Loukkaantuisitko, jos siskosi pitäisi lapsettomat häät, vaikka sinulla on pieniä lapsia?
Jos todennäköisesti saisit halutessasi lapsenvahdin, mutta häät olisivat toisella paikkakunnalla (eli yön yli pitäisi olla matkassa)?
Kommentit (57)
No en todellakaan. Minä ja siskoni olemme erilliset ja erilaiset ihmiset. Olisin oikeastaan tyytyväinen kun voisin keskittyä siskoni tärkeään päivään kunnolla.
Kuka spede tuollaisesta loukkaantuisi? Miksi häihin pitää ylipäätään ottaa pieniä lapsia tylsistymään ja kiukuttelemaan, jos ei ole pakko? Ketkä pikkulasten vanhemmat eivät nauttisi pienestä yönylilomasta...
No, en osais kyllä loukkaantua siskon hääjärjestelyistä. Tai ehkä sit, jos kaikkien muiden sisarusten lapset olis kutsuttu, mutta ei meidän..
En loukkaantuisi ja mikä jos vielä lapsenvahdin saisi. Mutta siskoni kutsui meidän tyttönsä häihin ja loukkaantui, kun emme saaneet lapsillemme hoitajaa ja emme voineet tulla. Kaikki sukulaiset oli jo häissä (toisaalta meidän suvussa ei hoitoapua muutenkaan anneta) ja mitään MLL.n hoitajaa ei saanut kahdeksi vuorokaudeksi kolmelle alle kouluikäiselle, joista yksi oli vielä pelkästään rintamaidolla. Minä olisin voinut yksin lähteä, mutta vauvaa ei oikein uskaltanut jättää, kun ei kolmen iässä suostunut pulloon, vaikka yritin.
En tietenkään, miksi loukkaantuisin. Juhla on sisaren, ei minun, hän päättää. KYllä ne pienetkin lapset voi jättää yhdeksi yöksi jonkun heille tutun hoiviin.
Tarkoitus ei ole kutsua sisarustenkaan lapsia, eiväthän ne muuten olisi lapsettomat häät.
ap
En loukkaantuisi, koska nykyisin häihin ei yleensä enää kutsuta sukulaisia. Ne on kaverijuhla, sellainen vähän isompi grilliparty-
En loukkaantuisi, koska ne olisivat siskoni häät ja hänen päivänsä, eivätkä minun tai lasteni päivä. Hääpari tekee häänsä sellaisiksi kuin itse tahtovat, sitä kunnioitettakoon loukkaantumatta ihan turhaan.
En todellakaan. Itsekin olen miettinyt lapsettomia häitä (jos tuon miehen kanssa joskus naimisiin asti ehditään), vaikka meilläkin yksi lapsi onkin.
Nuo loukkaantujat ovat niitä kuuluisia mielrnsäpahoittajia jotka todella loukkaantuvat kaikesta.
En lainkaan. Lapsettomat häät ovat täysin ok ja se on siskoni valinta. Tiedän, että hän rakastaa lapsiani ja minä myös hänen lastaan, olemme myös toistemme lasten kummit. Riippumatta mahdollisten häittensä laadusta.
Jos lapset olisivat siinä iässä että ymmärtäisivät häiden päälle jotain, ja lapset olisivat läheisiä tätinsä kanssa, niin loukkaantuisin. Voisi olla ikävä selittää lapsille, että tädillänne on tänään tärkeä päivä mutta te jäätte tänne hoitajan kanssa kotiin. En tietenkään sanoisi että tätinne ei halua lapsia paikalle, mutta ikäväähän tuo olisi kun on tutusta ihmisestä kyse lapsille.
No en mutta meidän lapset voisi vähän närkästyä. On kuitenkin kummitäti.
Lapsettomissa juhlissa on lapsia monesti ollut alkuillasta ja loppuilta on aikuisten kivaa. Noh, kaljottelua eikun anteeks shampanjaahan sitä vedetään ..
Rehellisesti: loukkaantuisin, hän on kuitenkin lasten täti ja toisen kummitäti.
Joo. Ottaisin lapset mukaan joka tapauksessa piti siskoni siitä tai ei.
En. Ois ihanaa päästä joskus juhlimaan (tai ylipäätään) johonkin ilman lapsia ja tuossa olisi tarpeeksi hyvä syy palkata lastenhoitaja. Jos lastenhoitajaa emme saisi niin sitten emme vain häihin molemmat miehen kanssa tietty pääsisi. Kyllähän se harmittaisi missata kekkerit mutta en näe mitään syytä loukkaantua tästä. Mä loukkaantuisin jos mun sisko sanois että mun lapset ei pääse häihin koska ne on niin tyhmiä, näin ohiksena. ;)
Vierailija kirjoitti:
Tarkoitus ei ole kutsua sisarustenkaan lapsia, eiväthän ne muuten olisi lapsettomat häät.
ap
OT. minusta on ymmärrettävä ratkaisu myös kutsua vain sisarusten lapset ja kummilapset, mutta ei muita lapsia. Esim. jos minä menisin nyt naimisiin niin kaikkien ystävien ja sukulaisten lasten kutsuminen paisuttaisi vierasjoukon ehkä n. 70:stä 150:n, enkä kaikkia näitä lapsia edes tunne, joten en näkisi järkeä heidän kutsumisessaan. Haluaisin kuitenkin siskojeni lapset ja kummilapseni paikalle.
Mutta siis täysin lapsettomat häät ovat täysin ok tietenkin myös, tämä vain välihuomautuksena. Itse en siis loukkaantuisi.
En loukkaantuisi. Lapset mukaan hääpaikkakunnalle ja sieltä paikallinen hoitaja hotelliin, niin ei tarvitse olla hoidossa kuin juhlan ajan.
En todellakaan. En ymmärrä kertakaikkiaan mitä loukkaantumista siinä edes on. Juhlan järjestäjällä jos kenellä on oikeus sanoa kenet on kutsuttu. Kenen juhlat ne sitten olisivat jos tuo oikeus otettaisiin pois tai jätettäisiin huomioimatta?
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan. Itsekin olen miettinyt lapsettomia häitä (jos tuon miehen kanssa joskus naimisiin asti ehditään), vaikka meilläkin yksi lapsi onkin.
Nuo loukkaantujat ovat niitä kuuluisia mielrnsäpahoittajia jotka todella loukkaantuvat kaikesta.
Hämmästyttävintä on se, että loukkaantuja on usein kutsuja itse, kun vieraat eivät saa lapselleen hoitajaa pariksi vuorokaudeksi eivätkä pääse paikalle.
Meille tuli kutsu lapsettomiin häihin, johon oli kuitenkin kutsuttu hääparin sisarusten lapset.