Mllainen kolmenkympin kriisi sinulla oli ja kuinka pitkään se kesti?
Teitkö jotain radikaaleja päätöksiä vai odotitko vain? Vai eikö ollut kriisiä lainkaan?
Kommentit (6)
Mulla taitaa olla se juuri nyt. Tuntuu kuin tekisin välitilinpäätöstä elämästäni; mitä olisi pitänyt tehdä toisin, mitä haluan tulevaisuudelta, missä näen itseni 20 vuoden päästä, voinko muuttaa jotain? Päälle vielä voimakas vapaudenkaipuu, ei niinkään avioliitostani vaan ruuhkavuosista ja pikkulapsiajasta. Jotenkin musta tuntuu siltä, että oon hukannut* koko viimeisen vuosikymmenen enkä halua tehdä 30-40-vuotiaana samaa virhettä (* oikeasti en edes ole). Ja toisaalta vahva tunne siitä, että nyt pitäisi tietää mitä oikein elämältäni haluan ja asettua aloilleen - tähän saakka olen parisuhteesta, perheestä ja työstäni huolimatta ajatellut, etten tiedä mitä minusta tulee "isona".
Ajattelin odotella, että kuohunta menee ohitse, ja paneutua lähinnä pienempiin projekteihin kuten elämäntapamuutokseen.
Oli sellainen kriisi, että tajusin, että jos haluaa tehdä isoja muutoksia uran suhteen, se pitää tehdä nyt. Niinpä hain eri paikkoihin ulkomaille, ja sillä tiellä olen edelleen, melkein 20 vuotta myöhemmin. En ole katunut.
Vierailija kirjoitti:
Mulla taitaa olla se juuri nyt. Tuntuu kuin tekisin välitilinpäätöstä elämästäni; mitä olisi pitänyt tehdä toisin, mitä haluan tulevaisuudelta, missä näen itseni 20 vuoden päästä, voinko muuttaa jotain?
Samanlaisia fiiliksiä täälläkin. Jostain syystä olen miettinyt paljon mennyttä ja pohtinut, mitä kaikkea olisi kannattanut tehdä eri tavalla teini-ajoista lähtien, vaikka ei tietenkään olisi kannattanut tehdä mitään toisin, koska siten en olisi tässä pisteessä, kuin olen nyt. Myös muuta kriittistä pohdintaa elämänvalinnoista, kuten omasta koulutuksesta, lisäksi kriiseilyä siitä, kuka oikein olen ja mitä haluan elämältäni, sillä vaikka on selvää, että jotkin asiat elämässä alkavat olla poissuljettua, tuntuu samalla siltä, että on elämässään vasta alussa.
Jouduin toteamaan etten ole pystynyt hankkimaan seksiä parisuhdetta koko tähänastisen elämäni aikana ja tuskin tulevaisuudessakaan. Sairastuin ja syrjäydyin. Mies, 37.
Minulla ei ollut kriisiä. Erosin 4 vuoden suhteesta 25-vuotiaana ja vietin pari vuotta sinkkuelämästä nauttien. Sitten 27-vuotiaana tapasin elämäni miehen, muutimme yhteen, hankimme koiran, kiersimme maailmaa, menimme naimisiin ja saimme lapsen. Nyt olen 34-vuotias ja elämä hymyilee. Jos jotain suurta mullistusta hakemalla hakee, niin lapsen myötä prioriteettini muuttuivat täysin, eikä uran tekeminen enää kiinnosta yhtä lailla.
Nimimerkillä: neljänkympin kriisiä odotellen 😁