Lue keskustelun säännöt.
Lapsen haastava kaverisuhde. Mitä tässä kannattaisi tehdä?
05.08.2016 |
10v lapsellani on kaveri jonka kanssa monet asiat mättävät. Ollaan hetken aikaa ylimpiä ystäviä, sitä kestää noin viikon verran, kunnes tulee massiivinen riita. Jos lapseni ei tee niinkuin kaveri haluaa, alkaa haukkuminen koulussa. Kaveri saattaa kimpaantua kesken kyläilyn niin, että ajaa lapseni ulos. Ongelma tässä on se, että kaveri asuu n. 10 km:n päässä eikä lapsi pääse sieltä pois ilman että meiltä joku hakee ja esim. iltapäivisin ollaan töissä eikä päästä hakemaan heti kun hänet on heitetty ulos kaverin kotoa.
Kiroilee ja haistattelee vanhemmilleen ja vanhemmat aina selittlevät lapsen käytöstä sillä että kun hän on ainoa lapsi niin toimii siksi noin.
Joka päivä pitäisi kyläillä vuorotellen heillä tai meillä, vaatii inttää ja painostaa. Ikään kuin yrittää varata lastamme joka päivä kyläilyihin, joka on haaste tuon käytöksen ja välimatkojen takia. Lasten kaveruus on jatkuvaa kriisiä ja ristiriitaa, kahta viikkoa ei mene ilman suurta selkkausta jostain ihan tyhjänpäiväisestä, usein siitä että lapseni ei ole tehnyt niinkuin kaveri sanoo.
Kaverin vanhemmat tekevät pitkälti mitä lapsensa tahtoo, hänellä ei kotona oikein rajoja ole, ja yrittää samaa toimintamallia meilläkin.
Nyt olen rajoittanut tätä tuttavuutta siten, että vapaa-ajalla on aina " jotain muuta menoa" sovittuna, joskus oikeastikin, ja joskus vaan sanotaan niin. Onko tuo väärin tehty, kun tuntuu että lapsemme ja koko perhe-elämä kärsii kun lapsi n tuon kaverin kanssa liikaa.
Kommentit (34)
Mun lapseni on ainokainen ja jumalauta jos se yrityäisi jotakin tuollaista... Ihan idiootit vanhemmat.
Älä altista lastasi tuolle käytökselle. Despootti jääköön yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rehdisti vaan sanot että kaverin luokse on kyläilykielto. Ainakin jonkun tietyn ajanjakson ajan. Miten olet edes päästänyt lapsesi vielä käymään siellä tai edes mietit miten puutut asiaan jos lapsesi on jo kertaalleen hakattu(!) siellä! Suoraan kerrotte syyn, jos kysyy. Ei mitään pohdintaa puututteko liikaa. Oman lapsenne hyvinvoinnin takia on puututtava.
Mulla oli tuollainen kaveri, oli rikkinäisestä kodista ja selkeästi oireili sitä. Työnsi kerran ihan yllättäen mut autotielle, oli meillä kylässä ja käyttäytyi huonosti ja kun pyysin lähtemään potkaisi mua tosi kovaa. Myös koulussa kiusasi mua ja paria muuta, ja kun ei haluttu sen takia enää hänen kanssaan olla meni kertomaan opettajalle että me kiusattiin häntä. Oli tämän kaverin kanssa myös hyviä hetkiä, mutta todella pelottavaa tuollainen oli kolmasluokkalaiselle ja toivoisin että oma äiti olisi edes jotenkin puuttunut kun kuitenki näki millaista tämä "ystävyys" oli.
Olisin puhunut lapsen vanhempien kanssa heti kun ensimmäisen kerran lapsesi heitettiin heiltä pihalle ja vaatinut selitystä ja anteeksi pyyntöä varsinkin jos tämä oli heidän lapsensa syytä. Tavatkaa tämän lapsen ja hänen vanhempien kanssa porukalla ja selvittäkää asiat jos ei löydy yhteisymmärrystä niin sitten vält poikki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei minusta voi lopettaa lasten ystävyyssuhdetta vain siksi, ettei itseä toinen lapsi miellytä. 10-vuotias on tarpeeksi iso tekemään itse päätöksensä.
Jos mamma hoitaa ihmissuhteet tässä vaiheessa, ei lapsi opi mitään. Kohta on toinen manipuloimassa. Kyllä niitä riittää, jos maaperä on otollinen.
