Selittämätön väsymys, vitaamiini yms. puutos
Keskustellaanmpas tässä ketjussa siitä mitkä puutokset voivat aiheuttaa väysymystä. Itselläni on vuosien varrella ollut pitkäkestoista selittämätöntä väsymystä aina välillä ja pahimmillaan se oli noin vuosi sitten. Oloni oli todella väsynyt ja lihakset todella kireät kokoajan. Söin ja syön edelleen mielestäni monipuolisesti, mutta liikunnan määrässä ei ole kehumista. Tietysti perusasiat liikunta, ravinto ja lepo tulisi olla kunnossa ennenkuin alkaa mitään sen erikoisempia sytiä väsymykselle etsimään. Tuo vuosi sitten minulla ollut väsymys jakso sai kuitenkin epäilemään olisiko minulla jokin sairaus tai puutos tila, siitä huolimatta, että syön monivitamiini pilleriä päivittäin. Googlailin asiaa ja päätin kokeilla B-vitamiini valmistetta ja magnesiumia.
B-Vitamiinilla huomasin olevan selvästi piristävä vaikutus ja tämän huomasi, myös esim. niin että jos jonain päivinä väsyttikin, niin huomasin, että olin unohtanut ottaa b-vitamiinin. Noin 3 kuukauden käytön jälkeen piristävää vaikutusta ei enään ollut, mutta eipä enään niin väsyttänytkään. Johtopäätökseni oli se, että minulla oli B-12 vitamiinin puutos, joka tuli tuolla kuurilla hoidettua. B-12 vitamiini varastoituu maksaan ja puutos tila kehittyy hitaasti. (mm. stressi ja alkoholi kuluttaa b12 vitamiinia)
Magneesium rentoutti selvästi lihaksia ja teki olon paremmaksi myös tästä minulla oli selvästi puutos, koska tajusin jälkikäteen, että minulla on ajoittain ns "elohiiri" joka kertoo magneesiumin puutoksesta. Tuon elohiiren olen huomannut tulevan stressaavina päivinä/viikoina ja tietojeni mukaan stressi kuluttaa magneesiumi (ja myös b-vitamiinia)
Nyt viimeiset 2 viikkoa minua on taas väsyttänyt aivan mielettömästi, vaikka edellä mainiutut perusasiat ovat kunnossa ja päätin taas googlailla asiaa. Päädyin kokeilemaan sinkkiä ja nyt 2 viikon käytön jälkeen (reiluja 50-100 mg/päivä) olo o virkeämpi kuin ehkä koskaan. Tutkimuksien mukaan sinkin puute saattaa olla todella yleistä ja tutkimuksien mukaan niillä miehillä, joilla testosteroni tasot ovat alhalla sinkki saattaa nostaa testotasoja jopa useita kymmeniä prosentteja. Paitisi, että oloni on virkeä (ja viriili :) ) niin 100 % varmasti suun kuivumis ongelmani on lakannut. Olen siis viimeiset 10 vuotta kärsinyt kuivasta suusta vaikka kuinka joisin.
Summa summarun itselläni virystasoja/olo parantanut: B-vitamiini, magnesiun ja sinkki.
Kertokaahan omakohtaisia/lähipiirinne kokemuksia siitä onko jokin lisä helpottanut/poistanut väsymyksen. Tästähän on tietysti tieteellisyys kaukana, mutta väsymyksestä kärsiville suositelisin kokeilemaan em. lisiä
Kommentit (33)
Vierailija kirjoitti:
Mulla on aina jatkuvaa väsymystä kun rupee pimentymään. Varmaan d-vitamiinin puutosta. Kesällä kun on valoisaa jaksan tosi hyvin ja pystyn valvomaan. Syksyllä kun alkaa pimentymään, alkaa myös koko talven kestävä väsymys. Pahinta on kun neljältä on jo pilkkopimeää. Voin nukkua kolmen tunnin päiväunet ja herätä kahdeksalta, mutta jo tunnin päästä olen niin väsynyt, ettei silmät pysy auki. Mieskin aina valittaa kun nukahdan kesken leffan. Nyt tänä talvena kokeilen d-vitamiinia, jos auttaisi mun väsymykseen
Itse olen kärsinyt tästä ns kaamosmasennuksesta niin kauan kuin muistan. Viime talvena päätin kokeilla kirkasvalolamppua ja hommasin sellaisen työhuoneeseeni, jo rupesi hormoonitoiminta pysymään kohdillaan, eli biologinen kello tiesi milloin on päivä ja milloin yö.. Suosittelen lämpimästi. Lamppua on käytettävä säännöllisesti ja 2 ensimmäisen tunnin aikana. Valitkaa lamppu huolella ja muistakaa että on eri asia mitata luxit lampun pinnalta kuin käyttöetäisyydeltä...
