Tuntemattomassa sotilaassa käytetään ilmaista työvoimaa ruokapalkalla
Kyseessä siis Suomen kallein elokuva, johon kuulemma haetaan avustajia tekemään arvokas työ ilman palkkaa ruokakorvauksella. Avustajia tarvitaan muutama tuhat. Houkutellaan myös mahdollisuudella päästä näkyviin osiin, mutta ilmaiseksi. Halvalla menee, jos mukaan lähtee.
Kommentit (6)
Aika monet harrastelijanäyttelijät maksavat harrastuksestaan.
Aika moni asia jäisi järjestämättä ja tekemättä ilman vapaaehtoisia. Vapaaehtoisilla pyörivät monet urheiluseurat ja urheilukisat ja -tialisuudet. Eiköhän sama ole kultturipuolella. Myös mm. SPR:n ja MML:n toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen samoin vanhempainyhdistykset. Itse olen ollut ruokapalkalla Yleisurheilun MM-kisoissa, EM-kisoissa ja Suomi-Ruotsi maaotteluissa. sekä Urheilugalassa. Joitakin vaateita olen saanut ja vapaalipppuja. Lisäksi toimin vanhempainyhdistyksessä ja olen ollut valmentamassa lapsia sekä oman lapsen harrastuksissa ja SPR:n jutuissa. Myös yhdessä elokuvassa olen ollut avustajana.
Itse koen nämä hommat mielenkintoisiksi, jotka tuovat vaihtelua arkeen. Olenpa päässyt esim samoihin juhliin Ruhtinas Albertin kanssa sekä istunut samassa bussissa maailmaan yleisurheilutähtien kanssa. Päässyt kantamaan lippua MM-kisojen loppuparaatissa jne. jne. Olen ollut järjestämässä eräitä mitallikahveja. Elokuvassa pääsi seuraamaan ohjausta ja paria suomalaista näyttelijää. Lähes kaikki Suomalaiset urheilijatkin on tullut nähtyä.
Mutta kateellisuus ilmaisista vaatteista on johtanut siihen että, osasta vaatteista on ollut maksullisia (verottaja halua), koska niistä muka hyötyy ihan hirveästi. Laatu kuitenkin on monesti aivan paskaa. Näin on ollut Yleisurheilun MM- ja EM-kisoissa. Täysin järjetöntä koska ilman vapaehtoisia Suomi ei olisi ikinä pystynyt järjestämään kyseisiä kisoja. Ilman vapaaehtoisia lasten harrastusten hinnat nousisivat pilviin ja elokuvat jäisivät tekemättä ja tilaisuudet järjestämättä.
4:n tuli jo pyyntö osallistua ensi vuoden puolella järjestettävään tilaisuuteen vapaaehtoisena. Toki menen vaikka tarkoittaa ainakin yhtä päivää poissa töistä.
Meillä lapsikin osallistuu vapaaehtoisjuttuin siten kun ikänsä mukaan voi. On ollut elokuvassa ja mainoksessa, mutta saanut niistä ihan palkkaakin. Itse osallistuisin enemänkin vapaehtoistoimintaa, mutta aina ei työ- ja elämäntilanne anna mahdollisuuksia. Vapaaehtoistyöt ovat nuorille myös oiva tilaisuus saada työkokemusta ja CV:n täytettä. Noista tilaisuuksista kun saa aina osallistumispaperin.
aika paljon on jengiä joka lähtisi mukaan ilman ruokaakin, elävät kuvat on jänniä.