Mix mulle piti käydä näin.... :(

Mitäs luulet et sen sun työkaverin vaimoke sanoo jos aiot paljastaa työkaverilles suuren salaisuutesi?

usko mua.

se ei ole sen arvosta että perhees jättäisit sen toisen takia.

olin itse hetken ihastunut työkaveriini, mutta tajuttiin se lopettaa ennen kuin mitään alkoikaan.

nyt siitä on jo pari kk aikaa ja se on mennyt ohi se tunne mikä sulla on varmaan nyt.

mäkin luulin ettei se mene ja olin ihan sekaisin...

mut kyllä se siitä.

sulla on perhe! älä hajota sitä...

Kiitos taas kovin kovin rakentavista vastauksista.

Okei, alotus oli vähän ehkä suppea.



Toki siis työkaveri " salaisuuteni" tietää. Ei kyseessä ole mikään " kaukaa ihastelu" vaan pitkän yhteistyön aikana syntynyt molemmin puolinen.. hmm.. veto toista kohtaan.



Ajattelen lähinnä sitä, etten ihastuksen takia toki perhettäni haluaisi jättää, mutta teen ehkä väärin perheelleni olemalla ajatuksiltani koko ajan poissa...

tuohon kovasti yritän uskoa..

tai niin minäkin ajattelin kun olin kotona ja aattelin vaan sitä johon olin ihastunut.

mutta eihän mitään ollut tapahtunut, tavallaan ne haaveilut piti minut kasassa tavalla tai toisella.

kun mies tuijotti telkkaria, eikä jaksanut minunkanssa jutella... minä menin " nukkumaan" ajattelin sitä kaveria... samalla tunsin tekeväni väärin. mutta eihän se ollut mitään.

kyllä se siitä!

ku ei vaan saa sitä mielestään...

elämänsä aikana, vain 8% jättää perheensä.

ohi. Mutta muista olla tekemättä mitään harkitsematonta.

mutta mulla ei mee ohi!!!

Samaa vehtausta jo 10ttä kuukautta, ei saa mielestään sitä toista, ku nähään joka päivä.. :(

miten töissä sitten?

me pidettiin vähän, mutta se onneksi lopetettiin...

tähän asti ne on menny ohi aina jossain vaiheessa, enkä ikinä vielä oo miestäni pettänyt...:) jos ei toisesta haaveilemista lasketa...:) se on vaikeeta, mutta luulen,että se kannattaa,tulee se arki vastaan muidenkin kanssa,ikävä kyllä:) tälläkin hetkellä on pieni ihastus menossa, mutta onneksi tämä henkilö asuu aika kaukana, emmekä me koskaan oikeastaan tapaa ilman liutaa muita ihmisiä... ja harvoin niinkään... viime viikonloppuna tavattiin, tanssittiin ja pidettiin hauskaa... jos olisin halunnut,olisin voinut mokata pahasti(ja se olis varmasti ollu ihanaa...;)),mutta oli pakko ajatella järjellä,en halua satuttaa ketään... kun on kerran luvannut,niin on luvannut. mutta unelmoida aina saa;)

lisään vielä,että meillä ei ole lapsia...

on ollut muutamakin ihastus, rakastus tämän suhteen aikana. Onneksi jossakin vaiheessa tajusin että ne menee aina jossain vaiheessa ohi. Nyt tajuan ajatella että ne voivat olla myös pieni elämän piristys,jonka ei tarvitse johtaa mihinkään. Voin kuvitella että se veto, himo, varmasti latistuisi arkeen jos tulisi tehtyä jotakin typerää.



Ekaa kertaa muistelen kauhulla kun ajattelen miten lähellä olin pienessa kaljapöhnässä oikeesti soittaa tuolle ihastuksen kohteelle. Ja samaan aikaan kerroin miehelleni etten ole tyytyväinen suhteeseemme. Sitten jotakin onneksi napsahti päässä ja tajusin mitä nyt menettäisin. Siitä olen vieläkin niin helpottunut välillä vaikka monta vuotta jo tuosta aikaa. Nyt sen jälkeen olen tajunnut nauttia vain haaveilusta tuntematta siitä syyllisyyttä tai pelkäämättä tekemäni enää mitään peruuttamatonta.



Mikäs sen kivempaa kun joskun vaikka puistossakin voi lasten leikkiessä ajatella taustalla jotain kivan tuntuista miestä ja nauttia niistä rakastumisen ihanista puolista. Kunhan muistaa että se on eri asia kuin se elämänikäinen rakastaminen. Ja koskaanhan me ei voida tietää miten elämä kääntyy ihan meistä riippumatta.



