Miksi te haukutte miehiänne, jotka pettävät? Eivät he yksin petä
vaan joku reiällinen siellä on ollut toisena osapuolena. Ilman tätä toista osapuolta ei pettämistä olisi tapahtunut. Mies on halujensa vietävissä, tämä on biologinen fakta eikä sitä feminologiat yms. muuksi muuta.
Kommentit (47)
Sietääkin haukkua se toinen osapuoli. Lortto, joka aivan hyvin esim. tiesi, että odotan miehen kanssa vauvaa. Olivat sitten paneskelleet koko mun raskausajan ja harrastaneet oikein ilmoituksilla haettua kimppakivaa-sessioita ym. muuta mukavaa (sen seurauksena minua ja vauvaa testattiinkin sitten hivin ja hepatiittien varalta). Laitteli lemmekkäitä viestejä (muka, oho kun piti mennäkin miehen numeroon) "vahingossa" minulle, kun olin juuri synnyttänyt ja totaalisesti rikkoi perheen, vei lapselta isän ja minulta miehen. Tuhosi henkisesti ja konkreettisesti sen ainoan (juu, todellakin ainoan, kaikki muut menneet kesken, enkä enää lapsia voi saada) ajanjakson elämässäni milloin pitäisi olla rauhaa ja seesteisyyttä; lapsen synnyttäminen, lapsivuodeaika ja pikkuvauvan kanssa perhe-elämä. Muutenkin mieli herkillä. Tällä ko. akalla ei ole minkäänlaista moraalia eikä empatiakykyä, yksi perustelu toiminnalleen oli mm. että on hänetkin kerran jätetty laitokselle vauvan kanssa. Voi jee.
Miehen "ansiot" tässä jupakassa sitten erikseen. Hän mm. ryssi mahdollisuutensa huoltajuuteen tai edes tapaamisiin. Tätä kuvannee hyvin esim. yhteensä kolme vuotta laajennettua lähestymiskieltoa koskien minua ja vauvaa. Ei pälli kestänyt ukolla tuota menoa, niin pakko oli oikeuslaitoksen puuttua hänen touhuihin, mutta niistä ei sen enempää.
Edelleen muutaman vuoden jälkeen olen sitä mieltä, että nauttisin suuresti jos saisin tilaisuuden, missä olisi tyhjä, lukittu huone, se akka ja minä, ja viisi minuuttia. Sitten keskulteltaisiin.
Vierailija kirjoitti:
Miehet nyt pettää aina kun voivat se on biologiaa. Mun mies sattuu olemaan sen näköinen ja sellaisessa asemassa, että hänelle tilaisuuksia tulvii.
Kyllä minä niitä toisia, joista olen saanut tietää, enemmän haukun kuin miestäni.
Naisetkin pettää kun voi ja hyvännäköisellä naisella vasta sitä tarjontaa riittää. Oletko itse jotenkin vaatimattoman näköinen tai estoinen, kun vieraita ihmisiä miehesi menemisistä syytät?
Vierailija kirjoitti:
Sietääkin haukkua se toinen osapuoli. Lortto, joka aivan hyvin esim. tiesi, että odotan miehen kanssa vauvaa. Olivat sitten paneskelleet koko mun raskausajan ja harrastaneet oikein ilmoituksilla haettua kimppakivaa-sessioita ym. muuta mukavaa (sen seurauksena minua ja vauvaa testattiinkin sitten hivin ja hepatiittien varalta). Laitteli lemmekkäitä viestejä (muka, oho kun piti mennäkin miehen numeroon) "vahingossa" minulle, kun olin juuri synnyttänyt ja totaalisesti rikkoi perheen, vei lapselta isän ja minulta miehen. Tuhosi henkisesti ja konkreettisesti sen ainoan (juu, todellakin ainoan, kaikki muut menneet kesken, enkä enää lapsia voi saada) ajanjakson elämässäni milloin pitäisi olla rauhaa ja seesteisyyttä; lapsen synnyttäminen, lapsivuodeaika ja pikkuvauvan kanssa perhe-elämä. Muutenkin mieli herkillä. Tällä ko. akalla ei ole minkäänlaista moraalia eikä empatiakykyä, yksi perustelu toiminnalleen oli mm. että on hänetkin kerran jätetty laitokselle vauvan kanssa. Voi jee.
