Lapsen haastava kaverisuhde. Mitä tässä kannattaisi tehdä?

Mielestäni toimit oikein. Kyllä vanhemmalla on oikeus tietää, millaisia kavereita lapsella on. Ja puuttua asiaan, jos kaveruus ei toimi.

Välit poikki. Kaverin käytös tuntuu todella epävakaalta, ja se voi vahingoittaa lapsesi henkistä jaksamista.

Vierailija kirjoitti:

10v lapsellani on kaveri jonka kanssa monet asiat mättävät. Ollaan hetken aikaa ylimpiä ystäviä, sitä kestää noin viikon verran, kunnes tulee massiivinen riita. Jos lapseni ei tee niinkuin kaveri haluaa, alkaa haukkuminen koulussa. Kaveri saattaa kimpaantua kesken kyläilyn niin, että ajaa lapseni ulos. Ongelma tässä on se, että kaveri asuu n. 10 km:n päässä eikä lapsi pääse sieltä pois ilman että meiltä joku hakee ja esim. iltapäivisin ollaan töissä eikä päästä hakemaan heti kun hänet on heitetty ulos kaverin kotoa.

Kiroilee ja haistattelee vanhemmilleen ja vanhemmat aina selittlevät lapsen käytöstä sillä että kun hän on ainoa lapsi niin toimii siksi noin.

Joka päivä pitäisi kyläillä vuorotellen heillä tai meillä, vaatii inttää ja painostaa. Ikään kuin yrittää varata lastamme joka päivä kyläilyihin, joka on haaste tuon käytöksen ja välimatkojen takia. Lasten kaveruus on jatkuvaa kriisiä ja ristiriitaa, kahta viikkoa ei mene ilman suurta selkkausta jostain ihan tyhjänpäiväisestä, usein siitä että lapseni ei ole tehnyt niinkuin kaveri sanoo.

Kaverin vanhemmat tekevät pitkälti mitä lapsensa tahtoo, hänellä ei kotona oikein rajoja ole, ja yrittää samaa toimintamallia meilläkin.

Nyt olen rajoittanut tätä tuttavuutta siten, että vapaa-ajalla on aina " jotain muuta menoa" sovittuna, joskus oikeastikin, ja joskus vaan sanotaan niin. Onko tuo väärin tehty, kun tuntuu että lapsemme ja koko perhe-elämä kärsii kun lapsi n tuon kaverin kanssa liikaa.

Varmasti itse myös rajaisin aika minimiin. Ketä tuollainen kaveruus enää palvelee? Sitä vallankäyttäjäkaveria? Ehkä tuo tapa voi olla hyvä. Jos sanoo suoraan, tulee ehkä kiusaamista koulussa?

Kaikki tässä kaverissa pielessä? 

Miksi oma lapsesi sitten haluaa olla hänen ystävänsä? Omassasi ei mitään vikaa?

Asiat ovat harvoin näin mustavalkoisia, epäilen että näin tälläkin kertaa. 

Vierailija kirjoitti:

Välit poikki. Kaverin käytös tuntuu todella epävakaalta, ja se voi vahingoittaa lapsesi henkistä jaksamista.

Miten se toinen oppii ikinä käyttäytymään paremmin, jos hän ei saa harjoitella kaverin kanssa? Ymmärrän kyllä hyvin, että ap ei halua tapaamisia joka päivä, mutta välien täysi katkaiseminen tuntuu julmalta. Ottaisin ongelmat reilusti puheeksi kaverin perheen kanssa ja yrittäisin yhdessä opastaa kaveria paremmille tavoille.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki tässä kaverissa pielessä? 

Miksi oma lapsesi sitten haluaa olla hänen ystävänsä? Omassasi ei mitään vikaa?

Asiat ovat harvoin näin mustavalkoisia, epäilen että näin tälläkin kertaa. 

Tai sitten jotkut lapset - ja jotkut ylipäätään, onpahan näitä nähty aikuisissakin - ovat oppineet manipuloimaan toisia ihmisiä vastaavanlaisella, epävakaalla käytöksellä. 

