Kristitty mystikko, huhuu?!? Kysymyksiä.

Vierailija kirjoitti:

"Jos löytyy halukkuutta etsiä Jumalaa/tietoisuutta voisi aloittaa oman mielensisällön tarkkailua. Useimmin ego siellä touhuaa... arvostelee itseä, ihmisiä, asioita, tilanteita ja etsii syyllisiä jne. haluten hallita kaikkea itseä ja toisia. Ego on ajattelumalli eikä sillä ole voimaa ellen itse anna sille sitä, samaistumalla sen ajattelumalliin. Neutraalisti tarkkailemalla omaa mieltä ego alkaa hiipua ja mieleeen alkaa tulla tilaa todelliselle Itselle."

 

Passiiviseen tiedostamiseen lisäisin:

"Mistä minä ajatus saa alkunsa" kysymyksen,

joka suunnataan Tietoisuutta kohti.

Kyllä. Rehellisyys auttaa. Puhdas tieto tulee läpi parhaiten kun sitä ei blokkaa mikään. 

J.K

Epävarmuuden tunne syntyy kun olemme

tietoisia sisäisestä tyhjyydestä.

Lukisitte enemmän Raamattua, niin ei tarvitsisi pohtia joutavia. 

Vierailija kirjoitti:

Lukisitte enemmän Raamattua, niin ei tarvitsisi pohtia joutavia. 

Kristitty mystikkohan on muutenkin ns. oxymoron. Ei voi olla samaan aikaan kristitty ja harrastaa mystiikkaa. Ihan 1. käskyhän sen jo kieltää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lukisitte enemmän Raamattua, niin ei tarvitsisi pohtia joutavia. 

Kristitty mystikkohan on muutenkin ns. oxymoron. Ei voi olla samaan aikaan kristitty ja harrastaa mystiikkaa. Ihan 1. käskyhän sen jo kieltää.

No mutta eihän se kiellä yrittämästä ottaa yhteyttä Jumalaan. Tai estä Jumalaa pitämästä yhteyttä. Apostoli Johannes esim. oli tavallaan mystikko. Ei mystikka ole uskonto. Se on kaipuuta päästä Jumalan lähelle. 

Vierailija kirjoitti:

Lukisitte enemmän Raamattua, niin ei tarvitsisi pohtia joutavia. 

Oon niin samaa mieltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerroit: "Kyllä ykseyden voi kokea ja tiedostaa".

Kertoisitko, kuka tai mikä kokee ja tiedostaa ykseyden? Kiitos.

-Tietoisuus.

Ajatteletko, että ihminen voi välillä käydä olemassa Ykseys ja sitten palata taas ihmisolennoksi, jolla on ego?

-Voi.

Kiitos, kun vastasit. :)

Aatteiden kokoamisen  tarkoituksena on 

sisäisen tyhjyyden torjuminen.

Mieli joka on täynnä uskomuksia, opinkappaleita, väitteitä ja sanalainauksiaon pelkästään toistava.

Tiedostamiseen ei sisälly itsemme

kehittämistä.

J.K.

J.K.

Hilljainen mieli ei tavoittele mitään.

J.K.

Tunnetun täyttämän mielen mahdotonta oivaltaa tuntematonta.

J.K.

Ihanne on pakenemista: se estää meitä näkemästä itsemme sellaisena kun olemme.

J.K.

Kun joka päivä kuolemme kaikelle mikä on vanhaa, uuden on mahdollista olla.

Mitä tahansa mieli suunnitteleekin, se muodostuu haavekuvaksi.

J.K.

Kun mieli on hiljaa, silloin ajatus ei erota

itseään siitä mikä on.

Silloin kun ego lakkaa, viriää todellisuuden

liikunto.

Kun mielikuva vangitsee mielen, silloin

mielikuva on kaikkea muuta tärkeämpi.

Ajatus kykenee luomaan ihmeellisiä

harhoja.

Kaikkinainen toiminta tunnetun alueella

edistää mielen pintapuolisuutta.

Tuskan parissa eläminen, yrittämättä paeta

siitä tai muuttaa sitä, on tyytymättömyyden

syvyksiin tunkeutumista.

 J.K.

Käsitys siitä, että 'minä', 'ego' kehittyisi

jonkinlaiseksi ihanne minäksi, on suuruuden-

hulluuden aiheuttama harhakuva.

Mieli ei ole hiljaa kun se on aaterakennelmaan,

opinkappaleeseen, tai uskoon kahlittu.

On täysin turhaa rakennella teorioita siitä

mikä on mielen saavuttamattomissa.

Ajaton on tila, joka viriää ajan (ajatuksen)

lakatessa.

Pyyde aiheuttaa ajattelijan erottamisen

ajatuksista.

Tietoisuus pyyteen toimintatavoista on

itsetuntemusta.

Teoriat ja mielikuvitus ovat totuuden esteenä.

Mielen on hylättävä kuvitteleminen ja teorioden

rakentaminen jotta todellinen voisi olla.

Harhan palvominen on omaan tyydytykseen

takertumista.

Olemme mitättömiä, olennaisesti emme ole

mitään, ja jonkin itseämme suuremman

palvominen on yhtä mitätöntä.

