Tietokoneen takuu/korjaus ja arkaluontoinen materiaali
Jos tietokone menee takuuseen tai korjaukseen niin saako ne korjaajat tutkia koneen tiedostoja, esimerkiksi valokuvia, elokuvia, jne? Jos koneella on esimerkiksi alastonkuvia itsestäni ja miehestäni tai vaikka laittomasti ladattua musiikkia tai sarjoja, niin saako se korjaaja katsoa niitä tai puuttua laittomasti ladattuun materiaaliin? Oletan, että aika moni on joskus miettinyt tätä asiaa, tai ainakin minä olen. Oman käsitykseni mukaan ei saisi puuttua toisen henkilön tiedostoihin, koska luulisi, että se menee yksityisyyden loukkaukseksi, ihan kuin viestien lukeminenkin.
Kommentit (52)
Jos koneella on todella arkaluontoista materiaalia esimerkiksi omia kuvia tai videoita niin sen vieminen korjattavaksi ei ole hyvä ajatus. Et voi luottaa siihen, etteikö materiaali kopioituisi.
Jos olet koneella välittänyt lapsipornoa niin aika todennäköisesti siitä tulisi ilmianto. Jos taas tavallista pornoa tai leffoja niin asia ei kiinnosta ketään.
Kovalevy irti koneesta ja hyllyyn talteen. Vasta sitten huoltoon. Sanot että laittavat uuden levyn tilalle ja asentavat käyttiksen uudelleen. Irroitetun kovalevyn voi itse asentaa olemassaolevan rinnalle ja pelastaa sieltä tiedostot.
Fiksut säilyttävät mahdollisen arkaluontoisen materiaalin omalla erillisellä salatulla levyllään. Ulkoinen kovalevy. Sen voi aina ottaa irti jos konetta täytyy huollattaa.
Vierailija kirjoitti:

Mites tuo kovalevyn irrottaminen jos kone menisikin takuuseen? Ei taida onnistua? Eli jos koneella on vaan vaikka ladattuja elokuvia, musiikkia, pornoa, sarjoja, pelejä niin ne ei sitten kiinnosta ketään pätkääkään ja asiasta voi olla huoletta?
Onko kellään sitten ollut jotain ongelmia koneen korjauksen yhteydessä? Kuvia levinnyt tai joutunut muuten ongelmiin.
Ei niitä siellä kiinnosta koneella majailevat laittomat pelit, elokuvat tai musiikki. Saattavat joutua huollon yhteydessä tutkimaan tiedostoja (viasta riippuen) ja silloin vahingossa löytää jos on helposti löydettävissä, tai sitten utelias huoltomies voi myös käydä kurkkimassa löytyisikö jotain. Ainakaan laittomasti ladattujen tiedostojen takia en jättäisi viemättä konetta huoltoon. Ei se huoltomies edes tiedä onko joku koneelle asennettu peli siellä laittomasti. Alastonkuvien kohdalla miettisin sijaitseeko ne koneella sellaisessa paikassa josta ne löytyy helposti.
Kun itse noita hommia tein en tutkinut tiedostoja, mutta vaikka joskus huomasin koneella olevan laittomia pelejä tai muuta, niin annoin vaan olla. Asia ei kuulunut minulle, eikä ollut syytä rikkoa asiakassuhdetta alkamalla urputtamaan niistä. Siitä on tosin aikaa jo yli 10 vuotta.
t. Joskus huoltohommia työkseen tehnyt
Jotkut huoltomiehet käy taatusti kiintolevyn läpi just löytääkseen kuvat sun muun. Jätä siis kone viemättä huoltoon tai ota kiintolevy irti jos on pakko huoltaa.
Vierailija kirjoitti:
Jos tietokone menee takuuseen tai korjaukseen niin saako ne korjaajat tutkia koneen tiedostoja, esimerkiksi valokuvia, elokuvia, jne? Jos koneella on esimerkiksi alastonkuvia itsestäni ja miehestäni tai vaikka laittomasti ladattua musiikkia tai sarjoja, niin saako se korjaaja katsoa niitä tai puuttua laittomasti ladattuun materiaaliin? Oletan, että aika moni on joskus miettinyt tätä asiaa, tai ainakin minä olen. Oman käsitykseni mukaan ei saisi puuttua toisen henkilön tiedostoihin, koska luulisi, että se menee yksityisyyden loukkaukseksi, ihan kuin viestien lukeminenkin.
