Lue keskustelun säännöt.
Onko narsistivanhempien lapsia paikalla? Mitä teen, lupasin jo mennä tapaamaan vanhempaani vanhaisnkotiin, mutta yön yli nukuttuani nousi tunne, etten halua
21.07.2016 |
Eli ainoat, jotka tämän ongelman voisivat ymmärtää ovat vanhempien manipuloinnista kärsineet ja vielä sellaiset, joiden vanhemmat ovat ovat olleet "kaikkien mielestä" ihan ok, juopoistahan alkaa lapsikin jo varhaisessa vaiheessa tajuta, että nuo eivät ole ok ja ympäristökin on samaa mieltä, joten paraneminen on lopulta piece of cake verrattuna narsistivanhempien lapsiin.
Tilanne on siis se, että koen isäni pettäneen minut, mutta minun on vaikea olla asiasta suora isälleni. Siis kun isä soittaa minulle olen ensimmäiseksi todella ilahtunut ja mielissäni eikä koko puhelun aikana tule muuta mieleen, kuin että aidosti tuntuu siltä, että olisi kiva tavata isä ja haluan mennä hänen luokseen, että isälle tulisi parempi mieli.
Isä asuu siis vanhainkodissa, ja muutto sinne on aivan tuore. Siksikin tunnen eräänlaista sääliä häntä kohtaan, että tarttis mennä häntä katsomaan.
Mutta. Sitten kun alan miettimään, että mitä minä tuosta käynnistä saan, niin alkaakin tuntua aivan toisenlaiselta. Että en mitään. Ja minä en sillä lailla rakasta isääni, että menisin sinne saamatta itse mitään. Tässä kohtaa tarvittaisiin taas narsistivanhemmista irrottautuneita ihmisiä ymmärtämään tätä. En siis ole rakastamatta isääni itsekkäistä syistä, vaan koska kun olin lapsi ja nuori aikuinen, niin isä ei koskaan välittänyt siitä mitä minä halusin vaan koko kanssakäyminen pyöri sen varassa, mitä isä sai minut tekemään itselleen. Ja minähän tein, koska tykkäsin isästä. Eli isä ei voinut oikeastaan soittaakaan minulle, koska se maksaa. Mutta se oli ihan ok, että minä soitan, joskin silloinkin isä sanoi usein, että tulee kallis puhelu, vaikka asuimme siis samalla suuntanumeroalueella. Ja kaikki tapaamisemme piti sovittaa niin, että minä tulen heille päin ja isä ei koskaan hakenut minua autolla luokseen, vaan sitten ei tavattu, jos joku muu ei vienyt minua. Eli vaikka en osaakaan tässä kuvata tämän paremmin (en ehkä muistakaan kaikkea ja olen pitänyt niitä normaaleina jolloin asioita ei ole niin jäänyt mieleenkään) niin tarkoitan, että olen kokenut hyvin voimakkaasti asiat niin, että isä ei tee mitään minun eteeni, ainoastaan vain "tykkää" minusta. No, tämä olisi vielä ok, mutta totta kai kuvioon sotkeutuu raha. Raha on siitä selkeä välittämisen väline, että sitä joko annetaan tai ei anneta. Eli sen tietää oletko saanut sitä, vaiko et. Rakkaus on jo paljon monimutkaisempi. Olenko saanut vanhemmiltani rakkautta ja jos, niin mitä se oli, hmmm? Mutta raha on selkeä, joko-tai. Ja siis osa isän tavasat rakastaa ja välittää minusta oli rakastaa rahalla tai ei oikeastaan rahan antamisella -rahalla, vaan rahalla puhumisella. Hän puhui siitä, mitä minulle jää kun hän kuolee ja se ei ole ihan vähän. Jos hänen äitinsä antoi minulle jotain, niin isä kertoi, että nekin olivat häneltä, koska hän oli ehdottanut tai suostunut siihen,,että niitä ei annetakaan hänelle, vaan minulle. Joten nekin saamani asiat olivat siis häneltä. Minun tuli olla kiitollinen. Ja niin minä olinkin. Harva saa sellaisia asioita.
