Sinä aikuinen ihminen, joka treffaillessa lämpenet hitaasti: kertoisitko lisää?

Jos olen kiinnostunut miehestä ja hän minusta, järjestyy kyllä tapaaminen useamman kerran viikossa. Ei se siltikään johda välttämättä suhteeseen, mutta otan kuitenkin mukavana kokemuksena. Seksiä ei ole ennen vakiintumista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 Lisäksi en tiedä yhtäkään parisuhdetta, jossa mies ei olisi vahvasti ihastunut/rakastunut todella lyhyessä ajassa heti alussa, jahkailu on naisille tyypillisempää. Miehethän juuri ovat niitä kuumakalleja, jotka haluaisivat asioiden etenevän heti kun rakastuvat naiseen aidosti.

Miespuolinen ystäväni tietää useammakin miehen tuttavapiiristään, jotka ovat jahkailleet huomattavan pitkään ja silti tuloksena ollut lopulta onnellinen parisuhde. Mielestäni muutenkin tilanteen arvioiminen sukupuolistereotypioiden pohjalta ei välttämättä ole hyvä idea. Emme vastaa kumpikaan noita stereotypioita kovin hyvin. Luultavasti meistä minä olen se "kuumakalle" ja kyseinen mies taas on sellainen järkähtämätön ja viisas, erehtymättömän vastuullinen peruskallio, joka kyllä kykenee pitämään (mahdollisia) kuumiakin tunteitaan aisoissa, jos näkee sen parhaaksi vaihtoehdoksi kokonaisuuden kannalta.

ap

*korjaus: itsensä kannalta. Totuushan on, että mies pitää sinua tällä hetkellä löysässä lieassa ja kontrollin itsellään. Hänellä ei ole ollut kiinnostusta syventää teidän erittäin harvaa tapailua aikuisten ihmisten parisuhteeksi vaan laittaa kaiken muun sinun edellesi.

Mistä te puhutte? Kiinnostaako miestä tuntea sinua, tutustua sinuun paremmin? Onko hänen elämässään sijaa sinulle? Mikä on se iso este, että mies ei halua kuukausienkaan jälkeen syventää ihmissuhdetta? Luotatko häneen? Tietävätkö hänen ystävänsä sinusta?

Hyviä kysymyksiä, kiitos. Juuri minkään noiden asioiden suhteen ei ole mitään epäselvää tai epäilyttävää. Siksi tilanne tuntuukin niin kummalliselta, kun tapailuväli kuitenkin on mitä on. Kokeilen vastata noihin jotain.

Puhumme henkilökohtaisista, kipeistäkin asioista, molemmin puolin, ja tuemme ja kannustamme toisiamme niissä parhaamme mukaan. Puhumme totta kai myös mukavia ja yleensä keskusteluista jää hyvä mieli (tapaamisten ulkopuolella puhumme puhelimessa). Miestä kiinnostaa erittäin paljon, enemmän kuin ketään toista miestä koskaan aiemmin, tuntea ja tutustua. Tämä näkyy siinä, minkälaisia asioita hän kysyy minulta ja miten tarkkaavaisesti hän kuuntelee kun vastaan. Olen ollut aikaisemmin todella pitkässä parisuhteessa, ja minusta tuntuu että tämä mies tuntee minut jo nyt paremmin kuin tuo ex-mieheni koskaan tunsi. Meillä on molemmilla aika täysi elämä (itselläni eri syystä kuin miehellä), mutta mies pohtii aktiivisesti tapoja muuttaa tilannetta ja keskustelee niistä kanssani. Luotan häneen todella paljon, siitäkin huolimatta että hän tekee välillä virheitäkin. Ainakin hänen paras ystävänsä tietää minusta, ja viimeksi hän alkoi puhua että minä pitäisin tästä ystävästä, jos tapaisin hänet.