Minusta olisi itse asiassa hyvä rajanveto tehdä selväksi, että enää ei tuoda lasta kylään, kun ei se kerran suju (siis nimenomaan tuoda esiin, että kyläilyjen loppuminen johtuu huonosta käytöksestä, eikä siitä, että joka kerta on "muita menoja"). Voihan tuota kokeilla vaikka tietyn ajan ajan, vaikkapa muutaman viikon, ja jos ei senkään jälkeen kyläilyt suju, sitten peli poikki. Mitä lapsi itsekään tuollaisesta ystävyyssuhteesta hyötyy? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välit poikki. Kaverin käytös tuntuu todella epävakaalta, ja se voi vahingoittaa lapsesi henkistä jaksamista.

Miten se toinen oppii ikinä käyttäytymään paremmin, jos hän ei saa harjoitella kaverin kanssa? Ymmärrän kyllä hyvin, että ap ei halua tapaamisia joka päivä, mutta välien täysi katkaiseminen tuntuu julmalta. Ottaisin ongelmat reilusti puheeksi kaverin perheen kanssa ja yrittäisin yhdessä opastaa kaveria paremmille tavoille.

Toisaalta mitäpä lapsi oppii, jos hän on saanut toimia sekä kotonaan että ystäviensä kanssa vastaavalla tavalla, eikä käytöksestä sen kummempia seurauksia tule? Minuta olisi ihan fiksuakin laittaa tapaamiset jäähylle SEKÄ ottaa asia puheeksi ja ilmaista selvästi, että tuollainen epävakaa äksyily, ulos heittely ja jatkuva draamailu ei ole ok. 

Ei minusta voi lopettaa lasten ystävyyssuhdetta vain siksi, ettei itseä toinen lapsi miellytä. 10-vuotias on tarpeeksi iso tekemään itse päätöksensä. 

Jos mamma hoitaa ihmissuhteet tässä vaiheessa, ei lapsi opi mitään. Kohta on toinen manipuloimassa. Kyllä niitä riittää, jos maaperä on otollinen. 

Lapsesi pitää oppia sanomaan vastaan. Ei siihen, että sinä ohjailet ja laitat välejä poikki hänen puolestaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välit poikki. Kaverin käytös tuntuu todella epävakaalta, ja se voi vahingoittaa lapsesi henkistä jaksamista.

Miten se toinen oppii ikinä käyttäytymään paremmin, jos hän ei saa harjoitella kaverin kanssa? Ymmärrän kyllä hyvin, että ap ei halua tapaamisia joka päivä, mutta välien täysi katkaiseminen tuntuu julmalta. Ottaisin ongelmat reilusti puheeksi kaverin perheen kanssa ja yrittäisin yhdessä opastaa kaveria paremmille tavoille.

Toisaalta mitäpä lapsi oppii, jos hän on saanut toimia sekä kotonaan että ystäviensä kanssa vastaavalla tavalla, eikä käytöksestä sen kummempia seurauksia tule? Minuta olisi ihan fiksuakin laittaa tapaamiset jäähylle SEKÄ ottaa asia puheeksi ja ilmaista selvästi, että tuollainen epävakaa äksyily, ulos heittely ja jatkuva draamailu ei ole ok. 

Ja jatkaisin vielä, että minusta ap:n lapsella ei ole mitään velvollisuutta olla "kasvattamassa" tätä lasta vakaammaksi: se tehtävä kuuluu lapsen omille vanhemmille. 

Poikki heti. Ap:n velvollisuus suojata lastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välit poikki. Kaverin käytös tuntuu todella epävakaalta, ja se voi vahingoittaa lapsesi henkistä jaksamista.

Miten se toinen oppii ikinä käyttäytymään paremmin, jos hän ei saa harjoitella kaverin kanssa? Ymmärrän kyllä hyvin, että ap ei halua tapaamisia joka päivä, mutta välien täysi katkaiseminen tuntuu julmalta. Ottaisin ongelmat reilusti puheeksi kaverin perheen kanssa ja yrittäisin yhdessä opastaa kaveria paremmille tavoille.

Miten voi opastaa paremmille tavoille, jos tuo on vanhempien mielestä normisettiä heidän lapsellaan?

