Kateus normaalista elämästä?

Oletteko muut kohdanneet samaa? Olen kotoisin väkivaltaisesta alkoholistiperheestä, mutta suhtauduin koulunkäyntiin aina asiallisesti, opiskelin Helsingin yliopistossa humanistitutkinnon keskinkertaisin arvosanoin, mutta sain tuurilla ja itseluottamuksella hyvän duunin, jossa olen ollut jo kymmenisen vuotta ja vakinaistettu ajat sitten. Löysin akateemisen, kunnollisen miehen, jolla on hyvin menestyvä yhden miehen firma, olemme naimisissa, meillä on lapsia ja asumme miehen perimässä okt:ssa hyvällä asuinalueella. Perushyvää ylemmän keskiluokan elämää siis. Ongelma on se, että vanhat kaverit nuoruudesta ja opiskeluajoilta ovat alkaneet vinoilla mulle aina tavatessa ja fb:ssä. Ilkeilyä tulee ulkonäöstä, tutkintoni turhuudesta, ihmettelyä kuinka sain keskinkertaisilla arvosanoilla hyvän duunin, mitä mieheni minussa näkee, milloin mitäkin, joka tapauksessa aina tahditonta vinoilua, jota en itse harjoita muille tai saanut aiemmin näiltä ihmisiltä osakseni. Pitäisikö vain poistaa näitä elämästään, kun veetuilukiintiö täyttyy vai mitä? Voiko joku oikeasti olla kateellinen ystäviensä normaalista elämästä? En tajua.