Oliko tuskaista herätä?
http://www.iltalehti.fi/elintavat/2016070321838288_el.shtml
Aamuja voi helpottaa myös hyödyntämällä psykologisia strategioita. Jos haluaa opetella varhaisemmin herääväksi, kannattaa kokeilla toimisiko palkitseminen. Itselleen voi antaa pienen palkinnon aina, kun herätys pirahtaa varhain. Kokeile vaikkapa jotain herkkupalaa aamiaisella. Aikaisemmin herääväksi voi opetella myös asteittain säätämällä herätystä aina vähän kerrassaan 20 minuuttia aikaisemmaksi.
Kommentit (3)
Minun on helpompi herätä aamuvuoroon kun herätys on kello 04:25, kun herätys soi, nousen vain sängystä ilman mitään vitkuttelua. Usein olen hereillä muutamaa minuuttia ennen herätystä. Iltavuoroa kun on, niin herätys on silloin yleensä kello 08:00 tai 09:00. Tänäänkin oli hyvin työläs päästä ylös sängystä, vaikka olin unessa jo ennen kello 24. Yleensä tarvitsen unta 9 tuntia yössä, joskus enemmänkin.
Oon lomalla, ei ollut mitään vaikeutta herätä, vaikka heräsin viiden tunnin unien jälkeen.
Jos olisi ollut työaamu, olisi takuulla väsyttänyt.
Ei, mutta parina viime aamuna en ole tiennyt mistä herään. Unissani olen ollut toisissa kaupungeissa. Välillä vielä kun avaa silmät, joutuu miettimään missäs sitä ollaankaan.
Sellaista lomailua.
Sinkkumies