummitädin.