Muita joilla ei ollut lapsena mitään harrastuksia?

Mitä sitten vapaa-aikanasi teit, tuijotit seinää?

90-luvulla piirtäminen, lukeminen ja kavereiden kanssa pelaaminen olivat harrastuksia. Minulle ne ovat harrastuksia vieläkin.

Minä en halunnut harrastuksia. Pyhäkoulusta karkasin, kantelekerhosta lintsasin (alakoulussa) ja kansantansseja kestin yhden kerran. Sitten vanhemmat luovuttivat ja antoivat minun olla kirjapinojeni kanssa.

Sama juttu omassa lapsuudessa.Rahaa ei ollut.

Sama juttu. Tai vaikka olisi ollut halpa harrastus, niin harrastamista pidettiin täysin turhana haihatteluna. Kävin joissain ilmaiskerhoissa  ja seurakunnan toiminnassa. Mutta varsinaista harrastusta ei ollut yrityksestä huolimatta.

En nyt ymmärrä mitä tekemistä rahalla on harrastamisen kanssa, mutta mielikuvituksettomista lapsista sitten kai kasvoi mielikuvituksettomia mammoja.

Mulla oli vain jotain lyhytmuotoisia parin kuukauden harrastuksia. Mutta ei mitään mitä olisin tehnyt järjestelmällisesti vuosia. Toisinaan olin tanssitunneilla, valamassa savea, kokkikoulussa, jossain soitintunneilla, jousiammunnassa jne.

Ainoa "harrastus" mitä tein vuosia joka viikko oli konsolipelaaminen ja lukeminen. Kirjasto oli/on ystävä.

Mä halusin pianon ja kävin sitten muutamalla soittotunnilla. Jazz-tanssia harrastin vähän aikaa, ruotsin kielen kerhossa kävin (se tais olla ainut järkevä, kirjoitin lukiossa L:n). Tämä joskus 1980-luvulla.

Olisiko yksi kaveri lapsuusaikana käynyt harrastuksissa, ei tule muita mieleen. No kokeilin itsekin jotain taidemaalausharrastusta mutta en tykännyt yhtään ja lopetin muutaman kerran jälkeen. Kaikki aika meni milloin kenenkin kaverin kanssa pyöriessä milloin missäkin ja leikkiessä, lukiessa ja piirrellessä. Oli onnellinen lapsuus, ei paineita muuten kuin koulun suhteen. Enkä mitenkään kaivannut mitään kalliita harrastuksia tai leirejä.

Enpä kyllä kaivannut mitään harrastuksia. Noh, jalkapalloa taisin vuoden pelata, mutta sitten ei enää kiinnostanut sekään. En ole ikinä tuntenut, että olisin menettänyt yhtään mitään kun käytin vapaa-aikani vain kavereiden kanssa leikkimiseen ja pallopelien pelaamiseen enkä jonkun seuran järjestämässä harrastuksessa. Suoraan sanottuna naurattaa vanhemmat jotka potevat huona omaatuntoa sen takia, että ei ole varaa viedä lasta johonkin kalliiseen harrastukseen. Yhdestä tutusta penskasta taisi tulla sm-tason jääkiekkoilija, mutta kaikki muut seuroissa vakavasti harrastaneet lopettivat viimeistään lukioiässä.

Ei ollut harrastuksia. Jälkeenpäin harmittaa ettei vanhempani vaikka pakottaneet minua jonkin liikuntaharrastuksen pariin, vaikka olinkin alipainon rajoilla aina. Mm. pituuskasvun myötä sain rakenteellisia vaivoja, joita ei enää aikuisiällä aloitettu liikunta korjaa saati juurikaan helpota. Ehkä liikunnallinen lapsuus ja nuoruus olisi auttanut, ehkä. Työkyky on kyseenalaistettu. Ja olen siis 25-vuotias.

Vierailija kirjoitti:

90-luvulla piirtäminen, lukeminen ja kavereiden kanssa pelaaminen olivat harrastuksia. Minulle ne ovat harrastuksia vieläkin.

