Anoppi pilasi juhannuksen
Vietettiin juhannusta anopin mökillä miehen kanssa KAHDESTAAN. Oli varattu herkkuja ja juotavaa, myös suosikkilikööriäni jota raaskin ostaa vain harvoin. Ilta oli vasta alkamassa, kun ANOPPI paukkaa ovesta sisään. Kutsui siis itse itsensä siis meidän kahden juhliin!
No rouva alkoi moittia ja päivitellä miten törkeää sitä on "juopotella" juhannuksena. Mies nyökytteli ja myötäili ja piilotti sitten juomat myöhemmin kun anoppi kävi vessassa. Äitinsä ei siis huomannut että meidänkin oli tarkoitus juoda. Liköörini jätti ja tarjosi lasillisen hänelle (minulta ei lupaa kysytty). Se kelpasi anopille ja niin kelpasi toinenkin. Siihen loppui juominen sitten illalta.
Sitten anoppi pulisi suvustaan koko loppuillan ja mies edelleen nyökytteli vieressä. Ei kahdenkeskeistä aikaa, ei romantiikkaa. Nukkumaan mentiin varhain ja kyllä vain - anoppi jäi yöksi.
Herätys olikin sitten yhdeksältä. Siis minulle, mies sai jäädä sänkyyn kun "se on niin väsynyt niin annetaan nukkua". No hän nukkuu edelleen. Minä olen joutunut tiskaamaan ja kuuntelemaan lisää pulinaa. Aamupalaa ei saa ottaa ennen kuin mies herää koska "pitää syödä yhdessä"! Ei helvetti! Hyvää juhannusta vaan.
Kommentit (34)
Petiin mentiin puolilta öin. En minä tiedä miksi vielä väsyttää vielä.
-ap
Olet sinä melkoinen sissi, kun pääset raportoimaan tapahtumista haukankatseen alla. Monella olisi jäänyt tekemättä.
No mitä väliä sillä on kenen mökki se on? Jos mulla olisi mökki ja olisin sopinut, että henkilöt x ja y menevät sinne, niin tottakai antaisin heidän olla siellä rauhassa. Tarinan anoppi on moukka.
Kyllä varmasti väsyttääkin, kun on elämänsä ajan joutunut kuulemaan äitinsä muistelot ja nyt taas, kun oli muuta sovittu. Stressi väsyttää, korvat lepuuttuu peiton alla.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä asenne, ota tilanne haltuun. Mies laittaa anopin ulos, kohteliaasti selittäen että haluaisitte omaakin aikaa juhannukseenne. Ellei sitä tee, niin sitten ilmoitat että nyt pakataan. Zemppiä nuori "rouva"!
Vieraat voivat toki vapaasti poistua mökiltä jos emännän käytös ei miellytä, mutta miten se anoppi sieltä omalta kiinteistöltään poistetaan?
Anoppi tulee juhannuksena mökilleen kuin omaansa. Ette kai oikeasti yllättyneet tästä?
Vierailija kirjoitti:
Anoppi tulee juhannuksena mökilleen kuin omaansa. Ette kai oikeasti yllättyneet tästä?
Moukkamaista on ensin sopia lainaavansa / antavansa mökin käyttöön ja sitten itse ilmestyä ilmoittamatta käyttäjäksi. Jos lainaat autoa, ei se tarkoita että kuskaat sillä auton omistajaa.
Ai vitsit mua korpee noi "antaa sen nukkua kun on niin väsynyt" -anopit. V*ttu!!!
Minunkin ex-anoppi aina sanoi pojalleen, kun menimme sinne kylään, että "mene sinä ottamaan päiväunet, kun olet niin väsynyt"... no juu, olihan se hänen pikku poikansa myös väsynyt työnteosta. Ymmärrettävää. Mutta minä olin se, joka hoiti yksin lapset, kodin, lävi töissä, ja vauva-aikana kaikki yövalvomiset jne. Tämä anopin kultapoika kävi vain ja ainoastaan töissä, sillä hänen käsityksensä oli se, että jos mies käy töissä, niin miehen ei tarvitse osallistua kodinhoitoon, lastenhoitoon yms. saati valvoa yhden yhtäkään minuuttia yöllä, jos vaikka lapsi itsee kipeää korvaa.
