Olenko ainoa jota ahdistaa

up?

Jep niin tuttua. Itse olen ajatellut sen johtuvan yleisesti turvattomuuden tunteesta. Lisäksi olen yh olemattomalla tukiverkolla. Lähes jatkuva stressi ja tietynlainen paniikki ja kireys päällä, esimerkiksi taloudelliset huolet, miten pärjää tulevaisuudessa, mistä töitä, ja jos se vähäinenkin tukiverkko kaatuu, mitä sitten jne. Mitä jos sairastuu, sitäkin miettii kun on on yh, ja saisiko edes oikeanlaista apua. Kaikki pelottaa jollain tavalla nykymaailmassa. On aika isokin shokki herätä siihen tosiasiaan että elämä on oikeasti julma paikka, ihmiset voivat olla hyvinkin petollisia vaikka aluksi näyttäisi miltä. Tietynlainen luottamus ihmisiin on kadonnut kun perusturvallisuus on järkkynyt usean kertaan.

Tuttua on. Olen nyt vuoden ajan käynyt psykoterapiassa, ja siitä on ollut apua jonkin verran. Ahdistus ei ole loppunut, mutta osaan nykyään käsitellä ahdistuksen ja paniikin tunteita paremmin, aikaisemmin ne saivat minut käytännössä toimintakyvyttömäksi jopa useiksi päiviksi.

Mulla sama. Välillä menee viikko tai kaiksi, että kaikki ok. Sitten tosi ahdistava olo vyöryy päälle. Tuntuu etten jaksa elää ja kaikki tuntuu turhalta, mutta kun on kaksi lasta ei voi vetää ranteita auki. Mut nää masennusjaksot vie ihan hirveesti energiaa ja silloin en saa oikein mitään tehtyä. Ehkä tää johtuu iästä, olen yli 40v. Pari vuotta sitten meni hyvä pitkäaikainen työpaikka. Nyt työtön. Lisäksi viime kesänä paljastui mies pettäny ja pettäny ilmeisesti useasti avioliiton aikana. Möläytti yhen riidan aikana. Kaikki ahdistaa. Olemme edelleen yhdessä, mut en saa erottuakaan. Olen nykyään myös yksinäinen, ystävät jääny kun lapset oli pieniä, en päässy koskaan mihinkään. Muutamia ystäviä nään harvakseltaan. Elämä on jotenkin tosi ankeeta. Aikaisemmin olen selvinnyt vaikeista asioista juuri ystävien ansiosta. Mut nykyään tuntuu ettei kenelläkään ole aikaa.

Kyllä. Saan ahdistuskohtauksia, joiden aikana ikään kuin halvaannun. Istun tai makaan kädet nyrkissä, hampaat purtuna toisiinsa. Olen muutenkin jatkuvasti kireällä, tuntuu, että elämässä ei ole mitään hyvää. Hirveää myöntää, mutta harvoin nautittuna alkoholi auttaa.. Eli nyt oon siis alkoholistikin, kaiken muun päälle..

Ja objektiivisesti tarkastellen minulla pitäisi olla elämässä kaikki hyvin.

Juu ahdistaa jos käytän nettiä ja varsinkin jos luen keskustelupalstoja.

Suomalaiset ovat hirviöitä.

Ahdistaa työttömyys, oma saamattomuus, huono itsetunto... mutta ahdistusta huomattavasti vähensi, kun en ole enää pettävän miehen kanssa. Ihmisten kanssa kun juttelee,  huomaa, että aika monia ahdistaa, vaikka päällepäin näyttäisivätkin olevan menestyviä ja mitään pelkäämättömiä.

