Lue keskustelun säännöt.
Kysy mitä vain vakavasti sairaalta bulimikolta
bulimiatappaa
28.07.2016 |
Jep, yritän pamauttaa tällä itseni jälleen parantumispolulle. Vastaan täysin rehellisesti kysymyksiin
Kommentit (67)
Vierailija kirjoitti:
Oletko koskaan lukenut sh-blogeja? Vaikkapa silloin, kun sairastit anoreksiaa. Tai oletko jopa itse kirjoittanut blogia?
Se toinen bulimikko täällä spämmää... Hirmu mielenkiintoista.
Olen lukenut ja kirjoittanutkin. Oletko sinä? Jos saan kysyä, minkälainen on sinun tarinasi bulimian kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
HAE SITÄ TERAPIAA! ja yritä löytää terapeutti, jolla kokemusta syömishäiriöiden hoidosta. Mulla on itselläni masennus- ja ahdistustaustaa ja terapia on vihdoinkin alkanut auttaa. Aiemmin siis olen ajoittain käynyt psykiatrilla ja psyk. sairaanhoitajan luona eikä niistä ollut mitään hyötyä.
Vierailija kirjoitti:
HAE SITÄ TERAPIAA! ja yritä löytää terapeutti, jolla kokemusta syömishäiriöiden hoidosta. Mulla on itselläni masennus- ja ahdistustaustaa ja terapia on vihdoinkin alkanut auttaa. Aiemmin siis olen ajoittain käynyt psykiatrilla ja psyk. sairaanhoitajan luona eikä niistä ollut mitään hyötyä.
Mulla on alle vuosi aikaa ennen kuin lähden ulkomaille opiskelemaan. Miten terapia eroaa sairaanhoitajan kanssa jutustelusta? Sori, tyhmä kysymys....
Updatea kehiin. Tartuin härkää sarvista ja aloitimme vanhempieni kanssa selvittämisen terapeutista ja rahoituksesta. Fingers crossed!
Voin sanoa, että tulet viettämään tuskaisia hetkiä hampaiden vuoksi...been there.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voin sanoa, että tulet viettämään tuskaisia hetkiä hampaiden vuoksi...been there.
Itsestäänselvyyksien huuteleminen auttaa minun tilanteessani aivan pirusti, thank you very much vaan
bulimiatappaa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sinua mielestäsi oikeasti yritetty auttaa tai oletko itse suhtautunut apuun vakavissaan?
On yritetty oikeasti auttaa, mutta vasta täysikäistyttyäni on menty oikeaan suuntaan. Mulla on kans vaikea masennus, jonka takia mut on usein vaan työnnetty osastolle. Se ei taas oo tehnyt muuta kuin hallaa, sillä mä tarviin tekemistä säilyttääkseni toimintakykyni. Terapiaa ei tosin olla koskaan edes ehdotettu. En tiedä miksi. Ja olen vakavissani paranemisen puolella. En todellakaan halua kuolla
Sairautesi on siinä vaiheessa, että yökkäily on jo automaattinen refleksi syömisen jälkeen. Sun pitäisi ihan oikeasti tietoisesti taistella sitä oksentelua vastaan, että tuo kierre saataisiin katkaistua. Mutta parantuaksesi oikeasti tarvitset vuosien hoitosuhteen/ terapian, jossa voit turvallisesti puretua tuon käyttäytymishäiriön pohjimmaisiin syihin. Oksentelu on oire jostain. Hampaasi kestävät vielä jonkin aikaa, mutta jos jatkat samaan malliin, eroosio on vienyt omat hampaat kun olet kolmekymppinen. Silloin et enää ole maksuttoman hammashoidon piirissä. Otapa huviksesi selvää, mitä maksaa vaativampi hammaskirurgia (kuoret, implantit, juurihoidot)... Ehkäpä siinä olisi sinulle motivaatiota, lopettaa suukalustosi tuhoaminen.
Painosi on nyt alarajoilla, mutta jos et opettele järkevää syömistä, tulet joka tapauksessa lihomaan oksentelusta huolimatta ikääntyessäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
bulimiatappaa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sinua mielestäsi oikeasti yritetty auttaa tai oletko itse suhtautunut apuun vakavissaan?
