Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Poikaystävä ei vienyt minua töihin vaikka lupasi, koska ei ollut sillä sekunnilla antaa bensarahaa

Vierailija
12.07.2016 |

Hänellä oli tankki lähes täynnä bensaa. Tämän takia myöhästyin töistä kun autoni on huollossa ja jouduin menemään kahdella bussilla. Asia siis eilen sovittiin hyvässä hengessä ja herätyskello oli soimassa. Sillä hetkellä hän päättikin että minun tulee antaa se bensaraha heti. Ei kelvannut että ehdotin matkan varrella olevaa automaattia. Ilmoitti että jää sitten nukkumaan.

Olen vienyt hänet sen sata tuhatta kertaa hänen omiin menoihinsa enkä ole edes pyytänyt bensarahaa paitsi kun vein hänet ja kaverinsa 120km päähän kylpyläreissulle. Silloinkin kerjäsi sen bensarahan kavereiltaan.

Olen aina ajatellut ettei suhteessa niuhoteta joka sentistä, vaan tehdään sitten vastavuoroisesti jotain palveluksia kuten nyt tämä kyyditseminen joten olen aika helvetin vihainen nyt kun viime tipassa perui sovitun asian. Olisin ehtinyt bussilla jos hän olisi ilmoittanut edes 40 min aikaisemmin että aikoo perua.

Kiehunko turhaan vai oliko muidenkin mielestä törkeä teko? Vielä uusi työ niin ei parane paljoa myöhästellä.

Kommentit (32)

Vierailija
1/32 |
12.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

JSSAP

Vierailija
2/32 |
12.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Loli törkeä teko, juurikin siksi että sen vuoksi myöhästyt.

Min

En tuollaista pulaan jättäjää uskaltaisi katsella. Jos hänelle on ihan ok että myöhästyt uudesta työstä, missä kaikessa tulee vielä jättämään pulaan?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/32 |
12.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Paska ukko, älä luota siihen enää ikinä. Missään asiassa, pettää kumminkin.

Vierailija
4/32 |
12.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mies niuhottaa ja sinä et vaan tulet hyväksikäytetyksi. Miehen teko ei hengi rakkautta sua kohtaan. Ei tulevaisuutta. Jätä se paskakasa

Vierailija
5/32 |
12.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Raha meni sun hyvinvoinnin edelle

Vierailija
6/32 |
12.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eiköhän oo parasta pistää mies mäkeen ja etsiä uusi

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/32 |
12.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Millaisessa työssä ehtii palstailla?

Vierailija
8/32 |
12.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

7, sellaisessa että sain pomon kanssa sovittua aloituksen tuntia myöhemmin ja korvaan iltapäivästä :)

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/32 |
12.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oli törkeä teko. Mihin ihmeeseen hän muka tarvitsi rahoja _ennen matkaa_? Jos hänellä olis ollut esim. lounasrahat loppu, niin luulisi pankkiautomaatin kelvanneen. Muuta selitystä en keksi, kuin että poikaystäväsi on pihi/hyvin tarkka rahoistaan, ja haluaa kyniä sinulta rahaa niin paljon kuin lähtee ettei joutuisi itse luopumaan mistään.

Minusta on kuitenkin outoa pyytää parisuhteessa bensarahaa, erityisesti lyhyemmillä matkoilla kuten kauppareissuilla tai kun heittää kumppanin töihin: en ole yhdessäkään parisuhteessani maksanut mopon, kevarin tai auton bensoja jos olen saanut kyydin enkä ole itsekään rutissut sellaisten rahojen perään. Tai pyytänyt korvausta auton lainaamisesta. Kyllä kaunis kiitos ja pusu poskelle ovat arvokkaampia tapoja osoittaa kiitollisuutta kumppanille ko. toiminnasta. Ei kumppanin kuuluisi olla se rahannyhtämiskohde, vaan hänen puolestaan voi ja kuuluukin tehdä palveluksia ihan hyvää hyvyyttään.

Vierailija
10/32 |
12.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Poikaystäväsi on päästään vialla. Ei KUKAAN normaali ihminen halua mitään bensarahaa sillä sekunnilla, JOS on luvattu ja jos on vielä kumppani!? Taisi vaan olla liian laiska nostamaan persettään ylös sängystä. Minä miettisin suhteen jatkoa vakavasti tuossa tilanteessa. Ja sinäkin olet kuskannut häntä ilmaiseksi!? Nyt mättää joku ja pahasti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/32 |
12.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Naisten on ylipäätään vaikea ymmärtää autoilun kustannuksia, toisin kuin Ap. Eli monasti parisuhteessa pistetään kaikki menot puoliksi ja tulot ovat tietenkin oman ammatin / työn valinnan mukaan ja monasti samat. Poikkeuksena ovat yleensä autoilun kulut, jotka jäävät yleensä satunaisia tankkauksia lukuunottamatta miehen kannettavaksi. Esim kumpikin maksaa asumisen kuluja 400 e, ruuasta 250 e/kk ja muita kuluja 150 e/kk. Tämän lisäksi mies maksaa autoilun kuluja yksin 500 e/kk, vaikka palkka sama. Reilua? Ei mun mielestä.