älä jätä hyvää miestä

Yritä nyt hillitä itseesi! Jos jätät perhees, niin varmasti kadut, usko pois! Tommoset ihastukset tulevat ja menevät. Todella itsekeskeistä, jos rikot perheesi ton takia! Ja varmasti tulet katumaan. Se on kumma, kun kukaan ei tajua, että se oikea onni löytyy siitä perheestä. Ei mistään ulkopuolelta. Ruoho voi näyttää aidan toisella puolella vihreemmältä, mutta ei oikeasti ole! Jos panostat täysillä siihen omaan suhteeseesi, voit löytää jotain upeaa ja tärkeää! Kyllä tosi onni on AINA työn takana ei näissä ihastuksissa!

tilanne täällä, ollut jo yli vuoden päivät.

Lohduttavaa tietää etten olekaan ihan ainoa ongelmani kanssa.

Mulle auttaa saamaan jäitä hattuun se kun muistutan itselleni ettei se ihastus kuitenkaan varmaan minua rakasta, välillä se tepsii ja välillä ei. Tähän mennessä on kuitenkin estänyt minua säntäämästä sokeasti rakastuneena johonkin peruuttamattomaan.

Kai se aika auttaa (kauanko??)

niin johan pääset suurimmista tunteistasi eroon. Jos ei kerta riitä, niin sitten kymmenen kertaa. Tai 20 kertaa. Toki muista ensisijaisesti kunnioittaa sitä puolisoasi eli pidä huoli ettei oma väki tai etteivät ulkopuoliset tarpeettomasti saa asiasta tietää. Donnii, sen 10 tai 20 jälkeen sitten varmasti tiedät, että haluatko jatkaa nykyisen puolisosi kanssa vai uutta suhdetta. Kerrankos täällä eletään, joten muita satuttamatta kaikki lienee on sallittua.

Ei nähä työajan ulkopuolella, eikä pidetä yhteyttäkään. Työpäivät kuitenkin saattavat olla n. 10 tuntisiakin, sekä tietysti ne petolliset firman bileet.....

turhan tarkka tavarastaan!

Annetaan vaan koko työporukalle niin ei ihastuta yhteenkään niistä eikä rikota perheitämme. HALOO!!!

Mutta se ihastus iski kun salama kirkkaalta taivaalta kun tapasin miehen uuden kaverin noin vuosi sitten. Ensimmäisen kerran kun lähdettiin baariin tuossa puolisen vuotta sitten huomattiin kyllä kumpikin, että tässä on nyt jotakin maagista. Viikottain ollaan nähty ja siis niin, että mieheni on paikalla... Mutta tässä muutama viikko sitten mentiin kyllä ihan sinne loppuun asti, kun lähdettiin baariin ja mieheni lähtikin aikaisemmin pois... joten se meni sitten niin pitkälle kun ikinä mennä voi... Pääni on ollut sekaisin siitä asti, vähän liiankin kanssa...



Olen kokenut jo pitkään, että olen vankina omassa kodissani, olo kuin nurkkaan ahdistetulla eläimellä joka vaan etsii pako paikkaa, mutta en vaan tiedä mitä mun pitäisi tehdä... Tätä on siis ollut pitkään... tuntuu että olen tässä avioliitossa enää vain velvollisuuden tunteesta...

Se on jo aika legendaarista.

Mulla oli sama tilanne n. vuosi sitten.

Tai se päättyi vuosi sitten, alkoi taas vuosi ennen sitä, eli vuoden se kesti.



Koskaan ei työkaverin (olkoon vaikka Joni) kanssa puhuttu ihastumisesta tms. tunteista, mutta molemmat kyllä tunsi niiden olevan läsnä, olen ihan varma.

Jonilla oli avovaimo, ja itselläni avomies ja 1 lapsi.



Ei nähty töissä joka päivä, vaan n. 3krt viikossa, ja jokaisen päivän jälkeen olin kotona ihan sekasin.

Sitten taas muina päivinä, pystyin pitämään Jonin jotenkuten pois mielestä. Kun tilannetta oli jatkutunu useampi kuukausi, oma mieheni (vaikka Jari) alkoi huomata jotain. En pystynyt enää kieltämään Jarilta, etteikö mitään olisi. Kerroin, että olen toivottoman ihastunut työkaveriini.

Toki siitä tuli pitkäpitkä riita. Sen riidan aikana töissä tulimme Jonin kanssa entistä läheisimmiksi, kun en enää pelännyt.

Yhden työpäivän jälkeen lähdettiin Jonin kanssa kahville, ja ilta päättyi pitkään suudelmaan.

Kerroin miehelleni välittömästi tästä. Hän, ja lapsemme lähti viikoksi mieheni vanhemmille, ja sain rauhassa selvittää pääni. Tuon viikon aikana tapailimme Jonin kanssa, mutta silloin taas aloin kokea kauhee ikävää OMAA miestäni kohtaan.



No, tää on PITKÄ juttu, mutta... Ollaan Jarin kanssa tänä päivänä yhdessä, Joni vaihtoi työpaikkaa pari kk sitten, ja soitellaan silloin tällöin mutta vain ystävinä.

Kun omassa suhteessa on " tylsää" , on HELPPO ihastua.

Kun antaa sille ihastukselle vähän aikaa, ja tekee ehkä jotain kiellettyäkin, ne OIKEAT tunteet tulee esiin.