Lue keskustelun säännöt.
Eräs mies inhottaa ja oksettaa vieläkin
04.07.2016 |
Miten päästä irti vihan ja inhon tunteista ihmistä kohtaan, joka on kohdellut huonosti? Valehdellut ja leikkinyt tunteilla.
Aikaa on kulunut jo vuosia ja silti tämä ihminen putkahtaa mieleen ja pilaa hyvän olon. Haluaisin unohtaa koko ihmisen. Ällöttää oikein, hyi! Ja harmittaa, että koskaan tapasin tämän lieron mätäpaiseen.
Vinkkejä ja apuja?
Kommentit (51)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehillä ei ole omaatuntoa.
Heräshän se miesvihamammakin jo.
Miesten tulisi ajatella mitä he teoillaan oikeasti saavat aikaan toisissa ihmisissä.
Aika yleistävä kommentti. Kaikki miehethän on samanlaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pahinta on se, että mies vain porskuttaa eteenpäin tyytyväisenä, tai näin uskon, ja itse olen jäänyt koukkuun tällaiseen paskaan. Miten ihmeessä saan sen ihmisen pois päästäni lopullisesti? Tuo kohtaaminen ei todellakaan tuonut elämääni muuta kuin surua ja inhoa, kostonhalua. Ja epäreiluutta ennen kaikkea. En ymmärrä miksi tuollaisia ihmisiä edes on.
Miten toipua lopullisesti?
Ap
Mitä sillä väliä, miten hän porskuttaa, hän ei voinut sitoa jos et rakastanut? Jos rakastit, muistele positiivisia juttuja.
Juu, samaa mieltä kuin 17 ja eri mieltä kuin anteeksiantoon kehottava.
Sitten voi antaa anteeksi, jos pyydetään ja siltä tuntuu, että haluaa antaa anteeksi. Mitään pakkopullaa anteeksianto ei ole, ja se pitäisi aina osata erottaa jonkin asian yli pääsemisestä. Yli pääseminen ei edellytä anteeksiantoa, mutta ei myöskään estä sitä.
Tuo mies ei ole mitään anteeksiantoa esittänyt pyytänyt, tuskin myöskään halunnut tai kaivannut. Ap:n ei tarvitse antaa anteeksi hänelle.
Sitä niin toivoisi, että tuo myytti anteeksiannosta jo poistuisi kyökkipsykologiasta, kun se on jo varsinaisessakin psykologiassa hylätty eheytymisen ehtona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pahinta on se, että mies vain porskuttaa eteenpäin tyytyväisenä, tai näin uskon, ja itse olen jäänyt koukkuun tällaiseen paskaan. Miten ihmeessä saan sen ihmisen pois päästäni lopullisesti? Tuo kohtaaminen ei todellakaan tuonut elämääni muuta kuin surua ja inhoa, kostonhalua. Ja epäreiluutta ennen kaikkea. En ymmärrä miksi tuollaisia ihmisiä edes on.
Miten toipua lopullisesti?
ApMitä sillä väliä, miten hän porskuttaa, hän ei voinut sitoa jos et rakastanut? Jos rakastit, muistele positiivisia juttuja.
Sehän siinä onkin ettei ole yhtään mitään positiivista mitä muistella. Pelkkää toisella leikkimistä ja valehtelua. Harmittaa erittäin paljon, että koskaan tapasin tuollaisen.
Ap
Tuo oli hyvä oivallus että ylipääseminen ei välttämättä edellytä anteeksiantoa. Ehkä minun ei kannata yrittää antaa anteeksi kun ei se tunnu onnistuvan. En kuitenkaan haluaisi uhrata tälle "miehelle" enää ajatustakaan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otsikko ja tarina eivät vastaa toisiaan. Otsikon luettuani oletin ilman muuta ap:n kirjoittavan jostakin sottaisesta törkymöykystä, jolle vesi, saippua ja puhtaat vaatteet ovat tuntemattomia käsitteitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ryhdyt vain elämään omaa elämääsi ja keskityt siihen.
Näinhän teenkin. Mies on osa menneisyyttäni, osa elämääni, vaikka en haluaisi. Kuinka itse pyyhit elämästäsi negatiiviset tapahtumat ja ikävien ihmisten tuomat harmit, jotta tuntisit olosi taas hyväksi?
