Kysy mitä vain vakavasti sairaalta bulimikolta

Onko sinua mielestäsi oikeasti yritetty auttaa tai oletko itse suhtautunut apuun vakavissaan?

En ymmärrä sairauttasi, koska itse vihaan oksentamista ja rakastan ruokaa (joskus liikaakin), mut kuvitellaan tilanne että olisit yhtäkkiä ainut ihminen koko maailmassa. Miten se vaikuttaisi minäkuvaasi kun tiedät ettei sinua arvostele ketään ja saisit ihan vapaasti olla vaikka ylipainoinen? Anteeksi outo kysymykseni...

bulimiatappaa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietääkö poikaystäväsi? Voisiko toisten selviytymistarinoista olla apua?

Tietää jollakin tasolla ja saattaisi ollakin.

Ihannoiko poikaystäväsi laihuuttasi, pitääkö sinua kauniina tai hyväksyykö sairautesi? Onko sinulla nyt hoitosuhdetta?

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä sairauttasi, koska itse vihaan oksentamista ja rakastan ruokaa (joskus liikaakin), mut kuvitellaan tilanne että olisit yhtäkkiä ainut ihminen koko maailmassa. Miten se vaikuttaisi minäkuvaasi kun tiedät ettei sinua arvostele ketään ja saisit ihan vapaasti olla vaikka ylipainoinen? Anteeksi outo kysymykseni...

Mä varmaan kuolisin silti. En osaa pitää ruokaa sisälläni, koska en kestä täyttä oloa. Normaalipaino hirvittää minua itseni takia. Se tuntuu liialta, ekstralta, uimarenkaalta. Toisaalta, muiden ihmisten mielipiteet vaikuttavat tekemisiini joskus varsin paljon. Olisi helpottavaa, jos minun ei tarvitsisi jatkuvasti miettiä, mitä muut minusta ajattelevat.

Oksennatko koskaan verta (vaikka vaan pisaran)? Osaatko oksentaa äänettömästi? Syötkö edelleen salaa eli aina yksin, vai eikö haittaa jos joku on todistamassa (ts. piilotteletko syömistäsi?)

Häpeätkö syömistäsi ja oksentamistasi?

Vierailija kirjoitti:

bulimiatappaa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietääkö poikaystäväsi? Voisiko toisten selviytymistarinoista olla apua?

Tietää jollakin tasolla ja saattaisi ollakin.

Ihannoiko poikaystäväsi laihuuttasi, pitääkö sinua kauniina tai hyväksyykö sairautesi? Onko sinulla nyt hoitosuhdetta?

Ei ihannoi. Hän sanoo rakastavansa minua ja kehoani, koska olen minä. Mutta samalla hän jaksaa muistutella, että jos kehoni olisi jollain toisella, hänellä tekisi hyvin pahaa. Hän ei hyväksy sairauttani, vaan yhteisenä maalina meillä on kuitenkin parantuminen. Puhumme näistä asioista aika paljon, mutta emme yksityiskohtaisesti sairauden oireista. On hoitosuhde nuorisopsykiatriaan ja sisätaudeille. Psykiatri sekä sairaanhoitaja.

Vierailija kirjoitti:

Oksennatko koskaan verta (vaikka vaan pisaran)? Osaatko oksentaa äänettömästi? Syötkö edelleen salaa eli aina yksin, vai eikö haittaa jos joku on todistamassa (ts. piilotteletko syömistäsi?)

Häpeätkö syömistäsi ja oksentamistasi?

En ole koskaan oksentanut verta. Osaan oksentaa nopeasti ja äänettömästi. Nykyään en piilottele, sillä ahmimiseni ei ole "kohtauksenomaista". Saatan syödä tavallisen määrän vaikka ravintolassa, mikä sitten ei pysykään enää sisällä. Häpeän ja en häpeä. Häpeän, mikäli joku sanoo minulle asiasta. En, mikäli olen ainoa, joka tietää jostain tietystä sessiosta esim. Turha häpeä sairaudesta johti mut aiemmin itsemurhayrityksiin. Tää on parempi suhyautumistapa. Tää on tappava sairaus, mä aion parantua, ei pidä hävetä.

Vierailija kirjoitti:

Onko sinua mielestäsi oikeasti yritetty auttaa tai oletko itse suhtautunut apuun vakavissaan?

