Lue keskustelun säännöt.
Sinä aikuinen ihminen, joka treffaillessa lämpenet hitaasti: kertoisitko lisää?
24.06.2016 |
Luin palstalta keskustelua, jossa nainen oli tapaillut tällaista hitaasti lämpenevää miestä ja pohti, kannattaako yrittää pysytellä etanan vauhdissa mukana. Olen itse samanlaisessa tilanteessa mutta eri henkilö.
Olisi kiva kuulla kertomuksia siitä, miten tällaisen hitaamman tapauksen kanssa tapailu voi edetä ja jopa johtaa onnistuneeseen lopputulokseen. Ja mitä syitä teillä on hitaudelle ja varovaisuudelle? Lapset, elämäntilanne, aiemmista suhteista jääneet haavat? Miten toivoisitte tapailukumppanin toimivan, jos tuntuu liian vaikealta jaksaa tilannetta? Kuinka pitkään hyvään suhteeseen johtanut tapailuhidastelu on kohdallasi pisimmillään kestänyt?
Siinä joitakin kysymyksiä. Vastata saa myös vapaamuotoisesti, mitä nyt mieleen tulee. Haluaisin oppia ymmärtämään kaltaisianne ihmisiä paremmin, koska itsellänikin on kohta edessä se päätös, että lähdenkö etsimään nopeampaa etenijää, vai onko tämä nykyinen ihastus niin suurta ja poikkeuksellista että jaksan vielä motivoitua kärsimään ja odottamaan.
Kommentit (72)
Olen sen verran seksuaalinen ihminen, etten mitenkään jaksa olla suhteessa jossa on maks kahden viikon välein seksiä alussa, kun pitäisi olla molemminpuolisen huuman aika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun mä löydän jonkun, josta tosissaan kiinnostun, haluaisin myös edetä aika nopeasti. Siis tutustua kunnolla, seurustella virallisesti, puhua läpi semmoset asiat kuten mitä halutaan elämältä, halutaanko naimisiin ja hankkia lapsia ja punainen tupa ja perunamaa? Sen jälkeen ei ole niin kiire, voidaan vaan olla ja kattella, ihan hyvin eri osoitteissakin. Mutta kun viimeisen kanssa oltiin oltu ja katteltu VUOSI, ilman että seurusteltiin vielä virallisesti (olin juuri aikeissa kysyä että seurustellaanko jo vai yhä vieläkö vain tapaillaan?) ja sitten hän ilmoittaakin että "voitaisiin edetä vähän hitaammin..." niin kiitti mulle riitti.
Olen verrannut tilannetta siihen kuin lukisi ihastuksensa kanssa kirjaa; itse mennä paahtaa jo keskikohdilla ja yrittää vähän kurkkia loppuratkaisuakin, kun taas toinen hiljaksiin selailee kirjan ensimmäistä lukua...
Vierailija kirjoitti:
Olen sen verran seksuaalinen ihminen, etten mitenkään jaksa olla suhteessa jossa on maks kahden viikon välein seksiä alussa, kun pitäisi olla molemminpuolisen huuman aika.
Miten sitten jaksat olla sinkkuna?
On se ilman oleminen minullekin tosi vaikeaa, mutta pidän tärkeänä hallita seksiviettiä kuitenkin sen verran, ettei tule sen ajamana mentyä liian hätäisesti huonoon suhteeseen väärän ihmisen kanssa. Ajattelen tällä hetkellä olevani ko. miehestä kiinnostunut sinkku, ja sen seksihuuman aika on sitten joskus, jos suhde etenee sinne asti. Yhtä hyvin voisin laittaa tälle lopun, alkaa etsiä uutta, ja voisi mennä ihan yhtä pitkään tai pidempäänkin ennen kuin se uusi löytyisi (olen kuitenkin aika pirun vaativa). En vain ole yhtään varma siitä, että tuo olisi selvästi parempi vaihtoehto.
ap
Vierailija kirjoitti:
Yhtä yksinhuoltajaisää olen tapaillut puolisen vuotta. Hänellä on vain joka toinen viikonloppu lapsivapaata, kun lapset matkustavat mummolaan.
