Lue keskustelun säännöt.
Lasten keskinkertaisuus
01.08.2016 |
Olen monesti pohtinut vanhempien suhtautumista omiin lapsiinsa. Vanhemmat ovat yleensä ylpeitä lapsistaan ja pitävät lapsiaan erinomaisina ja positiivisella tavalla poikkeavina muista lapsista. Ja tämä on varmasti tärkeä suhtautumistapa ihan biologisessa mielessäkin, että vanhempi huolehtii lapsestaan ja lapsi selviää elämässä eteenpäin.
Totuushan on kuitenkin se, että hyvin harvat lapset ovat erityisiä jollakin elämän osa-alueella esim. ulkonäössä tai vaikka älykkyydessä. Suurin osa lapsista on korkeintaan keskinkertaisia, useat keskinkertaisen alapuolellakin. Keskinkertaisesta lapsesta kasvaa keskinkertainen aikuinen, joka elää massan mukana keskinkertaista elämää.
Harva vanhempi kuitenkaan varmaan näin ajattelee lapsia hankkiessaan. Onko se toive erityisen fiksusta lapsesta sitten se juttu, joka auttaa vanhempaa uskomaan siihen, että ehkä hänen lapsestaan tulee jotakin erityistä? Jokaisen mielestä kun oma lapsi on se maailman fiksuin ja suloisin. Harvoin kuitenkaan todellisuudessa on.
Kommentit (31)
Olen itse keskinkertaisten vanhempien keskinkertainen lapsi, josta tulee pian keskinkertainen vanhempi mitä suurimmalla todennäköisyydellä keskinkertaiselle lapselle. Sellaista tämä elämä on, enkä ole koskaan muuta itsestäni luullutkaan. Olen hyvä monissa asioissa (ja vastaavasti huono jossain toisissa), mutta en huippuluokkaa millään mittarilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko se keskinkertaista kun omaksuu globaalin markkinakoneiston kuluttamista lisäämään räätälöidyn propagandan niin täydellisesti, että siitä tulee jopa elämän mittari keskinkertaisen suhteen..?
Mitä luulet, kokeeko terve ja omaehtoisesti ajatteleva yksilö elämänsä "keskinkertaiseksi" koska jossain joku tienaa 100000000000000 euroa vuodessa tai maalaa kriitikon mielestä kokolailla hienoja tauluja?
Niin, ja se pitää vielä sanoa, että otsikoit aika erikoisesti "lasten keskinkertaisuus". Oikeastaan pitäisi puhua ihmisten keskinkertaisuudesta, lapsuus kun nyt vain on yksi vaihe ihmisen elämää.
1
Hmm, itse en ole koskaan ajatellut että lasteni pitäisi olla mitään muuta kuin tavallisia, keskinkertaisia ihmisiä. Olen sellainen itsekin, ja elämä on ollut oikein mukavaa keskinkertaisena. Erityisen fiksua, jos sillä tarkoitetaan älykästä, lasta en ole koskaan toivonut, koska useimmat huippuälykkäät tuttavissani ovat onnettomia ja monella tapaa ongelmaisia ihmisiä. Keskinkertaisella on paljon helpompaa esim. ihmisten parissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei älykäs ihminen luule omasta lapsestaan liikoja, vaan kykenee arvioimaan myös jälkeläistään tarvittaessa objektiivisesti.
Minun lapseni on kaunis, mutta ei erityisen kaunis - tiedän monia paljon kauniimpia.
Hän on älykäs ja fiksu ikäisekseen, mutta ei mikään kirkkain tähti eikä tarvitse ollakaan.
Hän on matemaattisesti ja kielellisesti lahjakas, mutta hänellä on surkea sävelkorva eikä hän osaa laulaa.
Kokonaisuutena arvioisin keskinkertaiseksi, sillä on juurikin vahvempia osa-alueita ja osa taas heikompia.
Pidän tätä hyvänä asiana, sillä ihmeellisellä "nerolla" on suuremmat riskit mm. päihde- ja mielenterveysongelmiin kuten keskivertoa tyhmemmilläkin.
