Miksi lihavat oletetaan syömäreiksi, vaikka laihat ystäväni syövät enemmän...

Mulla on pari lihavaa ystävää ja he syövät ihan koko ajan. Ei mitään isoa, mutta siellä suussa pyörii jotakin jatkuvasti.  Ruoka-aikoja tai taukoja syömisessä ei ole.

No jos lihava ei suinkaan ahmi tuhansia kilokaloreita päivässä vaan syö hillitysti kulutuksensa mukaan, eikö kannattaisi vähentää syömistä sen kuuluisan yhden banaanin verran ja laihtua tasaisesti ja helposti normaalipainoiseksi? Vai olisiko taas kyse itsepetoksesta?

Vierailija kirjoitti:

No jos lihava ei suinkaan ahmi tuhansia kilokaloreita päivässä vaan syö hillitysti kulutuksensa mukaan, eikö kannattaisi vähentää syömistä sen kuuluisan yhden banaanin verran ja laihtua tasaisesti ja helposti normaalipainoiseksi? Vai olisiko taas kyse itsepetoksesta?

Minä olen ollut 130kg jo kohta 15 vuotta, ei se vaan mene niin helposti. Minä syön epäsäännöllisesti ja väärää ruokaa, ei se ole kiinni yhdestä banaanista (eikä edes kolmesta)

Minä en syö ruokaa isoja määriä, enkä syö sen takia että koko ajan on nälkä, ja pitää jotain mussuttaa. Aamulla syön aina korkeintaan jugurttia, töissä en juuri koskaan ehdi syödä lounasta, vaan välillä otan cokista että saisi vähän kofeiinia, sokeria ja nestettä että jaksaa, jos on muutama minuutti aikaa, otan työpaikan kahvilasta vaikka pullan sen limun kanssa, yleensä senkin herkkuhetken joku keskeyttää.

Sitte kaupan kautta kotiin, teen ruokaa jos mies ei ole mitään tehnyt, ja usein olen niin väsynyt että en jaksa syödä sitä ruokaa itse, ja usein se ei ole mitään mun herkkua, eli ei tee edes mieli. 

Illalla kun kakarat menee nukkumaan katson pari tuntia telkkaria tai luen kirjaa, ja siinä kohtaa syön jotain, yleensä jotain hyvää, suklaata tms. ja ehkä jugurttia iltapalaksikin jos on oikein nälkä.

Mulle ruoka on aina se nautinto, ei mikään ahmimisjuttu. Minä olen aina uupunut, ja minä palkitsen itseni siitä että olen jaksanut taas kunnialla yhden päivän sillä herkulla illalla, hyvä telkkariohjelma tai kirja tuntuu huomattavasti paremmalta kun siinä on sitä herkkua.

Minä en voi sietää sitä oloa että söisin ähkyyn, joten vältän sitä, ja mahalaukku on pieni, tulee nopeasti täyteen, ravintolassa tulee lähes aina ähky vaikka en syö koskaan alkusalaatteja enkä jälkiruokaa, ja pääruuastakin jätän perunoita ym. lisukkeita, sen kalleimman osan yritän aina syödä eli lihan tai kalan. Tykkäisin kyllä niistä jälkkäreistä, mutta kun ei vaan pysty eikä kykene. Oksentamiskammo on kova, pelkään sitä ehkä jopa enemmän kuin hammaslääkäriä, ja synnyttämään menisin mielummin kuin hammaslääkäriin.

Olen miettinyt kyllä sitä elämantaparemonttia oman terveyteni takia, mutta jotenkin se pelottaa että mitä sitä sitten syö jos sokerin vaan jättää pois. Mulla on ärtynyt suoli, ja maha menee tuoreista jutuista sekaisin, kova mahakipu ja ripuli, menee aika monesta jutusta sekaisin, ja tiedän kyllä että itse olen suolistoni pilannut sokeria syömällä. En vain tiedä mitä ihmettä sitä söisi ettei ruikku lentäisi, tekisi mieli lopettaa syöminen ihan kokonaan, se ei olisi ongelma, koska olen tottunut olemaan pitkiäkin aikoja syömättä. Mutta toki tiedän että jos lopettaa syömisen kokonaan tulee nopeasti huono olo, verensokerit ym. 

Muutenkin, kaikilla todella lihavilla jotka eivät saa laihdutettua, on taustalla joku henkinen juttu, masennus, hylkääminen, hyväksikäyttö, kiusaaminen, menetys... Ja jokaisella ihmisellä on oma tapansa lääkitä pahaa mieltä, jotkut vetää tupakkaa (hermosauhut) jotkut vetää viinaa, lääkkeitä tai huumeita (pitää vähän nollata) jotkut harrastaa irtosuhteita, jotkut shoppailee, jotkut lopettaa todellakin syömisen lähes kokonaan ja jotkut juoksee tai muuten urheilee, monet jotka juoksua harrastavat sanovat että se selvittää pään ja rentouttaa, mulla rentouttaa suklaa.