Niin tämä kultapoju piti päästää aina silloisessa anoppilassa päiväunille, kun ei saa kotona tarpeeksi nukkua. Minä sitten zombina hoidin sielläkin yksin lapset (esim. valvottuani juuri vuoden putkeen koliikkivauvan kanssa).
Mutta syystäkin tuo exä on nyt exä!
Lopulta heräsin siitä vauva-aika-pikkulapsiaika-pöhnästäni, ja avasin silmäni. Minun kymmenen vuoden avioliittonihan oli ihan täyttä paskaa, ja minusta oli huomaamatta tehty täysin alistettu kotiorja.
Mutta arvatkaas mitä minä tein? ;)
Ensin piti saada nukkua univelkaa pois. Varasin hotellihuoneen perjantaista sunnuntaihin, ja ilmoitin lasten isälle, että nyt on minun vapaa viikonloppuni. Menin yksin hotelliin, ja vain nukuin ja söin valmiiksi laitettua ruokaa.
Kotona minua odotti erittäin vittuuntuneen näköinen "rakas aviomies". Enkö yhtään ymmärtänyt miten rankkaa hänellä oli ollut yksin kolmen lapsen kanssa!!!! :O
Tämä nosti entuudestaan vitutuskäyrää, joten toistin samanlaisen viikonlopun vielä kolme kertaa saman talven aikana. Ja sain rauhassa miettiä, mitä elämältäni haluan.
Kevään kynnyksellä olin valmis, ilmoitin lasten isälle että tämä oli nyt tässä, ja vuokrasin itselleni ja lapsilleni asunnon. Mies sai jäädä taloon, kun "uhitteli" että hänhän ei omasta kodistaan mihinkään lähde. Ei paljoa kiinnostanut. Pakkohan se myydä oli lopulta, kun ei herrallakaan ollut varaa sitä yksin pitää.
Sinne jäi historiaan koko paska. :D
Vierailija kirjoitti:
Ai vitsit mua korpee noi "antaa sen nukkua kun on niin väsynyt" -anopit. V*ttu!!!
Minunkin ex-anoppi aina sanoi pojalleen, kun menimme sinne kylään, että "mene sinä ottamaan päiväunet, kun olet niin väsynyt"... no juu, olihan se hänen pikku poikansa myös väsynyt työnteosta. Ymmärrettävää. Mutta minä olin se, joka hoiti yksin lapset, kodin, lävi töissä, ja vauva-aikana kaikki yövalvomiset jne. Tämä anopin kultapoika kävi vain ja ainoastaan töissä, sillä hänen käsityksensä oli se, että jos mies käy töissä, niin miehen ei tarvitse osallistua kodinhoitoon, lastenhoitoon yms. saati valvoa yhden yhtäkään minuuttia yöllä, jos vaikka lapsi itsee kipeää korvaa.Niin tämä kultapoju piti päästää aina silloisessa anoppilassa päiväunille, kun ei saa kotona tarpeeksi nukkua. Minä sitten zombina hoidin sielläkin yksin lapset (esim. valvottuani juuri vuoden putkeen koliikkivauvan kanssa).
Mutta syystäkin tuo exä on nyt exä!
Lopulta heräsin siitä vauva-aika-pikkulapsiaika-pöhnästäni, ja avasin silmäni. Minun kymmenen vuoden avioliittonihan oli ihan täyttä paskaa, ja minusta oli huomaamatta tehty täysin alistettu kotiorja.Mutta arvatkaas mitä minä tein? ;)
Ensin piti saada nukkua univelkaa pois. Varasin hotellihuoneen perjantaista sunnuntaihin, ja ilmoitin lasten isälle, että nyt on minun vapaa viikonloppuni. Menin yksin hotelliin, ja vain nukuin ja söin valmiiksi laitettua ruokaa.
Kotona minua odotti erittäin vittuuntuneen näköinen "rakas aviomies". Enkö yhtään ymmärtänyt miten rankkaa hänellä oli ollut yksin kolmen lapsen kanssa!!!! :O
Tämä nosti entuudestaan vitutuskäyrää, joten toistin samanlaisen viikonlopun vielä kolme kertaa saman talven aikana. Ja sain rauhassa miettiä, mitä elämältäni haluan.
