Onko tämä kaveruutta?
Onko todella pelkkää kaveruutta, jos eksän kanssa viestitellään yömyöhään ja pyydetään toinen toista tulemaan luokseen? Tapellaan (sanallisesti), ollaan hetki puhumatta (joitain päiviä), ja sovitaan. Puhutaan kaveruudesta, mutta meininki on vähän erikoista (?) kaveruudeksi.
Olimme siis vuosia täysin puhumatta toisillemme, kunnes eksä ujuttautui takaisin elämääni. Jossain vaiheessa toivottelimme jo hyvät loppuelämät, mutta silti sovimme kaiken ja nyt olemme väleissä.
Eksä kertoi uudessa kohtaamisessamme, että olin hänelle kaikki kaikessa meidän aikanamme.
Niin ja hän on varattu, mutta ei kauheasti naisestaan hiisku. Eksä on käyttänyt paljon sanavalintoja "pystytkö kaveruuteen?" ja "mitä sinä haluat?" Tietenkään en vedä jokaisesta sanamuodosta päätelmiä suuntaan tai toiseen. Tämä kaikki vain tuntuu niin oudolta. Ei meidän eromme ollut edes fiksu, se oli monen sattuman summa ja olimme tosi nuoria. Voin rehellisesti sanoa, että se ero on ainoa laatuaan, johon ei todellakaan ollut hyvää syytä, toisin kuin muissa eroissani. Nyt pari miestä olisi kiinnostuneita, mutta en voi lähteä deittailemaan, jos en ole satavarma "meistä"...
Kertokaa nyt viisaat, onko tämä oikeasti kaverillista touhua?
Kommentit (116)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että exäsi haluaa rakentaa jännittävän sivusuhteen kanssasi ja pitää sinut just noin hämmentyneenä kuin nyt olet. Nämä kaveruuspuheet hän pitää pinnalla, jotta voi sitten niihin vedota myöhemmin, jos sinulle ei riitäkään tämä ihana vanha yhteys, jännitys, ihastuminen/rakastuminen. Usko pois, ei tule käymään hyvin jos tuohon lähdet. Et varmaankaan ole ainoa, jonka kanssa mies tuollaista viestittelee, tällä hetkellä saatat ollakin, mutta tuontyyppiset miehet eivät hevillä parane.
Kyllästyttää jankuttaa samaa koko ajan. Minä tunnen hänet, hän ei ole kiero ihminen. Minä olen hämmentynyt tilanteesta, mutta se ei johdu eksän ihmeellisestä halusta satuttaa minua ilman syytä. Ymmärtäisin tosin, jos olisin kieroillut eksälle aikoinaan, sittenhän tämä menisi kostosta. Mutta en ole kieroillut mitään ja eksä tietää sen.
En sanonutkaan että hän haluaisi satuttaa sinua. Sanoin rivien välissä, että hän haluaa pitää kakun ja syödä sen. Tämä ei ole lainkaan tavatonta, vaikka kyseessä ei olisi varsinaisesti kiero ihminen.
Ai niin ja vastauksena otsikon kysymykseen - EI ole kaveruutta. En tiedä sitten mitä, mutta kaveruuteen liittyy reiluus, avoimuus ja toisen tukeminen ja exäsi ei edusta sinulle nyt yhtäkään noista.
Toivottavasti ymmärrät, ettei kukaan täällä halua sinua solvata. Kysyit mielipiteitä, yritä ottaa ne vastaan. Ei kukaan sulle sano mitä tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietiskellen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietiskellen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietiskellen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietiskellen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eksäsi jätti sinut aikanaan typeristä syistä. Vuosia myöhemmin alkaa vongata sinua, vaikka on parisuhteessa toisen kanssa. Sellaisen miehenkö haluat takaisin? Mieti, mieti.
Jos en merkitsisi mitään, ei hän vaivautuisi pitämään minua elämässään. Sen verran minäkin ymmärrän. Muu osa onkin sitten mysteeri.
Niin. Jotkut ovat sillä tavalla paskiaisia, että ottavat yhteyttä vuosienkin takaisiin eksiinsä huvin ja kenties seksin vuoksi. Eksäsi on parisuhteessa. Anna olla!
Mitä olen edes tehnyt? Eksä ilmestyi elämääni vuosien jälkeen.
Ihmettelet täällä av:lla, että mitähän se nuoruuden poikkis minusta haluaa, kun outoja viestejä lähettelee. Mietipä kuule, mitä itse haluat. Jos vanha suola kovasti janottaa, niin odota nyt edes että eksäsi lopettaa parisuhteensa. Jos taas olet irtoseksin perässä eksäsi suhteen, niin tee toki miten parhaaksi näet.
Vai nuoruuden... Kuinka vanhaksi oikein luulet minua.
En minä tässä ole mitään edes aloittanut. Elin elämääni, kunnes eksä antoi kuulua itsestään. Ei minulla ollut osaa eikä arpaa asiaan, koska en osaa ennustaa.
