Voin ihan todella huonosti mutta en pysty kertomaan kenellekään koska en halua olla vaivaksi

Mistä ongelmat juontuvat? Joskus pitää unohtaa muut ja elää itseään varten. Apua pitää osata pyytää, ja jos joku esimerkiksi turhautuu, niin ei hän ystävä ollutkaan.

On raskasta kun ei ketään kelle puhua. Juttuja sattunut jo sen verran ettei niitä voi alkaa kipata kenenkään muun niskaan, ihan liikaa yhdelle kuuntelijalle. Voimia!

Minä voisin puhua psykologille mutta tosiaan en pysty kun pelkään että hänkin ahdistuu liikaa tilanteestani. Voisin puhua tai oikeammin itkuhuutaa pari tuntia putkeen siellä huoneessa niin ehkä saisin osan ulos. Osan.

Kiitos.

Ap

Eipä tuo psykologi ole sinulle oikea osoite. Mene lääkärille, vaikka ihan terveyskeskuslääkärille ja yritä sanoa edes jotain olostasi. Tiedäthän, ettet pysty voimaan paremmin etkä saa apua, jos et saa sanottua, miten huonosti asiat ovat. Ei tarvitse heti kaataa kaikkea pahaa oloa vaan yritä aloittaa sillä, että myönnät voivasi huonosti, et nuku etkä syö etkä pysty puhumaan kenellekään olostasi. Veikkaan, että jo tässä kohtaa purskahdat itkuun ja se on ihan ok. Ei tarvitse olla looginen eikä tarvitse löytää sanoja eikä missään nimessä tarvitse miettiä, mitä se lääkäri miettii. Työtään se tekee.

Eikä ole pahaksi, vaikka hoitoon joutuisitkin. Mieluummin se kuin että teet jotain pahaa itsellesi tai muille, koska et saa haettua apua.

Minä käyn lääkärillä tällä hetkellä pahan oloni takia. Totesi heti, ettei psykologi ole oikea osoite, ellen nimenomaan halua käydä psykologilla. Sain myös lääkityksen ja tässä katsellaan, miten edetään seuraavaksi. Vihjaili jo viimeksi, että tarvitsen ammattitaitoisempaa apua eli pehmentää iskua, mikä on ihan ok. Jos joudun hoitoon, sitten joudun. Haluan vain voida paremmin.

Olen puhunut omalle terapeutille aiemmin samasta aiheesta. Sisällä on niin paljon tuskaa, etten enää osaa kertoa siitä ja en haluaisi yrittääkään, koska se olisi liian rasittavaa toiselle. Voisit kokeilla lähteä liikkeelle siitä. Ainakaan terapeuttini ei painostanut puhumaan enempää kuin halusin kertoa. Sairauslomallekin jäin vasta, kun en jaksanut enää ollenkaan nousta sängystä ylös ja huolehtia itsestä... Siihen asti yritin esittää lääkärillekin suht pärjäävää. (Minulle on sattunut ja tapahtunut niin paljon, että kertominen on aidosti vaikeaa.)

Jälkeenpäin olen tajunnut myös, että masentuneena luulin tosiaan, ettei muut kestä ongelmiani ja tulen sitten hylätyksi kaikkien taholta ja elämääni ei jää ketään, jos totuus paljastuu. Nyt kun olen toipumassa, niin olen uskaltanut avata "pimeimpiäkin" ajatuksia ja tajunnut, että kyllä se terapeutti kestää, ja ne ovat "tavallisia" masentuneen ihmisen ajatuksia. Muille ihmisille olen puhunut yleisemmällä tasolla kärsineeni masennuksesta. Todella paljon tullut myötuntoa ja muutkin ovat kertoneet omista kokemuksistaan. Tapasin myös uuden ihmisen, jolle kerroin vähä vähältä elämäntarinaani ja oli yllättävää huomata, ettei hän alkanut säikkymään minua, vaan piti minua vahvana ja kiinnostavana ihmisenä. 

Voimia sinulle. Hanki apua ajoissa. 