Lapsesi pitää oppia sanomaan vastaan. Ei siihen, että sinä ohjailet ja laitat välejä poikki hänen puolestaan.
Sinä antaisit kaverin nujertaa lapsesi täysin? Koska se on lapsen oma asia. Tiedän yhden tapauksen jossa ns. kiltti tyttö rupesi hengaamaan manipuloivan kaverin kanssa. Tämä kaveri varasteli tavaraa kaupoista ja kavereiden kotoa. Tämö aiemmin kiltti ja mukava tyttö menetti kaikki ns. tavalliset kaverinsa ja hänellä on enää tuo varasteleva ja manipuloiva kaveri ystävänään. Nyt muutaman vuoden jäleen tästä entisestä kiltistä tytöstä on tullut kaverinsa kaltainen.
Mitä sä nyt horiset? Lapsi saa tarvitsemaansa tukea vanhemmiltaan, mutta elää itse omaa elämäänsä. Jos sinä olet alistunut manipulointiin, ei sitä olisi estetty vanhempien kielloilla, vaan hyvillä eväillä elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä alkaisin viettämään aikaa muiden kavereiden kanssa. Ulosheitot, hakkaamiset?? Onko tottakaan. Ei missään nimessä näin. Vanhempiensa huomiota tarvitsee.
Ongelma on kaverin vanhemmat. Lapsi elää ilman rajoja.
Kannattaa varmaan ihan vaikka sähköpostilla kirjoittaa järkeävä kirje heille, jossa toteatte ilman ylimääräisiä tunteenpurkauksia tai syyttelyä, että kaveruus ei voi jatkua jos epäasiallinen käytös jatkuu ja vanhemmat eivät puutu siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli tytöllä juuri tuossa iässä pomottava kaveri. En enää oikein muista mitä kaikkea siihen liittyi, mutta tämä kaveri vaati, että tapaavat aina siellä kaverin luona ensin. Ja sieltä sitten tulivat suoraan vaikka meille. Eli siis meidän tytön piti tavallaan käydä hakemassa tuo toinen meille.
Halusi myös aina päättää mitä leikitään, missä puistossa ovat ja mitä siellä tekevät. Dominoi meillä ollessaan täysin koko asuntoa kovalla äänellä ja käytöksellään. Olin kotona kerran ja meni penkomaan aikuisten makuuhuoneeseen tavaroita. Tämän jälkeen en enää antanut tytön tulla meille, jos aikuisia ei ollut paikalla. Ryntäsi myös, jos ovi oli suljettu, koputtamatta sinne samaan aikuisten makkariin, kun menin sinne lukemaan päivällä.
Kutsui luokseen, mutta ovella sanoi ettei heille pääse, kun on toinen kaveri ja haluavat olla kaksistaan.
Lopulta sanoin, että käytöksensä on niin epäkohteliasta, että joko muuttaa tapojaan tai rajoitan yhteydenpitoa. Ja tästäkös vanhemmat suuttuivat. Änkesivät meille puhumaan miten heidän ainokainen on hyvä kaveri ja kukaan ei ole koskaan muuta vihjannutkaan.
Onneksi ystävyys sitten hyytyi ja molemmat saivat itselleen sopivammat kaverit.
Toimit oikein ap. Itse varmaan vielä kieltäisin koulunjälkeiset kyläilyt sillä perusteella että kaveri ei selvästi pysty kontrolloimaan itseään tuon ulosheittämisen suhteen, ja me emme voi lähteä töistä hakemaan lasta kesken iltapäivän. Siis ihan käytännön syistä kieltäisin. Tämä voisi olla myös ap:n lapselle helpotus, koska on vaikea sanoa ei tuollaiselle kaverille vaikka haluaisikin.
Mun pojalla oli samantapainen TARHAkaveri kun olivat 4-5. Mielestäni normaalia sosiaalisen elämän opettelua siinä iässä, mutta jos 10-vuotiaalla on tuo meininki niin vaaditaan muutakin kuin hyvä ja kärsivällinen ystävä, että käytös muuttuu. Eikä ole toisen pienen koululaisen asia toimia terapeuttina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tutun kuuloista, itselläni oli tuollainen manipuloiva kaveri. Hän saattoi tehdä esim. niin, että jos minulla oli koulun jälkeen meno johonkin, niin tämä kaveri itkien kertoo ettei hän uskalla olla yksin kotona ja minun on pakko mennä hänen luokseen. Sitten kun suostun perumaan menoni ja lähden tämän kaverin matkaan, niin hän ilmoittaakin olevansa tänään jonkun muun kanssa eikä heille voi tulla kahta.