Ainoa, mihin en osaa vastata, on tuo kysymys esteestä. En tiedä onko jokin yksittäinen isompi juttu esteenä, vai monta pienempää, vai onko hän vain hyvin varovainen. Sen tiedän, että hänen avioliittonsa on ollut vaikea ja eroprosessi pitkä ja tuskallinen. Kyky luottaa naisiin järkevinä ja hyvään pyrkivinä olentoina on varmaan kärsinyt aika pahasti siinä hötäkässä.

ap

Mä en ymmärrä, että mikä kiire ihmisillä on. Tehdään lapsia alta vuoden tuntemisen jälkeen, sitten erotaan ja kohta uusi kierroksessa. Mä ainakin haluan tuntea ihmisen edes vähän, ennen kuin teen mitään päätöksiä. Musta olis tosi ahdistavaa, jos pitäis treffata enemmän kuin kerran viikossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se kirjoittelija olin minä. Emme ole nyt nähneet, joten en ole päässyt tunnustelemaan suhteen tilaa. Itse olen luopunut ajatuksesta, että meillä olisi yhteinen tulevaisuus. Hitaasti mutta varmasti hän minut hurmasi ja silti yhä epäilen hänen tunteitaan, sen verran harvoin hän tahtoo tavata.

En kyllä tiedä mitä sinulle neuvoisin, sillä oma tarinani ikävä kyllä päättynee.

Muistanko oikein, että sinulle viimeinen pisara oli se kun selvisi, että mies oli valehdellut (ainakin valkoisen valheen) yksinolotarpeestaan? 

Minäkin joskus mietin, ovatko kaikki tämän ihastukseni tarjoamat selitykset ihan tosia. Jos kävisi ilmi että eivät ole olleet, niin kyllähän se sattuisi ja saisi ajattelemaan, ettei hän välitä. Tulethan kertomaan kuulumisiasi, jos jotain uutta ilmenee?

ap

Tiedän että hän ajoittain tarvii yksinoloa, mutta tosiasia on kyllä se ettei hän mitenkään epäsosiaalinen ihmisiä näkemätön erakko ole. Nyt koitin kepillä itse jäätä että tavattaisiinko. Mutta joudun sanomaan varmaan hyvästit, koska en vaan USKO et kiinnostusta on riittävästi. Voi toki olla että hän ei edes halua nähdä enää, mutta sittenhän homma on selvä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noin isot lapset miehellä, eikä muka pysty tapaamaan sinua kuin vain lasten ollessa mummolassa?!! Tuo kyllä kertoo kaiken miehen kiinnostuksesta, valitettavasti.

Hän on ehdottanut joskus nopeita tapaamisia (esim. siinä välissä kun heillä syödään ja lapset menevät nukkumaan), minä olen kieltäytynyt niistä, koska haluan tavata kunnolla jos kerran tavataan. Nytkin on niin isoja asioita sydämellä, että pari tuntia ei niiden läpi jutteluun riittäisi mitenkään, varsinkaan jos sattuisi tulemaan jonkinlainen riita, ja kun emme tunne toisiamme vielä hyvin.

Jos tilanne tästä helpottaa ja alan luottaa enemmän siihen että ei tarvitse koko ajan miettiä lähtisikö eteenpäin, ne lyhyetkin tapaamiset ovat varmasti ok. 

ap

No etpä se sinäkään kovin kiinnostuneelta vaikuta, ap!

I KNOW!!!

Ja kuitenkin olen oikeasti kiinnostuneempi kuin kenestäkään miehestä koskaan. Tuntuu niin kipeältä ajatella, että en saisi häntä, että kerran kieltäydyin tapaamisesta ihan vain siksi että pelkäsin rakastuvani häneen liikaa siihen nähden, mitkä hänen tunteensa ovat minua kohtaan. Tai mitä kuvittelen niiden olevan. :/

