Mitä teette silloin kun on tosi paha olla?

Riipasen kännit ja itken.

Silitän itseäni. Ajattelen että "Tämä on tunne. Se menee ohi ja tulee ehkä uusi tunne."

Tai vaihtoehtoisesti huudan ja räyhään.

Lähden ajelemaan. Maisemien vaihtuminen on terapeuttista.

Menen suihkuun. Jep, se on se mun paikka mihin menen jos surettaa, vituttaa tai ahdistaa :D

Puhun ystäville. Käyn asiaa läpi uudelleen ja uudelleen mielessäni - siis vatvon. Ahdistun ja turhaudun. Oikein yllytän itseäni tuntemaan pahoin, jotta sitten saan kaiken käsiteltyä kerralla.

Jos on joku vakavampi asia, niin kaikkia yllämainittuja plus todnäk varaan ajan psykologille tmv.

Menen nukkumaan. Toimii.

Itken ja ryven itsesäälissä. Kun aikani olen itkeskellyt, lähden pitkälle kävelylle ja jo on vähän parempi olo edes

Eipä muista milloin olisi ollut tosi paha olla.

Ajelisin autolla jos semmonen olis. Mutta koska ei oo, niin yleensä lamaannun ja saatan makoilla sohvalla tai sängyllä pitkäänkin katsellen telkkaria (oikeasti en edes katso vaan ajatukset vilistelee) tai räpläten kännykkää/tietokonetta.

Kun pahin olo on ohi, juttelen parhaalle ystävälleni asiasta.

Kuulokkeet korville (musiikkia) ja lenkille/raivosiivoamista..

Huudan, pesen ja viikkaan vaatteita, istun suihkussa ja syön mässyä.

Käyn ostamassa kaupan herkkulaarit tyhjiksi ja kotona kietoudun pehmoiseen peittoon sohvalle, otan rakkaan koiran kainaloon ja rapsuttelen sitä, katson elokuvaa, itkua tihrustan ja syön suklaata siihen asti että tulee huono olo.

Jossain vaiheessa sitten nukahdan ja herään seuraavana päivänä paremmalla fiiliksellä karkkipaperien keskeltä ja konvehti poskeen liimautuneena.

Kiukkuisena kävelen kunnes ei enää kiukuta, eli lenkkarit jalkaan ja lenkille. Joskus lenkillä olen jo unohtanut että olen vihainen esim. miehelle ja kotiin tullessa vaan iloisesti moikkaan häntä ja happamasta katseesta vasta tajuan että ainiin, meillähän oli se riita....

Kuuntelen musiikkia kuulokkeet korvilla ja keskityn biisien sanoihin. Sit tietty märisen ja menen lenkille/nukkumaan/jonneki pimeään nurkkaan

Istun ulkona..

Tai syön suklaata ja juon viiniä..

Saunakin on todettu oikein hyväksi vaihtoehdoksi

Suren sitä, miksi minun on paha olla. Annan itselleni luvan antaa pahalle ololle periksi, sääliä itseäni, itkeä. Lepäilen, saatan nukkua enemmän kuin muulloin. Levossa aivot alkavat tuottaa "materiaalia", esim. muistoja, joka vie pahasta olosta pois. 

Kun lapset olivat pieniä tuohon kaikkeen ei tietenekään ollut mahdollisuutta, mutta mieheni on aina ymmärtänyt pahoja olojani (ja minä toivottavasti hänen) ja antanut niille tilaa. 

Jos ei ole ihan lamaannuttavan paha olla menen ulos, kävelen itseni uuvuksiin. Siinä kävellessä tulee melkein huomaamatta käsiteltyä pahan olon syitä. 

Parun, huudan ja käperryn nurkkaan lukittujen ovien taakse.

Lähden lenkille, mieluiten metsään.

Vierailija kirjoitti:

Menen nukkumaan. Toimii.

Sama. Eikä sitä tarvitse edes suunnitella. Jos tarpeeksi ahdistaa niin ilmeisesti jokin automaattivaroke katkaisee virrat päässä ja saa suuntaamaan nokosille. Sanovat että aika parantaa ja kun se kuluu nukkuen niin parannus tapahtuu melkein huomaamattomasti.

M

Lenkille, ajelulle ja irtokarkkeja. Noi kaikki toimii.

Vetäydyn mököttämään symbolisesti kiinni paiskatun oven taakse olevaan huoneeseen tai lähden ulko-ovesta paukkuen ja meen jonnekki puolueettomalle maaperälle (baariin) jossa mukavia ihmisiä ja voin ajatella mukavia asioita. Tavallinen kävelykin tosin toimii yleensä eikä tarvi sen takia aina ryyppäämään lähteä..

Piereskelen,usein kyllä piereskelen vaikka ei ole paha ollakkaan.