Lue keskustelun säännöt.
Tarve paeta menneisyyttä?
01.07.2016 |
Mistä johtu tarve paeta menneisyyttä vaikka mitään pahaa ei ole tapahtunut? Olen vaihtanut nimeä, uraa, kaveripiiriä, asuinpaikkaa.... Joka kerta siis ajavana voimana on ollut sellainen voimakas tunne että nyt pitää aloittaa puhtaalta pöydältä. Koko sen hetkinen elämä, vaikka se olisi hyvää ja onnellista, niin tuntuu tunkkaiselta ja sosiaalinen piiriin jotenkin tulevaisuutta kahlitsevalta. Heti kun ihmiset tuntevat minut, niin tuntuu että en voi enää muuttua ja elämönpolkuni on sitten lukittu.
Eikä se kuitenkaan ole sellaista levottoman sielun oireilua, joka tykkää matkustaa ja elää kiertolaisena. En pidä matkustamisesta yhtään, enkä uusista paikoista. Haluan vain kauas pois kaikesta menneestä, ja kaikkien ihmisten tietoisuudesta jotka saattaisivat kadulla pysäyttää minut ja kysyä että mitä kuuluu. He muistavat menneisyyteni, jonka minä haluan kuopata ja unohtaa.
Mitä tämä on.... :(
Kommentit (6)
Et taida juurikaan pitää itsestäsi? Saattaa olla, ettet edes tiedä kuka tai mikä olet, mutta siitä vähästä, mitä tiedät, et ainakaan pidä. Et halua olla sinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:n tavoin minäkin kaihdan menneisyyttäni. Terapian kautta olen ymmärtänyt, että syynä häpeä perhetaustastani, omista epäonnistumisistani, sekä niiden tuloksena olevista luonteenpiirteistäni. Minun uudet alut eivät ole olleet niin perustavanlaatuisia kuin ap:lla, mutta ainakin ympäristö ja ihmiset ovat vaihtuneet muutamaan otteeseen. Hetken ajan se helpottaa ja tunnen voivani olla parempi ihminen, kun kukaan ympärilläni ei tiedä millainen olin ennen. Pian kuitenkin palaan entisiin toimintamalleihini ja haluaisin taas muutosta, mutta itseään ei nähtävästi pääse pakoon.
Vierailija kirjoitti:
Esim eristäytyvä persoonallisuushäiriö.
Ai onko tällainenkin diagnoosi?
Vierailija kirjoitti:
Ap:n tavoin minäkin kaihdan menneisyyttäni. Terapian kautta olen ymmärtänyt, että syynä häpeä perhetaustastani, omista epäonnistumisistani, sekä niiden tuloksena olevista luonteenpiirteistäni. Minun uudet alut eivät ole olleet niin perustavanlaatuisia kuin ap:lla, mutta ainakin ympäristö ja ihmiset ovat vaihtuneet muutamaan otteeseen. Hetken ajan se helpottaa ja tunnen voivani olla parempi ihminen, kun kukaan ympärilläni ei tiedä millainen olin ennen. Pian kuitenkin palaan entisiin toimintamalleihini ja haluaisin taas muutosta, mutta itseään ei nähtävästi pääse pakoon.
Kuulostaa järkeenkäyvältä. Tuo mitä kirjoitit, että hetken aikaa helpottaa kun kukaan ei tiedä millainen on ollut ennen, on niin totta. Ap
Kai sitä menneisyyttään voi yrittää paeta, mutta ikävä kyllä se jossakin vaiheessa tavoittaa sinut kuitenkin. Minäkin kuvittelin tosissani, ettei menneisyyteni vaikuta nykyisyyteeni, mutta toisin kävi. Pakko oli lopulta myöntää, että osaltaan menneisyys on muovannut minut sellaiseksi ihmiseksi kuin nyt olen. Nyt elän jo ihan sovussa menneisyyteni kanssa.
Esim eristäytyvä persoonallisuushäiriö.