Vierailija kirjoitti:

Ei minusta voi lopettaa lasten ystävyyssuhdetta vain siksi, ettei itseä toinen lapsi miellytä. 10-vuotias on tarpeeksi iso tekemään itse päätöksensä. 

Jos mamma hoitaa ihmissuhteet tässä vaiheessa, ei lapsi opi mitään. Kohta on toinen manipuloimassa. Kyllä niitä riittää, jos maaperä on otollinen. 

Lapsesi pitää oppia sanomaan vastaan. Ei siihen, että sinä ohjailet ja laitat välejä poikki hänen puolestaan. 

Minusta selkein syy lopettaa aikuisena lapsen ystävyyssuhde on se, että lasta ei halvattu soikoon lähdetä kiireen vilkkaa hakemaan aivan yllättäen kyläpaikasta kotiin, kun hänet on heitetty ulos - tai edes miettimään sitä, miten lapsi pärjäilee sen aikaa, kun vanhempi on töissä, eikä yksinkertaisesti pääse lasta hakemaan. Ei tuollainen kuvio ole pelkästään lasten välinen, vaan koko perheen.

Toisekseen vanhempana on ihan fiksua olla läsnä ohjaamassa ja opettamassa myös näissä asioissa, ettei tällainen käytösmalli pesiydy pysyvästi ystäväpiiriin (näitä kuvioita muuten saa nähdä ihan kerhoissa ja kouluissa, kuinka tällainen draamailu myrkyttää koko ilmapiirin). Ei kymmenvuotiaalla ole välttämättä edes rohkeutta nousta dominoivaa kaveria vastaan ihan itsenäisesti.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki tässä kaverissa pielessä? 

Miksi oma lapsesi sitten haluaa olla hänen ystävänsä? Omassasi ei mitään vikaa?

Asiat ovat harvoin näin mustavalkoisia, epäilen että näin tälläkin kertaa. 

On yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Harrastavat samaa lajia, eri ryhmissä tosin. Luulen että lapseni jatkaa kaveruutta näiden hyvien hetkien toivossa. Ja on sanonut myös että painostus kaverin taholta on kovaa.

Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei minusta voi lopettaa lasten ystävyyssuhdetta vain siksi, ettei itseä toinen lapsi miellytä. 10-vuotias on tarpeeksi iso tekemään itse päätöksensä. 

Jos mamma hoitaa ihmissuhteet tässä vaiheessa, ei lapsi opi mitään. Kohta on toinen manipuloimassa. Kyllä niitä riittää, jos maaperä on otollinen. 

Lapsesi pitää oppia sanomaan vastaan. Ei siihen, että sinä ohjailet ja laitat välejä poikki hänen puolestaan. 

Minusta selkein syy lopettaa aikuisena lapsen ystävyyssuhde on se, että lasta ei halvattu soikoon lähdetä kiireen vilkkaa hakemaan aivan yllättäen kyläpaikasta kotiin, kun hänet on heitetty ulos - tai edes miettimään sitä, miten lapsi pärjäilee sen aikaa, kun vanhempi on töissä, eikä yksinkertaisesti pääse lasta hakemaan. Ei tuollainen kuvio ole pelkästään lasten välinen, vaan koko perheen.

Toisekseen vanhempana on ihan fiksua olla läsnä ohjaamassa ja opettamassa myös näissä asioissa, ettei tällainen käytösmalli pesiydy pysyvästi ystäväpiiriin (näitä kuvioita muuten saa nähdä ihan kerhoissa ja kouluissa, kuinka tällainen draamailu myrkyttää koko ilmapiirin). Ei kymmenvuotiaalla ole välttämättä edes rohkeutta nousta dominoivaa kaveria vastaan ihan itsenäisesti.

Jo kiusaamisen pelko monesti ajaa miellyttämään kaveria, ettei se suutu ja ala kiusaamaan esim koulussa. Lisäksi tuo mistä ap. kertoi että päivittäin pitää olla kylässä jomman kumman kotona. Johan tuo nyt on koko perheen asia, ei vain sen kymmenvuotiaan itsensä. Vai suostuisitteko itse katselemaan tuollaista menoa kotonanne päivittäin? Kun tiedätte millainen valta-aetelma taustalla pyörii.