Lyhyt tapaaminen olisi kannaltani tässä tilanteessa yhtä kidutusta, koska en saisi sen aikana otettua ollenkaan puheeksi sitä, mitä mielessäni oikeasti on. Pitäisin sitä vain sisälläni ja lisäksi yrittäisin hillitä itseäni monin muin tavoin (minua mm. alkaa aina pyörryttää, kun mies tulee lähelle, koska hän tuoksuu niin käsittämättömän hyvältä; tuntuu että aivoni menevät oikosulkuun enkä enää kykene vastaamaan käytöksestäni). Siksi pidän kiinni siitä, että tapaamme seuraavan kerran kun on kunnolla aikaa. Tämä antaa minulle myös aikaa pohtia elämääni ja tunteitani niin, että tuon miehen vaikutus olisi edes hieman hälvennyt. Pelkään menettäväni itseni jotenkin, ellen ole vähän varuillani. Pelkään, jostain kummallisesta syystä, että joutuisin hyväksikäytetyksi. Vaikka kyllä minulle nyt jo pitäisi olla ihan selvää, ettei tuo mies ainakaan sellaiseen ole taipuvainen.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se kirjoittelija olin minä. Emme ole nyt nähneet, joten en ole päässyt tunnustelemaan suhteen tilaa. Itse olen luopunut ajatuksesta, että meillä olisi yhteinen tulevaisuus. Hitaasti mutta varmasti hän minut hurmasi ja silti yhä epäilen hänen tunteitaan, sen verran harvoin hän tahtoo tavata.

En kyllä tiedä mitä sinulle neuvoisin, sillä oma tarinani ikävä kyllä päättynee.

Muistanko oikein, että sinulle viimeinen pisara oli se kun selvisi, että mies oli valehdellut (ainakin valkoisen valheen) yksinolotarpeestaan? 

Minäkin joskus mietin, ovatko kaikki tämän ihastukseni tarjoamat selitykset ihan tosia. Jos kävisi ilmi että eivät ole olleet, niin kyllähän se sattuisi ja saisi ajattelemaan, ettei hän välitä. Tulethan kertomaan kuulumisiasi, jos jotain uutta ilmenee?

ap

Tiedän että hän ajoittain tarvii yksinoloa, mutta tosiasia on kyllä se ettei hän mitenkään epäsosiaalinen ihmisiä näkemätön erakko ole. Nyt koitin kepillä itse jäätä että tavattaisiinko. Mutta joudun sanomaan varmaan hyvästit, koska en vaan USKO et kiinnostusta on riittävästi. Voi toki olla että hän ei edes halua nähdä enää, mutta sittenhän homma on selvä.

Ap

Enkä siis oo ap:D vaan sen toisen ketjun:D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se kirjoittelija olin minä. Emme ole nyt nähneet, joten en ole päässyt tunnustelemaan suhteen tilaa. Itse olen luopunut ajatuksesta, että meillä olisi yhteinen tulevaisuus. Hitaasti mutta varmasti hän minut hurmasi ja silti yhä epäilen hänen tunteitaan, sen verran harvoin hän tahtoo tavata.

En kyllä tiedä mitä sinulle neuvoisin, sillä oma tarinani ikävä kyllä päättynee.

Muistanko oikein, että sinulle viimeinen pisara oli se kun selvisi, että mies oli valehdellut (ainakin valkoisen valheen) yksinolotarpeestaan? 

Minäkin joskus mietin, ovatko kaikki tämän ihastukseni tarjoamat selitykset ihan tosia. Jos kävisi ilmi että eivät ole olleet, niin kyllähän se sattuisi ja saisi ajattelemaan, ettei hän välitä. Tulethan kertomaan kuulumisiasi, jos jotain uutta ilmenee?

ap

Tiedän että hän ajoittain tarvii yksinoloa, mutta tosiasia on kyllä se ettei hän mitenkään epäsosiaalinen ihmisiä näkemätön erakko ole. Nyt koitin kepillä itse jäätä että tavattaisiinko. Mutta joudun sanomaan varmaan hyvästit, koska en vaan USKO et kiinnostusta on riittävästi. Voi toki olla että hän ei edes halua nähdä enää, mutta sittenhän homma on selvä.

