Miehen jälkiviisaus lapsen saamisen jälkeen
Meillä on ollut ongelmia parisuhteessamme lapsen syntymän jälkeen enemmän kuin osasin odottaa. Suurin on kuitenkin tällä hetkellä se, että mieheni kertoi n 2kk vauvan syntymästä ettei ole koskaan lapsia halunnutkaan. Ja muistuttaa tästä suureen ääneen tasaisin väliajoin kun hermot kiristyvät. Samalla viimeksi nimitteli lastamme pahasti ja "sietää häntä minun takiani". Olemme olleet yhdessä lähes kymmenen vuotta, eikä kertaakaan maininnut tästä sanallakaan ennen lapsen syntymää. Kävimme myös lapsettomuushoidoissa. Olen tällä hetkellä katkera ja vihainen: hänellä oli vuosia aikaa kertoa minulle ettei halua lapsia! On mielestäni epäreilua tässä vaiheessa laistaa kaikesta itseään harmittavasta lapsenhoitoon liittyvästä vetoamalla tähän. Hän itse kysyi mitä se olisi muuttanut jos olisi kertonut tämän etukäteen..no aika paljonkin varmasti, voisi elämä olla hyvin erinäköinen.
Ymmärrän että töissäkäynti on rankkaa kun kotona on pieni lapsi viemässä vapaa-aikaa, mutta olen oikeasti yrittänyt tehdä parhaani että mies jaksaisi. Hänen ei mm ole kertaakaan tarvinnut menettää yöuniaan vauvan takia, ei käydä vaunulenkeillä, ei yksin käydä lapsen kanssa missään. Hän saa vetäytyä päiväunille ja iltaisin omiin oloihinsa kun hoidan lapsen nukkumaan. Ongelma onkin siinä, etten itse enää jaksa. Lähinnä siis en jaksa miehen tyytymättömyyttä. Kyllä hänkin yrittää, en vähättele tätä yhtään. Hän mm antaa minun nukkua aamuisin pari tuntia pidempään ja on lapsen kanssa jos on kotona. Ei sekään tosin ole pyytteetöntä, kun hermot kiristyvät, saan kuulla miten tämäkin olisi minun työtäni eikä hänen, koska minulle tästä maksetaan. En nykyisin pyydä mieheltäni kovin usein mitään, ettei jälkikäteen tarvitse kuulla huutoa kun joku asia piti hoitaa vaikkei olisi oikeasti halunnutkaan.
Tiedän ettei vanhempien kannattaisi erota lapsen ollessa pieni. Minua vain suruttaa tuo asenne, enkä halua että lapsi koskaan kuulee isältään ettei isä häntä halunnut. Mies kyllä rakastaa ja sanookin rakastavansa lasta, mutta pitäisi ymmärtää mitä suustaan päästää ja että sanoilla on seurauksia. Huomaan vaan joka päivä miettiväni nykyisin eroamista, lapsen hoitaminen kun on rankkaa ilman tätä "isälisääkin" (eikä tässä edes ollut kaikki missä olisi parisuhteessamme parantamisen varaa.)
Kommentit (62)
näin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
inhorealismi kirjoitti:
Vela - 72 kirjoitti:
inhorealismi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
inhorealismi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tervetuloa joukkoon. Me muutkin huomasimme lapsen synnytettyä että kotona olikin jo ollut yksi iso lapsi ja nyt on kaksi. Kumpikin kitisee ja itkee että saisi tahtonsa läpi, onneksi vain toiselle tarvitsee vaihtaa vaipat.
Sehän on miehen ainoa mahdollisuus säilyttää parisuhde että nainen ei tajua ettei mies halua lapsia.
Häh?
Mitä vaihtoehtoja miehellä on jos haluaa suhteen eikä lapsia? Kun lähes kaikki naiset kuitenkin haluavat lapsia.
Minä olen vapaaehtoisesti lapseton nainen ja minusta lapsia haluamattomilla miehillä on samat vaihtoehdot kuin lapsia haluamattomilla naisillakin. Joko etsii kaltaisensa kumppanin, elää yksin tai päättää valita lastenteon kumppaninsa vuoksi. Jälkimmäistä vaihtoehtoa en suosittele, jos oikeasti ei halua vanhemmuutta ja lapsiperhe-elämää.
Mikäli jälkimmäisen vaihtoehdon kuitenkin valitsee, elää sitten valintansa kanssa vinkumatta ja kantaa vastuun sen seurauksista. Puolisoa kohtaan on todella epäreilua olla ensin kertomatta lapsettomuustoiveistaan ja alkaa lapsia tekemään vain avautuakseen sitten kun lapsi on jo syntynyt ja perääntyminen on myöhäistä. Lasta kohtaan tuo on vielä epäreilumpaa, sillä se lapsi ei ole pyytänyt tänne syntyä. Jos päättää lapsen tähän maailmaan tehdä, on siitä vastuussa aikuisuuteen saakka. Se lapsi on ollut sinun vapaaehtoinen valintasi joten elä sen kanssa.
Minä olen eronnut parisuhteesta sen takia, että en halunnut omia lapsia ja mies halusi. Ei mulla uutta miestä silloin valmiiksi ollut katsottuna enkä tiennyt löytäisinkökään sellaista, joka ei myöskään lapsia halua. Kymmenen vuotta olin sinkku, kunnes se ihana, juuri minulle sopiva vela-mies löytyi.
No ei ole samat vaihtoehdot.Lapsia haluamattomia miehiä on yhtä suuri enemmistö kuin lapsia haluavia naisia.Kompromissi on yleensä se että mies tekee lapsia naisen mieliksi.
Eli mies siis ei olekaan saamaton vätys ja selkärangaton pelkuri kun valehtelee naiselleen että haluaa lapsia - vaan hän onkin ihmisrodun pelastaja, suurisieluinen ja jalo sankari marttyyriuden kruunu jykevässä päässään?
Älkää tehkö tuollaisia vitun kompromissejä ja sitten itkekö kun jouduitte tai ajauduitte jne. Tuollaiset miehet tuomitsevat naiset 'vankilaan' ilman että ovat tienneet tekevänsä rikoksen. Reiluu juu.
Ilman näitä kompromisseja olisi kuoltu sukupuuttoon,tätä naiset eivät tajua etsiessään "lapsia haluavia" miehiä.
Ai että miehelle pitäisi antaa tikkari jotta hän viitsisi olla aikuinen ja vanhempi eikä puhuisi pa...kaa omasta lapsesta ja vaimosta?