Työn löytämisen mahdottomuus - AHDISTAA!
Olen 25-vuotias nuori nainen. Valmistuin keväällä maisteriksi yliopistosta, ja nyt etsin töitä syksyksi. Olen kesätöissä samassa paikassa, mihin tein graduni keväällä. Tekniikan alalla. Ei kuulemma ole budjetissa uutta työntekijää ja työt eivät jatku syksyllä. Töitä olen hakenut nyt viimeiset kaksi kuukautta - laittanut yli 50 hakemusta. Olen päässyt kolmeen haastatteluun ja kaikkiin on ollut n.100 hakijaa ja yritykset haastattelevat yleensä 6-10.. Haastattelut ovat menneet mielestäni hyvin, mutta aina on tullut kielteinen vastaus. Kahdella kerralla sanoivat, että jäi positiivinen kuva ja säilyttävät nimeni ja ottavat yhteyttä jos aukeaa uusia paikkoja.
Tuntuu älyttömän turhauttavalta! Opiskelin 5 vuotta ja tuloksena on nähtävästi työttömyys. Tuntuu niin mahdottomalta löytää töitä, vaikka olen joka kesä ollut oman alan töissä ja työkokemusta on mukavasti. Kaduttaa etten opiskellut esim. sairaanhoitajaksi.. Olen myös hakenut töitä ympäri Suomen, kai se on alettava hakea myös ulkomailta.
Sori tälläinen vuodatus, mutta ahdistaa vaan niin älyttömästi. Antakaa vertaistukea ja vinkkejä!!
Kommentit (30)
Sellaista se nykyään on. Itse olin työelämässä, mutta päätin lopulta hypätä oravanpyörästä ja luovuttaa paikan jollekin sellaiselle, jota noi urajutut enemmän kiinnostaa. Itse keskityn näin kesäisin kaljan juontiin ja pilvenpoltteluun. Suosittelen muitakin vaan vaihtamaan pienempää silmään ja nauttimaan elämästä, niinkuin ihminen on tarkoitettu nauttimaan.
Ja jatkaakseni: ei mitään työelämää enää ole eikä tule koskaan enää olemaan.
-2
Tilanne on vaikea muissakin maissa, poikkeukset koskevat vain kapean sektorin huippuosaajia joista meistä on äärimmäisen harva. Tarjoilijan työ ei välttämättä ole sen hohdokkaampaa Hampurissa tai Lontoossakaan, ainakin jos on ajatellut tehdä valmistumisen jälkeen oman alan töitä.
Samanlainen tarina.. Lisäksi jokainen tuntuu olevan sitä mieltä, että työnhakumetodeissani on vikaa. Olen hakenut töitä koko Suomesta, ihan pohjoisinta Lappia myöten. Olen lähettänyt avoimia hakemuksia, soittanut perään jne. Pääsin kahteen haastatteluun, ja molempiin oli ollut 200 hakijaa. Toisessa haastattelussa jäin toiseksi, ei paljon lohduttanut hopeasija... Nyt sain lyhyen osa-aikaisen pestin läheltä kotiani, johon olen tietenkin tyytyväinen.. Mutta olisi kiva vuosien raadannan ja opiskelun jälkeen saada kunnon työ ja palkka. Ei ole näköpiirissä kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Tilanne on vaikea muissakin maissa, poikkeukset koskevat vain kapean sektorin huippuosaajia joista meistä on äärimmäisen harva. Tarjoilijan työ ei välttämättä ole sen hohdokkaampaa Hampurissa tai Lontoossakaan, ainakin jos on ajatellut tehdä valmistumisen jälkeen oman alan töitä.
Ruotsiin rekrytaan it-alalle nyt jengiä Suomesta.

Tilannehan on se, että juuri korkeakoulutetut nuoret muuttavat (useimmiten pysyvästi) ulkomaille ja tämä on tunnistettu vakavaksi ongelmaksi ja yhteiskunnan resurssien tuhlaamiseksi. Niinpä, harva maisterikaan haluaa 5 vuoden tutkinnon jälkeen jättäytyä työttömäksi kotimaahan jos työllistyy toiseen maahan.

Hyvä tietää, täytyy tsekata. En tosin laske itseäni it-huippusaajiin, mutta hakeahan aina voi.
Huoh, meitä on näköjään enemmänkin. Pitää toivoa että jotain löytyisi, tai sitten opiskella uusi tutkinto. Onneksi tässä ollaan vielä nuoria. Minullakaan ei ole mitään suhteita mihinkään..
AP
Karma. Ahneella on paskainen loppu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilanne on vaikea muissakin maissa, poikkeukset koskevat vain kapean sektorin huippuosaajia joista meistä on äärimmäisen harva. Tarjoilijan työ ei välttämättä ole sen hohdokkaampaa Hampurissa tai Lontoossakaan, ainakin jos on ajatellut tehdä valmistumisen jälkeen oman alan töitä.
Tilannehan on se, että juuri korkeakoulutetut nuoret muuttavat (useimmiten pysyvästi) ulkomaille ja tämä on tunnistettu vakavaksi ongelmaksi ja yhteiskunnan resurssien tuhlaamiseksi. Niinpä, harva maisterikaan haluaa 5 vuoden tutkinnon jälkeen jättäytyä työttömäksi kotimaahan jos työllistyy toiseen maahan.
Monet maisterit eivät työllisty muualle kuin alipalkatulle palvelusektorille, koska ulkomailla on korkeasti koulutettuja työttömiä paljon omastakin takaa. Poikkeuksia on, mutta tusinamaisterille ei ruoho ole vihreämpää.
Vierailija kirjoitti:
Karma. Ahneella on paskainen loppu.
Ja sinulla roskainen.