Voi hyvänen aika, taidat tosiaan olla vielä hyvin nuori. Totta, sinä et voinut ennustaa eksäsi "paluuta" elämääsi. Sen sijaan sinä voit päättää, mitä teet asialle.
Sitähän tässä mietiskelen. Ketjun aihe on juurikin se. Kyllä minä eksäni (heidät kaikki) tunnen, ja tämä eksä ei ainakaan halua satuttaa minua.
Voi pyhä jeesus...kuvitteletko ihan oikeasti olevasi jotenkin erikoisasemassa? Miksi teidän suhde olisi tuolta kaikelta turvassa kun sitä ei ole kenenkää ei siis kenenkää suhde ole?! Ei ole koskaan ollut, eikä tule koskaan olemaan. Sinulle on ihan turha puhua. Joko olet helvetin tyhmä tai lapsellinen. Jos tuohon lähdet ja tulet loukatuksia niin on turha odottaa, että sympatia ja empatia säteilisi.
Hyvää päivän jatkoa!
Viestittelymme on niin erikoista "kaveruudeksi", että kyllä eksä taitaa minua arvostaa. Silloin ei hölmöillä muiden kanssa, kuten nyt.
En jaksa vastata pitkästi näihin solvausviesteihinne, joiden tarkoitus on vain yrittää saada minut uskomaan, että olen tyhmä ja kuvittelen viestiemme sisällön, jonka näen silmieni edessä.
Oletko koskaan kuullut sanaa valehtelu? Kun ajaa omaa asiaansa tavoitteena saavuttaa tyydytys niille omille itsekkäilleen tarpeilleen niin voi kirjoittaa ihan mitä tahansa. Voin minäkin sanoa, että arvostan ja kunnioitan sinua todella, mutta en todellakaan sitä tee. En todellakaan arvosta kaltaisia ihmisiä yhtään. Tuolla miehellä on tyttöystävä, jolle hän on sanonut ihan samat sanat kuin sinullekin ja antaa ihan samalla tavalla ymmärtää, että hän on tärkeä, eikä hän koskaan pettäisi tai satuttaisi.
Kumpi tässä tuntee minun eksäni, sinä vai minä?
Ihan uskomatonta... kyllä kannattaa katsoa peiliin, jos kokee tarpeelliseksi viisastella tuntemattoman eksiin liittyen. Te tiedätte varmaan myös mitä naapurissa tapahtuu iltaisin?

Huom! Sinä tunsit hänet joskus vuosia sitten. Sinä tunsit hänet tietyssä elämäntilanteessa ja vaiheessa, mutta sinä et tunne sitä ihmistä, joka hän on tänään. Elämä ja sen tuomat kokemukset muuttaa ja muokkaa ihmistä. Harva meistä on se sama pikku tyttö tai poika mitä me olimmen nuoruudessa. Huonot kokemukset, pettymykset tekee katkeriksi. Liian hyvä itsekkääksi, jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että exäsi haluaa rakentaa jännittävän sivusuhteen kanssasi ja pitää sinut just noin hämmentyneenä kuin nyt olet. Nämä kaveruuspuheet hän pitää pinnalla, jotta voi sitten niihin vedota myöhemmin, jos sinulle ei riitäkään tämä ihana vanha yhteys, jännitys, ihastuminen/rakastuminen. Usko pois, ei tule käymään hyvin jos tuohon lähdet. Et varmaankaan ole ainoa, jonka kanssa mies tuollaista viestittelee, tällä hetkellä saatat ollakin, mutta tuontyyppiset miehet eivät hevillä parane.
Kyllästyttää jankuttaa samaa koko ajan. Minä tunnen hänet, hän ei ole kiero ihminen. Minä olen hämmentynyt tilanteesta, mutta se ei johdu eksän ihmeellisestä halusta satuttaa minua ilman syytä. Ymmärtäisin tosin, jos olisin kieroillut eksälle aikoinaan, sittenhän tämä menisi kostosta. Mutta en ole kieroillut mitään ja eksä tietää sen.
En sanonutkaan että hän haluaisi satuttaa sinua. Sanoin rivien välissä, että hän haluaa pitää kakun ja syödä sen. Tämä ei ole lainkaan tavatonta, vaikka kyseessä ei olisi varsinaisesti kiero ihminen.
Ai niin ja vastauksena otsikon kysymykseen - EI ole kaveruutta. En tiedä sitten mitä, mutta kaveruuteen liittyy reiluus, avoimuus ja toisen tukeminen ja exäsi ei edusta sinulle nyt yhtäkään noista.
Toivottavasti ymmärrät, ettei kukaan täällä halua sinua solvata. Kysyit mielipiteitä, yritä ottaa ne vastaan. Ei kukaan sulle sano mitä tehdä.