Kevään kynnyksellä olin valmis, ilmoitin lasten isälle että tämä oli nyt tässä, ja vuokrasin itselleni ja lapsilleni asunnon. Mies sai jäädä taloon, kun "uhitteli" että hänhän ei omasta kodistaan mihinkään lähde. Ei paljoa kiinnostanut. Pakkohan se myydä oli lopulta, kun ei herrallakaan ollut varaa sitä yksin pitää.Sinne jäi historiaan koko paska. :D
Ihan loistavaa! Arvostan.
Moni nainen on tehnyt surkeaa työtä poikien kasvattajana, toivottavasti nuoremmat sukupolvet onnistuvat paremmin.
Juhannus, anoppi, nössö mies joka nukkuu pitkään, viinattomuus.. Eikö tämä voisi jo olla 5/5? Sillä perusteilla että: ajankohtainen ja aivan varmasti koskettaa joitain palstalaisia.
PS. Meidän anoppi voisi hyvinkin tehdä noin. Mutta mies ei luojan kiitos samalla tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai vitsit mua korpee noi "antaa sen nukkua kun on niin väsynyt" -anopit. V*ttu!!!
Minunkin ex-anoppi aina sanoi pojalleen, kun menimme sinne kylään, että "mene sinä ottamaan päiväunet, kun olet niin väsynyt"... no juu, olihan se hänen pikku poikansa myös väsynyt työnteosta. Ymmärrettävää. Mutta minä olin se, joka hoiti yksin lapset, kodin, lävi töissä, ja vauva-aikana kaikki yövalvomiset jne. Tämä anopin kultapoika kävi vain ja ainoastaan töissä, sillä hänen käsityksensä oli se, että jos mies käy töissä, niin miehen ei tarvitse osallistua kodinhoitoon, lastenhoitoon yms. saati valvoa yhden yhtäkään minuuttia yöllä, jos vaikka lapsi itsee kipeää korvaa.Niin tämä kultapoju piti päästää aina silloisessa anoppilassa päiväunille, kun ei saa kotona tarpeeksi nukkua. Minä sitten zombina hoidin sielläkin yksin lapset (esim. valvottuani juuri vuoden putkeen koliikkivauvan kanssa).
Mutta syystäkin tuo exä on nyt exä!
Lopulta heräsin siitä vauva-aika-pikkulapsiaika-pöhnästäni, ja avasin silmäni. Minun kymmenen vuoden avioliittonihan oli ihan täyttä paskaa, ja minusta oli huomaamatta tehty täysin alistettu kotiorja.Mutta arvatkaas mitä minä tein? ;)
Ensin piti saada nukkua univelkaa pois. Varasin hotellihuoneen perjantaista sunnuntaihin, ja ilmoitin lasten isälle, että nyt on minun vapaa viikonloppuni. Menin yksin hotelliin, ja vain nukuin ja söin valmiiksi laitettua ruokaa.
Kotona minua odotti erittäin vittuuntuneen näköinen "rakas aviomies". Enkö yhtään ymmärtänyt miten rankkaa hänellä oli ollut yksin kolmen lapsen kanssa!!!! :O
Tämä nosti entuudestaan vitutuskäyrää, joten toistin samanlaisen viikonlopun vielä kolme kertaa saman talven aikana. Ja sain rauhassa miettiä, mitä elämältäni haluan.
Kevään kynnyksellä olin valmis, ilmoitin lasten isälle että tämä oli nyt tässä, ja vuokrasin itselleni ja lapsilleni asunnon. Mies sai jäädä taloon, kun "uhitteli" että hänhän ei omasta kodistaan mihinkään lähde. Ei paljoa kiinnostanut. Pakkohan se myydä oli lopulta, kun ei herrallakaan ollut varaa sitä yksin pitää.Sinne jäi historiaan koko paska. :D
Ihan loistavaa! Arvostan.
Moni nainen on tehnyt surkeaa työtä poikien kasvattajana, toivottavasti nuoremmat sukupolvet onnistuvat paremmin.
Ei liity suoraan lainaamaasi tekstiin, mutta minusta tuntuu että monet kauhuanopit pistävät pahan kiertämään. Eli heillä itsellään on aikanaan ollut päsmäröiviä ja tunkeilevia anoppeja, jotka ovat palvoneet poikiaan (koska poikahan on Jumalan lahja verrattuna tyttöön), eivätkä ole päästäneet pikku mussukoistaan irti. Sitten kun äidistä tulee anoppi/vieläpä mummo, niin paha laitetaan kiertämään miniälle viimeistään kun ensimmäinen lapsenlapsi syntyy. Samalla syntyy myös hirviöanoppi joka haluaa omia vauvan, passata aikuista poikaansa, päättää ristiäisten servetit, pompotella miniää jne. Ja voi jösses jos se eka lapsenlapsi onkin pojanpoika, siitäkö riemu ja passaus ja tungettelu repeääkin. Meidän täytyneekin siis keksiä, miten emme aikanaan sorru samaan.