Vierailija kirjoitti:
Jodia joo tarvitaan, mutta jos sulla on jo se kilpirauhasen vajaatoiminta, niin siihen ei pelkkä jodi auta. Käy verikokeissa ja pyydä tulokset itsellesi, älä tyydy lääkärin "ovat viitearvoissa" -kommenttiin. Tule sit vaikka tänne tai kilpirauhasinfoon kysymään että ovatko arvosi oikeasti kunnossa. Ja vaadi samalla se ferritiinikoe, vaikka lääkärisi ei ymmärääkään siitä mitään ja ei tn. suostu
Itselläni oli useita vuosia ap.n kuvailemaa selittämätöntä väsymystä. Väsymys korjaantui kun rupesin kiinnittämään huomiota jodin saantiin. Aluksi käytin noin parin viikon kuurin kuivattua merilevää ja olo koheni aivan valtavasti. Sen jälkeen olen ottanut tuota epäsäännöllisesti ja jatkuvasti käyttänyt jodioitua suolaa. Lisäksi juon pari lasillista maitoa joka päivä, jota aiemmin en tehnyt (olen laktoositon). Siis sitä maitojuomaa...
Lievä jodin puutos aiheuttaa tätä kilpirauhasen vajaatoimintaa, jonka monesti voi korjata kun huolehtii riittävästä jodin saannista.
Olkaa kuitenkin jodin kanssa tarkkana että ette ota liikaa, koska se aiheuttaa kilpirauhasen liikatoimintaa joka ei myöskään ole hyväksi
Täytyypä koikeilla tuota jodia, kiitos vinkistä
Vierailija kirjoitti:
Väsymystä kannattaa ensisijaisesti hoitaa syömällä ruokaa. Vasta toissijainen vaihtoehto on apteekin pillerit.
Voi olla aika vaikeaa ruveta etsimään puutosta muuttamalla ruokavalioa, paljon helpompaa on hakea purkki apteekista ja jos olo kohenee niin sitten muuttaa ruokailu tottumuksia. Toki edellyttäen että lähtökohtaisesti syö monipuolisesti.
Sisäilmaongelmat aiheuttivat mulla pahaa väsymystä ja uupumusta. Myös niveloireita oli.
Vierailija kirjoitti:
en lähtisi pahan väsymyksen syytä etsimä ollenkaan vitamiinipuutoksista. Se on lääkärin luo nyt mentävä, ennemminkin on anemia. Myös monien syöpien ensioire on paha väsymys, selittämätön epätavallinen väsymys. Otat hoitajalta pvk:n jossa näkyy HB. se kertoo jo paljon.
Väsymys on oireena mm. sydänkohtauksessa ja keuhkokuumeessa, joka voi olla myös kuumeeton.
Pvk ei kerro juuri muuta, kuin onko sinulla tulehdus tai anemia. Ehkä leukemiassa tms verisyövässä näkyy muutoksia tuossa. Muista syövistä se ei kerro
Ennemmin kannattaa keskittyä miettimään sitä miksi jotakin puutostiloja pääsee syntymään jos kuitenkin syö suht. terveellisesti.
Itsellä loppupeleissä suolisto ei ollut kunnossa ja se oli syynä miksi elimistö ei tiettyjä vitamiineja saanut. Viljat oli minulla tässä syynä. Kaikki viljat. Eli kun tämän oivalsi, ei tarvinut enää popsia vitamiineja purkista, ja aika suppeakin ruokavalio riittää. Ei tarvi enää hifistellä ravintolisien ja superfoodejen kanssa.
Minulla anemia väsytti ja varmasti oli muutakin vitamiinivajausta. Nyt käytän vahvaa rautavslmistetta, mutta hyvin hitaasti nousee varastorauta-arvot. Lisäksi käytän eye-q kalaöljy valmistetta, mivitotal-nestettä, 50mg d-vitamiinit sekä puoli lasia tyrnimehua joka päivä. +kirkasvalolamppu.
Magnesiumin puutos oli itselläni. Väsytti aivan sairaasti kokoajan vaikka yritin nukkua pitkiä yöunia. Tuntui että uni oli pinnallista. Magnesiumin puutosta olin epäillyt jo aiemmin ja napsinut tabletteja muutaman viikon kuureissa ja sitten jättänyt syömisen kesken kun tuntui ettei sillä ole vaikutusta. Miten olinkaan niin hölmö, että kuvittelin yhden tabletin päivässä muutaman viikon ajan muuttavan jotakin...
Tajusin tämän puutoksen vasta kokeiltuani ihon läpi imeytyvää magnesium öljyä. Sitäkun laittoi reilusti ennen nukkumaan menoa, niin nukuin kun tukki ja aamulla oli tosi levännyt olo. Nytkun olen hoitanut tämän puutoksen niin olo on todella energinen ja ruuan jälkeenkään ei väsytä (magnesium vaikuttaa insuliini resistenssiin)
Niin ja unohdin mainita sen, että väsymyksen lisäksi hävisi myös niska/hartia vaivat ja muutenkin kaikki lihakset ovat rennompia..
Mä mietin ja itkin usein kun olin niin väsynyt. Yritin liikkua ja syödä terveellisesti. Liityin superdieettiinkin. Vasta kun jätin karkin syönnin, olo helpottu. Jos olin syönyt illalla karkkia, räyhäsin lapsille..nytkin välillä jos syön jäätelöä ja herkkuja synttäreillä, huomaan kuinka väsynyt oon seuraavana päivänä.
Myös hypoglykemia saattoi iskeä tuolloin. Mulla on vissiin aika huono sokerin sieto
kilpirauhasen vajaatoiminta ja raudanpuute eli anemia tuli ekana mieleen