Kyllä muuttui tämän ketjun sävy ihmeellisesti aivan yllättäen, mikähän lie syynä. Ehkä se on sitten kova paikka, jos jollekulle toiselle tapahtuu jotain ihmissuhteissa ja itselle ei?
Alussa sanotaan, että ei tuo nyt ihan kaveruudelta kuulosta ja että eksä on kiinnostunut, ja naps, yhtäkkiä ketju on vihamielistä jankkausta ja syyllistämistä. Todella rasittavaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietiskellen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietiskellen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietiskellen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietiskellen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eksäsi jätti sinut aikanaan typeristä syistä. Vuosia myöhemmin alkaa vongata sinua, vaikka on parisuhteessa toisen kanssa. Sellaisen miehenkö haluat takaisin? Mieti, mieti.
Jos en merkitsisi mitään, ei hän vaivautuisi pitämään minua elämässään. Sen verran minäkin ymmärrän. Muu osa onkin sitten mysteeri.
Niin. Jotkut ovat sillä tavalla paskiaisia, että ottavat yhteyttä vuosienkin takaisiin eksiinsä huvin ja kenties seksin vuoksi. Eksäsi on parisuhteessa. Anna olla!
Mitä olen edes tehnyt? Eksä ilmestyi elämääni vuosien jälkeen.
Ihmettelet täällä av:lla, että mitähän se nuoruuden poikkis minusta haluaa, kun outoja viestejä lähettelee. Mietipä kuule, mitä itse haluat. Jos vanha suola kovasti janottaa, niin odota nyt edes että eksäsi lopettaa parisuhteensa. Jos taas olet irtoseksin perässä eksäsi suhteen, niin tee toki miten parhaaksi näet.
Vai nuoruuden... Kuinka vanhaksi oikein luulet minua.
En minä tässä ole mitään edes aloittanut. Elin elämääni, kunnes eksä antoi kuulua itsestään. Ei minulla ollut osaa eikä arpaa asiaan, koska en osaa ennustaa.
Voi hyvänen aika, taidat tosiaan olla vielä hyvin nuori. Totta, sinä et voinut ennustaa eksäsi "paluuta" elämääsi. Sen sijaan sinä voit päättää, mitä teet asialle.
Sitähän tässä mietiskelen. Ketjun aihe on juurikin se. Kyllä minä eksäni (heidät kaikki) tunnen, ja tämä eksä ei ainakaan halua satuttaa minua.
Voi pyhä jeesus...kuvitteletko ihan oikeasti olevasi jotenkin erikoisasemassa? Miksi teidän suhde olisi tuolta kaikelta turvassa kun sitä ei ole kenenkää ei siis kenenkää suhde ole?! Ei ole koskaan ollut, eikä tule koskaan olemaan. Sinulle on ihan turha puhua. Joko olet helvetin tyhmä tai lapsellinen. Jos tuohon lähdet ja tulet loukatuksia niin on turha odottaa, että sympatia ja empatia säteilisi.
Hyvää päivän jatkoa!
Viestittelymme on niin erikoista "kaveruudeksi", että kyllä eksä taitaa minua arvostaa. Silloin ei hölmöillä muiden kanssa, kuten nyt.
En jaksa vastata pitkästi näihin solvausviesteihinne, joiden tarkoitus on vain yrittää saada minut uskomaan, että olen tyhmä ja kuvittelen viestiemme sisällön, jonka näen silmieni edessä.
Oletko koskaan kuullut sanaa valehtelu? Kun ajaa omaa asiaansa tavoitteena saavuttaa tyydytys niille omille itsekkäilleen tarpeilleen niin voi kirjoittaa ihan mitä tahansa. Voin minäkin sanoa, että arvostan ja kunnioitan sinua todella, mutta en todellakaan sitä tee. En todellakaan arvosta kaltaisia ihmisiä yhtään. Tuolla miehellä on tyttöystävä, jolle hän on sanonut ihan samat sanat kuin sinullekin ja antaa ihan samalla tavalla ymmärtää, että hän on tärkeä, eikä hän koskaan pettäisi tai satuttaisi.
Kumpi tässä tuntee minun eksäni, sinä vai minä?
Ihan uskomatonta... kyllä kannattaa katsoa peiliin, jos kokee tarpeelliseksi viisastella tuntemattoman eksiin liittyen. Te tiedätte varmaan myös mitä naapurissa tapahtuu iltaisin?
Ei minun tarvitse tuntea entistäsi tiettääkseni, että hänen käytöksensä ei ole reilua! Ymmärrän, että ylimielisyydesssäsi sinun on vaikea käsittää, että et ole mitenkään erikoinen ja eritysasemassa suhteissa muihin. Samalla tavalla sinä käyt paskalla kuin kaikki muutkin naiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietiskellen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietiskellen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietiskellen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietiskellen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eksäsi jätti sinut aikanaan typeristä syistä. Vuosia myöhemmin alkaa vongata sinua, vaikka on parisuhteessa toisen kanssa. Sellaisen miehenkö haluat takaisin? Mieti, mieti.