Tässähän ei edelleenkään tiedetä siis että kuka oli sopinut ja luvannut mökin vaan ap ja pojan käyttöön.
Jos poika itse sopinut niin siellähän on voitu sanoa juurikin niin että: me mennään maikin kans mökille. Voit säkin äiti tulla, ettet yksin joudu oleen.
Ja näin tapahtuma valmis.
Ap nyt vaan olettaa ehkä että mökki oli heille varattuna. Ja todella tosukka mies jos ei alkoholia uskalla äitinsä nähden ottaa vaan piilotti kaikki muut juomat.

Voi se tietysti näinkin olla. Olisi hyvä kuulla miehen kanta tuohon, että mitä hän oikein on äitinsä kanssa sopinut. No meillä on oma mökki, tai oikeestaan minulla perintömökki, mutta se on aika kaukana, joten käydään paljon anopin mökillä, joka on vain vajaan tunnin ajomatkan päässä. Hän on aivan ihana anoppi. Kysyy, halutaanko mennä ja jos halutaan niin ei edes tule sinne, jos ei erikseen kysellä. Mielelläni vietän hänen kanssaan aikaa ja toivonkin, että käy siellä omalla mökillään, jos me siellä ollaan. Erikseen sitten mein oma mökki, siellä saadaan olla rauhassa. Näitä kun lukee, no en tiedä onko provo, mut silti anoppi-miniä strooreja on niin paljon, että jotain vaikeutta niissä suhteissa tuntuu oikeastikin olevan, niin lukiessa on tosi kiitollinen siitä, että minun anoppi on aivan ihastuttava ihminen. Niin lämmin ja sydämellinen. Antaa tilaa, mutta on ilmoittanut halukkuutensa auttaa lasten kanssa ja pyydettäessä auttaa. Koskaan ei tuppaudu. Nyt juhannuksena ollaan omalla mökillä. Se on oikeestaan se että jos haluaa rauhaa, pitäis melkein hankkia se oma paikka, vaikka tietysti jos aidosti olitte sopineet, että teillä on rauhaisa juhannus kahden ja hän oli siihen suostunut, niin ei silloin ole sopivaa tulla sinne ja vielä arvostella jos haluatte muutaman juoman ottaa. Lupauksista on pidettävä kiinni, mut ootko,ap, varma, että tässä on luvattu nyt se, mitä uskot, että on luvattu? Jos on niin eihän toi oikein sopivaa ole. Toikin on aika jänskä, että anoppi paapoo miestä noin. Meillä on melkein päinvastoin, ollaan anopin kans innokkaita lukijoita ja usein mökillä sanoo, että menehän sinä Pekka (nimi muutettu) tekemään noi puuhommat niin me Paulan (nimi muutettu) kanssa tässä lueskellaan ja otetaan lasilliset valkkaria. Voi kun olen hänestä kiitollinen, kun näitä lukee.
Ap, kysy mieheltäsi miten asia oikein oli ja jos on niin kuin kerrot ja sulla on huono olla siellä niin lähtekää sitten kotiin ja pyydä miestäsi keskustelemaan asiasta jälkeenpäin ihan itse, ettei sun tarvi olla siinä mukana. Ei kenenkään mieltä ole syytä pahoittaa, mutta keskustella voi aina.
Onhan toi nyt anopilta törkeää mennä mökille, jos on luvannut sen pojan ja miniän käyttöön. Anopin mökki joo, mutta silti. Ei olisi kannattanut luvata jos haluaa sitten itse kumminkin mökille. Jos meillä olisi noin käynyt, olisin ihan kaikessa rauhassa ottanut illalla sen muutaman lasillisen ja aamulla jäänyt itsekin sänkyyn. Olen aikuinen ihminen, ei anopilla ole oikeutta edes omalla mökillään pakottaa juhannusaamuna tiskaamaan ja pitämään seuraa.