Joskus olemme tuolloin viettäneet koko viikonlopun yhdessä, mutta on myös sellaisia kertoja, että hän ei ole halunnut tavata ollenkaan, vaan on mieluummin mennyt harrastamaan ja nähnyt kavereitaan. Tällaisen olen herkästi taipuvainen tulkitsemaan niin, että toinen ei ole oikeasti kiinnostunut.
Itse olen viimeksi tapaillut miehiä niin, että kummallakaan osapuolella ei ole ollut lapsia tai muitakaan velvoitteita (opiskeluaikana), ja olen tottunut siihen että nähdään jo alkuvaiheessakin joka päivä tai vähintään useamman kerran viikossa. Kun tapasin tämän miehen, ymmärsin tietenkin, ettei tapailu tulisi koskaan olemaan noin tiivistä. Mies suojelee lapsiaan ja olen siitä täysin samaa mieltä hänen kanssaan. Mutta tuntuu pahalta että olen joskus myös harrastusta ja kavereita kauempana tärkeysjärjestyksessä. Toisaalta, onhan se tärkeää olla harrastus ja kavereita. Ehkä mies on vain järkevä, kun ei jätä kaikkea muuta elämäänsä ja kaavoita sitä yksinomaan minun käyttööni? Silti en voi kieltää etteikö tuntuisi siltä, että hänellä täytyy olla aika laimeat tunteet minua kohtaan.
Toisaalta olen aika hyvä ihmistuntija, ja se yhteys, mitä koen tämän miehen kanssa, ei mitenkään voi olla täysin yksipuolista. Ja on hän niin sanonutkin. Hän on jakanut kanssani asioita, joita on kertonut vain parhaalle ystävälleen, ja on välillä huolissaan siitä, kestänkö harvaa tapailuväliä. Kaikin tavoin minusta kuitenkin tuntuu siltä, että hän välittää hyvin paljonkin. Silti rakkaudesta ja rakastamisesta ei ole vielä puhuttu, ja se on minunkin tapaistani että siihen mennään vasta pidemmän ajan kuluttua ja tilanteen ollessa sellainen, ettei se ole enää kummallekaan muutenkaan epäselvää.
Kuitenkin tilanne on kannaltani aika raskas, koska on muita miehiä, jotka pommittavat treffipyynnöillä ja joista yksi on ihan kiinnostavakin. Jos tämä tapailemani mies oikeasti haluaisi minut, ei muilla olisi mitään mahdollisuuksia - niin varma olen omista tunteistani häntä kohtaan. Mutta juuri siksi että tunteeni ovat niin voimakkaita, olen myös peloissani. Jos annan niiden vain entisestään syventyä ja jään pitkäksi aikaa odottamaan että miehenkin tunteet kehittyisivät samalle tasolle, tulen olemaan hyvin vaikeassa tilanteessa jos hän lopulta toteaakin haluavansa olla vain ystäviä.
ap
Voi pidä kiinni tästä "hitaasta" miehestä. Olen jo "aikuinen" ja kahden lapsen äiti. Tästä perspektiivistä mikään ei olisi parempi referenssi miehelle kuin mitä tuossa kerroit. Pitkällä tähtäimellä. Jos et mitään ikinä av:llä usko, usko mua!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen sen verran seksuaalinen ihminen, etten mitenkään jaksa olla suhteessa jossa on maks kahden viikon välein seksiä alussa, kun pitäisi olla molemminpuolisen huuman aika.
Miten sitten jaksat olla sinkkuna?