Lapsuus 1980-90 ja en käyny ohjatuissa harrastuksissa. Just yhen tutun kans muistelin, että ei moni muukaan kaveri harrastanu mitään ohjattua, ehkä 2/10 harrasti jotain. Eikä ollu rahasta kii. Luin, piirsin, askartelin, kirjoitin "kirjoja", puuhailin pihalla, kuunteli musiikkia ja vaikka mitä. Tylsää ei ollu.

Olisin halunnut pelata jalkapalloa, mutta seuratoiminta oli liian kallista. Pelailin pihalla sitten, mutta eihän se ollut sama juttu.

Mullakaan ei ollut mitään ihmeellisiä. Luin kirjoja paljon ja pienempänä sarjiksia. Ala-asteen lopulla meille otettiin kaksi koiraa, joiden kanssa lenkkeilin ja leikin.

Olin pienenä aika arka ja vähän koulukiusattu ja siksi jotenkin pelkäsin mennä mihinkään harrastuksiin. Ratsastamisesta oisin ollut kiinnostunut, mut ei ollut rahaa eikä oikein uskallustakaan mennä tallille (vissiin olin lukenut liikaa ponikirjoja, ku pelkäsin, että siellä sitä vasta kiusattaisiin).

Ei mullakaan ollut mitään ohjattua maksullista. Mutta kävin seurakunnan maksuttomissa kerhoissa, luin, lenkkeilin, hiihtelin, kuuntelin radiosta ulkomaalaisia radiokanavia. Ei maalla harrastaminen kovin yleistä ollutkaan. Kansalaisopistossa oli välillä jotain lapsillekin, kun oli joku innokas ohjaaja. Mm. vuoden oli näytelmäkerho ja se ei lapsille maksanut mitään, siinä kävin kyllä. 

En harrastunut mitään, mikä oli jatkuva pilkan aihe ala-asteella. Muilla tytöillä oli hienoina pidettyjä harrastuksia, kuten esim. taitoluistelua ja jotain viulun soittoa.

Eikä se yläasteen aikana hirveästi muuttunutkaan. Riparilla seisoessamme tyttöjoukolla odottamasssa kaikki alkoivat kovaan ääneen "lesoilemaan" sillä, mitä soittimia kukin soittaa. Oli pakko sanoa joukon viimeisenä hieman sarkastiseen sävyyn, että "itse soitan ilmakitataa".

Sama täällä. Ainoat harrastukset missä kävin olivat koulun kuoro ja lentopallon pelaaminen. Olen syntynyt vuonna -83 Kainuuseen. Köyhässä perheessä ei tuhlattu rahaa lapsen harrastuksiin.

Mulla ei ollut harrastuksia, eikä mua koskaan kannustettu mihinkään kotona. En suoraan sanottuna edes tiennyt mahdollisuuksista. Kun menin kouluun ja kävi ilmi, että jotku luokkakaverit kävi soittotunneilla tai harrasti jotain liikuntaa, tuli sellanen tunne, että minäkin haluan, ja miks mulle ei oo kerrottu tällaisesta. Näin aikuisena nyt ottaa päähän se, ettei koskaan annettu mahdollisuutta aloittaa joku harrastus.

Liikuntaharrastukset erityisesti naisille ovat nuoruudessa aika tärkeitä. Pojat, ainakin ennen, liikkuivat ilman kannustustakin, mutta tytöt eivät. Esim huomattavan iso osa nuorista naisista ei hallitse kehoaan käytännössä yhtään. Kävely on vaativin suoritus mihin he pystyvät. Juoksu näyttää juuri siltä, että ei olla koskaan juostu, palloa ei osata heittää, kiipeily on täysi mahdottomuus jne. Kehonhallinta on opeteltava taito siinä missä muutkin. Ja nuorena paljon helpompaa kuin vanhempana. 

Harrastukset ovat tosi tärkeitä! Ja ei se soittimista puhuminen ole mitään lesoilua, kuten joku sanoi, vaan soittajille itselleen superläheinen ja rakas asia. Toivottavasti nykyvanhemmat ovat viisaita ja joka lapsi pääsee harrastamaan liikuntaa ja taidetta. Ja ei kaikki ole kallista, kun valitsee oikean lajin ja harrastuspaikan.