Jatkuu...
Kommentit (53)
Mietin vain kun lueskelin tätä ketjua noin sivulle 4 saakka... Siellä tuli paljon tuttua asiaa molemmista vanhemmistani, ja noista marionettiasioista ja joku joka kuvaili juuri sitä, miten kaikki piti hänen tehdä vanhemman eteen, vanhempi ei tehnyt hänen eteensä. Eli narsistien lapset ovat olemassa narsisteja varten, ei päinvastoin.
Ja tämä nyt hiertää minua. Minun piti pienenä jo olla isääni varten, isä ei ollut minua varten. Ja nyt pitäisi jonnekin vanhainkotiin (matkat jo eestaas vievät 3h) isää varten kuinkas muuten taas ja edelleen. Voin tietysti yhdistää käyntiin shoppailureissun, ehkä siten hommasta tulisi niin siedettävää, että voisin mennäkin sinne. Mutta aika naivia mennä sinne, mistä me sitten juttelemme? Isä, sinä olet pettänyt minut nyt aivan vielä viime aikoina ja minusta tuntuu se niin pahalta, että melkein en halunnutkaan tulla sinua tapaamaan? Voisinkin sanoa näin, mutta isä sanoo siihen "en muista mitään". Eli ei välitä. Kunhan kaikki on aina ollut häntä varten niin mitä se enää haittaa, että mulla on pahan mieli? Minkäs hän sille voi? Niih.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
http://keskustelu.anna.fi/threads/miten-tunnistaa-narsistinen-aeiti.186…
Siis tätä ketjua. Googletin jotain muuta asiaa ja tämä tuli vastaan. Olen siihen ennenkin törmännyt. Joku sitä minulle suosittelikin joskus. Hyvä ketju on kyllä.
Tai isä oli kyllä minua varten, kunhan se sisälsi hänelle itselleenkin mieluisan osion. Eli vain puhtaasti minun tarpeitani hän ei ole ajatellut koskaan. Sehän se hämäsikin niin kauan pitämään isää parempana kuin hän onkaan ja pitämään itseä niin vähäarvoisena, että oma vanhempi ei ajattele vain minun tarpeitani ikinä. Että eihän nyt toki. Eihän sellaista voi hyvältä vanhemmalta vaatia! Vanhemman täytyy aina itsekin saada tästä jotakin ja jos ei saa niin se on voi voi sille, että mä kyllä tarttisin.
Monesko ketju Tämä on liki samasta aiheesta? Yritäppä nyt olla aikuinen ja keskittyä siihen omaan elämääsi, eikä siihen miten sinua on kohdeltu väärin lapsuudessa. Tämä palsta ei ole mikään terapia-alusta.
Mulle tulee aina paha mieli enkä saa itselleni mitään.Vanhemmat ovat hoitokodissa ja ilahtuvat kun meen.En ymmärrä miksi mun pitäisi saada siitä jotain.Paha mieli tulee siitä, kun ovat vanhoja ja raihnaisia.Vielä pahempi mieli olisi jos en kävisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisaalta et ole velvollinen tapaamaan isääsi, mutta toisaalta kannattaa miettiä, kadutko myöhemmin jos et mene...itselläkin hyvin ristiriitainen suhde omaan äitiin, ja olen sitä usein miettinyt että mitäs sitten, kun hän vanhenee ja on siinä kunnossa että tarvitsee apua. Kukaan meistä lapsista ei koe olevansa hänelle mitään velkaa, mutta toisaalta en haluaisi vain hylätäkään vanhainkotiin...narsistivanhempi ei itse näe toiminnassaan mitään vikaa, päinvastoin oma äitini kokee olevansa niin hyvä vanhempi kuin olla ja voi ja me kiittämättömät kakarat emme vain tajua ylistää hänen erinomaista työtään äitinä. Joten en koe aiheelliseksi rangaista äitiäni lapsuudestani ja henkisistä haavoistani, kun hän ei niitä tahallaan ole minulle aiheuttanut. Siinä mielessä narsismi onkin niin kamala juttu, kun se ihminen itse ei ymmärrä olevansa sairas ja myrkyttävänsä ympäristöään, niin milläs sellaista parannat tai läksytät...
