Kenestä vihreiden puheenjohtaja?
Kuka on seuraava kun Niinistö lähtee? Ajattelin äänestää vihreitä seuraavissa vaaleissa, mutta jos joku ihan kamala akka tulee sinne johtamaan orkesteria, niin en todellakaan.
Kommentit (54)
Onko Ville Niinistö maksanut jo autoveron vai unohtuiko?
Eikö vihreissä ole enää yhtään järki-ihmistä? Soininvaaran lisäksi siis? Ainakin muihin vihreisiin verrattuna soininvaara tuntuu kuin olisi vahingossa liittynyt väärään puolueeseen.
Joku selkeästi eläinsuojeluhenkinen (siis järkevän linjan, ei mikään "veganismia kaikille" eläinoikeusaktivisti) pj oisi kyllä paikallaan, jos näin puolueen jäsenenä kantani sanon.
"Vielä edelliseen lisäisin että Vihreät puhuvat maahanmuutosta mutta kaikki poliittiset virat menevät valkoisille hyväosaisille kantasuomalaisille."
Minusta huono lähtökohta lähteä valitsemaan sillä periaatteella, että "nyt pitäisi saada vähemmistön x edustaja tähän virkaan", vaan aina pitäisi pyrkiä löytämään se pätevin ehdokas katsomatta siihen, mihin etniseen ryhmään kuuluu ja mitä sukupuolta edustaa, yms. En usko, että esim. maahanmuuttajatausta on millään tapaa este kohota Vihreiden puheenjohtajaksi. Se ei saisi kuitenkaan minusta olla mikään ponnahduslautakaan.
Olisi hyvä saada joku räväkämpi persoona, jolta löytyisi ripaus huumorintajua, puheenjohtajaksi tai näkyviin rooleihin. Vihreitä tuntuu aina vaivaavan sellainen yliasiallinen asiapitoisuus.
Vrt: toimittaja kysyy jotain, vihreiden edustaja alkaa selittää "no nythän on hyvä huomioida edenkin veden happipitoisuus, mikä tässä osassa järveä on jo vuosia ollut heikonlainen" ja sitten siihen tulee joku persu sanomaan "SE ON PULLA" ja vihreä alkaa selittää, että "anteeksi nyt, mutta tuo ei kyllä liittynyt mitenkään tähän asiaan ja.." niin monelle ihmiselle jää valitettavasti vaan se pullapersu mieleen ja sitä käydään sitten äänestämässä osaamatta arvioida, millaisia päätöksiä se pullapersu kykenee tekemään...
Viime vuodet todistaneet, että suomalaisille pitäisi puhua yksinkertaista selkokieltä. Vihreät tarvitsisivat tyypin, joka osaa heittää heidän agendaansa tällaisella menetelmällä.
Maltan tuskin odottaa kun persut tippuu eduskunnasta ensi vaaleissa !
Vierailija kirjoitti:

Yks persu onneks tajus hypätä vihreisiin.
Eikö puolueiltakin voisi edellyttää säästöjä ja yhdistymisiä niinkuin kunnilta ja muulta yhteiskunnalta? Noiden eri "vaalien" järjestäminen on aivan ylimääräinen kulu. Kun vihreät, demarit, vasurit ja vaikka RKP olisi yhden puheenjohtajan vetämät, säästettäisiin paljon. Toki voisihan ne vaikka ulkoistaa puheenjohtonsa Soinille, niin saisivat ihan vihreiden kaltaisen populistin puhumaan heidän puolestaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti Maria Ohisalo
Toivottavasti ei. Kuulostaa ihan dorkalta.
Eritteletkö hieman, mikä tuossa videossa kuulosti dorkalta? Kumman poistamista vastustat enemmän, vihapuheen, vai köyhyyden?
Minusta typerää möyhätä mistään vihapuheesta. Minua kiinnostaa enemmän ympäristöasiat.

Eli sinusta vihapuhe on ok???
Mitä ihmettä vihapuheen kannattaja tekee tässä ketjussa, jossa pohditaan vihreiden tulevaa puheenjohtajaa? Teidän palstapersujen ympäristön puolustaminenkin on vähän samaa kuin teidän naisten puolustaminenkin, eli keppihevosella ratsastellaan jälleen, kun yritetään saattaa vihreiden ympäristöaktiivisuus kyseenalaiseen asemaan. Tosiasiassa sinäkin olet kirjoittanut useamman viestin tällekin palstalle, jossa kyseenalaistat koko ilmastonmuutoksen.
Vihreitä ja vasemmistoliittoa ollaan yhdistämässä, mutta se on vasta alkutekijöissään. Nimi on kuitenkin jo päätetty ja se on Vi-Va. Puheenjohtaja tulee ilmeisesti Vasemmistoliitosta, mutta siitä keskustellaan vielä pitkään ja kannatuksen muutoksetkin saattavat vaikuttaa.