On yritetty oikeasti auttaa, mutta vasta täysikäistyttyäni on menty oikeaan suuntaan. Mulla on kans vaikea masennus, jonka takia mut on usein vaan työnnetty osastolle. Se ei taas oo tehnyt muuta kuin hallaa, sillä mä tarviin tekemistä säilyttääkseni toimintakykyni. Terapiaa ei tosin olla koskaan edes ehdotettu. En tiedä miksi. Ja olen vakavissani paranemisen puolella. En todellakaan halua kuolla

Oletko koskaan jutellut livenä toisen bulimikon kanssa ja jakanut ajatuksia asiasta? Miltä se tuntui? 

bulimiatappaa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä sairauttasi, koska itse vihaan oksentamista ja rakastan ruokaa (joskus liikaakin), mut kuvitellaan tilanne että olisit yhtäkkiä ainut ihminen koko maailmassa. Miten se vaikuttaisi minäkuvaasi kun tiedät ettei sinua arvostele ketään ja saisit ihan vapaasti olla vaikka ylipainoinen? Anteeksi outo kysymykseni...

Mä varmaan kuolisin silti. En osaa pitää ruokaa sisälläni, koska en kestä täyttä oloa. Normaalipaino hirvittää minua itseni takia. Se tuntuu liialta, ekstralta, uimarenkaalta. Toisaalta, muiden ihmisten mielipiteet vaikuttavat tekemisiini joskus varsin paljon. Olisi helpottavaa, jos minun ei tarvitsisi jatkuvasti miettiä, mitä muut minusta ajattelevat.

Normaalipainoisellakin voi olla timmi kroppa ja pyykkilautavatsa jne. :)

Kaikesta ruuasta ei tule kovin helposti täysi olo

esim. tuoreruoasta, kylläiseksi kyllä tulee :)

Onko sinulla heikko itsetunto? Kovia paineita? Tietääkö vanhempasi, että sinulla on bulimia? Saatko heiltä tukea ja kannustusta elämääsi?

Voi kun, saisit elämäsi raiteilleen ja vapautuisit bulimiasta.

Tsemppiä tervehtymiseen :)

Oletko koskaan lukenut sh-blogeja? Vaikkapa silloin, kun sairastit anoreksiaa. Tai oletko jopa itse kirjoittanut blogia?

Se toinen bulimikko täällä spämmää... Hirmu mielenkiintoista.

Vierailija kirjoitti:

bulimiatappaa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä sairauttasi, koska itse vihaan oksentamista ja rakastan ruokaa (joskus liikaakin), mut kuvitellaan tilanne että olisit yhtäkkiä ainut ihminen koko maailmassa. Miten se vaikuttaisi minäkuvaasi kun tiedät ettei sinua arvostele ketään ja saisit ihan vapaasti olla vaikka ylipainoinen? Anteeksi outo kysymykseni...

Mä varmaan kuolisin silti. En osaa pitää ruokaa sisälläni, koska en kestä täyttä oloa. Normaalipaino hirvittää minua itseni takia. Se tuntuu liialta, ekstralta, uimarenkaalta. Toisaalta, muiden ihmisten mielipiteet vaikuttavat tekemisiini joskus varsin paljon. Olisi helpottavaa, jos minun ei tarvitsisi jatkuvasti miettiä, mitä muut minusta ajattelevat.

Normaalipainoisellakin voi olla timmi kroppa ja pyykkilautavatsa jne. :)

Kaikesta ruuasta ei tule kovin helposti täysi olo

esim. tuoreruoasta, kylläiseksi kyllä tulee :)

Onko sinulla heikko itsetunto? Kovia paineita? Tietääkö vanhempasi, että sinulla on bulimia? Saatko heiltä tukea ja kannustusta elämääsi?

Voi kun, saisit elämäsi raiteilleen ja vapautuisit bulimiasta.