Jos en merkitsisi mitään, ei hän vaivautuisi pitämään minua elämässään. Sen verran minäkin ymmärrän. Muu osa onkin sitten mysteeri.
Niin. Jotkut ovat sillä tavalla paskiaisia, että ottavat yhteyttä vuosienkin takaisiin eksiinsä huvin ja kenties seksin vuoksi. Eksäsi on parisuhteessa. Anna olla!
Mitä olen edes tehnyt? Eksä ilmestyi elämääni vuosien jälkeen.
Ihmettelet täällä av:lla, että mitähän se nuoruuden poikkis minusta haluaa, kun outoja viestejä lähettelee. Mietipä kuule, mitä itse haluat. Jos vanha suola kovasti janottaa, niin odota nyt edes että eksäsi lopettaa parisuhteensa. Jos taas olet irtoseksin perässä eksäsi suhteen, niin tee toki miten parhaaksi näet.
Vai nuoruuden... Kuinka vanhaksi oikein luulet minua.
En minä tässä ole mitään edes aloittanut. Elin elämääni, kunnes eksä antoi kuulua itsestään. Ei minulla ollut osaa eikä arpaa asiaan, koska en osaa ennustaa.
Voi hyvänen aika, taidat tosiaan olla vielä hyvin nuori. Totta, sinä et voinut ennustaa eksäsi "paluuta" elämääsi. Sen sijaan sinä voit päättää, mitä teet asialle.
Sitähän tässä mietiskelen. Ketjun aihe on juurikin se. Kyllä minä eksäni (heidät kaikki) tunnen, ja tämä eksä ei ainakaan halua satuttaa minua.
Voi pyhä jeesus...kuvitteletko ihan oikeasti olevasi jotenkin erikoisasemassa? Miksi teidän suhde olisi tuolta kaikelta turvassa kun sitä ei ole kenenkää ei siis kenenkää suhde ole?! Ei ole koskaan ollut, eikä tule koskaan olemaan. Sinulle on ihan turha puhua. Joko olet helvetin tyhmä tai lapsellinen. Jos tuohon lähdet ja tulet loukatuksia niin on turha odottaa, että sympatia ja empatia säteilisi.
Hyvää päivän jatkoa!
Viestittelymme on niin erikoista "kaveruudeksi", että kyllä eksä taitaa minua arvostaa. Silloin ei hölmöillä muiden kanssa, kuten nyt.
En jaksa vastata pitkästi näihin solvausviesteihinne, joiden tarkoitus on vain yrittää saada minut uskomaan, että olen tyhmä ja kuvittelen viestiemme sisällön, jonka näen silmieni edessä.
Oletko koskaan kuullut sanaa valehtelu? Kun ajaa omaa asiaansa tavoitteena saavuttaa tyydytys niille omille itsekkäilleen tarpeilleen niin voi kirjoittaa ihan mitä tahansa. Voin minäkin sanoa, että arvostan ja kunnioitan sinua todella, mutta en todellakaan sitä tee. En todellakaan arvosta kaltaisia ihmisiä yhtään. Tuolla miehellä on tyttöystävä, jolle hän on sanonut ihan samat sanat kuin sinullekin ja antaa ihan samalla tavalla ymmärtää, että hän on tärkeä, eikä hän koskaan pettäisi tai satuttaisi.
Kumpi tässä tuntee minun eksäni, sinä vai minä?
Ihan uskomatonta... kyllä kannattaa katsoa peiliin, jos kokee tarpeelliseksi viisastella tuntemattoman eksiin liittyen. Te tiedätte varmaan myös mitä naapurissa tapahtuu iltaisin?Ei minun tarvitse tuntea entistäsi tiettääkseni, että hänen käytöksensä ei ole reilua! Ymmärrän, että ylimielisyydesssäsi sinun on vaikea käsittää, että et ole mitenkään erikoinen ja eritysasemassa suhteissa muihin. Samalla tavalla sinä käyt paskalla kuin kaikki muutkin naiset.
Niin käyn, samoin piereskelen ja oksentelen. Mitä sitten? Ihmisenä olen erityinen, koska en petä, en valehtele, olen viehättävä jne.
Ei ole kaverillista touhua. Helvetti sentään, avopuolisoni tuota samaa tekee ja se kyrsii jäätävästi minua
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että exäsi haluaa rakentaa jännittävän sivusuhteen kanssasi ja pitää sinut just noin hämmentyneenä kuin nyt olet. Nämä kaveruuspuheet hän pitää pinnalla, jotta voi sitten niihin vedota myöhemmin, jos sinulle ei riitäkään tämä ihana vanha yhteys, jännitys, ihastuminen/rakastuminen. Usko pois, ei tule käymään hyvin jos tuohon lähdet. Et varmaankaan ole ainoa, jonka kanssa mies tuollaista viestittelee, tällä hetkellä saatat ollakin, mutta tuontyyppiset miehet eivät hevillä parane.
