Eikö kukaan muu vanhempi muka koskaan huuda lapsilleen???
Luin tuolta kauempaa yhtä ketjua jossa ap kertoi miehensä olevan liian ankara lastaan kohtaan, ts. huutaa paljon lapselle.
Vastaukset ovat sitä luokkaa että hirviö vanhemmat vaan huutaa eikä se ole ollenkaan normaalia... Eikö teistä muka kukaan huuda koskaan lapsilleen kun menee hermot?? Vai onko teillä sellaiset kuminauha-hermot, etteivät koskaan katkea??
Tunsin taas (tosi yllättävää täällä!) itseni varsinaisen huonoksi äidiksi, kun minä huudan välillä lapselleni (5,5v)... Joskus poika vaan osaa olla niin hankala etten voi asialle mitään! Lepyn kuitenkin heti kuten poikakin. Mieheni on samaa kaliiperia.... Ollaanko me ihan epänormaaleja ja hirviöitä?? Poikamme on kuitenkin ihan sosiaalinen ja puhelias lapsi..
Kommentit (10)
Ja sitten jälkeenpäin hävettää.. Välillä vaan katkeaa pinna ihan totaalisesti, varsinkin jos on kovin väsynyt.
Totta kai huutaa.
Vastasin itsekin tuohon mainitsemaasi ketjuun. Mutta sen ketjun ap:n kirjoituksesta sai sen käsityksen, että mies huutaa lapselle usein.
Itse minä esim. korotan lapselleni ääntä ja huudan vain silloin tällöin, en edes kerran viikossa. Tänä aamuna kyllä, kun piti tarhaan ehtiä ja siellä on valokuvaus tänään ja lapsi alkoi väitellä vaatteista (olisi halunnut laittaa just sen kaikista vanhimman, kuluneimman kierrätys puseron).
Kohtuus siis kaikessa, myös huutamisessa ja kuminauhan venymisessä.
Meillä lapset ylimalkaan kilttejä. Uhkailu ja kiristys toimii paremmin ;-)
Koko päivän olen potenut huonoa omaatuntoa, vaikka asiat sovimmekin heti.
Tiedän ei ole hyväksi, mutten osaa olla täyellinen tässä suhteessa. Olen tullut tulokseen ettei ihan täydellinen ole hyvä ollakkaan, vanhemmet voivat olla inhimillisiä. kai tässäkin asiassa kohtuus ja kokonaisuus ratkaisevat, eli jos enimmäkseen vanhemmat ovat rakastavia ja asiallisia, niin se riittää. Pohjaton itsesyttely ei hyödytä ketään, eli parhaansa kun yrittää niin muuta ei voi. En tiedä onko aihe niin tabu, ettei kukaan nykyisin uskalla tunnustaa olevansa epätäydellinen. Toisaalta itse koen olevani taas oikeassa ja tekeväni hyvin kun en anna lapsilleni karkkia tms. kuten moni muu aika estoitta. Kukin tyylillään.
Eli kyllä kannattaa harjoitella sitä hermojen hallintaa.
Meillä kävi näin:
Kun minä huusin, lapsikin alkoi huutaa. Sovittiin, että kumpikaan ei huuda. Nyt voidaan heti aina muistuttaa toisiamme sopimuksestamme, kun ääni alkaa kohota. Toimii!!
mutten enää. Pyrin viimeiseen asti pitää mölyt mahassa. Ja nyt kotona ollutkin rauhallisempaa. Kyllä ne on muut keinot, joilla lapset saa kuriin. Tänään ykkösbonus-lehdessä oli tosi hyvä artikkeli lasten rankaisemisesta. Ei saa kurittaa fyysisesti tai henkisesti huutamalla. Siinä tulee vain muita ongelmia!
Siitä toisesta ketjusta tuli mieleen se, että varmaan ollu fyysistä kurittamistakin, kun pissasi lapsi parka housuun. Tai sitten kirjoittajaäiti liioitteli, tuli vain normaalivahingot.
Mä tiedän perheen, jossa huudetaan ja karjutaan joka päivä joka tunti, eikä lapset moksiskaan. He eivät kurita fyysisesti lapsiaan, huutavat vaan. Lapset ovat myös oppineet itsekin kiljumaan ja puhumaan äänekkäästi, itkemään huutamalla jne. Elikäs siihen verrattuna väkisinkin tulee mieleen, että noin pelokasta lasta on varmastikin fyysisesti kuritettu tai äiti liioitteli, kun itsestä tuntuu pahalta nämä oman miehen väitteet siitä, ettei osaa rangaista.
Äänen korottaminen on eri asia. Silloin hillitsee vielä omat hermonsa vaikka ääntä korottaakin, minulla ainakin on huutaessa aina niin että pinna palaa ja silloin huudan.
ja nyt viimeaikoina on ollut vaikeaa, on tullut huudettua vähän turhaakin.
tv se joka kyseli tuossa onko ero sittenkään ratkaisu....
Tiedän huutavani liikaakin mutta minkäs teet?!