Kerran hän teki jopa meillä kotona niin, että heitti minut talvipakkasilla ulos. Eli heitti siis jonkun tavaran ovesta ja kun juoksin hakemaan sitä, kaveri laittoi oven lukkoon ja penkoi niin minun kirjeeni ja päiväkirjani kuin äidinkin tavarat.
En nyt ala tässä kaikkia lapsuusmuistoja jakaa, mutta mainittakoon, että tämänkään tytön kotona ei ollut kauheasti rajoja. Hänellä oli ns. hyvä koti ja olivat varakkaitakin, mutta lapsi sai kaiken mitä halusi.
Oma äitini ei tajunnut tilannetta, lisäksi kaverini vanhemmat olivat äitini ystäviä. Olisi ollut todella hyvä, jos joku vanhempi tai vaikka opettaja olisi tajunnut missä mentiin, koska tämä kaveruus muuttui minulle "normaaliksi" ja jatkui aivan liian kauan. Yläasteella sain muitakin kavereita, mutta jonkinlainen kaveruus jatkui 25-v. asti. Hävettää ihan myöntää, että näin kauan kesti että laitoin välit poikki.
Uskon kyllä, että lapset voivat muuttua, mutta jos tyttäresi kaveri on niin kuin minun ex-kaveri, niin ikävämpää on luvassa. Eli lapsen manipulointi ja kiukuttelu vaihtuu teinin vastaavaksi käytökseksi ja vähän myöhemmin erittäin haastavan todennäköisesti persoonallisuushäiriöisen aikuisen käytökseksi.
Oma ex-kaveri on ollut aikuisiällä vaikeuksissa niin ystäviensä, työkavereidensa kuin poikaystäviensäkin kanssa. Toisaalta hän osaa olla äärimmäisen hyväkäytöksinen ja säteilevän hurmaava niin halutessaan ja lisäksi osaa käyttää "uhriutumista" manipuloimiseen.
Minulle tuli mieleen eräs tyttö, joka kävi kanssani ensimmäistä luokkaa. Hän asui niin lähellä minua, että tuli pakostakin vietettyä vähän aikaa yhdessä, ja se oli kyllä aika kammottavaa, vaikkakaan ei ihan yhtä pahasti, kuin jotkin näistä tarinoista.
Hänen kanssaan tuli ongelmia lähinnä lelujen kanssa. Ensinnäkin hän matki kaikkea, esim. kaikkien hänen pehmolelujensa nimi muuttui yhtäkkiä Nöpöksi, kun hän kuuli yhden toisen luokkakaverimme omistavan pehmokissan nimeltä Nöpö. Kun hän tuli minun luokseni kylään, hän vaati saada leikkiä leluillani, mikä vielä sopi minulle. Kuitenkin silloin, kun hän kutsui minut luokseen leikkimään, en minä saanutkaan käyttää yhtään hänen lelujaan. Hän ei koskaan sanonut, että minun pitäisi ottaa omat lelut mukaan, vaan kielsi vasta paikan päällä lainaamasta omiaan. Leikkiminen oli sitten sitä, että hän leikki ja minä katsoin vierestä. Ja kerran hän toi jonkun hienon Bratz- tai vastaavan setin mukanaan, kun vieraili minun luonani. Kun tuli kotiinlähdön aika, hän ensin pakotti minut saattamaan hänet kotiin asti, ja siellä hän huomasi unohtaneensa yhden nukkensa käsilaukun minun kotiini. Minä sanoin, että voin tuoda sen seuraavana päivänä, mutta hän ruikutti, ettei voi nukkua yöllä, jos hänellä ei ole sitä muovikäsilaukkua. Sitten kun suostuin, että voisimme vielä palata minun luokseni hakemaan sen, niin hän ei halunnutkaan tulla mukaan, kun jalkoja väsytti. Minun piti siis yksin kävellä kotiini, tuoda laukku hänelle ja kävellä takaisin kotiini.