Vierailija kirjoitti:

Ei minusta voi lopettaa lasten ystävyyssuhdetta vain siksi, ettei itseä toinen lapsi miellytä. 10-vuotias on tarpeeksi iso tekemään itse päätöksensä. 

Jos mamma hoitaa ihmissuhteet tässä vaiheessa, ei lapsi opi mitään. Kohta on toinen manipuloimassa. Kyllä niitä riittää, jos maaperä on otollinen. 

Lapsesi pitää oppia sanomaan vastaan. Ei siihen, että sinä ohjailet ja laitat välejä poikki hänen puolestaan. 

Sinä antaisit kaverin nujertaa lapsesi täysin? Koska se on lapsen oma asia. Tiedän yhden tapauksen jossa ns. kiltti tyttö rupesi hengaamaan manipuloivan kaverin kanssa. Tämä kaveri varasteli tavaraa kaupoista ja kavereiden kotoa. Tämö aiemmin kiltti ja mukava tyttö menetti kaikki ns. tavalliset kaverinsa ja hänellä on enää tuo varasteleva ja manipuloiva kaveri ystävänään. Nyt muutaman vuoden jäleen tästä entisestä kiltistä tytöstä on tullut kaverinsa kaltainen.

Olisin linjannut heti ensimmäisen ulosheiton kohdalla että tuon kaverin luokse ei enää pääse. Ja jos vanhemmat olisi asiasta kysynyt, olisin perustellut sillä, etten koe turvalliseksi kyläilyä,jossa kaveri suutuksissaan pistää toisen ulos. 

Sitten rajoitetusti voisin kuitenkin tuo kaverin meille ottaa kylään, mutta vain silloin kun itse olisin paikalla, jolloin mahdollisiin riitoihin voisin aikuisena puuttua. Tämä siis sillä edellytyksellä että lapsi itsevälttämättä  kaverinsa kanssa haluaa vielä olla.

Meillä oli yhden lapsen eskarikaveri aikanaan sellainen että sopi kyläilyjä ja sitten ilmoitti ettei käykään kun hän onkin "Annin" kanssa jne. Vanhempansa olivat ylpeitä siitä kun eskari-ikäinen itse hoitaa kaverisuhteensa ja kyläilyt, he ei kuulemma puutu eikä määrää. Tämä lapsi kiusasi ja määräsi muita eskarissa (koulun eskari osana 1-luokkaa, eli opettajan aika meni ykkösten kanssa ja eskarit hääräsivät keskenään). Mä ilmoitin omalle lapselle, että tuon lapsen kanssa ei koulun ulkopuolella sovita mitään eikä leikitä, mutta kannustin olemaan koulussa myös hänen kaverinsa. Se toimi ja tuo lapsi etsi muita pompoteltavakseen ja oma löysi sitten kivoja muita kavereita.

Vierailija kirjoitti:

Olisin linjannut heti ensimmäisen ulosheiton kohdalla että tuon kaverin luokse ei enää pääse. Ja jos vanhemmat olisi asiasta kysynyt, olisin perustellut sillä, etten koe turvalliseksi kyläilyä,jossa kaveri suutuksissaan pistää toisen ulos. 

Sitten rajoitetusti voisin kuitenkin tuo kaverin meille ottaa kylään, mutta vain silloin kun itse olisin paikalla, jolloin mahdollisiin riitoihin voisin aikuisena puuttua. Tämä siis sillä edellytyksellä että lapsi itsevälttämättä  kaverinsa kanssa haluaa vielä olla.

Meillä oli yhden lapsen eskarikaveri aikanaan sellainen että sopi kyläilyjä ja sitten ilmoitti ettei käykään kun hän onkin "Annin" kanssa jne. Vanhempansa olivat ylpeitä siitä kun eskari-ikäinen itse hoitaa kaverisuhteensa ja kyläilyt, he ei kuulemma puutu eikä määrää. Tämä lapsi kiusasi ja määräsi muita eskarissa (koulun eskari osana 1-luokkaa, eli opettajan aika meni ykkösten kanssa ja eskarit hääräsivät keskenään). Mä ilmoitin omalle lapselle, että tuon lapsen kanssa ei koulun ulkopuolella sovita mitään eikä leikitä, mutta kannustin olemaan koulussa myös hänen kaverinsa. Se toimi ja tuo lapsi etsi muita pompoteltavakseen ja oma löysi sitten kivoja muita kavereita.