Eivät saa tutkia mutta jos viet koneesi jollekkin facebookin tietokoneen korjaus ryhmän jäsenelle niin voit olla varma, että koneesi tutkitaan läpi ja kuvat kopioidaan parempaan käyttöön.
Käytä siis kunnollisia yrityksiä (ei välttämättä näitä isoja nimekkäitä) mutta yrityksiä kuitenkin.
Korjaaja ei puutu laittomaan materiaaliin jos kyseessä on vain piratismi tms. mutta jos koneelta löytyy vahingossa esim. lapsipornoa silloin hänen tulee puuttua mutta näin tuskin tapahtuu ilman, että konetta aletaan käymään läpi joka on siis kiellettyä.
Unohtui vielä sanoa, että älä ota kiintolevyä pois koneesta jos viet konettasi huoltoon sillä vika saattaa olla myös esim. viallinen kiintolevy tai värää ajuri tms./yms. joten ottamalla kiintolevyn pois koneesta saatat tehdä ongelmasi korjauksesta mahdottoman.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tietokone menee takuuseen tai korjaukseen niin saako ne korjaajat tutkia koneen tiedostoja, esimerkiksi valokuvia, elokuvia, jne? Jos koneella on esimerkiksi alastonkuvia itsestäni ja miehestäni tai vaikka laittomasti ladattua musiikkia tai sarjoja, niin saako se korjaaja katsoa niitä tai puuttua laittomasti ladattuun materiaaliin? Oletan, että aika moni on joskus miettinyt tätä asiaa, tai ainakin minä olen. Oman käsitykseni mukaan ei saisi puuttua toisen henkilön tiedostoihin, koska luulisi, että se menee yksityisyyden loukkaukseksi, ihan kuin viestien lukeminenkin.
Eivät saa tutkia mutta jos viet koneesi jollekkin facebookin tietokoneen korjaus ryhmän jäsenelle niin voit olla varma, että koneesi tutkitaan läpi ja kuvat kopioidaan parempaan käyttöön.
Käytä siis kunnollisia yrityksiä (ei välttämättä näitä isoja nimekkäitä) mutta yrityksiä kuitenkin.
Korjaaja ei puutu laittomaan materiaaliin jos kyseessä on vain piratismi tms. mutta jos koneelta löytyy vahingossa esim. lapsipornoa silloin hänen tulee puuttua mutta näin tuskin tapahtuu ilman, että konetta aletaan käymään läpi joka on siis kiellettyä.
Ei se yritys takaa mitään, ei edes iso yritys. Isoon yritykseen mahtuu tunnetusti töihin kaikenlaista hiihtäjää. Jos et voi istua vieressä vahtimassa niin et voi mitenkään luottaa siihen ettei konettasi tutkita ja kuviasi katsota.

Kas meillä on täällä näitä FB "korjaajia". Yritys ei takaa mitään mutta yrityksellä on jotain menetettävää kiinni jäädessään toisin, kuin teillä FB "korjaajilla" joten yrityksellä on sekä taloudellinen, että periaattelinen syy pysyä erossa asiakkaiden materiaaleista. Monesti yrityksen työntekijät ovat myös allekirjoittaneet sopivia papereita joiden rikkomisesta saavat seuraamuksia toisin, kuin te FB "korjaajat".
Kyllähän se naapurin pekka-janiina korjaa myös autojen jarruja yms. mutta kyllä minä mielummin korjaamolle vien.
Jos jänskättää, niin vie korjattavaksi jollekin joka antaa sun nyhjätä vieressä, jolloin korjaaja ei ainakaan kehtaa tonkia liiaksi sisältöä.
Jos täytyy viedä nimenomaan takuuhuoltoon/virhevastuuseen, niin siirrä koneelta arkaluontoiset tiedot ensin pois. Esim. käynnistä kone USB-tikulta jossa on Linux ja siirrä data ulkoiselle kovalevylle tai isolle USB-muistille tai SD-kortille. Jos kone ei käynnisty ollenkaan, niin irroita kovalevy (muutama ruuvi) ja laita se toiseen koneeseen tai ulkoisen USB-kovalevykotelon sisälle. Jos kovalevy on kokonaan kaput, niin tuskin ne sitä saavat ehjäksi tai haluavat maksaa satasia/tonneja millekään datapelastusspesialistille, joten tiedostosi ovat varsin turvassa siinäkin tapauksessa.
