Haluaisin lapsia, mutta en lapsiperhearkea

^^ siis otsikko pitäisi olla "pikkulapsiperhearkea"

-ap

Minä taas haluan lapsiperhearjen mutta en lapsia. Mulla on leikkihuone ihan vaan itselleni :)

No kaikkea ei voi saada. Elämä on valintoja.

Minäkin haluaisin lapsia mutta en sitä vauva-aikaa enkä todellakaan haluaisi olla raskaana. Enkä haluaisi yhtään pikkulapsiperhearkea. Haluaisin lapsen, joka tulisi ilman raskauttani maailmaan, ja olisi heti kolmasluokkalainen. Mutta olisi kuitenkin biologisesti minun ja mieheni ja sosiaalinen ja henkinen vanhemmuus samaten olisi meidän.

Kukapa ei haluaisi rusinoita pullasta.

Hoitaja lapselle. Tai oikeastaan neljä, niin on 24/7 joku hoitamassa.

Mä taas tahtoisin olla uudelleen raskaana, mutta en hoitaa vauvaa. Jos ne voisi syntyä taaperoina...

Tiesitko, että voit olla läsnä muiden lasten kuin omien jälkeläistesi elämässä? Minua ei kiinnosta omien lasten hankkiminen, mutta voin hyvin kuvitella itseni vaikkapa varavaariksi joskus kolmenkymmenen, neljänkymmenen vuoden kuluttua.

Sijaisperheeksi?

Iske yh iskä, jonka lapsi/lapset sopivan ikäisiä jo.

Hei, minustakin on välillä kaamea seurata kun toisten perheissä ne toisten lapset ovat niitä keskipisteitä :) On omia lapsia, ja vieläpä päiväkodissa töissä. totuus on, että se oma on kuitenkin oma. toki pikkulapsiaika on aika rasittavaa, ja itsekin käytin tuolloin paljon apuvoimia: tilattiin siivoaja, palkattu lastenhoitaja kävi pari kertaa viikossa vauva-aikana, kun itse nukuin, lueskelin, kävin lenkillä yms. omaa mukavaa. Työpaikkaruokaloista ostettiin valmista ruokaa kotiin, ja niitä sitten syötiin mukeloiden kanssa.

Toki oli säästettykin noita ylimääräisiä kuluja varten. Joten, jos haaveilet niistä muksuista, niin rupea säästämään 50-100€ säästötilille , rahastoihin yms. mihin nyt haluat säästösi pistää, noita ensi vuosia varten.  Jos kuitenkin päädyt siihen, ettet lapsia hankikaan, niin säästöistähän ei ole mitään haittaa.

Hyvää elämää voi viettää lasten kanssa, mutta myös ilman lapsia.

Ottakaa mies joka on henkisesti lapsen tasolla.

Voisitte ryhtyä tukiperheeksi.

Adopitio?

Minustakin pikkulapsiaika oli tylsää. Et voi kuitenkaan etukäteen tietää, millainen äiti tulet olemaan ja etenkään millaisen lapsen saat. Taaperosi saattaakin olla helppo ja ihana - toki sen varaan ei kannata laskea, vaan ennemminkin varautua pahimpaan.

Mitä jos tekisit vain yhden ja yrittäisitte tehdä arjesta mahdollisimman oman näköistänne mahdollisuuksien mukaan myös pikkulapsiaikana?

Nro 11 vastaus oli hyvä. Vähän samalla lailla toimimme mekin. Kun päätimme yrittää lasta vaikka ajatus varsinkin vauvavuodesta ja pikkulapsiajasta kauhistutti, niin päätimme samalla säästää mahdollisimman paljon rahaa tehdäksemme noista vuosista niin helppoja kuin voisimme. 

Meilläkin kävi siivooja kerran viikossa, sukulaistyttö hoiti lauantaiaamupäivät vauvaa, mies piti palkatonta vapaata isyysvapaiden lisäksi 3 kuukautta, kauppakassipalvelusta tilattiin ruoka ja lähikahvilasta haettiin lounaskeittoa omaan säilytysastiaan pari kertaa viikossa. Lisäksi tasattiin perhevapaita: minä vuoden, mies vuoden ja yksi vuosi siten että mä olin kotona maanantait ja mies torstait. Lapsi hoidossa ti-ke ja pe. 

Näillä keinoilla me selvittiin. Rahaa tietty paloi paljon enemmän  kuin ilman tuota kaikkea, mutta riidat pysyi minimissä, kummankaan univelka ei kasvanut mahdottomuuksiin ja musta tuntui etten hukkunut äitiyteen vaan oli mahdollisuus muuhunkin. Nyt on yksi ihana esikoululainen eikä enempää lapsia tule. 