Miehen "ansiot" tässä jupakassa sitten erikseen. Hän mm. ryssi mahdollisuutensa huoltajuuteen tai edes tapaamisiin. Tätä kuvannee hyvin esim. yhteensä kolme vuotta laajennettua lähestymiskieltoa koskien minua ja vauvaa. Ei pälli kestänyt ukolla tuota menoa, niin pakko oli oikeuslaitoksen puuttua hänen touhuihin, mutta niistä ei sen enempää.
Edelleen muutaman vuoden jälkeen olen sitä mieltä, että nauttisin suuresti jos saisin tilaisuuden, missä olisi tyhjä, lukittu huone, se akka ja minä, ja viisi minuuttia. Sitten keskulteltaisiin.
Exäsikö väkivaltaisuudesta syytät toista naista (vai mistä lähestymiskielto johtui)? Exälläsi oli ilmeisesti kriisi isäksi tulosta, jota käsitteli sivusuhteilemalla. Sivusuhteen toiseksi osapuoleksi olisi hänelle varmasti kelvannut joku muukin, kuin omia traumojaan suhteella käsitellyt nainen.
Olen sopinut parisuhteen säännöistä mieheni kanssa, eli jos hän näitä rikkoo, hän on silloin syyllinen.
Vierailija kirjoitti:
Miehet nyt pettää aina kun voivat se on biologiaa. Mun mies sattuu olemaan sen näköinen ja sellaisessa asemassa, että hänelle tilaisuuksia tulvii.
Kyllä minä niitä toisia, joista olen saanut tietää, enemmän haukun kuin miestäni.
Voi sua. Ei se ole biologiaa, se on itsekontrolliin kykenemättömän (ja todennäköisesti haluttomankin) miehen pätevän kuuloinen, mutta paikkansa pitämätön selitys. Kun tiedätkö kaikki miehet ei petä, vaikka olisi tilaisuuskin. Mies ei ole yhtään sen enempää biologiansa vietävissä kuin nainenkaan. Toisaalta, sinun logiikallasi, myös nainen on biologiansa pohjalta kykenemätön vastustamaan moista alfaurosta, niin mitäpä heitäkään haukkumaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sietääkin haukkua se toinen osapuoli. Lortto, joka aivan hyvin esim. tiesi, että odotan miehen kanssa vauvaa. Olivat sitten paneskelleet koko mun raskausajan ja harrastaneet oikein ilmoituksilla haettua kimppakivaa-sessioita ym. muuta mukavaa (sen seurauksena minua ja vauvaa testattiinkin sitten hivin ja hepatiittien varalta). Laitteli lemmekkäitä viestejä (muka, oho kun piti mennäkin miehen numeroon) "vahingossa" minulle, kun olin juuri synnyttänyt ja totaalisesti rikkoi perheen, vei lapselta isän ja minulta miehen. Tuhosi henkisesti ja konkreettisesti sen ainoan (juu, todellakin ainoan, kaikki muut menneet kesken, enkä enää lapsia voi saada) ajanjakson elämässäni milloin pitäisi olla rauhaa ja seesteisyyttä; lapsen synnyttäminen, lapsivuodeaika ja pikkuvauvan kanssa perhe-elämä. Muutenkin mieli herkillä. Tällä ko. akalla ei ole minkäänlaista moraalia eikä empatiakykyä, yksi perustelu toiminnalleen oli mm. että on hänetkin kerran jätetty laitokselle vauvan kanssa. Voi jee.
Miehen "ansiot" tässä jupakassa sitten erikseen. Hän mm. ryssi mahdollisuutensa huoltajuuteen tai edes tapaamisiin. Tätä kuvannee hyvin esim. yhteensä kolme vuotta laajennettua lähestymiskieltoa koskien minua ja vauvaa. Ei pälli kestänyt ukolla tuota menoa, niin pakko oli oikeuslaitoksen puuttua hänen touhuihin, mutta niistä ei sen enempää.
Edelleen muutaman vuoden jälkeen olen sitä mieltä, että nauttisin suuresti jos saisin tilaisuuden, missä olisi tyhjä, lukittu huone, se akka ja minä, ja viisi minuuttia. Sitten keskulteltaisiin.