Kyllästyttää jankuttaa samaa koko ajan. Minä tunnen hänet, hän ei ole kiero ihminen. Minä olen hämmentynyt tilanteesta, mutta se ei johdu eksän ihmeellisestä halusta satuttaa minua ilman syytä. Ymmärtäisin tosin, jos olisin kieroillut eksälle aikoinaan, sittenhän tämä menisi kostosta. Mutta en ole kieroillut mitään ja eksä tietää sen.
En sanonutkaan että hän haluaisi satuttaa sinua. Sanoin rivien välissä, että hän haluaa pitää kakun ja syödä sen. Tämä ei ole lainkaan tavatonta, vaikka kyseessä ei olisi varsinaisesti kiero ihminen.
Ai niin ja vastauksena otsikon kysymykseen - EI ole kaveruutta. En tiedä sitten mitä, mutta kaveruuteen liittyy reiluus, avoimuus ja toisen tukeminen ja exäsi ei edusta sinulle nyt yhtäkään noista.
Toivottavasti ymmärrät, ettei kukaan täällä halua sinua solvata. Kysyit mielipiteitä, yritä ottaa ne vastaan. Ei kukaan sulle sano mitä tehdä.
Kyllä muuttui tämän ketjun sävy ihmeellisesti aivan yllättäen, mikähän lie syynä. Ehkä se on sitten kova paikka, jos jollekulle toiselle tapahtuu jotain ihmissuhteissa ja itselle ei?
Alussa sanotaan, että ei tuo nyt ihan kaveruudelta kuulosta ja että eksä on kiinnostunut, ja naps, yhtäkkiä ketju on vihamielistä jankkausta ja syyllistämistä. Todella rasittavaa!
Ap käytös pitkälti määrittelee sen mihin suuntaa keskustelu lopulta lähtee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietiskellen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietiskellen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietiskellen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietiskellen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eksäsi jätti sinut aikanaan typeristä syistä. Vuosia myöhemmin alkaa vongata sinua, vaikka on parisuhteessa toisen kanssa. Sellaisen miehenkö haluat takaisin? Mieti, mieti.
Jos en merkitsisi mitään, ei hän vaivautuisi pitämään minua elämässään. Sen verran minäkin ymmärrän. Muu osa onkin sitten mysteeri.
Niin. Jotkut ovat sillä tavalla paskiaisia, että ottavat yhteyttä vuosienkin takaisiin eksiinsä huvin ja kenties seksin vuoksi. Eksäsi on parisuhteessa. Anna olla!
Mitä olen edes tehnyt? Eksä ilmestyi elämääni vuosien jälkeen.
Ihmettelet täällä av:lla, että mitähän se nuoruuden poikkis minusta haluaa, kun outoja viestejä lähettelee. Mietipä kuule, mitä itse haluat. Jos vanha suola kovasti janottaa, niin odota nyt edes että eksäsi lopettaa parisuhteensa. Jos taas olet irtoseksin perässä eksäsi suhteen, niin tee toki miten parhaaksi näet.
Vai nuoruuden... Kuinka vanhaksi oikein luulet minua.
En minä tässä ole mitään edes aloittanut. Elin elämääni, kunnes eksä antoi kuulua itsestään. Ei minulla ollut osaa eikä arpaa asiaan, koska en osaa ennustaa.
Voi hyvänen aika, taidat tosiaan olla vielä hyvin nuori. Totta, sinä et voinut ennustaa eksäsi "paluuta" elämääsi. Sen sijaan sinä voit päättää, mitä teet asialle.
Sitähän tässä mietiskelen. Ketjun aihe on juurikin se. Kyllä minä eksäni (heidät kaikki) tunnen, ja tämä eksä ei ainakaan halua satuttaa minua.
Voi pyhä jeesus...kuvitteletko ihan oikeasti olevasi jotenkin erikoisasemassa? Miksi teidän suhde olisi tuolta kaikelta turvassa kun sitä ei ole kenenkää ei siis kenenkää suhde ole?! Ei ole koskaan ollut, eikä tule koskaan olemaan. Sinulle on ihan turha puhua. Joko olet helvetin tyhmä tai lapsellinen. Jos tuohon lähdet ja tulet loukatuksia niin on turha odottaa, että sympatia ja empatia säteilisi.
Hyvää päivän jatkoa!
Viestittelymme on niin erikoista "kaveruudeksi", että kyllä eksä taitaa minua arvostaa. Silloin ei hölmöillä muiden kanssa, kuten nyt.
En jaksa vastata pitkästi näihin solvausviesteihinne, joiden tarkoitus on vain yrittää saada minut uskomaan, että olen tyhmä ja kuvittelen viestiemme sisällön, jonka näen silmieni edessä.