Ap

Olet siis sen edellisen ketjun ap  - tämähän on toinen ketju. ;)

Mielestäni hyvä että kokeilit. Voihan olla, että hän tarvitsee yksinoloa/vapautta sinusta (ei muista ihmisistä), ja silti voi mahdollisesti olla, että olet hänelle mieleinen ihminen. Jos hänellä on takana jokin hyvin vaikea naissuhde, sellainen toisen lähelle meneminen voi laukaista vaikeuden tunteita vaikka itse ihminen olisikin täysin ok. Toki asian selvittäminen on sille torjutuksi tulevalle osapuolelle raskasta, ja aina on mahdollista sekin, että torjunta tapahtuu todellisten yhteensopivuusongelmien vuoksi eikä vain miehen historian vuoksi.

Entä jos kokeilisit keskustella tästä hänen kanssaan? Jos vaikka sanoisit ihan suoraan, että olet huomannut hänen torjuvan ja mietit, johtuuko se siitä minkälainen sinä olet ihmisenä, vai siitä että häntä muuten vain ahdistaa olla läheisissä tekemisissä? Ehkä hän saa vastatuksi tuohon jotain järkevää. Jos hän siitä suivaantuu tai pelästyy, ehkä pääset helpommin hänestä irti tunnetasolla, koska voit silloin paremmin uskoa ettei teitä ollut tarkoitettu yhteen.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 Lisäksi en tiedä yhtäkään parisuhdetta, jossa mies ei olisi vahvasti ihastunut/rakastunut todella lyhyessä ajassa heti alussa, jahkailu on naisille tyypillisempää. Miehethän juuri ovat niitä kuumakalleja, jotka haluaisivat asioiden etenevän heti kun rakastuvat naiseen aidosti.

Miespuolinen ystäväni tietää useammakin miehen tuttavapiiristään, jotka ovat jahkailleet huomattavan pitkään ja silti tuloksena ollut lopulta onnellinen parisuhde. Mielestäni muutenkin tilanteen arvioiminen sukupuolistereotypioiden pohjalta ei välttämättä ole hyvä idea. Emme vastaa kumpikaan noita stereotypioita kovin hyvin. Luultavasti meistä minä olen se "kuumakalle" ja kyseinen mies taas on sellainen järkähtämätön ja viisas, erehtymättömän vastuullinen peruskallio, joka kyllä kykenee pitämään (mahdollisia) kuumiakin tunteitaan aisoissa, jos näkee sen parhaaksi vaihtoehdoksi kokonaisuuden kannalta.

ap

*korjaus: itsensä kannalta. Totuushan on, että mies pitää sinua tällä hetkellä löysässä lieassa ja kontrollin itsellään. Hänellä ei ole ollut kiinnostusta syventää teidän erittäin harvaa tapailua aikuisten ihmisten parisuhteeksi vaan laittaa kaiken muun sinun edellesi.

Mistä te puhutte? Kiinnostaako miestä tuntea sinua, tutustua sinuun paremmin? Onko hänen elämässään sijaa sinulle? Mikä on se iso este, että mies ei halua kuukausienkaan jälkeen syventää ihmissuhdetta? Luotatko häneen? Tietävätkö hänen ystävänsä sinusta?

Hyviä kysymyksiä, kiitos. Juuri minkään noiden asioiden suhteen ei ole mitään epäselvää tai epäilyttävää. Siksi tilanne tuntuukin niin kummalliselta, kun tapailuväli kuitenkin on mitä on. Kokeilen vastata noihin jotain.