Ap
Ei niitä pidäkään pyyhkiä pois, vaan hyväksyä, että ne ovat osa elämääsi. Käsitellä niiden aiheuttamat tunteet ja vapautua niistä. Yrität ilmeisesti tukahduttaa tunteesi, jotta ne pyyhkiytyisivät pois? Mitä jos vaan antaisit itsellesi luvan tuntea niitä tunteita, oikein velloa niissä, niin ehkäpä ne laimentuisivat..?
En tukahduta. Tunteet eivät vain katoa.
En siis enää ajattele sitä koko aikaa, vaan tämä henkilö joskus vain tupsahtaa mieleen. Kuten tänä asmuna. Vitutti välittömästi ja samat inhon, vihan ja kostonhalun tunteet nousivat pintaan. Vihaan tuota miestä ja toivon hänelle vain pahaa. Hyvinä päivinä mulle on ihan sama.Ap
Eikö MindFulness toimi kohdallasi? Eli jos hän tulee mieleen, muutat ajattelun vaikka malliin "tästä tulee hyvä päivä" ... tai mitä tahansa muuta. Masennukseen ja moneen muuhun tämä projision muutos toimiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP:nkin kannattaisi tajuta että ihmiset on mitä ne on. Mies ei ole sinua pettänyt tai kohdellut huonosti. Olet vain itse luonut virheellisiä mielikuvia ja olettamuksia sen miehen luonteesta, ja nyt olet sitten vihainen sille miehelle kun se ei täyttänytkään SINUN odotuksiasi.
Olet siis vihainen itsellesi, et sille miehelle...
Mut raiskattiin poikaystäväni toimesta. En koskaan pystynyt kertomaan kellekkään joka miehen tunsi, tosin epäilen, että yksi kaverini tietää asiasta silti Onneksi mies ensin jätti mut ja sitten teki kaikenlaista todella typerää jonka vuoksi kaveriporukkani savusti hänet ulos.
Joskus mies häivähtää mielessä, enkä oikeastaan mieti häntä juurikaan. En kuitenkaan koe antaneeni anteeksi, siten kuten sen itse käsitän. Eihän hänkään mitenkään ikinä pahoittelisi asiaa. Asian olen käsitellyt, se ei aktiivisesti mua vaivaa tai ahdista, en haudo katkeruutta, mutta anteeksianto on sana jota en tässä yhteydessä käyttäisi.
Toisaalta, se mies on mun mielestä täyttä saastaa ja jos olisi mun vallassa saako hän vaikka hoitoa sairauteensa niin jättäisin kuolemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
AP:nkin kannattaisi tajuta että ihmiset on mitä ne on. Mies ei ole sinua pettänyt tai kohdellut huonosti. Olet vain itse luonut virheellisiä mielikuvia ja olettamuksia sen miehen luonteesta, ja nyt olet sitten vihainen sille miehelle kun se ei täyttänytkään SINUN odotuksiasi.
Olet siis vihainen itsellesi, et sille miehelle...
En ole ap, mutta tämä kommentti nyt on vähintäänkin outo ja syyllistävä. Tuolla logiikalla kuka tahansa voi perseillä miten lystää ja syyttää siitä uhria. Mitäs oli niin hyväuskoinen ja luottavainen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehillä ei ole omaatuntoa.
Heräshän se miesvihamammakin jo.
Miesten tulisi ajatella mitä he teoillaan oikeasti saavat aikaan toisissa ihmisissä.
Aika yleistävä kommentti. Kaikki miehethän on samanlaisia.
Miehet ovat yhtä joukkoa/laumaa.
Mutta onneksi kärsivät merkittävästi vähemmän erilaisista neurooseista ja päähänpinttymistä, joista AP on klassinen esimerkki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ryhdyt vain elämään omaa elämääsi ja keskityt siihen.
Näinhän teenkin. Mies on osa menneisyyttäni, osa elämääni, vaikka en haluaisi. Kuinka itse pyyhit elämästäsi negatiiviset tapahtumat ja ikävien ihmisten tuomat harmit, jotta tuntisit olosi taas hyväksi?