Tuo tyttö ärsytti minua silloin, mutta nyt aikuisempana olen tajunnut, että hän olisi kai tarvinnut vähän enemmän apua, kuin lapset yleensä. Kävimme ala-asteen ensimmäisen luokan yhdessä, minkä jälkeen hän jäi luokalleen, sillä hän oppi tavaamaan aakkosia vasta ensimmäisen kouluvuoden viimeisillä viikoilla ennen kesälomaa. Mieleeni on painunut myös hänen syntymäpäiväjuhlansa, jolloin tytön teini-ikäinen isoveli sai pelata olohuoneessa kaikkien näkyvillä jotain todella veristä peliä, jossa hakattiin ihmisiä, samalla kun koko talo oli täynnä meitä pikku 7-vuotiaita.
Tulipa vähän tarinaa, mutta pointtini on se, että olisi ehkä hyvä jutella lapsen vanhempien kanssa asiasta. Noin käyttäytyvä lapsi tarvitsee luultavasti jonkinlaista apua. Ei ole sinun velvollisuutesi pitää huolta siitä, että lapsi saa tarvitsemaansa tukea, mutta jos sinä et pistä asioita nyt liikkeelle, niin ei välttämättä pistä kukaan muukaan. Kunhan et velvoita omaa lastasi toimimaan tuon häirikkölapsen terapeuttina. Ota yhteys vanhempiin ja keskustele ongelmasta, ja minusta olisi myös tärkeää, että kyseinen lapsi saisi tietää, että hänen yhteyksiään sinun lapseesi rajoitetaan siksi, koska hän käyttäytyy epäsopivasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikki tässä kaverissa pielessä?
Miksi oma lapsesi sitten haluaa olla hänen ystävänsä? Omassasi ei mitään vikaa?
Asiat ovat harvoin näin mustavalkoisia, epäilen että näin tälläkin kertaa.
En ota kantaa kenessä vikaa jne, mutta muakin kiinnostaisi tietää miksi lapsesi haluaa olla kyseisen kaverin kanssa?
Vierailija kirjoitti:
En ota kantaa kenessä vikaa jne, mutta muakin kiinnostaisi tietää miksi lapsesi haluaa olla kyseisen kaverin kanssa?
En ole ap, mutta itse näkisin tämän kaverisuhteen samalla tavoin kuin minkä tahansa alistavan ihmissuhteen ihmiselämän varrella, esimerkiksi väkivaltaisen parisuhteen. Sen kaverin hetkittäinenkin hyväksyntä ja positiivinen huomio saavat alistetun pysymään "suhteessa", kun ne satunnaiset hyvät hetket tuntuvat hurjan hyviltä silloin kun niitä on, kun lapsi vertaa niitä ulosheittämiseen ja ilkeilyyn.
Lapsi ei vielä hoksaa, että tuollainen ei ole normaalia käytöstä ketään kohtaan, vaan aika varmasti ajattelee vian olevan itsessään, että hän on käyttäytynyt väärin, kun toinen häntä näin ikävästi kohtelee. Jollei tuota luuloa nyt lapsuudessa selkeästi korjata, hän saattaa vielä aikuisenakin pitää alisteisia ihmissuhteita normaaleina ja ajautua sellaisiin koko elämänsä ajan. :(
Vanhemmat eivät ole aina iltapäivin olleet kotona kun näitä on käynyt. Näitä on kyllä sattunut myös viikonloppuisin. Äiti on ollut pihalla lapseni kanssa odottamassa hakijaa. Sitten on vaan selitellyt että tää nyt on tämmöstä kun meidän Kaisa suuttuu. Että siinä voi vihoitellessa mennä montakin päivää eikä kukaan voi mitään.
Noissa kyläilyissä tökkii myös se, että kun menen hakemaan alkaa tämä kaveri vääntämään että siirretään sitä kotiinlähtöä. Tällöin totean jämäkästi, että nyt on kotiinlähdön aika.
Sitten jos he lupaavat tuoda kotiin, se ei tapahdu ennen iltaseitsemää vaikka oltaisiin sovittu mitä. Tämä kaveri haetaan myös vasta seitsemältä illalla kotiin. Jos koulu loppuu vaikkapa yhdeltä, niin koulupäivän jälkeen n kyllä kohtuuttoman pitkä kyläily.
Ap.