Tämä kaveri myös tekee tuota että pyytää kylään ja sitten ilmoittaa että mä olenkin nyt Lissun kans ja et sä voikaan tulla meille. Kerran tämä kaveri on myös käynyt kiinni ja hakannut lapseni suutuspäissään kyläilyn akana.Tällöin lapseni soitti myös itkien pihalta että voitko tulla hakemaan mut täältä pois. Ongelma on se, ettei siellä päässä kyläilyitä valvota ollenkaan. Vaikka ikää on tuon verran, mutta kun itsehillintä on mitä on.

Itse kannustan myös olemaan koulussa kaveri kaikkien kanssa, mutta vapaa-ajan viettoa tuon kamun kanssa en suosittele.

Ap.

En päästäisi kaverille. Kaveri saisi käydä teillä. Todella törkeetä heittää lapsesi ulos ja eikö ne vanhemmat estä sitä?

Liian kaukana asuu kaveri ja lisää turvattomuutta lapsellesi, kun ulos heitetään.

Mulla oli lapsena ja nuorena tuollainen kaveri, joka pompotteli mua oman mielensä mukaan ja jatkuvasti oli jotain riitoja joita jopa vanhempien kesken selviteltiin. Minä vaan kilttinä tyttönä annoin kaverin perseillä ja ajattelin että ehkä tää joskus muuttuu paremmaksi. Tää kaveri oli siis tosi kiva ja meillä oli usein hauskaa yhdessä, mutta tosi paljon oli myös sitä riitaa joka suurimmaksi osaksi johtui kaverin oikuttelusta. Mulla ei hirveästi ollut muita kavereita, joten siksi kai roikuin hänessä vaikka se olikin välillä tuskaa. Joskus 17-vuotiaana sitten heräsin tajuamaan että en mä tee sellaisella "kaverilla" mitään, joka haluaa vaan pompottaa mua, ja jonka kanssa ei koskaan voinut tietää esim. kyläilemään mennessä että meneekö sukset ristiin vai ei. Oli kyllä elämäni paras päätös pistää silloin välit poikki. Vieläkin vähän harmittaa että tuhlasin niin monta vuotta elämästäni siihen taisteluun.

Eli jos suinkin voit "nätisti" saada lapsesi irti tuosta kaverista niin tee se, se on suuri palvelus lapsellesi.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli lapsena ja nuorena tuollainen kaveri, joka pompotteli mua oman mielensä mukaan ja jatkuvasti oli jotain riitoja joita jopa vanhempien kesken selviteltiin. Minä vaan kilttinä tyttönä annoin kaverin perseillä ja ajattelin että ehkä tää joskus muuttuu paremmaksi. Tää kaveri oli siis tosi kiva ja meillä oli usein hauskaa yhdessä, mutta tosi paljon oli myös sitä riitaa joka suurimmaksi osaksi johtui kaverin oikuttelusta. Mulla ei hirveästi ollut muita kavereita, joten siksi kai roikuin hänessä vaikka se olikin välillä tuskaa. Joskus 17-vuotiaana sitten heräsin tajuamaan että en mä tee sellaisella "kaverilla" mitään, joka haluaa vaan pompottaa mua, ja jonka kanssa ei koskaan voinut tietää esim. kyläilemään mennessä että meneekö sukset ristiin vai ei. Oli kyllä elämäni paras päätös pistää silloin välit poikki. Vieläkin vähän harmittaa että tuhlasin niin monta vuotta elämästäni siihen taisteluun.

Eli jos suinkin voit "nätisti" saada lapsesi irti tuosta kaverista niin tee se, se on suuri palvelus lapsellesi.

Iso huoli tuossa tilanteessa on myös se, että lapsesi alkaa pitää tuota normaalina. Millainen kulttuuri koulussa tytöillä muuten on? Onko rehti, vai juonitellaanko siellä kovasti?