Ap
No minut hylkäsi isä kun olin lapsi ja 15-vuotiaana kaverinkaveri raiskasi kotibileissä. Omat "tyttökaverit" sanoivat, että valehtelen, kun kerroin asiasta. Raiskaaja soitti meille kotiin ja uhkaili, että tapahtuu pahaa jos kerron kenellekään. Vihasin vihasin kaikkia miehiä sydämeni pohjasta monta vuotta. Yritin kolmesti itsemurhaa, mutta en kai oikeasti halunnut kuolla, kun ne kaikki epäonnistuivat. Sitten ryhdyin etsimään väkisin elämästäni pieniä iloja. Menin ulos kävelylle ja ihastelin pieniä ötököitä tai sateella kuuntelin pisaroiden ropinaa. Opettelin olemaan yksin enkä vieläkään nelikymppisenä ole riippuvainen muista. Pakonomaisia vihantunteita tuli, mutta ajan kanssa ne laimenivat. Ajattelen, näin oli, en voi sille mitään. Se ei ole minun syyni se toinen oli idiootti ääliö ja kaverit eivät olleet kavereitani. Muut ovat, enkä ole riippuvainen muista tai heidän hyväksynnästään. Ei ole mitään hävettävää. Jotenkin näin. Tsemppiä sinulle joka tapauksessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joillakin ei sitten ole yhtään auttamisenhalua ^^
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ryhdyt vain elämään omaa elämääsi ja keskityt siihen.
Näinhän teenkin. Mies on osa menneisyyttäni, osa elämääni, vaikka en haluaisi. Kuinka itse pyyhit elämästäsi negatiiviset tapahtumat ja ikävien ihmisten tuomat harmit, jotta tuntisit olosi taas hyväksi?
Ap
No minut hylkäsi isä kun olin lapsi ja 15-vuotiaana kaverinkaveri raiskasi kotibileissä. Omat "tyttökaverit" sanoivat, että valehtelen, kun kerroin asiasta. Raiskaaja soitti meille kotiin ja uhkaili, että tapahtuu pahaa jos kerron kenellekään. Vihasin vihasin kaikkia miehiä sydämeni pohjasta monta vuotta. Yritin kolmesti itsemurhaa, mutta en kai oikeasti halunnut kuolla, kun ne kaikki epäonnistuivat. Sitten ryhdyin etsimään väkisin elämästäni pieniä iloja. Menin ulos kävelylle ja ihastelin pieniä ötököitä tai sateella kuuntelin pisaroiden ropinaa. Opettelin olemaan yksin enkä vieläkään nelikymppisenä ole riippuvainen muista. Pakonomaisia vihantunteita tuli, mutta ajan kanssa ne laimenivat. Ajattelen, näin oli, en voi sille mitään. Se ei ole minun syyni se toinen oli idiootti ääliö ja kaverit eivät olleet kavereitani. Muut ovat, enkä ole riippuvainen muista tai heidän hyväksynnästään. Ei ole mitään hävettävää. Jotenkin näin. Tsemppiä sinulle joka tapauksessa.
Tämä kosketti. Ei todellakaan ole sinun syysi. Täälläkin on niin paljon ihmisiä, jotka pyrkivät syyllistämään ja he varmasn voivat pahoin omasta syystään. Kaikkea hyvää elämääsi. Ohis
Hei ap, miksi ajattelet, että se mies vain porskuttaa eteenpäin elämässä? Oletko vielä jotenkin tekemisissä, onko yhteisiä tuttavia tms, niin että tiedä asian varmasti? Mutta ajattele, jos asia ei olekaan näin?
Minäkin olen joutunut kokemaan vastaavanlaista, ja tästä on jo todella kauan. Luulin, että asia oli jo unohtunut, mutta olin vain sysännyt sen mielestäni. Siivotessani vanhoja arkistojani pari vuotta sitten löysin kirjeitä, muistinpanoja ja muuta nuoruusajoilta ja silloin nämä asiat räjähtivät uudelleen mieleen yhtä tuskallisina kuin aikoinaan. Silloin tajusin, että olin kiirehtinyt eteenpäin ja jättänyt paljon käsittelemättä. Mutta nyt minulla oli siihen voimaa ja elämänkokemusta. Tuolloin en tiennyt mitään narsismista, mutta nyt muistiinpanoistani piirtyi esiin täydellisen narsistin muotokuva. Oikein harmitti, kun muistin miten yritin pohtia syitä miehen oudolle käytökselle niin että sain lopulta vain päänsärkyä, ja nyt vastaus oli edessäni niin ilmiselvänä kuin olla voi.