Exäsikö väkivaltaisuudesta syytät toista naista (vai mistä lähestymiskielto johtui)? Exälläsi oli ilmeisesti kriisi isäksi tulosta, jota käsitteli sivusuhteilemalla. Sivusuhteen toiseksi osapuoleksi olisi hänelle varmasti kelvannut joku muukin, kuin omia traumojaan suhteella käsitellyt nainen.
En syytä miehen niistä törttöilyistä, jotka johtivat esim. läh. kieltoon, tätä naikkosta, mies olisi varmasti toiminut niissä asioissa kuten toimi ilman sitä muijaakin. Tämä minun selän takana vehtaaminen oli alkanut jo ennen minun raskautta. Ja isäksi tulemista ei kriiseillä sivusuhteilemalla, pätee myös äidiksi tulemiseen, sitä ei kriiseillä sivusuhteilemalla. Lortto olisi voinut pitää näppinsä erossa meidän tilanteesta, jokainen päästään perusterve ihminen EI sekaannu toisten perhe-elämään etenkin kun on vauva tulossa. Olisi hoidattanut traumansa psykiatrialla. Se nainen ei ole kunnioittanut minun eikä vauvan elämää millään tavalla. Vastavuoroisesti hän ei ansaitse minun kunnioitustani, pelkästään halveksuntaa. Ja mies sitten erikseen.
Ei sääliä, ei puolusteluja.
Minä petän aviomiestäni ja olen tässä taatusti ainoa joka tekee moraalisesti väärin. Ja uskon että mieheni suuttuisikin vain minulle jos saisi tietää. Rakastajani on sinkku joten on vapaa panemaan ketä huvittaa. Ei hän ole sitoutunut keneenkään. Ymmärtää minua ja pettämistäsi koska seksi välillämme on jotain aivan ainutlaatuisen mahtavaa.
Minun pitäisi varmasti tämä pettäminen saada loppumaan mutta haluan sitä täydellistä seksiä yhä uudelleen ja uudelleen. Mieheni ei pysty minua kunnolla tyydyttämään, olemme niin erilaiset siinä asiassa. Hän on silti kultainen isä ja puoliso joten en saa häntäkään jätettyä, lapset ovat vielä kovin pieniä.
En osaisi ajatella että toinen nainen tai mies voisivat olla vastuussa pettämisestä. Tietenkin jos esim mun rakastajani olisi mieheni ystävä niin sitten olisi eri tilanne. Läheisiltä ihmisiltä pitäisi voida odottaa luottamusta. Ikävä kyllä itse olen epäluotettava. Niin ja en ole sitä mieltä että ihminen olisi halujensa vietävissä. Ihan tietoisesti minä teen tätä vääryyttä. On minulla halujen lisäksi aivot. Tässä asiassa en kuitenkaan käytä niitä moraalisesti oikealla tavalla.

Jos tämä sinun rakastajasi tietää, että sinulla on puoliso, niin kyllä hän tekee moraalisesti väärin. Etsisi itselleen toisen sinkun pantavaksi, varattuihin ei vaan kosketa. Jos ei tiedä, ei häntä voi siinä tapauksessa mistään syyttää.
Eikö olisi reilua kertoa miehellesi, että sinua höylää joku toinenkin. Miehesi voisi sitten joko hyväksyä tai olla hyväksymättä. Valheessa eläminen on rankkaa.

Tekee siinä mielessä väärin ja tietää kyllä. Mutta minä en sysää vastuuta pätkääkään hänelle. Pidän vain itseäni syyllisenä. Ja hän voisi panna muitakin, minäkin voisin, mutta meidän välillä seksi toimii erityisen hyvin ja on aivan täydellistä niin ei ole intoa etsiä muita.
Olisi kai se reilua kertoa miehelle niin, mutta kun on pienet lapset niin asiat eivät aina ole ihan niin yksinkertaisia. Ja tieto satuttaisi häntä kovasti. Toki mietin välillä kertomista ja avioeroa ja vaikka mitä. Ei nämä päätökset ole helppoja kuin vain ulkopuolisille kuten sinulle jolla taatusti on pätevä neuvo moneen muuhunkin asiaan. Kunnes itse olet vaikeassa tilanteessa. Huomaat ettei se aina olekaan niin joko tai. Ei edes sillon jos olet itse soppasi keittänyt.

