Mietteitä siitä miksi (liian) useat naiset ei innostu kilteistä miehistä. - Nainen.

Alkuun voisin ainakin oman kokemuksen ja tunteiden perusteella heitellä arvaukseksi naisen oman epäluulon, epävarmuuden ja itseinhon.
En tietenkään tahdo yleistää mutta haluan kertoa oman kokemukseni "liian" kiltistä miehestä.

Ennen kilttiä miestä olin seurustellut aivan päinvastaisen inhottavan miehen kanssa. Jopa todella narsistisia piirteitä omaavan ihmisen kanssa.
Häntä piti totella, paijata, maksaa ruuat ja juomat usein.
Seksiin painosti eli jos sanoi ei niin vonkasi kauan ja lopulta raivosi jos en lämmennyt. Toisaalta jos minä halusin niin minä hänen mielestään painostin vaikka lopetin samantien enkä suuttunut jos ei häntä kiinnostanut.
Petti useita kertoja ja kun sain sen selville niin kuulemma nuuskin hänen elämäänsä ja loukkasin yksityisyyttä.
Koskaan ei pyytänyt anteeksi.
Paljon oli henkistä väkivaltaa sekä välillä saattoi töniä ja repiä hiuksista. Tavaroiden rikkominen yleistä olikin.
Se oli aivan kamalaa. Mutta miten ihmeessä tunsin niin lujasti auttamisen tunnetta, rakkauden kaipuuta sekä seksuaalista intohimoa häntä kohtaan?

- No palataan tässä lapsuuteen.
Minua käytettiin seksuaalisesti kerran hyväksi. Vain kerran. Vartaloani arvosteltiin ja se häpäistiin. Se kerta riitti siihen etten ole tähä päivänäkään hyväksynyt vartaloani.
Toki lähipiirini oli hyvin pinnallinen. Lihava oli huonompi. Minä olin lihava.
Myöskin alkoholistien kanssa pärjääminen veloitti osansa. Lapsuus oli pärjäämistä ja kiltti lapsi olinkin.
Nuorena uudet ystävät käyttivät hyväkseen. Tai no sain uusia ystäviä kun olin niin kiltti ja helposti vedettävissä.
Kaikenlaista sitä tuli koettua ja tässäkin vain osa.
Nyt siihen kilttiin mieheen.

Kerrankin tuli sellainen MIES elämääni joka rakastui minuun sellaisena kun minä olin. Hän ei katsonut kilojani tai isoa nenääni. Hän näki minut kauniina ja muisti sen kertoa.
Hän kuunteli murheeni sekä kertoi omat heikkoutensa. Piti lupauksensa, halusi minua eikä koskaan satuttanut milläänlailla.
Se herätti minussa outoja tunteita. Alkuun olin mielissäni ja en ollut uskoa, että joku kohtelee noin kauniisti.
En osannut kuitenkaan arvostaa. Seksi hänen kanssaan ällötti, inhosin hänen rakastunutta katsettaan. Olin hänelle jopa ilkeä välillä. Meinasin seota siihen. Epäluulot olivat taivaissa, mitä hän minusta haluaa ja miksi? Mitä hän oikein minussa näkee?
Sisälläni tunsin aivan järkyttävää vihaa. En häntä kohtaan vaan itseäni. Halusin paeta kun hän tuli luokseni.
Toisaalta halusin yrittää mutta ahdistus voitti. Toivon hänelle kaikkea hyvää elämässään, hänestä tulee mahtava aviomies jollekkin.
Se että naiset eivät välitä kilteistä miehistä ei ole yleisesti ottaen totta.
Miehissä ei ole välttämättä mitään vikaa ja nainen kyllä tiedostaa sen mutta jokin sisällä oleva lapsi huutaa. Ei vain hyväksy tunnetta olevansa rakastettu ja usko on vahva että rakkaus tulisi ansaita kärsimällä liekö sitten?

Minä olen periaattessa jo sen verran pilalla etten suhdetta ole kauhean ja kiltin miehen jälkeen enää edes osannut kaivata. Tunteet olivat niin sekavia ja ahdistavia että minun tulee ensin todella oppia rakastamaan itseäni ja siihen voi kulua aikaa.

Joten miehet ja naiset. Älkää syytelkö itseänne miksi ette riitä vaikka kunnioitatte toisia sekä annatte kaikkenne suhteelle.
Aina asiat eivät ole niin mustavalkoisia. Kunhan ette unohda rakastaa itseänne vaikka suhteet eivät ole onnistuneet.

Nämä oli vain minun sekavia ajatelmia. On niin kurjaa lukee, ettei kiltit miehet muka tunne saavansa mahdollisuutta.
Kun ei se ole siinä kiltteydessä vaan kun oma identiteetti on kärsinyt niin ei enää tiedä minkälaista kohtelua ansaitsee tai miksi ansaitsisi.

Tämä ei ehkä ollut parhain tekstini ja tiedän sen olevan melko hajanainen mutta vähän näkökulmaa. Osaako joku samaistua?