Lisäksi olen ajatellut, että tuo mies on varmasti elänyt paskan elämän. En tiedä, onko tämä totta, koska en ole hänestä kuullut mitään vuosikymmeniin ja tuskin kuulenkaan, mutta minusta on mukava ajatella, että karman laki on iskenyt jossain vaiheessa häneenkin. Kun näitä asioita sitten käsittelin uudelleen - en muista kauanko siihen meni, ehkä viikkoja tai pari kuukautta - nyt tiedän varmasti, ettei tuo asia vaivaa minua enää koskaan. En ole varsinaisesti antanut anteeksi, mutta koko tyyppi on minulle vain kerta kaikkiaan samantekevä, lopullisesti ja kerta kaikkiaan. Jos jostain kohtalon oikusta häneen törmäisin, niin en usko, että siitä aiheutuisi sen kummempaa reaktiota kuin hämmästys siitä, että mistäs tuokin tuohon tupsahti. Tästä prosessista on parisen vuotta, ja en tosiaan ole edes muistanut koko tyyppiä tänä aikana montakaan kertaa, ja jos olenkin, ei se ole aiheuttanut kerrassaan mitään reaktiota. Ihan sama, EVVK.
Yhteenvetona: minua auttoi se, että 1. sain viimein vastauksen siihen, miksi mies käyttäytyi niin omituisesti, ja 2. ajattelen, että hän saa tai on jo saanut rangaistuksen. Ei sillä ole edes varsinaisesti väliä, onko näin todella käynyt, mutta jo se että ajattelen näin, auttaa minua henkisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pahinta on se, että mies vain porskuttaa eteenpäin tyytyväisenä, tai näin uskon, ja itse olen jäänyt koukkuun tällaiseen paskaan. Miten ihmeessä saan sen ihmisen pois päästäni lopullisesti? Tuo kohtaaminen ei todellakaan tuonut elämääni muuta kuin surua ja inhoa, kostonhalua. Ja epäreiluutta ennen kaikkea. En ymmärrä miksi tuollaisia ihmisiä edes on.
Miten toipua lopullisesti?
ApAntamalla anteeksi. Minua auttoi tuo ja nyt voin hyvin. Niin kauan kun tunnet katkeruutta, niin kauan olet sidottu häneen. Anna anteeksi ja päästä irti.
Tämä on kyllä tällaista totaalituubaa ja sananhelinää, jota ihmisille on syötetty vuositolkulla ja jota jotkut toistaa kuin papukaijat, kun se kuulostaa niin tooosi upealta - mut mitä se tarkoittaa? Ja tulkintoja tuntuu olevan kaikenlaisia - pöyristyttävin oli erään rikoksen uhrin omainen, joka 'antoi anteeksi' lapsensa murhaajalle, että saisi itselleen rauhan. Juu. Ja kuitenkin ällistyttävintä on, että tälläisellakin höpinällä on auttava vaikutus, ja sehän on kuitenkin tärkeintä. Ihminen on itsekeskeinen olento ja myös taipuvainen itsepetokseen. Mukavuudenhaluinen nykyihminen ei halua ikäviä asioita, elämään ei saa kuulua vihan, pettymyksen, eikä varsinkaan kohtaloonsa alistumisen tunteita - se ei käy laatuun, koska 'jokainen on oman onnensa seppä' ja 'jos vain oikein kovasti jotain haluat, saat sen' ym sananhelinää. Joten totta kai ihmisen pitää kyetä hallitsemaan silloin kaikkia tunteitaan ja sitä varten on kehitelty tällaiset 'annat vain anteeksi ja päästä pois katkeruuden tunteet ja paratiisi avautuu Sinulle jälleen' -löpinät.