Puhumme henkilökohtaisista, kipeistäkin asioista, molemmin puolin, ja tuemme ja kannustamme toisiamme niissä parhaamme mukaan. Puhumme totta kai myös mukavia ja yleensä keskusteluista jää hyvä mieli (tapaamisten ulkopuolella puhumme puhelimessa). Miestä kiinnostaa erittäin paljon, enemmän kuin ketään toista miestä koskaan aiemmin, tuntea ja tutustua. Tämä näkyy siinä, minkälaisia asioita hän kysyy minulta ja miten tarkkaavaisesti hän kuuntelee kun vastaan. Olen ollut aikaisemmin todella pitkässä parisuhteessa, ja minusta tuntuu että tämä mies tuntee minut jo nyt paremmin kuin tuo ex-mieheni koskaan tunsi. Meillä on molemmilla aika täysi elämä (itselläni eri syystä kuin miehellä), mutta mies pohtii aktiivisesti tapoja muuttaa tilannetta ja keskustelee niistä kanssani. Luotan häneen todella paljon, siitäkin huolimatta että hän tekee välillä virheitäkin. Ainakin hänen paras ystävänsä tietää minusta, ja viimeksi hän alkoi puhua että minä pitäisin tästä ystävästä, jos tapaisin hänet.

Ainoa, mihin en osaa vastata, on tuo kysymys esteestä. En tiedä onko jokin yksittäinen isompi juttu esteenä, vai monta pienempää, vai onko hän vain hyvin varovainen. Sen tiedän, että hänen avioliittonsa on ollut vaikea ja eroprosessi pitkä ja tuskallinen. Kyky luottaa naisiin järkevinä ja hyvään pyrkivinä olentoina on varmaan kärsinyt aika pahasti siinä hötäkässä.

ap

Kissan nostaminen pöydälle? Ei ole oikein, että joudut olemaan epävarmassa tilanteessa noin kauan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noin isot lapset miehellä, eikä muka pysty tapaamaan sinua kuin vain lasten ollessa mummolassa?!! Tuo kyllä kertoo kaiken miehen kiinnostuksesta, valitettavasti.

Hän on ehdottanut joskus nopeita tapaamisia (esim. siinä välissä kun heillä syödään ja lapset menevät nukkumaan), minä olen kieltäytynyt niistä, koska haluan tavata kunnolla jos kerran tavataan. Nytkin on niin isoja asioita sydämellä, että pari tuntia ei niiden läpi jutteluun riittäisi mitenkään, varsinkaan jos sattuisi tulemaan jonkinlainen riita, ja kun emme tunne toisiamme vielä hyvin.

Jos tilanne tästä helpottaa ja alan luottaa enemmän siihen että ei tarvitse koko ajan miettiä lähtisikö eteenpäin, ne lyhyetkin tapaamiset ovat varmasti ok. 

ap

Kuulostaa hirveältä. Parin tunnin tapaaminen ei riitä, vaikka ettehän te tuolla tapaamistahdilla edes ole ehtineet treffata hirveän monta kertaa. Minä en kyllä yhdenkään miehen kanssa varaisi pitkää tapaamisaikaa jos tämä perustelisi sitä sillä, että ehditään sitten riidelläkin kunnolla viikonlopun aikana. Lapseton nainen siis olen itse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 Lisäksi en tiedä yhtäkään parisuhdetta, jossa mies ei olisi vahvasti ihastunut/rakastunut todella lyhyessä ajassa heti alussa, jahkailu on naisille tyypillisempää. Miehethän juuri ovat niitä kuumakalleja, jotka haluaisivat asioiden etenevän heti kun rakastuvat naiseen aidosti.

Miespuolinen ystäväni tietää useammakin miehen tuttavapiiristään, jotka ovat jahkailleet huomattavan pitkään ja silti tuloksena ollut lopulta onnellinen parisuhde. Mielestäni muutenkin tilanteen arvioiminen sukupuolistereotypioiden pohjalta ei välttämättä ole hyvä idea. Emme vastaa kumpikaan noita stereotypioita kovin hyvin. Luultavasti meistä minä olen se "kuumakalle" ja kyseinen mies taas on sellainen järkähtämätön ja viisas, erehtymättömän vastuullinen peruskallio, joka kyllä kykenee pitämään (mahdollisia) kuumiakin tunteitaan aisoissa, jos näkee sen parhaaksi vaihtoehdoksi kokonaisuuden kannalta.

ap

*korjaus: itsensä kannalta. Totuushan on, että mies pitää sinua tällä hetkellä löysässä lieassa ja kontrollin itsellään. Hänellä ei ole ollut kiinnostusta syventää teidän erittäin harvaa tapailua aikuisten ihmisten parisuhteeksi vaan laittaa kaiken muun sinun edellesi.