Minäkin halusin lapsia mutta en vauva-arkea. Olisi ollut ihanaa jos lapsi syntyisi kaksi vuotiaana. Taaperot ovat jo hellyyttäviä, mutta vauvat eivät oikeestaan ole ikinä herättänyt minussa muuta kuin kauhunsekaisia tunteita. Adoptiota en kuitenkaan ikinä ole edes harkinnut. Olen aina tiennyt että haluan ehdottomasti oman biologisen lapsen. Nyt on sitten yksi lapsi, juuri viime viikolla täytti yhden vuoden. Tämä vuosi on ollut elämäni raskain ja väsyttävin. Tottakai ilon hetkiä on mukaan mahtunut, mutta enimmäkseen se on ollut päivittäistä hampaiden kiristelyä ja toivomista että aika kuluisi nopeampaa. Meidän vauvamme on ns. suuritarpeinen ja mikään ei ikinä riitä. Vielä vuosi pitäisi jaksaa tätä vauva-arkea ja sitten viimein tuosta vauvasta kasvaa se jo omatoimisempi taapero josta olen haaveillut. Tottakai vauva on alusta asti ollut äärimmäisen rakas, enkä häntä pois vaihtais, mutta tiedän vaan että meillä tulee menemään niin paljon paremmin kunhan kasvaa.

Seuraavaa vauvaa en edes halua ajatella, kun sitä ei ikävä kyllä voi kaksi vuotiaana synnyttää:(

Mulla vähän samat fiilikset. Tehtiin yksi lapsi. Kyllä tämä pikkulapsiaikakin menettelee, kun lapsi sattui olemaan superhelppo ja ikäisekseen todella fiksu. On nyt kolme ja elämä on ihan kivaa. Onneksi lapsi on aamu-uninen niin kuin mekin, niin saamme nukkua pitkään viikonloppuisin. Onneksi lapsi on motorisesti ikäisiään edellä, niin voimme tehdä perheenä sellaisia liikuntajuttuja jo nyt, mitä kuvittelin voivan tehdä vasta kouluiässä. Meillä kävi tässä lotossa tuuri, mutta toista lasta en uskaltaisi tehdä. Silloin se pikkulapsiperhehelvetti saattaisi alkaa.

Sitten kun vauva- ja taaperovaihe on ohi, niin kannattaa muistaa että loppujen lopuksi jokainen vanhempi luo itse sen lapsiperheen arjen. Minullekkaan ei sopisi 2x2hpäivässä ulkoilut, jokapäiväinen askartelu lasten kanssa ja ajatus siitä että äiti on se joka hoitaa kaiken lapsiin liittyvän. Meillä on alusta alkaen isä osallistunut yhtä lailla, hoiti vauvaakin että sain opiskeltua jne. Ulkoillaan kerran päivässä, mutta jos ei huvita, niin sitten ei mennä. Lapset saa katsoa aamulla piirretyt ja minä juoda kahvit rauhassa. Joskus tehdään jotain extraa, leivotaan tai askarrellaan, mutta muuten lapset ovat tuomittuja keksimään itse leikkejään. Tehdään arjeksi valmiiksi isot satsit ruokaa, koska en halua käyttää arki-illasta kokkailuun hirveästi aikaa. Kotiin tullessa lapset tosiaan saavat välipalan jälkeen keksiä itse tekemistä, ja minäkin keksin itselleni tekemistä. Itseasiassa vasta jostain luin, että lapselle tekee hyvää että hänellä on tylsää ja aikuiset ei keksi viihdettä heille, näin heidän oma mielikuvituksensa päästetään valloilleen. 

Mutta toisaalta on sinun kirjoituksessa pointtiakin. Esimerkiksi nukkumaanmenot ja ruokailut määrittää tosi paljon päivän kulkua, mutta kaikki onneksi helpottuu aina kun lapsi kasvaa. Minun mielestä, jos on normaali lapsi, niin monet tekevät siitä arjesta itselleen tosi hankalaa. Unohdetaan että lapsella on isäkin, joka voi häntää hoitaa jo vastasyntyneenä, kunhan ruokailut on mietitty. Unohdetaan myös, että lapselle on tärkeää omata hyvinvoivat vanhemmat, eivätkä sellaiset jotka uhrautuvat kaikkensa, luopuvat kaikesta omasta. Varhainen vuorovaikutus vauva- ja taaperovaiheessa on tärkeää, mutta on syytä myös miettiä sen vuorovaikutuksen laatua. Onko se parasta mahdollista, jos äiti ei anna vauvalle ja isälle kahdenkeskisiä hetkiä ja itsekin hetkittäin muista että minäkin olen arvokas ihminen joka tarvitsee välillä omaa aikaa? Ja liikaakin voi ennakoida tarpeita, tällöin vauva ei pääse kehittämään parempia kommunikointikeinoja. No tämä meni nyt ihan sivuaiheille, mutta tarkoitan vain, että kyllä pikkulapsiaikaa voi elää monella tavalla, ja joskus se 100% uhrautuminen ei ole edes lapsellekaan paras mahdollinen tapa.