G: Mikä lapsiperhearjessa on ihanaa? :)

Minulla on 22v tytär ja 2x7v pojat.

Tyttären kanssa oli helppoa, ei ollut kauheita uhmaikiä koskaan, ja kun itsekin oli nuori ei ottanut stressiä juurikaan lapsen takia, ex-miehen kanssa oli stressiä, ja lapsi kärsi siitä. Lapsi oli se mikä sai mut taistelemaan ja jaksamaan. Erosin miehestä ja muutettiin paikkakuntaa kun lapsi meni eskariin. Yhden lapsen kanssa kaikki on helppoa, ja kun muistaa minkälaista oli itse olla lapsi, ymmärtää kyllä miten lapsen kanssa ollaan. Minä olen itse ollut esikoinen ja nuorena äitinä oma äitinikin oli aikoinaan rento, siihen aikaan lapset kulkivat ulkona vapaasti porukoissa enkä muista että äitini olisi koskaan perään kysellyt. Oma lapsuuteni vaikutti siihen että kasvatin myös omasta tyttärestäni itsenäisen, annoin vapautta aika paljon, mutta en vaatinut liian nuorena osaamaan mitään, potalle oppi aika myöhään, mutta eipä siitä mitään haittaa ollut.

Tyttärelle halusin antaa kaikkea kaunista mitä ajattelin että itse lapsena olisin halunnut. Annoin tyttären tuijottaa tuntikausia Disneyn piirrettyjä omasta pikkutelkkarista, itse luin paljon kirjoja ja katsoin toki itsekin telkkaria, se oli ihanan rauhallista aikaa. Joskus askarreltiin yhdessä ja käytiin kaupoissa kiertelemässä ym. halpaa hupia, mäkkärillä syötiin välillä vitosen hampurilaiset. Tytär ei koskaan heräillyt yöllä, eikä ollut mikään turhankiukuttelija, eli aika samanluontoinen kuin minä itsekin. Tytär pärjäsi koulussa aina hyvin, ja opiskelut on menneet yhtä hyvin. Tytär rakastaa matkustella ja on asunut monessa maassa, tällä hetkelläkin asuu ulkomailla. Olen erittäin ylpeä tyttärestäni joka on fiksu, huumorintajuinen ja kaunis, ja mikä tärkeintä, pärjäävä nuori aikuinen.

Jatkoa 41

Kun uuden aviomiehen kanssa oltiin 8 vuotta toivottu lasta, aloin odottaa kaksosia, ja se oli aikamoinen shokki. Pelkäksin että ei mitenkään pärjätä, kun olin aina katsonut vierestä toisten lapseperhearkea joilla oli kaksi lasta pienellä ikäerolla että kuinka kauheaa se oli. Ajattelin että kahden vauvan kanssa olisi ihan hirveää, varmaan koliikki tulee molemmille ja ties mitä voi sattua. Mies rauhoitteli että me ollaan molemmat rauhallisia luonteita, joten meidän lapsetkin tulevat olemaan rauhallisia. Raskausaika oli raskasta, ja lasten syntymän jälkeinen aika oli raskasta koska lapset syntyivät keskosina ja olivat kuukauden sairaalassa, tosin se oli hyväkin koska olin itse leikkauksen jälkeen huonossa hapessa aika kauan.

Sairaalassa pojat oppi ruoka- ja unirytmin, ja kotona oli aluksi raskasta kun imetin, mutta pakkasessa oli pumpattua maitoa, ja mies antoi välillä pullosta sitä mikä helpotti mun rasitusta. Pojat alkoi itse nukkua ensin 6h yössä, ja sitten pidempäänkin kun alettiin antaa perunaporkkanavelliä iltaisin. Pojat kasvoivat ja onneksi ei ollut tullut mitään sairautta keskosuuden takia, vaan terveitä ja onnellisia poikia meillä on. Miehelle pojat on kaikki kaikessa, ja sitä on ihana katsoa kuinka hauskaa heillä on tehdä kaikkia poikien juttuja. Myös isosiskolle pojat on tärkeitä ja sekin on rikkaus että tyttäreni ei jäänyt vaille sisaruksia.

Tällä hetkellä on ihanaa kun saadaan perheenä tehdä kaikkea kivaa. Lapset eivät elämää tee mitenkään raskaaksi, vaikka joskus metelöivätkin, ei se kuitenkaan mitään päätöntä sirkusta ole, nyt kesällä leikkivät suurimman osan päivää pihalla, ja lopun aikaa leikkivät keskenään tai pelaavat tableteilla. Me vanhemmat saadaan kyllä tehdä mitä huvittaa.

Elämässä on muita asioita jotka stressaa, ja lapset tuovat ilon, sen avulla jaksaa eteenpäin, jos perhettä ei olisi, olisin varmaan jäänyt sänkyyn makaamaan ja kuollut sinne. Tytär on asunut jo 5 vuotta omillaan, ja nytkin asuu ulkomailla, joten hiljaista meillä olisi jos poikia ei olisi. Meillä on käynyt tuuri, meillä ei ole kukaan lapsista uhmannut, eikä tyttärellä ollut paha murrosikäkään, kaikki lapset on fiksuja ja terveitä, ja mikä tärkeintä kaikilla on mahtava huumorintaju, huumori on se mikä meillä molempien lapsuuden perheessä on ollut tärkeää, ja mikä meille pariskuntana on tärkeää. Lasten jutut on niin parhaita, tututkin kehuu aina miten hauskoja juttuja meidän pojilla on. Olen lapsistani ylpeä, ja kiitollinen joka päivä. Vauva-aika tuntuu jo kaukaiselta, mutta toisaalta välillä miettii että mistä nuo isot pojat tuohon tupsahti, ja herranjumala mulla on aikuinen tytär. En osaisi kuvitella elämää ilman perhettä. Sehän se idea on, että me ollaan perhe, ei mikään kaks aikuista ja lapset.

41

Ymmärrän hyvin, että lapsiperhearki näyttäytyy lapsettomalle kamalalta. Sitä se joskus toki onkin.

Mutta koska AP kysyi hyviä puolia, listaan niitä tässä:

- Se, miten suhde kehittyy itsensä ja lapsen välille. Jotkut kokevat salamarakastumisen jo synnärillä, itse rakastuin vasta vähitellen kun lapsi alkoi ottaa kontaktia (katse, hymy jne). Siteestä tuli lopulta uskomattoman vahva. Se rakkauden tunne!

- Se, kun näkee miten omasta miehestä kuoriutuu isä. Ihana katsella, kun hän touhuaa lapsen kanssa.

- Kun lapsi hyppää yllättäen kaulaan, halimaan ja suukottamaan

- Se tunne, kun olet jollekin niin tärkeä turvasatama

- Lapsen ilmeet, eleet, jutut... miten vauvasta kasvaa persoona, jolla on omat mielipiteet

- Lapsi tuo myös paljon huumoria arkeen: keksii kaikkia hassuja juttuja ja tahatontakin huumoria on paljon

- Ja tietysti klassinen eli lapsen kehityksen seuraaminen (itselle tää kohta ei lapsettomana oikein avautunut)

Lisäksi haluan sanoa, että eivät kaikki lapset ole huonoja nukkujia ja vauvavuosi menee nopeasti. Sitten siitä avuttomasta rääpäleestä alkaa kuoriutua ihan ihminen ;)