Kysymys liittyen laihdutukseen tai enemmänkin elämäntapamuutokseen?
Olen siis tekemässä elämäntaparemonttia, jonka myötä toivon myös laihtuvani, ylimääräistä on 30kg. Tiedän, ettei kaloreihin kannata pelkästään tuijottaa ja että enemmän merkitsee se ruoan laatu. Olen mm. siirtymässä kevyttuotteista niihin normaalirasvaisiin ja muutenkin sellaisiin, jotka on mahdollisimman aitoja. Lisään kasviksia ja jätän ns. höttöhiilarit pois jne. Lisäksi myös liikuntaa lisää.
Mietin lähinnä sitä, että onko järkevää pitää se kalorimäärä siinä, minkä kuluttaisin sitten, kun olen normaalipainoinen? Vai lähteeköhän sitten kilot liian nopeasti ja saattavat tulla takaisinkin helpommin?
Kommentit (50)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti kulutus laihempana tulee olemaan noin 1600-1800 kuin 2000 tai päälle. Ne isot kulutukset ovatniillä, jotka ovat aina olleet hoikkia ja aineenvaihdunta saanut toimia tasaisesti. Jos haluaisin pysyä normaalipainossa, oma kulutukseni olisi noin 1500-1600 + liikunnan kalorit päälle liikuntapäivinä, olen 168 cm ja paino vaihdellut 52 -88 kg välillä.
No tuo kirjoittamani kalorimäärä oli se, joka sisälsi myös sen liikunnan sillon normaalipainoisena, mutta hyötyliikuntaa en sinne laittanut ja sitäkin tulee päivittäin.
ap
Kyllä tuo lukuni sisälsi hyötyliikunnan, ainoastaan hikitreenit päälle. Mutta jokainen elimistö on omansa, toisilla rasva on tiukemmassa kuin toisilla. Kuitenkin on selvää, että laihdutus laskee loppuiäksi kulutusta, joten kulutusta ei voi vertailla ei-laihduttaneen kanssa. Lisäksi toisten elimistölle jää vahva muisti menneestä painosta ja pyrkimys palauttaa vararavinto.
Niin kun jo aiemmassa yritin kertoa, että minun mainitsemani luku sisälsi nimenomaan myös sen ns. hikiliikunnan, mutta hyötyliikuntaa en sinne erikseen laittanut.
Ap
itse olen laihduttanut nyt kesällä n. 7kg olen 173cm ja olin 78kg. nyt 71kg. Nyt alkaa näyttää peilistä ihan kivalta, matkaa on vielä. Olen kyllä myös lihaksikas, joten en järkyttävä valas ollut aiemminkaan mutta peilikuva ei silmääni miellyttänyt.
Sitten sun kysymykseen. Mun mielestä ei ole MITÄÄN JÄRKEÄ alkaa kaloreita laskemaan tuossa vaiheessa kun ylipainoa on noin paljon. Mä itse olen laihtunut tosiaan noi 7kg kahdessa kuussa ihan sillä, että olen lopettanut napostelut. Mun rytmi on ollut se, että kaurapuuroa, marjoja ja esim. proteiinipatukka aamulla (enkä nyt sano et protskupatukka olisi järkevin vaihtoehto aamiaiselle, mutta tää kuuluu niihin päivän harvoihin herkkuihin mulla). Tämän jälkeen varmistan että syön KAKSI kunnon ateriaa. Eli esim. iso kasa salaattia, lohta 150g. Tai riisiä ja kanaa tms. Avainjuttu mulla on sellainen liiallisten hiilarien välttäminen, se on heikkouteni. Liikun kuitenkin todella paljon jo työnikin puolesta. Joka toinen ilta sallin itselleni yhden mikropopparipussin, yhdessä vähärasvaisessa pussissa on 400kcal, ja syötävää aika paljon.
En sano että sun pitäs syödä ihan samalla periaatteella, mutta hae se punainen lanka sun syömiseen. Eli 1. Syö aamiainen (Se säätelee näläntunnetta pitkin päivää). 2. Syö kaksi kunnollista ateriaa joka päivä. Näille aterioille siis jotain proteiinia mukaan. Muista myös että voit syödä huoletta vihanneksia paljon, enkä ole kenenkään kuullut hedelmiä syömällä lihoneen.
Ei ole mitään järkeä alkaa laskemaan kaloreita tuossa vaiheessa, sillä laihdut ja ruokavaliosi siistimisellä. Huomaat kyllä jo siinä viikon jälkeen tuleeko tulosta.
Ai niin, ja vaikka söisit terveellisesti niin laihduttajan pitää tulla sinuiksi pienen näläntunteen kanssa. On tervettä tuntea kunnollista nälkää, mutta ei kuitenkaan tuntikausia kiduttamalla. Minulle se on ainakin elimistön signaali siitä, että se siirtyy syömään rasvavarastoistani.