Oletko koskaan kuullut sanaa valehtelu? Kun ajaa omaa asiaansa tavoitteena saavuttaa tyydytys niille omille itsekkäilleen tarpeilleen niin voi kirjoittaa ihan mitä tahansa. Voin minäkin sanoa, että arvostan ja kunnioitan sinua todella, mutta en todellakaan sitä tee. En todellakaan arvosta kaltaisia ihmisiä yhtään. Tuolla miehellä on tyttöystävä, jolle hän on sanonut ihan samat sanat kuin sinullekin ja antaa ihan samalla tavalla ymmärtää, että hän on tärkeä, eikä hän koskaan pettäisi tai satuttaisi.
Kumpi tässä tuntee minun eksäni, sinä vai minä?
Ihan uskomatonta... kyllä kannattaa katsoa peiliin, jos kokee tarpeelliseksi viisastella tuntemattoman eksiin liittyen. Te tiedätte varmaan myös mitä naapurissa tapahtuu iltaisin?Ei minun tarvitse tuntea entistäsi tiettääkseni, että hänen käytöksensä ei ole reilua! Ymmärrän, että ylimielisyydesssäsi sinun on vaikea käsittää, että et ole mitenkään erikoinen ja eritysasemassa suhteissa muihin. Samalla tavalla sinä käyt paskalla kuin kaikki muutkin naiset.
Niin käyn, samoin piereskelen ja oksentelen. Mitä sitten? Ihmisenä olen erityinen, koska en petä, en valehtele, olen viehättävä jne.
Mutta entinen ei ole = sinä
Kuulostatkin todella viehättävältä ja ihanalta ihmiseltä. Lähdetäänkö kahville?
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kaverillista touhua. Helvetti sentään, avopuolisoni tuota samaa tekee ja se kyrsii jäätävästi minua
Ja olet hänen kanssa syystä, että...?
Enköhän minä ymmärrä, että tunsin eksäni tietyssä elämäntilanteessa, samoin hän minut. Me olemme jutelleet jo pitkään tässä uudessa kohtaamisessamme ja tutustuneet nykyisiin persooniimme puolin ja toisin. Asioita on muuttunut, mutta kyllä siellä se sama perusluonne on molemmilla tallella, samoin sama tuttu ulkonäkö. Eksäni ei ole muuttunut vuosien aikana kylmäsydämiseksi psykopaattimurhaajaksi, enkä minä ole taantunut kehitysvammaisen tasolle.

Entinen ei ole = sinä ?? Mitä tuo tarkoittaa?

Mitä viehättävää on naisessa, joka mahdollistaa pettämisen ja valehtelun?
Mulla on sulle uutisia: vaikka tuntisit toisen kuinka hyvin, hän voi silti loukata sinua. Tieten tahtoen tai vahingossa. Kenestäkään ei voi mennä takuuseen, ei kenestäkään. Ei aina edes itsestään! Se riski on toki joka ikisessä ihmissuhteessa otettava, ellei halua elää erakkona.
Et voi tietää eksäsi taka-ajatuksia (tai niiden puutetta), vaikka mielestäsi hänet tuntisitkin hyvin.
P.S. Se, että eksäsi pyörittää tekstarikarusellia kanssasi oman tyttöystävänsä selän takana, kertoo hänestä aika paljon. Meinaatko tosiaan, että kusipäinen toiminta rajoittuu vain nyksäänsä?

Mutta hän ei ole kuitenkaan jättänyt tyttöystäväänsä sinun takia? Eiköhän sekin jo kerro jotakin tuosta miehestä ja tilanteesta. Jos hän on vielä tämän kaiken tyttöystävältään salanut niin kyseessä on täysmulkku. Mutta itselleen ne surkeimmat valhet kertoo.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on sulle uutisia: vaikka tuntisit toisen kuinka hyvin, hän voi silti loukata sinua. Tieten tahtoen tai vahingossa. Kenestäkään ei voi mennä takuuseen, ei kenestäkään. Ei aina edes itsestään! Se riski on toki joka ikisessä ihmissuhteessa otettava, ellei halua elää erakkona.
Et voi tietää eksäsi taka-ajatuksia (tai niiden puutetta), vaikka mielestäsi hänet tuntisitkin hyvin.
P.S. Se, että eksäsi pyörittää tekstarikarusellia kanssasi oman tyttöystävänsä selän takana, kertoo hänestä aika paljon. Meinaatko tosiaan, että kusipäinen toiminta rajoittuu vain nyksäänsä?
Vastasin tuohon viimeiseen jossain aiemmassa viestissä, en jaksa nyt jankuttaa samaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietiskellen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietiskellen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietiskellen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietiskellen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eksäsi jätti sinut aikanaan typeristä syistä. Vuosia myöhemmin alkaa vongata sinua, vaikka on parisuhteessa toisen kanssa. Sellaisen miehenkö haluat takaisin? Mieti, mieti.