Heitäpäs tähän perusteet a) väitteeseesi ulkomaisten maistereiden työtehtävistä, b) tusinamaisterin määritelmästä. Muutoin en voi kuin päätellä, että teet ylimalkaisia yleistyksiä vailla faktoja.
Tässä vielä korkeakoulutettujen muuttamisesta ulkomaille: http://yle.fi/uutiset/suomi_hukkaa_veroeurosi_maailmalle__tuhansia_kork…
*ulkomailla työskentelevien, korjaus 14.
Vierailija kirjoitti:
Mikä on tusinamaisteri?
Tusinamaisteri on sellainen joka voidaan korvata saman tien toisella maisterilla, eikä siis ole omaa kapeaa mutta hyvin syvälle menevää (usein innovatiivista ja suurelle yleisölle vaikeasti ymmärrettävää) huippuosaamista, joka henkilöityisi juuri kyseiseen ihmiseen. En viitsi luetella aloja, en hae riitoja.
Ehkä joku muu osaa selittää paremmin.

Nojoo, kysyin siksi, että tavallaan voisin itsekin sanoa saman termin, mutta en pähkäilemälläkään keksi alaa, jonka voisi helposti toisella asiantuntijalla korvata.. Ehkä sellaiset, jotka on lähellä toisiaan. Jos ei riidellä vaan keskustellaan :) ?

Tuossa linkkaamasi jutun kuvassa alakuvassa on siivooja... Missään kohtaa juttua ei mainittu korkeasti koulutettujen menevän oman alansa tehtäviin. Eli niin kuin kirjoitin palvelusektorille työllistyvät, eivät korkeakolutusta vaativiin tehtäviin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilanne on vaikea muissakin maissa, poikkeukset koskevat vain kapean sektorin huippuosaajia joista meistä on äärimmäisen harva. Tarjoilijan työ ei välttämättä ole sen hohdokkaampaa Hampurissa tai Lontoossakaan, ainakin jos on ajatellut tehdä valmistumisen jälkeen oman alan töitä.
Ruotsiin rekrytaan it-alalle nyt jengiä Suomesta.
Hyvä tietää, täytyy tsekata. En tosin laske itseäni it-huippusaajiin, mutta hakeahan aina voi.
IT-alan osaajista on itseassa pulaa vähän kaikkialla muualla paitsi Suomessa, missä Nokia/ Microsoft hässäkkä on aiheuttanut tarjonnan tilapäistä kasvua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on tusinamaisteri?
Tusinamaisteri on sellainen joka voidaan korvata saman tien toisella maisterilla, eikä siis ole omaa kapeaa mutta hyvin syvälle menevää (usein innovatiivista ja suurelle yleisölle vaikeasti ymmärrettävää) huippuosaamista, joka henkilöityisi juuri kyseiseen ihmiseen. En viitsi luetella aloja, en hae riitoja.
Ehkä joku muu osaa selittää paremmin.
Nojoo, kysyin siksi, että tavallaan voisin itsekin sanoa saman termin, mutta en pähkäilemälläkään keksi alaa, jonka voisi helposti toisella asiantuntijalla korvata.. Ehkä sellaiset, jotka on lähellä toisiaan. Jos ei riidellä vaan keskustellaan :) ?
Tietenkin voidaan pohtia, puhutaanko tusina maistereista vai tusina työpaikoista. Olen itse esim. ollut työpaikoissa, jossa samoja tehtäviä tekee VTM:t, KM:t, KMT:t, FM:t jne., eli aika monessa perusanalyysi-, projektihommissa ei sillä tutkinnon alalla nyt ole niin suurta merkitystä.
Olen samanikäinen & hiljattain maisteriksi valmistunut. Sain liki heti valmistumisen jälkeen lyhyen työpätkän, hakemuksia ehdin lähettää 25 ja pääsin 3 haastatteluun - olen hakenut lisäksi reilusti asuinpaikkani ulkopuolelle eri kaupunkeihin. Joihinkin paikkoihin on ollut yli 200 hakijaa, että aika mahdottomalta tuntuu työllistyminen. Suhteitahan ei ole ja kaikkiin työpaikkoihin olen päässyt aina perinteisillä keinoilla.
Olen harmissani, koska lähdin opiskelemaan hyvin työllistävää alaa, mutta viiden vuoden jälkeen työttömyys on korkeimmillaan mitä koskaan tällä alalla. Että sellaista. Aion hakea Suomesta omalta alalta töitä vuoden verran, jos ei onnistu niin katson onko tilanne parempi ulkomailla.