Lyhyesti kommentoin tähän. Olen tänne jo aloituksen jälkeenkin kommentoinut, etten ensisijaisesti laske niitä kaloreita vaan enemmänkin kiinnitän huomiota ruoan laatuun. Punaisen langan olen löytänyt syömiseen lukemalla aiheesta paljon, kuullut muutamilta tutuilta aiheeseen liittyen hyvää ja tietysti jonkin verran käyttänyt omia aivojani ja näistä yhdistellyt sen, miten aion tulevaisuudessa syödä, en vain kilojen karistamisen ajan vaan loppuelämäni. Haen elämäntaparemontilla myös ns. hyvää oloa. Vaikea selittää, en tarkoita tuolla mitään herkkujen popsimista vaan sitä, että kun mulla vasta muutama kk sitten todettiin vilja-allergia ja viljojen pois jättämisen myötä on hävinnyt oudot mahakivut, ripuli, ummetus ja tunne, että maha on kun pallo eli varmaankin turvotus. Jo tällä on olo paljon parempi. Silti tiedostan, että ruokavaliossani ja elämäntavoissani (koska mm. liikuntaa en harrasta ollenkaan) on vielä parannettavaa ja haluan sen myös tehdä, koska olisin mahdollisesti voinut välttää tämän polvileikkauksen, jos olisin ollut normaalipainoinen.
Niin kun jo aiemminkin kirjoitin niin tiedän nyt erittäin hyvin, että miksi olen syönyt aivan liikaa ja järjettömästi herkkuja jne. ja osaan varmasti nyt paremmin välttää tätä.
Mulle tuo 70kg on sellainen paino, että siinä en näytä lihavalta, vaikka joku aiemmin kommentoi (en tiedä oliko tosissaan), että minun pitäis pudottaa paljon enemmän painoa kun 30kg. Kroppa on tiimalasin mallinen (nyt ei kovin hyvin kyllä erotu) ja normaalipainoisenakin mulla on ollut isot rinnat ja myös takapuoli.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ei se minusta ole liian niukka dietti jos alat syömään normaalipainosi kaloreita.
Ja kyllä se painon pudotus on kiinni nimen omaan kaloreista eikä siitä mitä syö. Laihduttaa voi vaikka syömällä pelkästään niitä "höttöhiilareita" (jeesus miten vihaan tuota sanaa), mutta mitään terveellistähän se ei tietenkään ole.
Olet kyllä aika hakoteillä. Mä yritin laihduttaa ensin kevyttuotteilla ja liikunnalla. Söin kaloreissa mitattuna vaihtelevasti 1600-1700kcal. Paino ei laskenut ja lisäks koko ajan oli nälkä. Vaikka just oli syönyt niin silti oli nälkä.
Sitten vaihdoin kevyttuotteet vähintään normaalirasvaisiin, osan täysrasvaisiin, jätin lisätyn sokerin ym, kalorimäärä päivässä edelleen 1600-1700kcal ja liikuntamäärä sama. Tällä ruokavaliolla laihdun noin kilon viikossa ja mikä parasta koko ajan ei ole nälkä vaan syömisen jälkeen on kylläinen olo ja seuraavan kerran on nälkä vasta noin 6tunnin päästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
http://www.laskurini.fi/terveys/kalorilaskuri/energiantarvelaskuri
Tuolla voit käydä laskemassa päivän energian tarpeesi. Syö noin 500 kcal vähemmän kuin mitä kulutat. Painon pudotessa tarkista uusi energiantarve ja vähennä ruokaa sen mukaan.
Ei kannata liikaa luottaa noihin, itselläkin tuo arvioi kulutuksen 500kcal ylä kanttiin. Eli jos noudattaisin tätä ohjetta, pysyisin jatkuvasti samassa tilanteessa.
tuo kalorilaskuri onpäin HONKIA!! Mun siis pitäisi syödä 900 kcal jotta laihtuisin??? "Päivittäinen energiantarpeesi on 1441 kcal"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se minusta ole liian niukka dietti jos alat syömään normaalipainosi kaloreita.
Ja kyllä se painon pudotus on kiinni nimen omaan kaloreista eikä siitä mitä syö. Laihduttaa voi vaikka syömällä pelkästään niitä "höttöhiilareita" (jeesus miten vihaan tuota sanaa), mutta mitään terveellistähän se ei tietenkään ole.
Olet kyllä aika hakoteillä. Mä yritin laihduttaa ensin kevyttuotteilla ja liikunnalla. Söin kaloreissa mitattuna vaihtelevasti 1600-1700kcal. Paino ei laskenut ja lisäks koko ajan oli nälkä. Vaikka just oli syönyt niin silti oli nälkä.
Sitten vaihdoin kevyttuotteet vähintään normaalirasvaisiin, osan täysrasvaisiin, jätin lisätyn sokerin ym, kalorimäärä päivässä edelleen 1600-1700kcal ja liikuntamäärä sama. Tällä ruokavaliolla laihdun noin kilon viikossa ja mikä parasta koko ajan ei ole nälkä vaan syömisen jälkeen on kylläinen olo ja seuraavan kerran on nälkä vasta noin 6tunnin päästä.
Tämä on asia, jonka pitäisi jokaisen ymmärtää. Painonhallinta ei tarkoita vähiä kaloreita ja kevyt-ruokaa. Vaan aitoa ruokaa tarpeellisella määrällä kaloreita.

Mä olen sen nyt ymmärtänyt, mutta aloin käyttää kevyttuotteita jo ylipainoisena, koska niistä aina sanottiin, että ne on niin terveellisiä jne. Noh, kantapään kautta opin, että onkin hiukan eri tavalla todellisuudessa.
tuo, jota lainasit

Eikö kuitenkin ole hyvä, että itse tajuaa :) Eikä jatka niinkuin on aina sanottu :)

Juu on kyllä