Mitä iloa saatte lapsista? Kertokaa?

Meillä 3-v. poika, ja vaikka uhmaikä on aika hankala ja lapsen persoonallisuus tuo omat haasteensa (herkkä ja arka aluksi sosiaalisissa tilanteissa eli kaipaa aikuisen tukea, toisaalta todella jääräpäinen ja ilmaisee tunteensa voimallisesti), niin upeaa seurata kuinka se uniikki persoona sieltä tulee koko ajan vahvemmin esiin. Myös lapsen oivallukset ja ajatukset ovat hauskaa seurattavaa, on kiva olla mukana jakamassa kaikkia niitä ensimmäisiä kertoja, kun poika kokee jotain uutta :)

Mieheni sanoin "miten joku noin rasittava voi samalla olla se maailman suloisin olento!"

Vierailija kirjoitti:

Minä en oikein saa mitään. Hyvin harvoin koen mitään onnen hetkiä tai iloa, kun joku lapsista ppii jonkun uuden taidon. On niin paljon kiukuttelua, tappelua ja väsymystä, että ne hetkellisen onnen tunteet ei oikein enää ole mitään. Nytkin tässä tappelen toista tuntia nuorinta lasta nukkumaan. Tekis mieli vain heittää ulos ja laittaa ovi kiinni. Miten voi olla noin kovapäinen, sinnikäs ja vahvatahtoinen lapsi.

Ei mun lapset ylipäätään ole mitään niin erityisiä, että voisin jotenkin olla ylpeä omista kasvatustaidoista. Ehkä kyse onkin sitten vain siitä, että en osaa olla hyvä äiti. Toisaalta kaikki rutiinit ja kotona puhaillut on olleet mielestäni aina tylsiä. En oikein edes ymmärrä, miten joku saa sisältöä elämäänsä siitä, että näkee oman lapsensa oppivan tai tekevän asioita. Mikä puolestani haluan tehdä ja kokea itse, eikä mikään rannalla löhöily tai lasten kanssa leikkiminen tai keskustelu siihen oikein riitä.

Jos koet tuollaista positiivisten tunteiden puuttumista ja elämäntilanne on raskas, niin taustalla saattaa olla masennus, jota vain et ole itse rekisteröinyt. Pohdi asiaa ja mene vaikka terveyskeskuksen yleislääkärin juttusille. Itse sain avun synnytyksen jälkeiseen masennukseen - joka venähti pitkäksi koska yleistä apeutta, unettomuutta ja epämääräistä ahdistusta ei millään tavalla noteerattu neuvolassa - miedoista mielialalääkkeistä, eli kyseessä siis aivojen välittäjäaineiden tasapainon häiriö. Perhe-elämä alkoi tuntua ihan eri tavalla palkitsevalta sen jälkeen. Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Minä en oikein saa mitään. Hyvin harvoin koen mitään onnen hetkiä tai iloa, kun joku lapsista ppii jonkun uuden taidon. On niin paljon kiukuttelua, tappelua ja väsymystä, että ne hetkellisen onnen tunteet ei oikein enää ole mitään. Nytkin tässä tappelen toista tuntia nuorinta lasta nukkumaan. Tekis mieli vain heittää ulos ja laittaa ovi kiinni. Miten voi olla noin kovapäinen, sinnikäs ja vahvatahtoinen lapsi.

Ei mun lapset ylipäätään ole mitään niin erityisiä, että voisin jotenkin olla ylpeä omista kasvatustaidoista. Ehkä kyse onkin sitten vain siitä, että en osaa olla hyvä äiti. Toisaalta kaikki rutiinit ja kotona puhaillut on olleet mielestäni aina tylsiä. En oikein edes ymmärrä, miten joku saa sisältöä elämäänsä siitä, että näkee oman lapsensa oppivan tai tekevän asioita. Mikä puolestani haluan tehdä ja kokea itse, eikä mikään rannalla löhöily tai lasten kanssa leikkiminen tai keskustelu siihen oikein riitä.

Miksi teit lapsia? Olisitkohan yhtään onnellisempi sinkkuna? Jokainen saa sisältöä elämäänsä eri asioista. Minulle mielekäs työ jossa olen voinut toteuttaa itseäni on ollut tärkeää. Samoin työn ja vapaa-ajan matkat ulkomaille joissa on voinut nähdä erilaisia paikkoja ja erilaisia tapoja elää ovat olleet antoisia. Mutta kyllä ylivoimaisesti tärkeimmät kokemukset jotka ovat piirtyneet mieleen tulevat lapsista. Mutta ei lapset niitä muitakaan kokemuksia ole estäneet, olemme lasten kanssa reissanneet, asuneet ulkomailla, käyneet konserteissa ja teatterissa. Ei niiden lasten tehtävä ole tuottaa vanhemmille elämänsisältöä ja ylpeilyn aihetta, mutta aika monet vanhemmat kokevat aitoa vilpitöntä iloa lastensa kehitystä seuratessaan.

Niin mutta siellä rannalla pääsee juuri pois hetkeksi niistä tylsistä kotitöistä. Ja siellä uimassa koko perhe on hyvällä tuulella. Kyllä se lapsen onnistuminen vaan tarttuu esim meillä opetettiin pitkään poikaa siihen pyöräilyyn ja sitten kun se onnistu oli se mahtavaa. Joo kyllä olen ylpeä pojasta. Siinä teki myös vanhemmat töitä ehkä se siksikin tuntui hyvältä. Kyllä mä yleensäkin innostun aina lasten onnistumisista ja yritän tsempata.

Meillä lapset 1,3,4,7.Juttelua,pelailua,ulkoilua,soutelua,luonnossa liikkumista,leikkimistä,lasten elokuvia,hyviä kirjoja,vauva nyt on ihan asia erikseen,ihana halipulla,suloinen vauva.Uuden opettelua,kouluun menoa,haleja,pusuja,hellyyttä,naurua,uusia taitoja.Jokainen paikka on uusi ja ihmeellinen.

Kyllä tää musta on ihanaa enimmäkseen.

Lasten leikit ja niiden väliset suhteet ja niiden kehitys on upeaa seurata,se kuinka lojaaleja ne on toisilleen vaikka joskus tulee riitaa.

Joulu on ihan parasta aikaa,kesällä uidaan,talvella pulkkaillaan,rakennetaan lumiukkoja,sienimetsä,kaikki

on sata kertaa hauskempaa lasten kanssa!!

T.onnelliset vanhemmat

Rakkautta.