Miten eläisin itseäni varten? Ent. läheisriippuvainen
Olen taistellut vuosien terapian avulla irti narsistisista sukulaisistani, joilla on alkoholi- ja mielenterveysongelmia. Olen toiminut lapsena kuuntelijana aikuisten jutuille, esim. suvussa oli traaginen kuolemantapaus jota aikuiset eivät osanneet käsitellä. Olen kuullut vanhempieni avio-ongelmista ja nähnyt ja kuullut sukulaisten seksijuttuja mitä ei lapsen tarvitsisi nähdä, siivonnut äitini virtsaa lattialta kun hän oli humalassa...
Olen aikuisikäni ollut hukassa itseni kanssa ja toteuttanut muiden minulle käsikirjoittamia tarinoita siitä, millaista elämää saisin elää. Olen kyseenalaistanut asioita mutta silti tunnetasolla olen "tyhjä", en tiedä mitä tekisin kaikella energialla mikä on vapautunut muiden murheiden kannattelusta.
Miten aloitan oman elämän (psyykkisesti)? En edes tiedä kuka olen.
Kommentit (45)
MIkä olisi siedettävää elämää?
MInä olen antanut muiden määritellä elämäni standardit. Esim. miten älykäs tai varakas on "sallittua" olla, kun perheeni on kouluttamattomia duunareita ja minulla oli aina kiinnostusta opiskella.
ei siitä parane, siirtyy vaan. minusta tuli hoitaja ammatiltani ja työssäni jatkan samaa kuin kotona.
Entinen läheisriippuvainen on yhtä uskottava satu kuin entinen alkoholisti...
Vierailija kirjoitti:
Entinen läheisriippuvainen on yhtä uskottava satu kuin entinen alkoholisti...
Nehän voi mennä naimisiin ja ratsastaa yhdessä auringonlaskuun. Happy end.
Minä pääsin alkoholiongelmaisesta miehestä. Nykyisin hyvä mies.
Eniten ongelmia on ollut sukulaisten kanssa, jotka ovat yrittäneet hallita valintojani vielä aikuisenakin. Ja käyttäneet terapeuttina lapsesta lähtien. Ketään ei ole koskaan kiinnostanut, mitä minulle kuuluu, vaan tilittävät autopilotilla omia ongelmiaan. Olen katkaissut välit, en vastaa sukulaisilleni puhelimeen.
Silti tunnetasolla jotenkin piinaa sellainen, että en saisi olla tärkeä, muut ovat parempia, minulla ei ole väliä, minulla ei ole tarpeita eikä persoonaa. Olen kokeillut Coelhot ja crossfitit.