Itse olen pedofiilin uhri. Pedolle en anna koskaan mitään anteeksi ja se on minun taakkani, jota joudun kantamaan. Rikoksilla todella on monimutkaiset seuraamukset ja siksi rikollisuutta vastaan on taisteltava. Taakkani kanssa olen oppinut elämään, aika on se Suuri Parantaja, elämäni on silti ollut hyvää ja antoisaa. Minut raiskannut pedo tukehtui omaan oksennukseen, näin kuulin. Elettyään sitä ennen kuin kuka tahansa, hänen ja monien muidenkin mielestä syy on aina uhrin - vaikka uhri olisi 8-vuotias. Ehkä tuossa kuolemassa oli jotain symbolista. Joidenkin mielestä minun pitäisi antaa tuolle pedofiilille ja noille ihmisille anteeksi, mikä on aivan naurettavaa. Vihaan ja taistelen vastaan niin kauan kuin minussa henki pihisee. Ihan vain vaikka sen 8-vuotiaan puolesta, sen joka ei pystynyt taistelemaan ja olemaan 'oman onnensa seppä'. (kyllä - poistan (noin kuvaannollisesti) aina varmistimen aseestani, kun kuulen tuon fraasin;D
En ole kokenut noin ikäviä asioita mutta minua loukattiin ja satutettiin. Olin katkera jonkun aikaa mutta unohdin miehen kun löysin paremman tilalle ja rlämään tuli uusia asioita. Minulla on paljon parempi olo nyt kun se minua loukannut tyyppi ei ole mukana elämässäni (ajatusten kautta) ja minun ei tarvitse ajatella mitä hän tekee nyt, kenen kanssa seurustelee ym. Ehkä olen jollakin tasolla antanut anteeksi mutta en ole unohtanut ikäviä asioita eli en todellakaan halua olla tekemisissä miehen kanssa enää tai olla hänen ohjailtavissaan. Raiskaajalle tai pedofiilille en minäkään ehkä pystyisi antamaan anteeksi vaan varmasti hautoisin katkerana kostoa mielessäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ryhdyt vain elämään omaa elämääsi ja keskityt siihen.
Näinhän teenkin. Mies on osa menneisyyttäni, osa elämääni, vaikka en haluaisi. Kuinka itse pyyhit elämästäsi negatiiviset tapahtumat ja ikävien ihmisten tuomat harmit, jotta tuntisit olosi taas hyväksi?
Ap
No minut hylkäsi isä kun olin lapsi ja 15-vuotiaana kaverinkaveri raiskasi kotibileissä. Omat "tyttökaverit" sanoivat, että valehtelen, kun kerroin asiasta. Raiskaaja soitti meille kotiin ja uhkaili, että tapahtuu pahaa jos kerron kenellekään. Vihasin vihasin kaikkia miehiä sydämeni pohjasta monta vuotta. Yritin kolmesti itsemurhaa, mutta en kai oikeasti halunnut kuolla, kun ne kaikki epäonnistuivat. Sitten ryhdyin etsimään väkisin elämästäni pieniä iloja. Menin ulos kävelylle ja ihastelin pieniä ötököitä tai sateella kuuntelin pisaroiden ropinaa. Opettelin olemaan yksin enkä vieläkään nelikymppisenä ole riippuvainen muista. Pakonomaisia vihantunteita tuli, mutta ajan kanssa ne laimenivat. Ajattelen, näin oli, en voi sille mitään. Se ei ole minun syyni se toinen oli idiootti ääliö ja kaverit eivät olleet kavereitani. Muut ovat, enkä ole riippuvainen muista tai heidän hyväksynnästään. Ei ole mitään hävettävää. Jotenkin näin. Tsemppiä sinulle joka tapauksessa.
Tämä kosketti. Ei todellakaan ole sinun syysi. Täälläkin on niin paljon ihmisiä, jotka pyrkivät syyllistämään ja he varmasn voivat pahoin omasta syystään. Kaikkea hyvää elämääsi. Ohis
Kiitos. :)
Kiitos kun jaoitte kokemuksianne ja näkemyksiänne.
Ap
Olen pahoillani siitä, mitä olet joutunut kokemaan. Kokemukseni tuntuu mitättömältä sen rinnalla.
Ap