Mistä te puhutte? Kiinnostaako miestä tuntea sinua, tutustua sinuun paremmin? Onko hänen elämässään sijaa sinulle? Mikä on se iso este, että mies ei halua kuukausienkaan jälkeen syventää ihmissuhdetta? Luotatko häneen? Tietävätkö hänen ystävänsä sinusta?

Hyviä kysymyksiä, kiitos. Juuri minkään noiden asioiden suhteen ei ole mitään epäselvää tai epäilyttävää. Siksi tilanne tuntuukin niin kummalliselta, kun tapailuväli kuitenkin on mitä on. Kokeilen vastata noihin jotain.

Puhumme henkilökohtaisista, kipeistäkin asioista, molemmin puolin, ja tuemme ja kannustamme toisiamme niissä parhaamme mukaan. Puhumme totta kai myös mukavia ja yleensä keskusteluista jää hyvä mieli (tapaamisten ulkopuolella puhumme puhelimessa). Miestä kiinnostaa erittäin paljon, enemmän kuin ketään toista miestä koskaan aiemmin, tuntea ja tutustua. Tämä näkyy siinä, minkälaisia asioita hän kysyy minulta ja miten tarkkaavaisesti hän kuuntelee kun vastaan. Olen ollut aikaisemmin todella pitkässä parisuhteessa, ja minusta tuntuu että tämä mies tuntee minut jo nyt paremmin kuin tuo ex-mieheni koskaan tunsi. Meillä on molemmilla aika täysi elämä (itselläni eri syystä kuin miehellä), mutta mies pohtii aktiivisesti tapoja muuttaa tilannetta ja keskustelee niistä kanssani. Luotan häneen todella paljon, siitäkin huolimatta että hän tekee välillä virheitäkin. Ainakin hänen paras ystävänsä tietää minusta, ja viimeksi hän alkoi puhua että minä pitäisin tästä ystävästä, jos tapaisin hänet.

Ainoa, mihin en osaa vastata, on tuo kysymys esteestä. En tiedä onko jokin yksittäinen isompi juttu esteenä, vai monta pienempää, vai onko hän vain hyvin varovainen. Sen tiedän, että hänen avioliittonsa on ollut vaikea ja eroprosessi pitkä ja tuskallinen. Kyky luottaa naisiin järkevinä ja hyvään pyrkivinä olentoina on varmaan kärsinyt aika pahasti siinä hötäkässä.

ap

Kissan nostaminen pöydälle? Ei ole oikein, että joudut olemaan epävarmassa tilanteessa noin kauan.

Noh, kuten tuo eräs tarkkanäköinen vastaaja jo huomasikin, niin epävarmuutta olen itsekin ollut luomassa. Mm. kieltäytymällä tapaamisista silloin, kun ne jäisivät omalta kannaltani liian lyhyiksi. Mieshän ei voi tietää syytä tähän, joten hän pohtinee tahollaan samaa kuin minäkin: eikö tuota naista tämän enempää kiinnosta? :D Tietäisipä kuinka paljon kiinnostaa!

Kissan nostaminen pöydälle kuuluisi normaalisti tyyliini, mutta nyt tuntuu että haluaisin edetä pehmeämmin. Siinä kun voi tulla rikkoneeksi jotain herkkää, jos alkaa painostaa toista antamaan vastauksia asioihin, joihin tämä ei joko voi tai halua vielä vastata. Ko. mies on kertonut minulle, miten tärkeää hänelle on se että asioiden annetaan edetä rauhassa, ja antaa palautetta silloin kun olen painostanut häntä hänen mielestään liikaa. Tätä esiintyi erityisesti tapailun alkuvaiheessa paljon, enkä silloin itse edes tajunnut toisen voivan ottaa sen painostuksena - sittemmin olen opetellut luopumaan tuosta käytösmallista tämän miehen seurassa. En osaa selittää miksi, mutta haluan vain jotenkin äärettömän paljon kunnioittaa ja huomioida hänen toiveitaan.