On yritetty oikeasti auttaa, mutta vasta täysikäistyttyäni on menty oikeaan suuntaan. Mulla on kans vaikea masennus, jonka takia mut on usein vaan työnnetty osastolle. Se ei taas oo tehnyt muuta kuin hallaa, sillä mä tarviin tekemistä säilyttääkseni toimintakykyni. Terapiaa ei tosin olla koskaan edes ehdotettu. En tiedä miksi. Ja olen vakavissani paranemisen puolella. En todellakaan halua kuolla
Sairautesi on siinä vaiheessa, että yökkäily on jo automaattinen refleksi syömisen jälkeen. Sun pitäisi ihan oikeasti tietoisesti taistella sitä oksentelua vastaan, että tuo kierre saataisiin katkaistua. Mutta parantuaksesi oikeasti tarvitset vuosien hoitosuhteen/ terapian, jossa voit turvallisesti puretua tuon käyttäytymishäiriön pohjimmaisiin syihin. Oksentelu on oire jostain. Hampaasi kestävät vielä jonkin aikaa, mutta jos jatkat samaan malliin, eroosio on vienyt omat hampaat kun olet kolmekymppinen. Silloin et enää ole maksuttoman hammashoidon piirissä. Otapa huviksesi selvää, mitä maksaa vaativampi hammaskirurgia (kuoret, implantit, juurihoidot)... Ehkäpä siinä olisi sinulle motivaatiota, lopettaa suukalustosi tuhoaminen.
Painosi on nyt alarajoilla, mutta jos et opettele järkevää syömistä, tulet joka tapauksessa lihomaan oksentelusta huolimatta ikääntyessäsi.
Mä ymmärrän, mutta mä en halua tai oo aikeissa jämähtää Suomeen ja kotiin vain jotta saisin terapiaa. Mä oon jo venyttänyt lukiota sairaalassaolon vuoksi neljään vuoteen. Mun viisaudenhampaat on jouduttu poistattamaan kahdessa eri erässä, yksityisellä ja julkisella molemmissa nukutuksessa, joten olen varsin tietoinen hammashoitokuluista. Tajuatko, kuinka useasti muserrun ja valvon öitä itkien hampaideni ja terveyteni puolesta?
Tsemppiä! Yritä saada keinolla millä hyvänsä katkaisemaan kierre. Päätä että nyt en mene oksentamaan, keksi joku muu tekeminen siihen kun syömisen jälkeen yleensä menisit vessaan ja oksentaisit. Lähde kävelylle, tee yhdessä jotain poikaystäväsi kanssa. Syö pieniä annoksia, kevyttä ruokaa..
Itse oksentelin myös 17-19v aina syönnin jälkeen. Vasta vakituinen työ ja pitkään toivottu raskaus sai lopettamaan. En halunnut mitenkään vahingoittaa vauvaa. Korvasin oksentelun liikkumisella ja olen saanut luotua suunnilleen terveen suhtautumisen ruokaan. Joku pieni häpeä takaraivossa kuitenkin on jos joudun syömään julkisesti jossain, muiden kuin omien läheisteni kanssa. Kahviloissa en aina välttämättä "kehtaa" ostaa kun kahvin. Tätäkin työstän, yritän ajatella että ei ketään tuntematonta kiinnosta oikeasti se jos syönkin vaikka pullaa eikä kellään ole oikeutta arvostella mun painoa tai ulkomuotoa kunhan olen itse tyytyväinen, terve ja jaksan liikkua ja touhuta lasten kanssa. 🙂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
bulimiatappaa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
bulimiatappaa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sinua mielestäsi oikeasti yritetty auttaa tai oletko itse suhtautunut apuun vakavissaan?
On yritetty oikeasti auttaa, mutta vasta täysikäistyttyäni on menty oikeaan suuntaan. Mulla on kans vaikea masennus, jonka takia mut on usein vaan työnnetty osastolle. Se ei taas oo tehnyt muuta kuin hallaa, sillä mä tarviin tekemistä säilyttääkseni toimintakykyni. Terapiaa ei tosin olla koskaan edes ehdotettu. En tiedä miksi. Ja olen vakavissani paranemisen puolella. En todellakaan halua kuolla
Sairautesi on siinä vaiheessa, että yökkäily on jo automaattinen refleksi syömisen jälkeen. Sun pitäisi ihan oikeasti tietoisesti taistella sitä oksentelua vastaan, että tuo kierre saataisiin katkaistua. Mutta parantuaksesi oikeasti tarvitset vuosien hoitosuhteen/ terapian, jossa voit turvallisesti puretua tuon käyttäytymishäiriön pohjimmaisiin syihin. Oksentelu on oire jostain. Hampaasi kestävät vielä jonkin aikaa, mutta jos jatkat samaan malliin, eroosio on vienyt omat hampaat kun olet kolmekymppinen. Silloin et enää ole maksuttoman hammashoidon piirissä. Otapa huviksesi selvää, mitä maksaa vaativampi hammaskirurgia (kuoret, implantit, juurihoidot)... Ehkäpä siinä olisi sinulle motivaatiota, lopettaa suukalustosi tuhoaminen.