Ootko sä vittu ihan sekaisin?!?! RKP ja Vasemmistoliitto samassa puolueessa????
Se teissä rajakeissa on niin äärimmäisen surullista, että ette näe maailmassa mitään muuta kuin maahanmuuton. Meille valtaväestölle taas se on toisarvoinen asia. Oma toimeentulo on kaiken a ja o, kaikki muu tulee kaukana perässä. Umpioikeistolainen ja pakkoruotsittaja RKP olisi minulle vihonviimeinen puolue, jota voisin äänestää missään olosuhteissa. Jopa Kokoomusta ja persujakin äänestäisin ennen tuota eliitin puoluetta.
t: vasuri jo monelta vuosikymmeneltä.
Mitenkään haastamatta riitaa, niin tässä tuli vassareiden ja vihreiden ero esiin. Itselläni RKP ei ole se viimeinen puolue mitä äänestäisin (äänestän siis Vihreitä), vaan juurikin persut tai kristilliset, vaikka Essayah vaikuttaa ihan fiksulta tyypiltä. Mielestäni vasemmisto-oikeisto jako alkaa olemaan aikansa elänyt ja muunlaiset arvot tulevat tulevaisuudessa vaikuttamaan äänestäjien päätöksiin entistä enemmän. Ketjun aiheeseen palatakseni niin kannatan Outia, mikäli hän asettuisi ehdolle. Toki Vihreillä on monia muitakin loistavia ehdokkaita. Luulen että kunnallisvaaleissa Vihreät nousevat Helsingin suurimmaksi puolueeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti Maria Ohisalo
Toivottavasti ei. Kuulostaa ihan dorkalta.
Eritteletkö hieman, mikä tuossa videossa kuulosti dorkalta? Kumman poistamista vastustat enemmän, vihapuheen, vai köyhyyden?
Minusta typerää möyhätä mistään vihapuheesta. Minua kiinnostaa enemmän ympäristöasiat.
Eli sinusta vihapuhe on ok???
Mitä ihmettä vihapuheen kannattaja tekee tässä ketjussa, jossa pohditaan vihreiden tulevaa puheenjohtajaa? Teidän palstapersujen ympäristön puolustaminenkin on vähän samaa kuin teidän naisten puolustaminenkin, eli keppihevosella ratsastellaan jälleen, kun yritetään saattaa vihreiden ympäristöaktiivisuus kyseenalaiseen asemaan. Tosiasiassa sinäkin olet kirjoittanut useamman viestin tällekin palstalle, jossa kyseenalaistat koko ilmastonmuutoksen.
"KEPPIHEVONEN KEPPIHEVONEN".
(loldiers of odin)

Joo ja muinaista jumalaa harhaisesti palvovat pienimunaiset natsit (soldiers of odin) vonkaavat naisilta seksiä stiletillä uhaten. Mutta miten se Vihreiden puheenjohtajakisaan vaikuttaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maltan tuskin odottaa kun persut tippuu eduskunnasta ensi vaaleissa !
Yks persu onneks tajus hypätä vihreisiin.
Oli pakko googlata, kun en ole moista uutista nähnyt ja ilokseni huomasin, että ihailemani taiteilija tykyleevits on vihdoin tullut järkiinsä ja vaihtoi vihreisiin. Kuntavaaleissa on persuille tulossa kaikkien aikojen rökäletappio, kun yksi toisensa jälkeen huomaa, ettei persujen kanssa yksinkertaisesti vaan yhteistyö onnistu. Tykkyläinen oli edellisissä kuntavaaleissa ylivoimainen äänikuningas Pudasjärvellä ja eduskuntavaaleissakin saalisti yli 3300 ääntä, eli iso menetys persuille.
Vierailija kirjoitti:
Vihreitä ja vasemmistoliittoa ollaan yhdistämässä, mutta se on vasta alkutekijöissään. Nimi on kuitenkin jo päätetty ja se on Vi-Va. Puheenjohtaja tulee ilmeisesti Vasemmistoliitosta, mutta siitä keskustellaan vielä pitkään ja kannatuksen muutoksetkin saattavat vaikuttaa.
Suomen viherdemokraattinen liitto SVDL. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti Maria Ohisalo
Toivottavasti ei. Kuulostaa ihan dorkalta.
Eritteletkö hieman, mikä tuossa videossa kuulosti dorkalta? Kumman poistamista vastustat enemmän, vihapuheen, vai köyhyyden?
Minusta typerää möyhätä mistään vihapuheesta. Minua kiinnostaa enemmän ympäristöasiat.
Eli sinusta vihapuhe on ok???
Mitä ihmettä vihapuheen kannattaja tekee tässä ketjussa, jossa pohditaan vihreiden tulevaa puheenjohtajaa? Teidän palstapersujen ympäristön puolustaminenkin on vähän samaa kuin teidän naisten puolustaminenkin, eli keppihevosella ratsastellaan jälleen, kun yritetään saattaa vihreiden ympäristöaktiivisuus kyseenalaiseen asemaan. Tosiasiassa sinäkin olet kirjoittanut useamman viestin tällekin palstalle, jossa kyseenalaistat koko ilmastonmuutoksen.
Minusta on typerää mennä mihinkään ääripäähän. Se lisää vaan vastakkainasettelua.
Ihan sama. En milloinkaan tule äänestämään näitä selkärangattomia takinkääntäjävouhottajia.
Touko on paras. Olen lukenut toukon juttuja ja ne on asiaa.