Puolustelua, puolustelua, kun ei se oo niin helppooo uliuliuli. Jos sulla olisi yhtään moraalista ryhtiä niin selvittäisit miehesi kanssa kuinka asia on. Mut kyllä se paska lävähtää tuulettimeen sinunkin naaman kohdalla joku päivä ja asiat kantautuu lastenkin korviin. Luuletko saavasi kunnioitusta silloin?
Ja sä et tiedä miten vaikeissa tilanteissa olen ollut, joko sopan keittäjänä tai soppaan heitettynä. Takuulla on päteviä neuvoja just sinun ja panokaverisi kaltaisille katalille pettureille ja myös itsepetoksen harrastajille. Henkistä selkärankaa teillä ei ole.

Se juuri ei ole puolustelua jos sanoo vaikean tilanteen olevan vaikea. Kun ihminen myöntää ja tietää kuitenkin tekevänsä väärin. Mitä itsepetosta pettäminen on? Mitä itsepetosta se on että pettää ja tietää tekevänsä siinä väärin? Itsepetosta on enemmänkin se että pettää ja selittelee itselleen sen olevan oikein koska puoliso pihtaa tms.
Usein näissä pettämiskeskusteluissa huomaa, että sanoo pettäjä mitä tahansa, hänen kaikki sanomansa on selittelyä tai puolustelua. Silloinkin kun hän ei selittele tai puolustele käytöstään. Minä ymmärrän hyvin että ydinperheestä eroaminen on vaikeaa lähes aina kaikissa tilanteissa.
Vierailija kirjoitti:
Miehet nyt pettää aina kun voivat se on biologiaa. Mun mies sattuu olemaan sen näköinen ja sellaisessa asemassa, että hänelle tilaisuuksia tulvii.
Kyllä minä niitä toisia, joista olen saanut tietää, enemmän haukun kuin miestäni.
Sinä satut olemaan sen näköinen ja siinä asemassa, että sinua voi pettää mennen tullen. Miehesi tietää sen. Karavaani kylkee ja koirat haukkuu, sinä olet tässä kuviossa se koira :-D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä petän aviomiestäni ja olen tässä taatusti ainoa joka tekee moraalisesti väärin. Ja uskon että mieheni suuttuisikin vain minulle jos saisi tietää. Rakastajani on sinkku joten on vapaa panemaan ketä huvittaa. Ei hän ole sitoutunut keneenkään. Ymmärtää minua ja pettämistäsi koska seksi välillämme on jotain aivan ainutlaatuisen mahtavaa.
Minun pitäisi varmasti tämä pettäminen saada loppumaan mutta haluan sitä täydellistä seksiä yhä uudelleen ja uudelleen. Mieheni ei pysty minua kunnolla tyydyttämään, olemme niin erilaiset siinä asiassa. Hän on silti kultainen isä ja puoliso joten en saa häntäkään jätettyä, lapset ovat vielä kovin pieniä.
En osaisi ajatella että toinen nainen tai mies voisivat olla vastuussa pettämisestä. Tietenkin jos esim mun rakastajani olisi mieheni ystävä niin sitten olisi eri tilanne. Läheisiltä ihmisiltä pitäisi voida odottaa luottamusta. Ikävä kyllä itse olen epäluotettava. Niin ja en ole sitä mieltä että ihminen olisi halujensa vietävissä. Ihan tietoisesti minä teen tätä vääryyttä. On minulla halujen lisäksi aivot. Tässä asiassa en kuitenkaan käytä niitä moraalisesti oikealla tavalla.
Jos tämä sinun rakastajasi tietää, että sinulla on puoliso, niin kyllä hän tekee moraalisesti väärin. Etsisi itselleen toisen sinkun pantavaksi, varattuihin ei vaan kosketa. Jos ei tiedä, ei häntä voi siinä tapauksessa mistään syyttää.
Eikö olisi reilua kertoa miehellesi, että sinua höylää joku toinenkin. Miehesi voisi sitten joko hyväksyä tai olla hyväksymättä. Valheessa eläminen on rankkaa.