Tsemppiä tervehtymiseen :)

Kiitos tsempistä! Täysi pilttipurkkikin on jo välillä liikaa, varsinkin jos juon edes hieman sen kanssa. Normaalipaino on kaunista, mutta pidän fit-vartaloakin hyvin pelottavana. Vanhemmat tietävät ja ovat jo luovuttaneet suhteeni

Oletko lääkityksellä, tai oletko ollut? Serotoniinahan ne tuppaavat tyrkyttämään, itselläni ei toiminut.

bulimiatappaa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

bulimiatappaa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä sairauttasi, koska itse vihaan oksentamista ja rakastan ruokaa (joskus liikaakin), mut kuvitellaan tilanne että olisit yhtäkkiä ainut ihminen koko maailmassa. Miten se vaikuttaisi minäkuvaasi kun tiedät ettei sinua arvostele ketään ja saisit ihan vapaasti olla vaikka ylipainoinen? Anteeksi outo kysymykseni...

Mä varmaan kuolisin silti. En osaa pitää ruokaa sisälläni, koska en kestä täyttä oloa. Normaalipaino hirvittää minua itseni takia. Se tuntuu liialta, ekstralta, uimarenkaalta. Toisaalta, muiden ihmisten mielipiteet vaikuttavat tekemisiini joskus varsin paljon. Olisi helpottavaa, jos minun ei tarvitsisi jatkuvasti miettiä, mitä muut minusta ajattelevat.

Normaalipainoisellakin voi olla timmi kroppa ja pyykkilautavatsa jne. :)

Kaikesta ruuasta ei tule kovin helposti täysi olo

esim. tuoreruoasta, kylläiseksi kyllä tulee :)

Onko sinulla heikko itsetunto? Kovia paineita? Tietääkö vanhempasi, että sinulla on bulimia? Saatko heiltä tukea ja kannustusta elämääsi?

Voi kun, saisit elämäsi raiteilleen ja vapautuisit bulimiasta.

Tsemppiä tervehtymiseen :)

Kiitos tsempistä! Täysi pilttipurkkikin on jo välillä liikaa, varsinkin jos juon edes hieman sen kanssa. Normaalipaino on kaunista, mutta pidän fit-vartaloakin hyvin pelottavana. Vanhemmat tietävät ja ovat jo luovuttaneet suhteeni

Surullista... :( 

Se toinen.

Vierailija kirjoitti:

Oletko koskaan jutellut livenä toisen bulimikon kanssa ja jakanut ajatuksia asiasta? Miltä se tuntui? 

Kerran, parantuneen 40-vuotiaan bulimikon kanssa. Se tuntui hyvältä ja pelottavalta, ja auttoi joksikin aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Oletko lääkityksellä, tai oletko ollut? Serotoniinahan ne tuppaavat tyrkyttämään, itselläni ei toiminut.

Fluoksetiini kokeiltu, en halua käyttää lääkkeitä, joten ei enää tuputeta. Unilääkkeinä tarvittaessa ketipinor ja mirtazapin

Oletko ollut osastohoidossa? Oksensitko koskaan salaa sairaalassa?

Mä paranin poikaystävän avulla.rakkaus parantaa.säkin voit parantua,pikkuhiljaa,usko siihen.tsemppiä.

Vierailija kirjoitti:

Oletko ollut osastohoidossa? Oksensitko koskaan salaa sairaalassa?

Viidesti psykiatrisella, pari kertaa päiväosastolla ja kolmesti sisätaudeilla. Kyllä, kyllä ja en

bulimiatappaa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko lääkityksellä, tai oletko ollut? Serotoniinahan ne tuppaavat tyrkyttämään, itselläni ei toiminut.

Fluoksetiini kokeiltu, en halua käyttää lääkkeitä, joten ei enää tuputeta. Unilääkkeinä tarvittaessa ketipinor ja mirtazapin

Tunnetusti ketipinorilla on "saatanan keksintö" -maine, mutta haluan tähän kommentoida, että suosi sitä. Mirtazapin tekee zombiksi, teki ainakin minut. Säännöllisesti käytettynä kadottaa kyvyn ajatella, ruumis tekee omiaan. Automatisoituu.

Näin siis oma kokemus. En ole missään tapauksessa lääkäri enkä väitä että olisin tässä asiassa yleisellä tasolla oikeassa. Totean vain, että näin minulla ja eräällä läheiselläni. Kehotan tarkkailemaan sen vaikutusta, saatat havahtua, tai toisessa tapauksessa lääke on täydellinen juuri sinulle.

Vähän ohis, sori.