Jos omia nakukuvia tai miljardibisneksen liikeidea, en veisi korjattavaksi ennen tietojen siirtoa. Jos leffoja/pelejä, niin veisin, ne eivät ketään kiinnosta. Onhan niitä tapauksia paljastunut, kun korjaajasedät kopioi lomakuvat omaan käyttöönsä ja se on mahdollisesti varsin yleistäkin.
Miten läppärin kanssa? Saako siitä irrotettua kovalevyn? Pitäisi hävittää rikkinäinen läppäri, miten pitäisi toimia.
Sitä varten se kryptaus on. Truecryptikin toimii, vaikka sitä ei tarvitse uudemmissa käyttiksissä.
Vierailija kirjoitti:
Miten läppärin kanssa? Saako siitä irrotettua kovalevyn? Pitäisi hävittää rikkinäinen läppäri, miten pitäisi toimia.
Saa irrotettua. Pistä levy vasaralla palasiksi jonka jälkeen siitä ei enää paluteta mitään.
Ohjelmallisesti on myös mahdollista tyhjentää levy esim. dban ohjelmalla mutta tämä ei ole 100% varsinkaan jos käyttäjällä ei ole tarpeeksi tietotaitoa. Osaavan käsissä taas tämä dban on aivan riittävä.
Vierailija kirjoitti:
Jos täytyy viedä nimenomaan takuuhuoltoon/virhevastuuseen, niin siirrä koneelta arkaluontoiset tiedot ensin pois. Esim. käynnistä kone USB-tikulta jossa on Linux ja siirrä data ulkoiselle kovalevylle tai isolle USB-muistille tai SD-kortille. Jos kone ei käynnisty ollenkaan, niin irroita kovalevy (muutama ruuvi) ja laita se toiseen koneeseen tai ulkoisen USB-kovalevykotelon sisälle.
Ja pian saat rikkinäisen koneesi takaisin huollosta "itse aiheutettu vika" saatteen kanssa ja maksat turhasta huoltokeikasta.

Kerrotko vielä sen valmistajan, jonka mielestä kovalevyn irrottaminen poistaa takuun sekä virhevastuun. Ei ole vielä moista tilannetta tullut vastaan itselleni.

Harvemmin ne valmistajat niitä koneita huoltavat/korjaavat. Tietäisit tämän jos yhtään olisit näiden asioiden kanssa tekemisissä.
Myös matkapuhelin puolelta löytyy eräs iso huolto jossa kaikkien puhelimien viat kuitataan "kosteusvaurio":lla. Tietäisit myös tämän jos yhtään olisit näiden asioiden kanssa tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
En muuten edes käytä fb:tä enkä korjaa muiden kuin sukulaisten koneita ja niitäkin ilmaiseksi joten se siitä fb-korjaajasta.
Huvittavaa, että takerrut sanamuotoon mutta juuri teistä käytetään nimitystä facebook korjaaja =)
facebook korjaaja on siis juuri tällainen korjaaja joka on joku naapurin poika, sukulainen tai somesta tuttu kaveri joka suostuu korjaamaan sukulaisten yms. tietokoneita.
Ai niin minulla ei ole yritystä joten sekin selityksesi meni pieleen.
Vierailija kirjoitti:
Vai fb-korjaajia? Aihe taitaa olla firmallesi arka kun joudut turvautumaan noin surkeaan argumenttiin. Yritykselle saattaa olla maine tärkeä mutta se ei takaa sitä että jokainen työntekijä välittäisi siitä. Isojenkin yritysten "konsultit" tai keikkaduunarit on hölmöilleet vuosien mittaan, pahimpana esimerkkinä taisi olla erään isohkon firman korjausheppu joka huolsi eduskunnan koneita ja kopsasi sieltä jotain tietoa talteen. Isot yritykset muuten käyttää yllättävän usein vuokratyövoimaa noissa alimman tason tukihommissa joten konettasi korjaa ison firman maineella joku alipalkattu ja vittuuntunut pätkätyöläinen joka ei teknisesti ottaen ole edes siinä firmassa töissä.
En muuten edes käytä fb:tä enkä korjaa muiden kuin sukulaisten koneita ja niitäkin ilmaiseksi joten se siitä fb-korjaajasta.
Vie tietokoneesi huoltoon sillä se lähettää näköjään samaa viestiä toistamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Taidat olla tietotekniikastakin yhtä pihalla kun sen huoltamisesta jos luulet että kone lähettelee jotain itsekseen.
Olen selvästi suututtanut facebook korjaajan =) Pahoittelen mutta en lähde leikkimään kanssasi joten tämä on viimeinen viesti minun osaltani sinulle.
Levy irti, problem solved.