Ei tuo rakastaja ole osapuolena missään sopimuksessa...
Miten voi saada 3 vuoden lähestymiskiellon? Mielestäni se määrätään vuodeksi kerrallaan. Jo tuomio kertoo, ettei mies ole hyvä. Parempi kun toinen vei. Pitää olla paha rikollinen, kun edes lasta ei saa tavata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä vastuu pettämisestä on pettäjällä itsellään, ei se toinen osapuoli ole vastuussa pettäjän parisuhteesta. Karuja tosiasioita, mutta ei sitä toista naista/miestä voi syyttää pettäjän uskottomuudesta, kyllä se on jokaisen ihan oma valinta.
Kyllä sitä toista osapuolta voi syyttää petturuudesta jos oli petetyn hyvä ystävä.
Miten se ystävyys siihen vaikuttaa? Itse pettäjä on silti valintansa vapaaehtoisesti tehnyt pettämisen suhteen. Tai jos ei ole vaan pakotettuna niin kyseessä onkin sitten rikos.
Oho , sinä siis jatkaisit ystävyyttä sellaisen kanssa joka panisi miehesi kanssa? Tietäen ettet ole eroamassa tms mitä miehet usein väittävät?
Hänhän ystävänä kyllä tietäisi mikä on tilanne.
Minun ystävä kun tekisi noin olisi todellakin entinen ystävä ja tuntisin itseni myös hänen taholtaan petetyksi.
Vierailija kirjoitti:
Täh? Eli pankkiryöstäjäkään ei ole syyllinen, jos hänellä on rikoskumppani?
Onko pankkiryöstäjän rikoskumppani kokonaan syytön? Onko sivullinen joka tietää että nyt tapahtuu pankkiryöstö ja tietää kuka sen tekee , kokonaan syytön vaikkei kerro tietojaan poliisille?
Vierailija kirjoitti:
Vain pettäjä on vastuussa omasta parisuhteestaan, ei se nainen/mies /lammas jonka kanssa petetään. Pettäjä tekee tietoisen valinnan olla uskoton puolisolleen, kolmas osapuoli on tähän täysin syytön. Hänen vastuulla ei ole pettäjän parisuhde.
Olen sinkkuna elellyt jo pidempään. Varatun matkaan en lähde, tosiasia kuitenkin on, että suurin osa miehistä ei kerro olevansa varattuja.
Ei kai kukaan oletakaan ( luulisin) että jos menee sänkyyn jonkun satunnaisen miehen kanssa niin pitäisi ensin selvittää salapoliisin kanssa miehen parisuhdetilanne.
Onhan se selvä että se joka valehtelee ja pettää tekee sitä yhtä helposti joka suuntaan.
Mutta se että menee tieten varatun kanssa ja aloittaa suhdetta tms on kyllä halveksittavaa.
Minun kaveriporukasta yksi iski naimisissa olevan miehen ja teki tämän kanssa lapset ja meni siis naimisiinkin tämän kanssa.
Yksi on kaveriporukasta eronnut koska mies petti.
Arvatkaapa huviksenne kuka se meistä oli.
Aivan oikein, kerran petturi= on suuri riski että on jatkossakin petturi.
Siinä saa varatun kanssa lähtevä helposti maistaa omaa lääkettään.
Noh, itse kolmantena pyöränä sain kyllä täyslaidallisen miehen vaimolta. Eiköhän se ollut ihan aiheesta, tiesin tasan tarkkaan miehen olevan naimisissa ja itsekin olin. Noh, molemmille tuli ero ja mentiin keskenämme naimisiin. Tiedettiin tekevämme väärin, ei välitetty koska oltiin niin rakastuneita. Kyllähän se mahdollisuus on, että mies pettää muakin tai minä häntä, mutta ainakaan nyt 15 vuoden aikana ei ole mitään hälyttäviä merkkejä ollut.
Seli seli. Varattu on varattu ja tietää tämän pettäessään. Varattu on myös vastuussa omasta parisuhteestaan. Nainen on kieltämättä osallinen seksiin, mutta mikäli nainen on sinkku, eihän ole vastuussa kenellekään, ei ainakaan miehen tekemisistä.
Koska joskus se ystävyyden pettäminen tuntuu pahemmalta kuin miehen teko.