On se ilman oleminen minullekin tosi vaikeaa, mutta pidän tärkeänä hallita seksiviettiä kuitenkin sen verran, ettei tule sen ajamana mentyä liian hätäisesti huonoon suhteeseen väärän ihmisen kanssa. Ajattelen tällä hetkellä olevani ko. miehestä kiinnostunut sinkku, ja sen seksihuuman aika on sitten joskus, jos suhde etenee sinne asti. Yhtä hyvin voisin laittaa tälle lopun, alkaa etsiä uutta, ja voisi mennä ihan yhtä pitkään tai pidempäänkin ennen kuin se uusi löytyisi (olen kuitenkin aika pirun vaativa). En vain ole yhtään varma siitä, että tuo olisi selvästi parempi vaihtoehto.
ap
Eikö teillä ole edes seksiä ollut, ja olette puoli vuotta tapailleet? Voi herran tähden, eihän tuo ole mikään suhde! Oletko ihan varma, ettei miehellä ole seksiä/sutinaa jonkun muun kanssa, jos kerran teidän tapaamisetkin onnistuvat noin harvoin? On ihan eri asia olla sinkkuna ilman seksiä kuin suhteessa tai tapailuvaiheessa. Hulluksihan sitä tulee, jos periaatteessa on olevinaan jonkun kanssa, ja kuitenkaan mitään fyysistä kanssakäymistä ei ole. Jospa miestä ei kiinnosta edetä kanssasi siitä yksinkertaisesta syystä, että hän luulee, että olet aseksuaali? Minä en ainakaan voisi seurustella kenenkään sellaisen kanssa, jota seksi ei suuremmin kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Te, joilla on kiire sitoutua, niin miksi ihmeessä haluatte edetä nopeasti ihmisen kanssa, jota ette edes tunne? Vai kuulutteko niihin, jotka myös kyllästyvät yhtä nopeasti kuin ihastuvatkin? Mihin teillä on kiire? Ymmärrän, jos on nainen ja biologinen kello tikittää ja pitäisi äkkiä löytää edes joku, jonka kanssa hankkii lapsia. Mutta haluatteko silloinkaan varsinaisesti parisuhdetta vai vaan ne lapset?
Mitä tarkoittaa kiire sitoutua? Onko silloin kiire sitoutua, jos esim. vuoden seurustelun jälkeen alkaa toivoa yhteen muuttamista ja arjen jakamista? Minulle parisuhde on kumppanuutta, henkistä ja fyysistä läheisyyttä sekä ajan viettämistä yhdessä. Toiveeni parisuhteesta eivät toteudu sellaisessa suhteessa, jossa tavataan max. kerran viikossa. Minun mielestäni kumppanin kanssa kannattaa mahdollisimman pian käydä läpi se, mitä kumpikin suhteelta odottaa. Jos odotukset ovat kovin erilaiset, ei kannata jatkaa suhdetta, koska ei siitä mitään pidemmän päälle tule.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyinen parinmuodostus on niin omituista! Oikein ahdistaa ap:n teksti.
Ennen suhde muodostui siksi, kun joku ihminen veti puoleensa ja syntyi säpinää, ihastuttiin ja muodostettiin suhde. Nykyisin ilmeisesti ihmiset koittavat väkisin vääntää ihastusta ja suhdetta random-ihmisten kanssa vain siksi että kumpikin etsii suhdetta. Ei ihme jos joku lämpiää hitaasti. Kai lämpiää, jos toinen ei sytytä.
Olisi epärealistista odottaa, että omasta luonnollisesta elämänpiiristä (monilla kai lähinnä työpaikka + harrastukset) löytyisi kaikissa elämäntilanteissa sellainen molemminpuolisesti sytyttävä tapaus, joka olisi vielä sopivasti vapaakin.
Baareissa ja muissa iskupaikoissa osa ei tykkää käydä, kuulun itse tähän joukkoon. En löytäisi niistä itselleni sopivaa kumppania kuitenkaan. Siksi pitää turvautua keinotekoisempiin tapoihin, ja kun niitä hyödyntää niin edessä on myös joukko kaikenlaisia ongelmia, kuten juuri tämä syttyminen.
