Lue keskustelun säännöt.
Ensimmäisen lapsen kanssa kiinnosti kaikki ihan eri tavalla
19.08.2016 |
Otin ensimmäisestä jatkuvasti kuvia, ensimmäinen hymy, ensimmäinen aivastus, ensimmäinen *lisää tähän 1000 kohtaa* monta vauvakirjaa täynnä juttuja, hiuskiehkuroita yms. Vaatteet kudoin pääsääntöisesti itse. Satujakirjoja luettiin kunnolla ja eläytyen. Olisin voinut kylvettää vauvaa vaikka yli tunnin vain katsellen kuinka suloinen hän on.
Toisen lapsen kanssa oli ihan eri tilanne. Kuvia otin lähinnä kännykkäkameralla, hymyt ja aivastukset menivät ohitse. Vauvakirjassa on vauvan perustiedot, pari-kolme sivua tekstiä. Vaatteet ostan alesta sillä perusteella että kestää pesua. Usein kirjan lukemisen sijaan laitan dvd:n tai annan lasten läppärin käteen. Kylvetyshetkiin patistan usein miehen.
Lapset nyt 4- ja 2-vuotiaat. Mistä johtuu mielenkiinnon lopahtaminen toisen lapsen kohdalla? Molemmat olivat toivottuja ja molempia toki rakastan. Mikä minussa on vikana?
Kommentit (11)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä toisen kanssa ei ole niin "tarkka"? Asiat on jo itselle tuttuja! Kaikkea ei tarvitse ihmetellä ja yötä myöten päivitellä? En siis tiedä :) Itselläni on vain yksin lapsi. Mutta tuskin se nyt huonoa äitiä tekee. Ehkä sinua voisi auttaa jos miettisit mitkä asiat toisen kohdalla on paremmin? Esim. olet ehkä rennompi äiti?
Ihan normaalia - sitten jos tiedät seuraavasta, että on kuopus, niin fiilis on taas ero, kun tietää että on viimeinen.
Itse odotan toista lasta. Ensimmäisessä raskaudessa olin ihan innoissani, siitä kerrottiin kaikille, neuvolakäynnit olivat isoja tapahtumia, vauvakirjaa täytin etukäteen, ostelin vaatteita, vauvan huone oli tehty monta kuukautta etukäteen valmiiksi ja en millään olisi malttanut odottaa, että vauva syntyy. Mies oli myös onnensa kukkuloilla ja hierosi minua illat pitkät. Toinen raskaus (pitkään odotettu ja toivotti) on mennyt ihan hyvin, mutta suoraan sanoen en ole edes jaksanut ajatella koko asiaa tai mitenkään valmistella vauvan tuloa.
Minä olin perheen nuorin. Vauvakirjani oli aika tyhjä. Kuvia minusta otettiin murto-osa siitä, mitä sisaruksistani. Tuntui, ettei vanhempiani koskaan kiinnostanut, kuka olen. En tarkoita syyllistää ketään, mutta kärsin tästä edelleen aikuisena. Vauvakirja ei ole ehkä se kaikkein tärkein, mutta ei kannattaisi unohtaa sitä itse lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monet toimivat samoin lemmikkien kanssa. Esim. ensimmäiselle koiralle huippu ruokavalio, saa nukkua omistajan sängyssä, joka paikassa mukana, harrastetaan ja lenkitetään kunnolla. Seuraava koira - nappularuoka, kusetus talon nurkalle, oma matto jossain nurkassa nukkumapaikkana (en sano että tuo olisi väärin, koirat ovat niin erilaisia ja toinen tykkää nukkua yksin matolla, toinen omistajan kainalossa)
No niin se vaan menee. Isolta osin on kyse ajastakin, kahden lapsen kanssa ei oikeasti ole samalla lailla aikaa uppoutua tuusaaman jotain kylvetystä tunniksi, kun isompi on sillä välin jo keksinyt vaikka mitä vekkulia hommaa.
Samoin väsymys oli ainakin itselläni toisen kanssa suurempaa, parin vuoden univelat alla ja siihen uusi vauva.
Ja käytännöllisyys! Esikoiselle kudotut vaatteet menee pikkusisaruksellekin. Äitinä olet oppinut että trikoovaatteita ja vetoketjullisia pusakoita nyt vaan tulee käytettyä ja pestyä helpommin kuin niitä villaisia ihanuuksia.
Mä olen aina miettinyt, että sen minkä pikkuveli menettää jossain kuvaamassasi huomiossa, hän saa satakertaisena takaisin isolta sisarukselta. Sisarus on pienelle se rikkaus, mitä esikoisella ei ollut.
Mutta ihan tasan yhtä rakkaita ja raivostuttavia ovat molemmat, se kenen vauvailmeitä on kuvattu enemmän ei liity siihen mitenkään 😊
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenkin tuli paha mieli :( ei kaksi vuotiaalle anneta dvd:tä tai tablettia viihdyttämään. Kirjoja pitää lukea lapselle. Ja tehdä juttuja. Piilota elektroniikka viikoksi niin on pakko tehdä lasten kanssa jotain ja ehkä taas innostut.
9, en minä sitä niin innosta hihkuen annakaan mutta kun lapsi rauhoittuu helpoiten niin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olin perheen nuorin. Vauvakirjani oli aika tyhjä. Kuvia minusta otettiin murto-osa siitä, mitä sisaruksistani. Tuntui, ettei vanhempiani koskaan kiinnostanut, kuka olen. En tarkoita syyllistää ketään, mutta kärsin tästä edelleen aikuisena. Vauvakirja ei ole ehkä se kaikkein tärkein, mutta ei kannattaisi unohtaa sitä itse lasta.
Mä olin keskimmäinen, tosin mun piti kai jäädä kuopukseksi. Liian kiltti, tavallinen, isän suvun näköinen ja tapainen, kunnes sitten yhtäkkiä liian hankala, outo jne.
Sain tietysti myös hoivaa, mutta vanhempana tyttärenä ja keskimmäisenä lapsena oli ns kusiset paikat. Vaikka olin suunniteltu!
Keskittymiskyvyttömän ihmisen lapsena on vaikea olla.
Huono äiti.