Jos en merkitsisi mitään, ei hän vaivautuisi pitämään minua elämässään. Sen verran minäkin ymmärrän. Muu osa onkin sitten mysteeri.
Niin. Jotkut ovat sillä tavalla paskiaisia, että ottavat yhteyttä vuosienkin takaisiin eksiinsä huvin ja kenties seksin vuoksi. Eksäsi on parisuhteessa. Anna olla!
Mitä olen edes tehnyt? Eksä ilmestyi elämääni vuosien jälkeen.
Ihmettelet täällä av:lla, että mitähän se nuoruuden poikkis minusta haluaa, kun outoja viestejä lähettelee. Mietipä kuule, mitä itse haluat. Jos vanha suola kovasti janottaa, niin odota nyt edes että eksäsi lopettaa parisuhteensa. Jos taas olet irtoseksin perässä eksäsi suhteen, niin tee toki miten parhaaksi näet.
Vai nuoruuden... Kuinka vanhaksi oikein luulet minua.
En minä tässä ole mitään edes aloittanut. Elin elämääni, kunnes eksä antoi kuulua itsestään. Ei minulla ollut osaa eikä arpaa asiaan, koska en osaa ennustaa.
Voi hyvänen aika, taidat tosiaan olla vielä hyvin nuori. Totta, sinä et voinut ennustaa eksäsi "paluuta" elämääsi. Sen sijaan sinä voit päättää, mitä teet asialle.
Sitähän tässä mietiskelen. Ketjun aihe on juurikin se. Kyllä minä eksäni (heidät kaikki) tunnen, ja tämä eksä ei ainakaan halua satuttaa minua.
Voi pyhä jeesus...kuvitteletko ihan oikeasti olevasi jotenkin erikoisasemassa? Miksi teidän suhde olisi tuolta kaikelta turvassa kun sitä ei ole kenenkää ei siis kenenkää suhde ole?! Ei ole koskaan ollut, eikä tule koskaan olemaan. Sinulle on ihan turha puhua. Joko olet helvetin tyhmä tai lapsellinen. Jos tuohon lähdet ja tulet loukatuksia niin on turha odottaa, että sympatia ja empatia säteilisi.
Hyvää päivän jatkoa!
Viestittelymme on niin erikoista "kaveruudeksi", että kyllä eksä taitaa minua arvostaa. Silloin ei hölmöillä muiden kanssa, kuten nyt.
En jaksa vastata pitkästi näihin solvausviesteihinne, joiden tarkoitus on vain yrittää saada minut uskomaan, että olen tyhmä ja kuvittelen viestiemme sisällön, jonka näen silmieni edessä.
Oletko koskaan kuullut sanaa valehtelu? Kun ajaa omaa asiaansa tavoitteena saavuttaa tyydytys niille omille itsekkäilleen tarpeilleen niin voi kirjoittaa ihan mitä tahansa. Voin minäkin sanoa, että arvostan ja kunnioitan sinua todella, mutta en todellakaan sitä tee. En todellakaan arvosta kaltaisia ihmisiä yhtään. Tuolla miehellä on tyttöystävä, jolle hän on sanonut ihan samat sanat kuin sinullekin ja antaa ihan samalla tavalla ymmärtää, että hän on tärkeä, eikä hän koskaan pettäisi tai satuttaisi.
Kumpi tässä tuntee minun eksäni, sinä vai minä?
Ihan uskomatonta... kyllä kannattaa katsoa peiliin, jos kokee tarpeelliseksi viisastella tuntemattoman eksiin liittyen. Te tiedätte varmaan myös mitä naapurissa tapahtuu iltaisin?Ei minun tarvitse tuntea entistäsi tiettääkseni, että hänen käytöksensä ei ole reilua! Ymmärrän, että ylimielisyydesssäsi sinun on vaikea käsittää, että et ole mitenkään erikoinen ja eritysasemassa suhteissa muihin. Samalla tavalla sinä käyt paskalla kuin kaikki muutkin naiset.
Niin käyn, samoin piereskelen ja oksentelen. Mitä sitten? Ihmisenä olen erityinen, koska en petä, en valehtele, olen viehättävä jne.
Mitä viehättävää on naisessa, joka mahdollistaa pettämisen ja valehtelun?
Niin miten minä mahdollistan ja mitä? Minäkö olen vastuussa muiden teoista? Kyllä tämä palsta on uskomaton.
