Elämänhallinta hukassa, työ pitää enään kasassa jotenkuten.
Kämppä on sotkuinen, olen lihonut jonkin verran, itsetunto alhaalla, olo yksinäinen. Työssä kun pitänyt käydä niin onneksi voi meikata itsensä ihmisen näköiseksi ja vaatteilla vähän fuskata myös sekä kammata ne hiukset, esittää iloisempaa. Työajan loputtua iskee taas se tyhjyys ja huono olo kun muistaa että tällaista mun elämä. Ei ole juurikaan harrastuksiakaan. Nettiä lähinnä selailen , ei tarvitse sitten paneutua oman elämän tyhjyyteen niin. Mitä tässä tekisi, mistä aloitan? T untuu että kaikki on vaan niin sekaisin enkä tiedä mistä aloittaa..auttakaa minua. En usko että olisin masentunut kuitenkan, kyllä minä toiveikas olen tulevaisuuden suhteen, se vaan että tarvitsen toisia ihmisiä että he auttaisivat minut tästä suosta, tuntuuettä on vaan niin itsensä kanssa sekaisin. T. nuori nainen
Kommentit (2)
En ryyppää kotona, käyn ulkona joskus kun on vapaa-aikaa töistä. Eli alkoholi ei ole ongelma minulle. Maksan laskut mutta yleensä aika viime tipassa. Syön liiankin hyvällä ruoka-halulla, ruokaon aina olluthyvää minusta. TÄllä hetkellä syömiseni ovat taistelua etten sortuisi herkkuihin joita olen nyt tässä viime päivinävaihteeksi jälleen mätännyt koska on vaan niin helppoa istua netin äärellä ja syödä tyhjyyden tunteeseen. Ruoasta saa hetkellistä hyvää tunnetta. Olenkin lihonnut taas tai ainakin turvonnut. Olen lievästi ylipainoinen ja ei jaksaisi enään näitä ylimääräisiä kilojakaan.
Et kuitenkaan ole sortunut alkoholiin? Maksat laskusi ja syöt päivittäin?