Keskinkertaiset ovat tutkitustikin onnellisimpia, ja sitähän sitä itsekin lapselleen toivoo: onnellisuutta.
Ainoastaan yhtä asiaa lapseni on minulle "maailman eniten", nimittäin rakkain.
Minulle hän on kirkkain tähti ihan vain, koska hän on lapseni ja upea ihminen, vaikka ei mikään erikoistapaus massalle yksilönä olekaan.
Näin ajattelee myös useimmat ystäväni ja läheiseni jälkeläisistään.
Maailman kaunein lapsi nukkuu jokaisen äidin kehdossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enpä juuri ole tällaiseen ilmiöön törmännyt. Lienet joku fantaattinen vela?
Ei ollut mitään erityisiä odotuksia lasten suhteen. Ovat rakkaita ja aivan tavallisia.
Näin tuttavapiirissänikin ajatellaan. En tunne ketään, joka lastaan miss Universumina tai Einsteinin veroisena nerona pitäisi.
Totta kai kiva on nauttia edistysaskeleista tulivat ne sitten vähän toisi edellä tai jäljessä...
Suurin osa ihmisistä ei oikeasti osaa ajatella omilla aivoillaan, vaan he menevät massan mukana elämässään. Massasta poikkeava toiminta aiheuttaisi heissä ahdistusta, joten se ei ole vaihtoehto. Tämä ja ihmisten yksinkertaisuus (älyllisesti) ovat suoraan sanottuna nykyajan suuret ongelmat yhteiskunnassa. Asioita ei kyseenalaisteta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei älykäs ihminen luule omasta lapsestaan liikoja, vaan kykenee arvioimaan myös jälkeläistään tarvittaessa objektiivisesti.
Minun lapseni on kaunis, mutta ei erityisen kaunis - tiedän monia paljon kauniimpia.
Hän on älykäs ja fiksu ikäisekseen, mutta ei mikään kirkkain tähti eikä tarvitse ollakaan.
Hän on matemaattisesti ja kielellisesti lahjakas, mutta hänellä on surkea sävelkorva eikä hän osaa laulaa.
Kokonaisuutena arvioisin keskinkertaiseksi, sillä on juurikin vahvempia osa-alueita ja osa taas heikompia.
Pidän tätä hyvänä asiana, sillä ihmeellisellä "nerolla" on suuremmat riskit mm. päihde- ja mielenterveysongelmiin kuten keskivertoa tyhmemmilläkin.
Keskinkertaiset ovat tutkitustikin onnellisimpia, ja sitähän sitä itsekin lapselleen toivoo: onnellisuutta.Ainoastaan yhtä asiaa lapseni on minulle "maailman eniten", nimittäin rakkain.
Minulle hän on kirkkain tähti ihan vain, koska hän on lapseni ja upea ihminen, vaikka ei mikään erikoistapaus massalle yksilönä olekaan.Näin ajattelee myös useimmat ystäväni ja läheiseni jälkeläisistään.
Siis vittu mitä tuubaa.
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa ihmisistä ei oikeasti osaa ajatella omilla aivoillaan, vaan he menevät massan mukana elämässään. Massasta poikkeava toiminta aiheuttaisi heissä ahdistusta, joten se ei ole vaihtoehto. Tämä ja ihmisten yksinkertaisuus (älyllisesti) ovat suoraan sanottuna nykyajan suuret ongelmat yhteiskunnassa. Asioita ei kyseenalaisteta.
Ihan mielenkiinnosta, onko joskus mielestäsi ollut sellainen aika, kun ihmiset kyseenalaistivat asioita, olivat älykkäitä eivätkä menneet massan mukana?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokainen on erityinen omien vanhempiensa silmissä.
Mutta suhtaudun hyvin skeptisesti vanhempien omaan kertomaan lapsensa erinomaisuudesta. Jos lapsi on normaalia parempi jossain, huomaavat muut sen kyllä sanomattakin. Jos sitä pitää itse hokea niin eihän se silloin olekaan.