Mielen ymmärtäminen on vapauden alku.

Vapaus ei ole jotakin tulevaisuudessa 

saavutettavaa.

Ajattelija ja hänen ajatuksensa eivät ole 

kaksi eri toimintoa, mutta erotamme ne

voidaksemme saavuttaa haluamme

päämäärän.

Kahtiajakaminen on harhaa, johon mieli on

takertunut.

Todella tärkeää on pyyteen ymmärtäminen

ja sen hajoaminen itsestään, vastustamatta,

tahtomatta.

Siihen, ettei halua jotakin, ettei ole jotakin,

ettei kulje johonkin, sisältyy suurta onnea.

J.K.

Tarkatkaa omaa ajatustoimintoanne.

Tarkatkaaa sitä vai pasiivisesti.

Älkää kajotko sen totuuteen.

Ajatuksesta erilistä ajattelijaa ei ole olemassa.

Kokoamistoimintomme on oman tyhjyytemme

peittämiskeino. To

Itseänne te palvotte oman ajatuksenne luomaa

kuvitelmaa palvoessanne.

Ongelman ajatteleminen ei ole sen

ymmärtämistä.

Pyyde aiheuttaa ajattelijan erottamisen

ajatuksista.

Tietoisuus pyyteen toimintatavoista on 

Itsetuntemusta.

Hiljaisuus viriää pyyteen lakatessa.

Pyyde luo kuvitelman, jota se palvoo.

Mieli on kaavan vanki.

Aate on mielen heijaste.

Ei ole olemassa mitään totuuteen johtavaa

tietä, sillä kaikki tiet ovat erottavia, eristäviä,

ajatuksen luomia.

Niin kauan kuin on tyydytyksenpyydettä,

Etsiminen on väistämätöntä.

Älkää yrittäkö tulla joksikin mitä ette ole.

Elämme eilisen, kuolleen muistikuvan 

parissa.

Mielen hiljaisuutta ei voida aikaansaada 

tahtomalla.

Kun tahto lakkaa, hiljaisuus on.

Nämä pari otetta joita on laitettu J.K.

nimimerkillä on mm kirjasta:

Selkeytttä kohti.

Kiitos J.K.

Tietääkseni sana "pyyde" tarkoittaa pyyntöä, toivetta, mutta jos laitoin lainaamaasi tekstin pyyde-sanojen tilalle sanan pyyntö, ei se tuntunut luontevalta. Voitko kertoa, mitä pyyde tarkoittaa esim. tuossa yhteydessä:

"Pyyde luo kuvitelman, jota se palvoo."

Kiitos.

Tuossa lauseessa "Pyyde luo kuvitelman, jota se palvoo." on kyllä muutakin outoa.

Kuka on "se", joka palvoo kuvitelmaa, jonka pyyde on luonut? Luoko pyyntö tai toive kuvitelman? Eikö se ole ego, joka luo kuvitelman ja pyytelee ja toivoo sitä ja muutakin? 

Lause: "Hiljaisuus viriää pyyteen lakatessa." Ymmärrän sen näin:

Kun kaikki pyytämiset ja toiveet lakkaavat, ihminen osaa olla tässä hetkessä, jossa ja jolloin hiljaisuus viriää. Mutta ymmärsinkö oikein, se onkin toinen juttu.

https://www.suomisanakirja.fi/pyyde

Pyyde

substantiivi

pyynti, pyyntö tai toive

Hänellä oli vain yksi vaatimaton pyyde.

Taivutus

yks. nom. pyyde, yks. gen. pyyteen, yks. part. pyydettä, yks. ill. pyyteeseen, mon. gen. pyyteiden pyyteitten, mon. part. pyyteitä, mon. ill. pyyteisiin pyyteihin.

Vierailija kirjoitti:

Tuossa lauseessa "Pyyde luo kuvitelman, jota se palvoo." on kyllä muutakin outoa.

Kuka on "se", joka palvoo kuvitelmaa, jonka pyyde on luonut? Luoko pyyntö tai toive kuvitelman? Eikö se ole ego, joka luo kuvitelman ja pyytelee ja toivoo sitä ja muutakin? 

 

Lause: "Hiljaisuus viriää pyyteen lakatessa." Ymmärrän sen näin:

Kun kaikki pyytämiset ja toiveet lakkaavat, ihminen osaa olla tässä hetkessä, jossa ja jolloin hiljaisuus viriää. Mutta ymmärsinkö oikein, se onkin toinen juttu.

 

https://www.suomisanakirja.fi/pyyde

Pyyde

substantiivi

pyynti, pyyntö tai toive

Hänellä oli vain yksi vaatimaton pyyde.

Taivutus

yks. nom. pyyde, yks. gen. pyyteen, yks. part. pyydettä, yks. ill. pyyteeseen, mon. gen. pyyteiden pyyteitten

Jäin pyörittelemään tätä juttua, kun oli niin hyvin muotoiltu kysymys. Ei sillä, että tietäisin vastauksen, mutta tuohon pyyteen kohdalle sopisi ego ja jutussa olisi heti paljon järkeä. Mutuilen siis, että pyyde=ego.