Lue keskustelun säännöt.
Raskas elämä on tehnyt minusta itsekkään ja kyvyttömän huomioimaan muita
25.07.2016 |
Olen ollut todella väsynyt ja stressaantunut kohta 9 vuotta. Vammaisen lapsen omaishoitajana nukun pätkissä, tuntuu että pää ei toimi enää ollenkaan ja en jotenkin edes muista muiden ihmisten asioita. Kaikki voimat menevät selviytymiseen ja rauhallisia hetkiä ei juuri ole. Tuntuu että olen ajattelematon ja tökerö muita kohtaan vaikka haluaisin olla huomaavainen ja mukava.
Sukulaiseni kuoli hiljattain. Emme pitäneet kovasti yhteyttä, hänellä oli omia ongelmiaan ja minulla omiani. Lapsena omin hänelle tärkeä, läheisin kaikista sukulaislapsista. Hänelle ei järjestetty isoja hautajaisia vaan pieni siunaus lähiperheen kesken. No, vasta tänään juolahti mieleeni että olisi ollut syytä laittaa adressi. Olisin todellakin halunnut tehdä sen mutta raskas arki täyttää kaikki ajatukset ja se ei vain käynyt mielessäkään ennen kuin nyt. Todella noloa. :(
Kommentit (5)
Voit vieläkin lähettää osanottosi kortilla, kirjeellä tai vaikka sähköpostilla. Tai soittaa ja kysyä omaisten vointia. Ei se adressi ole ainoa tapa, eikä tilaisuus ottaa osaa ole menetetty hautajaisten myötä.
Voisitko saada jotain lomitusta, että edes joskus saisit nukkua kunnolla (vaikka tiedän kyllä kokemuksesta, että kun on tottunut heräilemään, ei enää edes osaa nukkua, vaikka saisikin. Saattaa tarvita myös unilääkettä tilaisuuden lisäksi.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä nyt itseäsi soimaa. Luulin, että avauksessa paljastuisi jotakin toisia oikeasti vahingoittavaa ja itsekästä... Olisin siihenkin sanonut, että ei ole sinun vikasi. Ei ne ns. hyvätkään ihmiset aina toisia ajattele, vaan enemmän on oman kilven kiillotusta moni muistaminen. Olen sen nähnyt. Jos et pysty olemaan mukava ja herttainen takaisin päin niin äkkiä sut unohdetaan. Vaikka et jaksa olla juuri kohtaamiesi vaikeiden asioiden takia. Sellaisia ihmiset vain ovat. Kaikki itsekkäitä ja toisaalta ei kukaan.
Aivan yhtä hyvin sen sijaan jos ap syyttää itseään hän voisi syyttää läheisiään jotka eivät auta. Ovatko he itsekkäitä? No, eivät varsinaisesti, niin voidaanko sitten katsoa, että ap on itsekäs? Tai jos "onkin" niin so what? Jokainen on vastuussa omista tunteistaan, jos muistamisen jääminen harmitti jotakuta kuolleen läheistä niin hän selviytyköön nyt vain pettymyksensä yli. Ei täällä aloittajaakaan näköjään moni ole mennyt auttamaan.
samassa veneessä täällä. Stressiä ja huolta, unettomia öitä lapsen sairauden takia, mutta olen jopa "pahempi" kuin sinä. Sen lisäksi, etten jaksa huomioida muita, olen alkanut myös katkeroitua läheisiä kohtaan, tuntuu kurjalta kun kukaan ei auta eikä huomioi :(
Enkä halua katkeroitua ja muuttua vihaiseksi ihmiseksi.
Eiköhän surunvalittelut voi lähettää jälkikäteenkin.
Semmosta se on. Kun on raskasta ei jaksa muistaa muita. Se on normaalia.