Vierailija kirjoitti:

Jep niin tuttua. Itse olen ajatellut sen johtuvan yleisesti turvattomuuden tunteesta. Lisäksi olen yh olemattomalla tukiverkolla. Lähes jatkuva stressi ja tietynlainen paniikki ja kireys päällä, esimerkiksi taloudelliset huolet, miten pärjää tulevaisuudessa, mistä töitä, ja jos se vähäinenkin tukiverkko kaatuu, mitä sitten jne. Mitä jos sairastuu, sitäkin miettii kun on on yh, ja saisiko edes oikeanlaista apua. Kaikki pelottaa jollain tavalla nykymaailmassa. On aika isokin shokki herätä siihen tosiasiaan että elämä on oikeasti julma paikka, ihmiset voivat olla hyvinkin petollisia vaikka aluksi näyttäisi miltä. Tietynlainen luottamus ihmisiin on kadonnut kun perusturvallisuus on järkkynyt usean kertaan.

Tuo on pahin juttu. Jos on kokenut väkivaltaa, vainoamista yms. on jo todella kovilla. Siihen kun lisätään vielä paine, tarkkailu ja se että tapaa epärehellisiä ihmisiä, on ihminen kovassa shokissa.

Haluaisin kutsua kotiini illanviettoon kaikki kaltaiseni yksinäiset ja ahdistuneet. Haaveilen usein siitä että keräisin kasaan jonkun ryhmän vaikka inhoan ja jännitän isompia porukoita ja olisin niin vaivaantunut ja jäykkä emäntä että kaikkien ahdistus vaan kasvaisi. :D Uskon kuitenkin että se olisi lopulta hyvää terapiaa, tavata muita kaltaisiaan. Saisi olla hiljaa vaan jos ei jaksaisi jutella mutta tietäisi että tähän porukkaan minä kuulun. Mitä ajatuksia tästä herää?

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin kutsua kotiini illanviettoon kaikki kaltaiseni yksinäiset ja ahdistuneet. Haaveilen usein siitä että keräisin kasaan jonkun ryhmän vaikka inhoan ja jännitän isompia porukoita ja olisin niin vaivaantunut ja jäykkä emäntä että kaikkien ahdistus vaan kasvaisi. :D Uskon kuitenkin että se olisi lopulta hyvää terapiaa, tavata muita kaltaisiaan. Saisi olla hiljaa vaan jos ei jaksaisi jutella mutta tietäisi että tähän porukkaan minä kuulun. Mitä ajatuksia tästä herää?

Ihana :) Tulisin ehdottomasti paikalle. Joku vertaistukiporukka olisi kyllä niin kiva olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin kutsua kotiini illanviettoon kaikki kaltaiseni yksinäiset ja ahdistuneet. Haaveilen usein siitä että keräisin kasaan jonkun ryhmän vaikka inhoan ja jännitän isompia porukoita ja olisin niin vaivaantunut ja jäykkä emäntä että kaikkien ahdistus vaan kasvaisi. :D Uskon kuitenkin että se olisi lopulta hyvää terapiaa, tavata muita kaltaisiaan. Saisi olla hiljaa vaan jos ei jaksaisi jutella mutta tietäisi että tähän porukkaan minä kuulun. Mitä ajatuksia tästä herää?

Ihana :) Tulisin ehdottomasti paikalle. Joku vertaistukiporukka olisi kyllä niin kiva olemassa.

Minäkin tulisin :)

Joo, nyt loman aikana herännyt melkein joka aamu hirveään ahdistukseen. Paitsi kun olen ollut lasten kanssa pois kotoa.

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin kutsua kotiini illanviettoon kaikki kaltaiseni yksinäiset ja ahdistuneet. Haaveilen usein siitä että keräisin kasaan jonkun ryhmän vaikka inhoan ja jännitän isompia porukoita ja olisin niin vaivaantunut ja jäykkä emäntä että kaikkien ahdistus vaan kasvaisi. :D Uskon kuitenkin että se olisi lopulta hyvää terapiaa, tavata muita kaltaisiaan. Saisi olla hiljaa vaan jos ei jaksaisi jutella mutta tietäisi että tähän porukkaan minä kuulun. Mitä ajatuksia tästä herää?

Täällä toinen rautakanki:) Tykkään ja välitän kyllä ihmisistä paljonkin, sen ilmaiseminen välillä vaan vaikeaa.