Painosi on nyt alarajoilla, mutta jos et opettele järkevää syömistä, tulet joka tapauksessa lihomaan oksentelusta huolimatta ikääntyessäsi.
Mä ymmärrän, mutta mä en halua tai oo aikeissa jämähtää Suomeen ja kotiin vain jotta saisin terapiaa. Mä oon jo venyttänyt lukiota sairaalassaolon vuoksi neljään vuoteen. Mun viisaudenhampaat on jouduttu poistattamaan kahdessa eri erässä, yksityisellä ja julkisella molemmissa nukutuksessa, joten olen varsin tietoinen hammashoitokuluista. Tajuatko, kuinka useasti muserrun ja valvon öitä itkien hampaideni ja terveyteni puolesta?
Elämä on valintoja. Ongelmat voi lykätä maton alle ja toivoa, että ne lakkaavat itsestään olemasta. Kuinka todennäköistä se on... tiedä häntä. Syömishäiriöiden kohdalla tarvitaan usein sellainen "läheltä piti"-kriisi (lue: hengenlähtö lähellä) ennen kuin alkaa käänneköhta parempaan.
Vierailija kirjoitti:
bulimiatappaa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
bulimiatappaa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sinua mielestäsi oikeasti yritetty auttaa tai oletko itse suhtautunut apuun vakavissaan?
On yritetty oikeasti auttaa, mutta vasta täysikäistyttyäni on menty oikeaan suuntaan. Mulla on kans vaikea masennus, jonka takia mut on usein vaan työnnetty osastolle. Se ei taas oo tehnyt muuta kuin hallaa, sillä mä tarviin tekemistä säilyttääkseni toimintakykyni. Terapiaa ei tosin olla koskaan edes ehdotettu. En tiedä miksi. Ja olen vakavissani paranemisen puolella. En todellakaan halua kuolla
Sairautesi on siinä vaiheessa, että yökkäily on jo automaattinen refleksi syömisen jälkeen. Sun pitäisi ihan oikeasti tietoisesti taistella sitä oksentelua vastaan, että tuo kierre saataisiin katkaistua. Mutta parantuaksesi oikeasti tarvitset vuosien hoitosuhteen/ terapian, jossa voit turvallisesti puretua tuon käyttäytymishäiriön pohjimmaisiin syihin. Oksentelu on oire jostain. Hampaasi kestävät vielä jonkin aikaa, mutta jos jatkat samaan malliin, eroosio on vienyt omat hampaat kun olet kolmekymppinen. Silloin et enää ole maksuttoman hammashoidon piirissä. Otapa huviksesi selvää, mitä maksaa vaativampi hammaskirurgia (kuoret, implantit, juurihoidot)... Ehkäpä siinä olisi sinulle motivaatiota, lopettaa suukalustosi tuhoaminen.
Painosi on nyt alarajoilla, mutta jos et opettele järkevää syömistä, tulet joka tapauksessa lihomaan oksentelusta huolimatta ikääntyessäsi.
Mä ymmärrän, mutta mä en halua tai oo aikeissa jämähtää Suomeen ja kotiin vain jotta saisin terapiaa. Mä oon jo venyttänyt lukiota sairaalassaolon vuoksi neljään vuoteen. Mun viisaudenhampaat on jouduttu poistattamaan kahdessa eri erässä, yksityisellä ja julkisella molemmissa nukutuksessa, joten olen varsin tietoinen hammashoitokuluista. Tajuatko, kuinka useasti muserrun ja valvon öitä itkien hampaideni ja terveyteni puolesta?
Elämä on valintoja. Ongelmat voi lykätä maton alle ja toivoa, että ne lakkaavat itsestään olemasta. Kuinka todennäköistä se on... tiedä häntä. Syömishäiriöiden kohdalla tarvitaan usein sellainen "läheltä piti"-kriisi (lue: hengenlähtö lähellä) ennen kuin alkaa käänneköhta parempaan.
