Mitä tiedät lapsestasi? Tiedätkö kuka on hänen idolinsa elämän suunnan suhteen? Tiedätkö millaisia ovat hänen kaveriensa vanhemmat elämänkatsomukseltaan? Tiedätkö ketä lapsenne koulussa kiusataan?

Tiedän, omat lapset puhuu omasta elämästään todella paljon, jopa teini-ikään ehtinyt. Ei se vaadi vanhemmalta kuin aikaa istua alas ja olemaan saavutettavissa.

Mietin joka päivä, mitä vanhempani minusta tietävät ja tulen aina vähän surulliseksi, kun tajuan, että he eivät tosiasiassa juurikaan tunne minua. He eivät tiedä ajatuksistani, unelmistani, kiinnostuksenkohteistani, ystävistäni tai elämänkatsomuksestani. He eivät käytännössä katsoen tunne minua syvällä tasolla juuri ollenkaan. Mutta toisaalta ei mun tee kyllä mieli niille puhuakaan erityisemmin. Riittää, että he tietävät millaisissa porukoissa pyörin ja että koulussa menee hienosti ja olen turvassa.

Meillä kotona kyllä jutellaan, mutta enimmäkseen kaikesta turhasta. Oloni on toki välillä tämän takia kurja, kun tuntuu, että vanhempani eivät todella tiedä musta mitään, varsinkin kun he luulevat tuntevansa mut läpikotaisin. Tuntuu, että olen kamalan etäinen ja itsenäistyn koko ajan enemmän.

t. 14v

Tiedän toki. Ainut, että lapseni koulussa ei oikeastaan kiusata /kiusattu ketään. Nyt alkaa uusi lukuvuosi, joten mielenkiintoista nähdä tuleeko muutoksia ja millaisia. 

Toisinaan on hyvä istua lapsen kanssa rauhassa alas, vaikkapa käydä ulkona syömässä kaksisteen, ilman muuta perhettä. Ne ovat erittäin hyviä keskustelu tilaisuuksia, ainakin meillä on ollut näin.

Koko ryhmän läsnäollessa puhutaan paljon, mutta ei kaikista asioista. 

Mulla on kolme lasta, 10-, 15- ja 17-vuotiaat. Nuorimman tunnen hyvin, kun yleensä aikuiset hoitavat tuon ikäisen asioita ja vanhemmat ovat muutenkin paljon kaikessa mukana. Teinien kohdalla en tottapuhuen ole asioista enää niin varma, mikä on tavattoman surullista. Tiedän kyllä ketkä ovat kavereitaan ja kenen kanssa seurustelevat, mutta varsinkin tuo 15v on kamalan mykkä omista asioistaan vaikka yrittäisinkin keskustella.

Vierailija kirjoitti:

Mietin joka päivä, mitä vanhempani minusta tietävät ja tulen aina vähän surulliseksi, kun tajuan, että he eivät tosiasiassa juurikaan tunne minua. He eivät tiedä ajatuksistani, unelmistani, kiinnostuksenkohteistani, ystävistäni tai elämänkatsomuksestani. He eivät käytännössä katsoen tunne minua syvällä tasolla juuri ollenkaan. Mutta toisaalta ei mun tee kyllä mieli niille puhuakaan erityisemmin. Riittää, että he tietävät millaisissa porukoissa pyörin ja että koulussa menee hienosti ja olen turvassa.

Meillä kotona kyllä jutellaan, mutta enimmäkseen kaikesta turhasta. Oloni on toki välillä tämän takia kurja, kun tuntuu, että vanhempani eivät todella tiedä musta mitään, varsinkin kun he luulevat tuntevansa mut läpikotaisin. Tuntuu, että olen kamalan etäinen ja itsenäistyn koko ajan enemmän.

t. 14v

Todella fiksua tekstiä nuorelta ihmiseltä. Toivottavasti saisit kerättyä rohkeutta tehdä aloite itse ja näyttää vaikka tämänkaltainen teksti vanhemmillesi. Ehkä he eivät vain tiedä paremmasta.

Vierailija kirjoitti:

Mietin joka päivä, mitä vanhempani minusta tietävät ja tulen aina vähän surulliseksi, kun tajuan, että he eivät tosiasiassa juurikaan tunne minua. He eivät tiedä ajatuksistani, unelmistani, kiinnostuksenkohteistani, ystävistäni tai elämänkatsomuksestani. He eivät käytännössä katsoen tunne minua syvällä tasolla juuri ollenkaan. Mutta toisaalta ei mun tee kyllä mieli niille puhuakaan erityisemmin. Riittää, että he tietävät millaisissa porukoissa pyörin ja että koulussa menee hienosti ja olen turvassa.

Meillä kotona kyllä jutellaan, mutta enimmäkseen kaikesta turhasta. Oloni on toki välillä tämän takia kurja, kun tuntuu, että vanhempani eivät todella tiedä musta mitään, varsinkin kun he luulevat tuntevansa mut läpikotaisin. Tuntuu, että olen kamalan etäinen ja itsenäistyn koko ajan enemmän.

t. 14v

Mulla on kotona 14v joka kyllä näistä asioista puhuu ja haluaa puhua kanssani. Vastuu tästä ei ole sinun, mutta oletko yrittänyt pysäyttää vanhempiasi kuuntelemaan sinua? Tiedätkö, puhuvatko he toisilleen tällaisia asioita? Jos tuosta suunnasta ei luottoaikuista löydy, löytyisikö se jostain muualta? Isovanhemmat, sedät/ tädit,kavereiden vanhemmat, opettajat tms? Koska jokaisella, ikään katsomatta, pitää olla joku, kenelle puhua itselle tärkeistä asioista.

4 lasta, 2,4,9 ja 11 vuotiaat :) 2 nuorinta pitää robinista ja tunnen muutenkin heidät hyvin :) 9 vuotiaan myös, hänen koulussa kiusataan aika paljon. Hän on koulukiusattu myös. 11 vuotias menee kuutoselle, hän ei enää avaudu paljoa. Idolinsa on Pajafella ja on kiinnostunut budista :) en näe ongelmaa kunhan ei rupea polttelemaa

Kyllä, tiedän vastauksen kaikkiin noihin, esikoiseni kohdalla. Hän on 16-vuotias tyttö. 14-vuotias as-poikani taas on hyvin vähäsanainen, eikä halua puhua kouluasioista ollenkaan.

Mutya tosiaan minä tykkään kyllä jutella lasten kanssa ja puhumme paljon ja monenlaisista jutuista. Huumorilla, itsekritiikillä ja välillä vähän akateemisestikin.