Lääkkeitä en halua ja terapiaa olen käynyt jo 3 vuotta. Nyt vasta kuitenkin tajusin että en pystynyt avautumaan siellä tarpeeksi ja olen kaunistellut tilannettani itsellenikin. Tavallaan ajattelen että ei minua mikään vaivaa ja että pitäisi vain ryhdistäytyä. Toisaalta en myöskään halua olla heikko. Ajatus siitä että jäisin sairaslomalle tai jopa menisin jonnekin osastohoitoon on aivan utopistinen. Enhän voi jättää ketään pulaan, työyhteisöä ja lapsiani. Toisaalta olen jo kohta parikymmentä vuotta haaveillut että olisin eläkkeellä tai että sairastuisin ja joutuisin sairaalaan ja saisin vain levätä. Mikään ei innosta eikä huvita, mitään ei jaksa. Haluaisin mennä junaradan varteen että voisin junan tullessa huutaa kenenkään huomaamatta tätä tuskaani ulos. Itsemurhaan olen liian kiltti ja epäitsekäs. Minä vain puren hammasta ja jatkan. Mutta nyt tosiaan on paha unettomuus ja ruokahaluttomuus alkanut vaivata ja niitä on vaikea kestää väsymättä kokonaan.

Osittain ongelmani johtuvat kylmästä lapsuudenperheestä ja siitä faktasta että kukaan ei ole koskaan osoittanut rakastavansa

minua. Olen kuin pieni lapsi joka janoaa sitä tunnetta että olisin jollekin tärkeä ja merkittävä. Iltaisin itken itseni uneen (tai siis ennen unettomuutta itkin) silitellen itse hiuksiani ja vakuutellen että olen ihan hyvä.

Ap

Menet jonnekin missä voit huutaa vapaasti.

Luulet vain että ne sinun ajatuksesi ja ongelmasi ovat liikaa muille. Jollekin luuserille voi olla olla.

Monet ihmiset ovat ihan hyviä kuuntelijoita.

Ainakin psykologille voit kertoa jos kenelle.

Minulla oli niin hyvä psykiatrinen sairaanhoitaja että hänelle oli helpoin kertoa.

SInun on vähän pakko hoitaa itseäsi. Ei kannata enää salailla ja kärsiä turhaan enempää.

Sinun ei kannata ahdistua siitä että kuuntelija ahdistuisi sinun ongelmistasi. Se ei ole niin. Ihan rohkeasti vaan apua hankkimaan ja voimia.

Olet siis terapiassa, ja voit huonosti yhä. Rohkaistu ja sano asia ääneen! Terapiaa ei makseta ikuisesti, sinulla nyt mahd olla " hoidettu "! Rohkeutta nyt!

Vierailija kirjoitti:

Minä voisin puhua psykologille mutta tosiaan en pysty kun pelkään että hänkin ahdistuu liikaa tilanteestani. Voisin puhua tai oikeammin itkuhuutaa pari tuntia putkeen siellä huoneessa niin ehkä saisin osan ulos. Osan.

Kiitos.

Ap

No, se ihminen siellä tekee työtään. Ei ota niitä asioita itselleen. On koulutettu erilaisia tilanteita varten. Jos itkettää niin anna mennä. Yritä uskaltaa kertoa.

Kerro se nukkumattomuus ja syömättömyys. Tai pyydä, että pääsisit vähäksi aikaa osastollelepäämään? Ei siinä ole pahaa. Sinun hyvinvointisi on tärkEää.

Joskus jokainen on heikkoo ja tarvitsee apua. Voithan puhua sen, että voit niin huonosti. Mutta minusta tuntuu, että et halua osastolla. Tai se pelottaa sinua.

sun kannattaisi kuitenkin miettiä niitä lääkkeitä. Lääkkeet lievittää ahdistusta sen verran, että saat puhuttua ja auttavat nukahtamaan. Unertomuus ruokkii pahaa oloa entisestään. Tulin tosi surulliseksi kun luin tarinasi. olin itse samantapaisessa tilanteessa ja olen päässyt jaloilleni lääkkeiden ja kunnon terapian avulla, toki olin usein saikullakin.

ole armollinen itsellesi. anna itsellesi tilaisuus parantua ja nauttia elämästä.