Ihan saman asian kanssa painin täälläkin. Paitsi että isäni on tuurijuoppo narsisti. Mietin, pitäisikö nyt mennä käymään, kun vointi on alkanut huomattavasti heiketä, mutta soittikin sitten itse ilmoittaakseen, että tupakat on loppu. Ei muuta asiaa. Toisaalta välit lapsenlapsiin on hyvät, joten lasten takia ajattelin, että mennään porukalla käymään vielä kun voidaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän tota jaksa lukea, tajuta kai itekin, mutta olet siis saamassa jotain, ja sinua ei ole hyödynnetty henkisenä likasankona ja fyysisesti vanhempien ikuisena auttajana. Olet päässyt vähällä.
Käytä isäsi omia sanoja ja peru vierailu. Sano vaikka että bussiliput/bensa tulee liian kalliiksi. Lie sinulle itsellesi helpompaa käyttää hänen omia "aseitaan", sillä siitä mitä hän on sinulle tehnyt, et voi tuntea syyllisyyttä kun sen palautat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja sitten käsittämätöntä vähättelyä, (varsinkin isän äidin puolelta) että koska kyseessä nyt on "vain" isä, niin eihän sillä ole niin väliä millainen tämä on. Että kaikkein tärkein on äiti. Perkele. Äidiltäkään en saanut rakkautta, joten kyllä sillä todella oli paljon väliä millainen isä oli! Isän äidin ei mielestään tarvinnut (vaikka olisi ollut syytä) moittia poikaansa tai vaatia vastaamaan valinnoistaan, vaan suojella piti, ettei isälläni ole koskaan paha mieli. Viis siitä onko muilla. Varmaan isänäiti tunsi jostain itse syyllisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Monesko ketju Tämä on liki samasta aiheesta? Yritäppä nyt olla aikuinen ja keskittyä siihen omaan elämääsi, eikä siihen miten sinua on kohdeltu väärin lapsuudessa. Tämä palsta ei ole mikään terapia-alusta.
Saa ja pitää avata keskusteluita asioista, jotka painaa tai mietityttää. Ystävien ja puolison kanssa näistä asioista voi puhua, mutta siinä täytyy pitää rajansa. Ei saa käyttää toista vuosikausia kuuntelemiseen. Tämä palsta on sitä varten. Ei sellaista ketjua tarvitse edes avata, jos otsikkokaan ei kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isäsi ei ole narsisti, jos laittaa uuden vaimonsa toiveet omiensa edelle.
Sinun toisaalta kannattaa hakeutua ammattiavun piiriin. Syystä tai toisesta mielesi on vaurioitunut ja tarvitset apua.
Saat aina lakiosan. Sitä ei voi isäsi sinulta riistää. Kysy lakimieheltä näistä asioista tarkemmin.
Tuon tekstin luettuani mietin, että mene vain silloin kun sinusta siltä tuntuu. Jos sinusta ei tunnu hyvälle, älä mene. En itsekään käy äitini luona ollenkaan niin usein kuin ns. pitäisi. En tiedä onko äitini narsisti mutta äärimmäisen raskas ihminen hän on ja on syyllistänyt ja loukannut minua paljon. Itsestäänkin pitää pitää huolta, eikä maata kynnysmattona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monesko ketju Tämä on liki samasta aiheesta? Yritäppä nyt olla aikuinen ja keskittyä siihen omaan elämääsi, eikä siihen miten sinua on kohdeltu väärin lapsuudessa. Tämä palsta ei ole mikään terapia-alusta.