Vierailija
12/32 |
12.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Naisten on ylipäätään vaikea ymmärtää autoilun kustannuksia, toisin kuin Ap. Eli monasti parisuhteessa pistetään kaikki menot puoliksi ja tulot ovat tietenkin oman ammatin / työn valinnan mukaan ja monasti samat. Poikkeuksena ovat yleensä autoilun kulut, jotka jäävät yleensä satunaisia tankkauksia lukuunottamatta miehen kannettavaksi. Esim kumpikin maksaa asumisen kuluja 400 e, ruuasta 250 e/kk ja muita kuluja 150 e/kk. Tämän lisäksi mies maksaa autoilun kuluja yksin 500 e/kk, vaikka palkka sama. Reilua? Ei mun mielestä.

Kyllä minä ainakin maksan oman autoni kulut (vakuutukset, huollot, bensat) ihan ite! Toki mies on tainnut ostaa öljyt ja tuulilasin pesunesteet, wow!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/32 |
12.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Naisten on ylipäätään vaikea ymmärtää autoilun kustannuksia, toisin kuin Ap. Eli monasti parisuhteessa pistetään kaikki menot puoliksi ja tulot ovat tietenkin oman ammatin / työn valinnan mukaan ja monasti samat. Poikkeuksena ovat yleensä autoilun kulut, jotka jäävät yleensä satunaisia tankkauksia lukuunottamatta miehen kannettavaksi. Esim kumpikin maksaa asumisen kuluja 400 e, ruuasta 250 e/kk ja muita kuluja 150 e/kk. Tämän lisäksi mies maksaa autoilun kuluja yksin 500 e/kk, vaikka palkka sama. Reilua? Ei mun mielestä.

Vedä nyt vaikka käteen jos et muuta keksi :'D

Vierailija
14/32 |
12.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä kyllä miettisin tarkasti suhteen jatkoa.

Ei yksi töistä myöhästyminen toki maailmaa kaada, mutta se, että mies ei suostu tyttöystävää viemään töihin vaikka tietää, että tämä myöhästyy, ja josta on sovittu aikaisemmin, on tosi törkeää ja kertoo vain siitä, että mies on itsekäs idiootti.

Muutenkin, musta on hassua, että puolisolle pitää antaa bensarahaa. Meillä toimii se, että palveluksia voidaan tehdä puolin ja toisin, ei puolisoa pitäisi rahastaa.

Oikeasti ap, toisesta aidosti välittävä ihminen ei tee tuollaista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/32 |
12.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Todella törkeää. En menisi töistä lainkaan kotiin jos puoliso tekisi tuolaisen tempun.

t.mies

Vierailija
16/32 |
12.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Poikaystäväsi on kyllä aikamoinen törppö! Syystäkin oot vihainen. Vaihtoon tollainen. Miksi ei muka käynyt että nostat matkan varrelta? Taisi nukuttaa sen verran ettei jaksanutkaan vaivautua. Muuten olisi voinut asiasta mainita jo illalla asiaa sovittaessa. Eikä näköjään kiinnosta sekään että myöhästyit töistä mikä ei ole kovinkaan suotavaa!

Vierailija
17/32 |
12.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä ap näet tuollaisessa ihmisessä? Eipä taida muutenkaan olla kovin reilu ja fiksu. Itsekäs kusipää, joka taisi olla vaan liian väsynyt nousemaan ylös sängystä.

Vierailija
18/32 |
12.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nousi täälläkin verenpaineet kattoon! Mikä itsekäs iljetys! Juuri sitä tyyppiä, että jos ap vaikka lihoo 100gr, niin on jättämässä ym Jo on välinpitämätön ja matalataajuinen kusipää! Täällä lentäis kuin Ruuskasen keihäs!

Odottaisin oikein koston tilaisuutta, ja viis veisaisin seurauksista. Sitten ilmoittaisin että se oli tässä. (Ja kyllä, oi kyllä, alennun itse samalle tasolle, mutta ei tuossa enää muuta voi, joskus se oma lääke on vaan se paras)

Vierailija
19/32 |
12.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos asia on todella noin kuin sanot,oli teko törkeä.Oli sitten poikakaveri tai kuka tahansa.

Vierailija
20/32 |
12.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Piheys ja tyhmyys kun sattuu samaan pakettiin...

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kaksi yksi