Mikä maito maistuu parhaiten rinnalta vieroituksessa?
Olen hiljalleen siirtämässä meidän 11kk pikkuneitimme pois rintamaidosta ja siirrytään suoraan tavallisiin maitoihin, mutta muutaman viikon maistelun jälkeen ei tavallinen rasvaton maito tunnu oikein maistuvan. Hän vain hörppii nokkamukista muutaman kulauksen maitoa ja ei todellakaan juo sitä vertaa kuin esim. vettä menisi samassa tilanteessa.
Siispä haluaisin tietää mihin maitoihin suoraan rintaruokinnasta siirtyneet taaperot ovat parhaiten mieltyneet? Itse kun en juo maitoa niin en osaa sanoa makueroista mitään eli onko niissä eri rasvattomissa maitolaaduissa ihan oikeaa makueroa? Maitopuurot maistuvat onneksi meidän neidille hyvin, samoin jogurtit, joten ihan pulassa ei olla, mutta hyvä olisi saada maitoa menemään juoden edes pari desiä päivässä.
Kiitos jo etukäteen kysymykseeni vastaaville!
Kommentit (5)
Meillä siirryttiin rintamaidosta tavalliseen maitoon pikkuhiljaa. Rintamaito sekä korvikehan ovat makeita ja tavallinen maito taas aika neutraalia. Sekoitin aluksi korviketta (nan ja baby semp ovat miedomman makuisia kuin tutteli) tavalliseen maitoon ja lisäsin pikkuhiljaa tavallisen maidon osuutta. Maullisesti maidot eroavat toisistaan vain rasvaisuuden osalta eli rasvatonta juovat huomaavat eron jos juovat kevytmaitoa ja toisinpäin. Korvike- ja rintamaito ovat melko rasvaisia, joten kannattaisi ehkä kokeilla aluksi täys- tai kevytmaitoa. Pikkulapsille suositellaan joko kevytmaidon juontia tai rasvan lisäämistä ruokaan riittävän energiansaannin takia - itse suosin rasvanlisäystä, jolloin käytän rypsiöljyä joka on terveellisempää kuin maidon sisältämä eläinrasva. Aivan varmasti lapsesi tottuu tavalliseen maitoon, en ole kuullut, että kukaan 2-v olisi enää korvikemaitoa juonut! ;)
Nykyään yleisesti suositellaan nimenomaan rasvatonta maitoa, joissain neuvoloissa suositellaan siirtymään " samaan maitoon kuin muukin perhe" , oli se sitten mitä tahansa. Rypsiöljyä voi lisätä ruokaan, mutta riittää, jos sitä käyttää ruuan valmistuksessa. Ei siis tarvitse erikseen lapsen annokseen sitä kaataa (ellei ole paino-ongelmia).
Meillä aloitettiin reilu 11 kk iässä tavallisen rasvattoman maidon maistelu (imetys sitä ennen, ei korviketta) ja nyt, 1v 2vko iässä poika on alkanut juomaan n. 1/2 dl aterialla. Sitä ennen maistoi pari hörppyä, puolet siitäkin valui ulos suupielestä. Tuntuu, että vasta nyt aletaan pääsemään makuun, eli kuukausi meni ellei ylikin. Nokkamukista juodaan, kuten vesikin.
Puuro on tehty maitoon 10 kk iästä alkaen, jugurtti välipalana samoin, eli kalsiumia saa tarpeeksi. Imetän myös yhä kolmisen kertaa päivässä.
Assam-tee & poika 1v.
Se on makeampaa, löytyy rasvatontakin. Maistuu yleensä lapsille hyvin. Itse aloitin piimällä 9-kuisena kummankin tytön kanssa, vajaa 1-vuotiaina joivat myös maitoa. Maitona on vieläkin punainen maito, rasvattoman sylkivät pois, ei kelpaa vieläkään =) Joskus ostan hyla-pillimaitoa reissuihin evääksi, ja se on ihan superherkkua!
Tytöt 2- ja 4-vuotta
että punainen maito kannattaa pitää ihan viho viimeisenä vaihtoehtona. Eläinrasvoja ei kannata antaa yhtään enempää kuin on pakko.
maistui tavallinen sininen maito (en halunnut antaa rasvatonta, ja neuvolassakin oltiin samaa mieltä kun poika on rakenteeltaan ja geeneiltään hoikemman puoleinen)..sitä juo reilusti edelleenkin nyt siis jo 2 v..