Hypokalemian takia oon muutamaan otteeseen joutunut ensiapuun ja sisätaudeille. Viimeksi oli 1,8. Mä tiedän, että terapiaa pitäisi kokeilla, mutta mä en oo valmis luopumaan mun unelmista jäädäkseni vellomaan sairauteeni (vaikka se tarkottaisikin parantumisen mahdollisuutta). Joskus vaan tekee mieli luovuttaa. Tää bulimia ei oo mulla mitään tunnin ahmimista ja sitten oksentamista vaivaisesti, vaan jatkuvaa tuntien nautiskelua ja tyhjentäytymistä, toistoa toistoa toistoa. En vedä ruokaa maistamatta sitä, vaan saatan syödä hyvinkin hitaasti. Mä inhoan itseäni, mä inhoan ruokaa, mä inhoan oksentamista. Mä vihaan sitä, että mä oon länsimaisen turhuuden mallikuva. Mä vihaan sitä, että mä en osaa syödä tavallisesti, että se on joko tai. Mä inhoan mitä oon tehnyt itselleni. Mä oon valehteleva tuhluri, jota kutsutaan kroonikoksi, jonka takia on jo luovutettu ajat sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä! Yritä saada keinolla millä hyvänsä katkaisemaan kierre. Päätä että nyt en mene oksentamaan, keksi joku muu tekeminen siihen kun syömisen jälkeen yleensä menisit vessaan ja oksentaisit. Lähde kävelylle, tee yhdessä jotain poikaystäväsi kanssa. Syö pieniä annoksia, kevyttä ruokaa..
Itse oksentelin myös 17-19v aina syönnin jälkeen. Vasta vakituinen työ ja pitkään toivottu raskaus sai lopettamaan. En halunnut mitenkään vahingoittaa vauvaa. Korvasin oksentelun liikkumisella ja olen saanut luotua suunnilleen terveen suhtautumisen ruokaan. Joku pieni häpeä takaraivossa kuitenkin on jos joudun syömään julkisesti jossain, muiden kuin omien läheisteni kanssa. Kahviloissa en aina välttämättä "kehtaa" ostaa kun kahvin. Tätäkin työstän, yritän ajatella että ei ketään tuntematonta kiinnosta oikeasti se jos syönkin vaikka pullaa eikä kellään ole oikeutta arvostella mun painoa tai ulkomuotoa kunhan olen itse tyytyväinen, terve ja jaksan liikkua ja touhuta lasten kanssa. 🙂
Ihana kuulla tällainenkin tarina! Musta tuntuu, että raskaus, vakityö tai muu arkipäiviä rytmittävä asia saattaisi auttaa. Raskaaksi en kyllä voi tai haluakaan vielä tulla (en ole edes varma, onnistuuko se joskus, ja mikäli onnistuu, haluanko sitä. Adoptio kuulostaa paljon paremmalta vaihtoehdolta mulle).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vitun ääliö
Just
Minkälaista ruokaa valmistat kotona?
Vierailija kirjoitti:
Minkälaista ruokaa valmistat kotona?
Valmistan vain bulimointiruokaa. Yleensä koostuu halvasta makaronista, riisistä tai muusijauheesta lisukkeineen. Jos saan pidettyä jotain sisällä, niin se on joko raakaa vihannesta, hedelmää, sieniä, pilttiä, viinikumeja, popcornia tai kaurajogurttia
Voi hohhoijaa -.- KETÄÄN. EI. KIINNOSTA. ET. OLE. JULKKIS. JOLTA. HALUTAAN. KYSYÄ. KAIKKEA. KOSKA. SE. ON. NIIN. IHQ. ETTÄ. OI. JOI. SENTÄÄN.
kaffimånsteri kirjoitti:
Voi hohhoijaa -.- KETÄÄN. EI. KIINNOSTA. ET. OLE. JULKKIS. JOLTA. HALUTAAN. KYSYÄ. KAIKKEA. KOSKA. SE. ON. NIIN. IHQ. ETTÄ. OI. JOI. SENTÄÄN.
Hohhoijaa huhhuijaa, muita vartenhan mä tämän keskustelun juurikin tein, kuten varmasti sullekin aloitusviestissä selviää ;)
Lähtisitkö kanssani syömään?
Syömävammane :DDDD
Die biatch