Saa ja pitää avata keskusteluita asioista, jotka painaa tai mietityttää. Ystävien ja puolison kanssa näistä asioista voi puhua, mutta siinä täytyy pitää rajansa. Ei saa käyttää toista vuosikausia kuuntelemiseen. Tämä palsta on sitä varten. Ei sellaista ketjua tarvitse edes avata, jos otsikkokaan ei kiinnosta.
Ammattiauttajan puheille mars.
Vierailija kirjoitti:
Käytä isäsi omia sanoja ja peru vierailu. Sano vaikka että bussiliput/bensa tulee liian kalliiksi. Lie sinulle itsellesi helpompaa käyttää hänen omia "aseitaan", sillä siitä mitä hän on sinulle tehnyt, et voi tuntea syyllisyyttä kun sen palautat.
Täähän se olis, varmaan sopiva heitto jos tää olis tyyliin 15. kerta kun sinne pitää raahautua vain isän toiveesta eikä itse saa siitä mitään.
Siis terveessä suhteessa itsehän saa sii menemisestä, sitä ei vissiin kaikki palstalaiset edes ymmärrä. Luulevat käyvänsä vaikkeivät saa mitään, mutta saahan sitä antaessaankin. Mutta mä en koe saavani yhtikäs mitään tuosta. En mitään. En sitten niin yhtään mitään. Päinvastoin.
Ihmetyttää eniten se, että miten se mieliala voi niin muuttua yhdessä yössä? Kun eilen olin onnellinen siitä, että isä itse soitti ja halusi nähdä minua, vaikka on hylännytkin minut silloin kun mä olisin häntä tarvinnut. No, ehkä siksi just. Mä muistan vain sen, miten kivaa meillä joskus oli, kun isä soittaa ja tunteet nousevat vasta yön yli nukuttuani, että perkele, sä unohdit minut, sä hylkäsit minut kun mä olisin sinua eniten tarvinnut, niin missä perkeleessä sä olit silloin!? Ja nyt tuntuu melkein kuin joltain raiskaukselta (100 kertaa miedommin vain, mutta silti) mennä sinne ja olla isää varten.
Kuule ei se alkoholistin läheisenä eläminen ja siitä toimiminen todellakaan ole mikään piece of cake! Ja toi sun sepostus on aika naurettavaa. Se on kuule melko yleisesti ihmisluonto sellainen jottei juuri kukaan elä uhrina lapsilleen. Varmaankin isäsi on sinua rakastanut jos on suunnitellut perintöäsi sinulle. Tosin jos olisin isäsi antaisin perintösi vaimolleni tälläisessä tapauksessa, koska kuullostat kiittämättömältä pikkutytöltä. Kukaan meistä ei ole elänyt ongelmatonta lapsuutta tai elänyt jossain kuplassa jossa ihmissuhteet ovat helppoja. Herätys, tervetuloa todelliseen maailmaan! Eikä kannata perustaa tulevaisuuttaan kenenkään toisen rahojen perimiseen vaan ottaa vastuu niistä omista menoista ja elää aina sen mukaan mitä on omaisuuttakin sillä hetkellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monesko ketju Tämä on liki samasta aiheesta? Yritäppä nyt olla aikuinen ja keskittyä siihen omaan elämääsi, eikä siihen miten sinua on kohdeltu väärin lapsuudessa. Tämä palsta ei ole mikään terapia-alusta.
Saa ja pitää avata keskusteluita asioista, jotka painaa tai mietityttää. Ystävien ja puolison kanssa näistä asioista voi puhua, mutta siinä täytyy pitää rajansa. Ei saa käyttää toista vuosikausia kuuntelemiseen. Tämä palsta on sitä varten. Ei sellaista ketjua tarvitse edes avata, jos otsikkokaan ei kiinnosta.
Mistä sitä voi etukäteen tietää, että sama jauhaja se taas kirjoittaa?