Jotkut odottavat, että sukkien pitää pyöriä jaloissa ensimmäisellä tai toisella tapaamisella. Minun mielestäni se on aivan huikean epärealistista. Jos mietin omia nuoruuden "luonnollisia" ihastuksiani ja sitä, mitä noista ihmisistä ajattelin kun tapasin heidät ensimmäisen kerran, niin on selvää että ainakaan omalla kohdallani ei tosiaan se syttyminen tapahdu tuolla tavalla välittömästi. Kerran on käynyt niinkin, mutta ei meistä paria tullut ja hyvä niin. Yhden kohdalla olen vasta vuosien jälkeen tajunnut, kuinka ihmeellisen ihana se toinen ihminen onkaan. Ja tälle välille mahtuu kaikenlaisia versioita nopeammista ja hitaammista ihastumisista, eikä se nopeus korreloi millään tavalla sen kanssa, kuka heistä on minulle sopivin kumppani.
ap
no sepä se. Haloo Helsinkiä lainatakseni: "jos lähden rakkautta etsimään olen varma se ei vastaan tuu. Mut jos lähden vaan elämään niin saatan joskus rakastua" jne.
Ehkä olen outo, mutta uskon että se rakkaus tulee vastaan kun on tullakseen ja liika yrittäminen ei tuo välttämättä parasta lopputulosta. Onneksi ei ole tarvetta etsimällä etsiä ketään, että "olisi edes joku".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voin kertoa kokemuksesta koska olen hitaasti lämpiävä tyyppiä.
Haluan katsoa ja seurata pidemmän aikaa että onko tapailukumppani sitä mitä minä haluaisin, koska vasta pidemmällä aikavälillä ihminen alkaa näyttämään oikean luontonsa. Siinä on syy miksi minä en anna tunteille liian äkkiä valtaa enkä minkään ulkoisen asian hämätä eikä vääristää missään eikä mitään. Saattaa vaikuttaa vähän etäiseltä käytökseltä, mutta ei se sitä ole. Siinä suojelee vaan itseään ja myös sitä tapailukumppania turhalta pettymykseltä.
M
Vierailija kirjoitti:
Olen itsekin hyvin hitaasti lämpiävää sorttia ja ahdistuin jo lukiessani ap:n viestiä. Mielestäni ap:n ei kannata jatkaa suhdetta. Toisen luonnetta ei vain voi muuttaa.
Tässä pientä esimerkkä omasta suhdehistoriastani:
Mies Nr. 1: Tunsimme työkavereina n. vuoden, ennenkuin kävimme ensimmäistä kertaa yhdessä kahvilla (työpaikan kahvilassa, muita ihmisiä ympärillä). Suhde oli hyvin onnellinen ja päättyi minun muuttooni ulkomaille.
Mies Nr.2: Tunsimme etäisesti jo ennestään, mutta tutustuimme vasta työn kautta. Ihastuin epätavallisen nopeasti, mutten uskaltanut edetä asiassa. Tiemme erosivat ja kokosin lähes vuoden rohkeutta ottaa häneen yhteyttä. Kirjoitin hänelle viestin "Mitä kuuluu? olisi kiva joskus taas nähdä." Mies vastasi kuin riivattu kieltäen minulta kaiken yhteydenpidon ja ilmoittaen, ettei ole etsimässä seksiseuraa.
Mies Nr. 3: Olimme kavereita n. puoli vuotta, ennen ensimmäistä suudelmaa. Sänkyyn menimme siitä sen n. pari kuukautta myöhemmin. Muutaman vuoden kuluttua menimme naimisiin.
Jos nyt jäisin jostain syystä yksin, niin pysyisin varmasti sinkkuna enkä usklaitaisi lähestyä enää ketään. (johtuen varmaan osaksi miehestä nr. 2).
Letukka lettua tarjoaa, antaa tuolle, antaa tuolla ja tuo jäi ilman.
Te, joilla on kiire sitoutua, niin miksi ihmeessä haluatte edetä nopeasti ihmisen kanssa, jota ette edes tunne? Vai kuulutteko niihin, jotka myös kyllästyvät yhtä nopeasti kuin ihastuvatkin? Mihin teillä on kiire? Ymmärrän, jos on nainen ja biologinen kello tikittää ja pitäisi äkkiä löytää edes joku, jonka kanssa hankkii lapsia. Mutta haluatteko silloinkaan varsinaisesti parisuhdetta vai vaan ne lapset?