Tottakai pitää heti pienestä vauvasta muistaa alistaa toisen itsetunto. Se on suomalaisen tärkein tehtävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kai useimmat vanhemmat pidäkään omaa lastaan objektiivisesti parempana kuin muita, vaan nimenomaan omasta näkökulmasta erityisenä ja parhaana. Mielestäni sitä kutsutaan myös rakkaudeksi.
Tai no on niitä harhaluuloisia hullujakin. Oma isäni aina toitottaa, kuinka olen (hänen itsensä lisäksi) maailman paras piirtäjä. Tuntuu välillä uskovan niin oikeasti... Todellinen rakkaus onkin sitten rajoittunutta alkoholismin vuoksi
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa ihmisistä ei oikeasti osaa ajatella omilla aivoillaan, vaan he menevät massan mukana elämässään. Massasta poikkeava toiminta aiheuttaisi heissä ahdistusta, joten se ei ole vaihtoehto. Tämä ja ihmisten yksinkertaisuus (älyllisesti) ovat suoraan sanottuna nykyajan suuret ongelmat yhteiskunnassa. Asioita ei kyseenalaisteta.
Tai sitten useimmat ihan oikeasti vaan tykkäävät siitä "massan" elämäntavasta. Siksi siitä tuleekin massan normi, koska on niin paljon ihmisiä jotka haluavat elää niin.
Itse en ole monessa asiassa massan mukana menijä, olen esim. valinnut naisena erittäin miesvaltaisen alan, sekä miehettömyyden ja lapsettomuuden elämäntapana. Mutta silti ajattelen, että ei niissä tavallisissa elämäntavoissa mitään vikaa ole, eikä useimmat ajaudu niihin jotenkin aivopestyinä vastoin tahtoaan. Se avioliitto, pari lasta, rivari, kultainennoutaja, mökki nyt vaan on aika monelle persoonalle sitä parasta elämää josta nauttii.
Vierailija kirjoitti:
Jaa. Meidän lapsi on Porvoosta.
Onko teidän ihan tavis keskivertoporvoolainen kuten suurin osa porvoolapsista vai ihan tosi hyvä porvoolainen?
Meidän laps on ainaki maailman porvoolaisin mun mielestä
Yleensä se lähipiiri on itselle erityinen, riippumatta siitä miten fiksusta tai suloisesta porukasta on kyse.
Onko se sitten erityisen älykkäästi tai fiksusti ajateltu, jos ei halua itselleen keskivertolasta, vaan pyrkii omalla toiminnallaan ja kasvatuksellaan mahdollistamaan lapsensa erityisyyden? Ehkä suurinta osaa ihmisistä ohjaa vain biologia, eli on tarve lisääntyä ja täyttää maa, eikä ole niin justiinsa millainen lapsesta tulee. Ehkä ihmiskunnan selviytyminen nojaa juuri tähän seikkaan, että jälkeläisiä on vaan tuotettava, eikä saa niin paljon alkaa pohtiakaan sitä laatua? Määrä on tärkeämpää. Kuten tässä ketjussa joku kommentoikin, että itse on keskivertoihminen ja lapsistaan tulee keskivertoja. Ja tämä kaikki on ihan ok. Minulle ei ole ok olla vain keskiverto, vaan haluan elämältä enemmän.
Olen tavannut monia upeasti ammatissaan menestyneitä ihmisiä, joita on pidetty lapsena hyvinkin keskinkertaisina.
Nämä ihmiset ehkä ovatkin useimmilta ominaisuuksiltaan hyvin keskinkertaisia, mutta se ei ole estänyt heitä pääsemastä huipulle omalla erityisalallaan.
Aito mielenkiinto omaa alaansa kohtaan, oman juttunsa löytäminen ja ehkä lähipiirin tai jonkun aikuisen kannustava asenne voivat viedä pitkälle.
Jokainen ihminen on erityinen siinä mielessä, että toista samanlaista ei ole. Vanhempien näkökulma lapseen on erilainen kuin muiden ihmisten näkökulma, koska vanhempi näkee niin läheltä sen lapsen kehityksen, kasvamisen vauvasti ihmiseksi, joka puhuu ja tekee asioita. En oikein usko, että useimmat vanhemmat pitäisivät omaa lastaan maailman fiksuimpana tai suloisimpana.