Sinulle ei tunnu neuvot kelpaavan, vaikka niitä kysyit. No tässäpä se, mitä halusit kuulla:
Kuulostaa siltä, että eksäsi on viimeinkin tullut järkiinsä. Hän on tajunnut, että sinä olet hänen sielunkumppaninsa ja valittunsa. Sinä olet erityinen, sinua hän ei koskaan pettäisi tai loukkaisi. Olet hänen elämänsä rakkaus! Unohda siis kaikki muu ja antaudu rakkauden vietäväksi. Mitä siitä, että hän on varattu. Asia hoituu kyllä! Onnea!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietiskellen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietiskellen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietiskellen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietiskellen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eksäsi jätti sinut aikanaan typeristä syistä. Vuosia myöhemmin alkaa vongata sinua, vaikka on parisuhteessa toisen kanssa. Sellaisen miehenkö haluat takaisin? Mieti, mieti.
Jos en merkitsisi mitään, ei hän vaivautuisi pitämään minua elämässään. Sen verran minäkin ymmärrän. Muu osa onkin sitten mysteeri.
Niin. Jotkut ovat sillä tavalla paskiaisia, että ottavat yhteyttä vuosienkin takaisiin eksiinsä huvin ja kenties seksin vuoksi. Eksäsi on parisuhteessa. Anna olla!
Mitä olen edes tehnyt? Eksä ilmestyi elämääni vuosien jälkeen.
Ihmettelet täällä av:lla, että mitähän se nuoruuden poikkis minusta haluaa, kun outoja viestejä lähettelee. Mietipä kuule, mitä itse haluat. Jos vanha suola kovasti janottaa, niin odota nyt edes että eksäsi lopettaa parisuhteensa. Jos taas olet irtoseksin perässä eksäsi suhteen, niin tee toki miten parhaaksi näet.
Vai nuoruuden... Kuinka vanhaksi oikein luulet minua.
En minä tässä ole mitään edes aloittanut. Elin elämääni, kunnes eksä antoi kuulua itsestään. Ei minulla ollut osaa eikä arpaa asiaan, koska en osaa ennustaa.
Voi hyvänen aika, taidat tosiaan olla vielä hyvin nuori. Totta, sinä et voinut ennustaa eksäsi "paluuta" elämääsi. Sen sijaan sinä voit päättää, mitä teet asialle.
Sitähän tässä mietiskelen. Ketjun aihe on juurikin se. Kyllä minä eksäni (heidät kaikki) tunnen, ja tämä eksä ei ainakaan halua satuttaa minua.
Voi pyhä jeesus...kuvitteletko ihan oikeasti olevasi jotenkin erikoisasemassa? Miksi teidän suhde olisi tuolta kaikelta turvassa kun sitä ei ole kenenkää ei siis kenenkää suhde ole?! Ei ole koskaan ollut, eikä tule koskaan olemaan. Sinulle on ihan turha puhua. Joko olet helvetin tyhmä tai lapsellinen. Jos tuohon lähdet ja tulet loukatuksia niin on turha odottaa, että sympatia ja empatia säteilisi.
Hyvää päivän jatkoa!
Viestittelymme on niin erikoista "kaveruudeksi", että kyllä eksä taitaa minua arvostaa. Silloin ei hölmöillä muiden kanssa, kuten nyt.
En jaksa vastata pitkästi näihin solvausviesteihinne, joiden tarkoitus on vain yrittää saada minut uskomaan, että olen tyhmä ja kuvittelen viestiemme sisällön, jonka näen silmieni edessä.
Oletko koskaan kuullut sanaa valehtelu? Kun ajaa omaa asiaansa tavoitteena saavuttaa tyydytys niille omille itsekkäilleen tarpeilleen niin voi kirjoittaa ihan mitä tahansa. Voin minäkin sanoa, että arvostan ja kunnioitan sinua todella, mutta en todellakaan sitä tee. En todellakaan arvosta kaltaisia ihmisiä yhtään. Tuolla miehellä on tyttöystävä, jolle hän on sanonut ihan samat sanat kuin sinullekin ja antaa ihan samalla tavalla ymmärtää, että hän on tärkeä, eikä hän koskaan pettäisi tai satuttaisi.
Kumpi tässä tuntee minun eksäni, sinä vai minä?
Ihan uskomatonta... kyllä kannattaa katsoa peiliin, jos kokee tarpeelliseksi viisastella tuntemattoman eksiin liittyen. Te tiedätte varmaan myös mitä naapurissa tapahtuu iltaisin?Ei minun tarvitse tuntea entistäsi tiettääkseni, että hänen käytöksensä ei ole reilua! Ymmärrän, että ylimielisyydesssäsi sinun on vaikea käsittää, että et ole mitenkään erikoinen ja eritysasemassa suhteissa muihin. Samalla tavalla sinä käyt paskalla kuin kaikki muutkin naiset.
Niin käyn, samoin piereskelen ja oksentelen. Mitä sitten? Ihmisenä olen erityinen, koska en petä, en valehtele, olen viehättävä jne.
Oikeasti viehättävät ihmiset ei myöskään hyväksy noita asioita muilta. Missä vika? Tunnepuolen köyhyydessä, kyvyttömyydessä asettua toisen asemaan vai oletko vain ihan yleisesesti välinpitämätön?