Ja parasta mitä tuo voisi itselleen tehdä, olisi aikuistua ja jatkaa omaa elämäänsä, eikä jumittua omiin vanhempiinsa.
Kuka jaksaa lukea ap:n aloituksen ja lisäaloituksen ? Minä en !
Ymmärrän täysin sinua! Ratkaisu on terapia. Olen itse käynyt nyt vuoden. Kuuntele itseäsi äläkä mene. Soita, että olet sairastunut yllättäen...saat lisäaikaa ja myöhemmin vastaavassa tilanteessa et lupaa mitään vaan valittelet kiireitä. Terapian myötä saat ehkä apua isäsi kohtaamiseen ja olet silloin vahvemmilla kuin nyt.
Mutta muuten isä eli todella pihisti, eikä ostellut ja antanut minulle asioita, mutta se oli aivan ok, ei minun rakkauteni isään ollut siitä riippuvainen. Mutta siitä se oli, että ne puheet asioista joita saan hänen kuoltuaan olisivat pitäneet paikkaansa. Varsinkin kun hän edellytti minulta hänen uuden kumppaninsa sietoa jos haluan olla väleissä isän kanssa (tätä hän ei sanonut suoraan mutta se kävi kyllä ilmi) ja siten tietysti saada luvatut perinnöt. (Olen ainoa lapsi.) Minä siedin tätä kumppania, koska en edes tajunnut, että minua manipuloidaan. Ajattelin sen menevän normaalien käytöstapojen piikkiin, vaikka minulla olikin usein paha olo siitä, mitä tapahtui. Minua syyllistettiin aikuisten ongelmista, joita heillä oli minun äitini suuntaan. Siitä paha olo enimmäkseen tuli. Asiasta, johon minulla ei ollut osaa eikä arpaa. Mutta kun mieheni tuli kuvioon, eikä tietenkään ajatellut, että isäni lojaalius perinnönjättäjänä minulle liittyy siitä kuinka tanssimme isän uuden vaimon pillin mukaan niin hän alkoi panna asioita "kohdilleen". En enää tehnytkään kaikessa kuten isälle ja vaimolle sopi. Vaimo koki mieheni toiminnan mustamaalaamiseksi sukuumme päin, koska mies paljasti vaimon luonteen vaikeuden. Isäni hylkäsi minut, joskaan perinnöstä ei ollut puhetta eli isä vain jäi vaimon "puolelle" jos niin voidaan sanoa ja minä jatkoin elämää mieheni kanssa.
Minua inhottaa isässäni se, että mitä vaimo keksiikin tehdä minua vastaan isä ei puolusta minua. Mutta samaan aikaan säälin isää, kun hän ei ole voinut elää tavallaan omaa elämäänsä vaan on joutunut alistumaan tuollaiselle vaimolle ja hylkäämään tyttärensä. Että jos minäkin hylkään isän niin...? Ja suuttuuko isä sitten ja ohjaa perinnön muualle, sekin mietityttää. En haluaisi enää menettää perintöä, koska olen oikeasti laskenut osan onnellisuuttani sen varaan, olen kärsinyt elämässäni paljon ja perinnön ajattelu on ollut pelastukseni jollain lailla. Että en ainakaan kuole köyhänä ja kuppaisena vaikka olen elänytkin haastavien ihmissuhteiden keskellä aivan liian kauan kun en tajunnut "pelastautua" itsenäiseen elämään, koska narsistit pyörittävät uhrejaan langoissan kuin marionetteja. (Nyt koitan itsenäistyä, mutta se ei ole helppoa eikä ainakaan nopeaa).
Niin ei jotenkin tee mieli uhrata enää sekuntiakaan isän hyväksi, kun hylkäsi minut. Mutta silti lupasin mennä sinne vanhainkotiin. Hitto että tunnen itseni typeräksi. Tällaiseen menee minulta ihan valtavasti energiaa, kun pitää miettiä näitä, tai meni, aikoinaan. Nyt vaan nousee taas pintaan se, että teen niin tai näin niin aina huono.