Palstalle kirjoittelu tuo sentään hetken helpotusta paineisiin. Kiitos kaikille vastaajille!

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noin isot lapset miehellä, eikä muka pysty tapaamaan sinua kuin vain lasten ollessa mummolassa?!! Tuo kyllä kertoo kaiken miehen kiinnostuksesta, valitettavasti.

Hän on ehdottanut joskus nopeita tapaamisia (esim. siinä välissä kun heillä syödään ja lapset menevät nukkumaan), minä olen kieltäytynyt niistä, koska haluan tavata kunnolla jos kerran tavataan. Nytkin on niin isoja asioita sydämellä, että pari tuntia ei niiden läpi jutteluun riittäisi mitenkään, varsinkaan jos sattuisi tulemaan jonkinlainen riita, ja kun emme tunne toisiamme vielä hyvin.

Jos tilanne tästä helpottaa ja alan luottaa enemmän siihen että ei tarvitse koko ajan miettiä lähtisikö eteenpäin, ne lyhyetkin tapaamiset ovat varmasti ok. 

ap

Kuulostaa hirveältä. Parin tunnin tapaaminen ei riitä, vaikka ettehän te tuolla tapaamistahdilla edes ole ehtineet treffata hirveän monta kertaa. Minä en kyllä yhdenkään miehen kanssa varaisi pitkää tapaamisaikaa jos tämä perustelisi sitä sillä, että ehditään sitten riidelläkin kunnolla viikonlopun aikana. Lapseton nainen siis olen itse.

Aivan. Ei meistä kumpikaan mitenkään helppo ihminen ole.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se kirjoittelija olin minä. Emme ole nyt nähneet, joten en ole päässyt tunnustelemaan suhteen tilaa. Itse olen luopunut ajatuksesta, että meillä olisi yhteinen tulevaisuus. Hitaasti mutta varmasti hän minut hurmasi ja silti yhä epäilen hänen tunteitaan, sen verran harvoin hän tahtoo tavata.

En kyllä tiedä mitä sinulle neuvoisin, sillä oma tarinani ikävä kyllä päättynee.

Muistanko oikein, että sinulle viimeinen pisara oli se kun selvisi, että mies oli valehdellut (ainakin valkoisen valheen) yksinolotarpeestaan? 

Minäkin joskus mietin, ovatko kaikki tämän ihastukseni tarjoamat selitykset ihan tosia. Jos kävisi ilmi että eivät ole olleet, niin kyllähän se sattuisi ja saisi ajattelemaan, ettei hän välitä. Tulethan kertomaan kuulumisiasi, jos jotain uutta ilmenee?

ap

Tiedän että hän ajoittain tarvii yksinoloa, mutta tosiasia on kyllä se ettei hän mitenkään epäsosiaalinen ihmisiä näkemätön erakko ole. Nyt koitin selvä. Silä itse jäätä että tavattaisiinko. Mutta joudun sanomaan varmaan hyvästit, koska en vaan USKO et kiinnostusta on riittävästi. Voi toki olla että hän ei edes halua nähdä enää, mutta sittenhän homma on selvä.

Ap

Olet siis sen edellisen ketjun ap  - tämähän on toinen ketju. ;)

Mielestäni hyvä että kokeilit. Voihan olla, että hän tarvitsee yksinoloa/vapautta sinusta (ei muista ihmisistä), ja silti voi mahdollisesti olla, että olet hänelle mieleinen ihminen. Jos hänellä on takana jokin hyvin vaikea naissuhde, sellainen toisen lähelle meneminen voi laukaista vaikeuden tunteita vaikka itse ihminen olisikin täysin ok. Toki asian selvittäminen on sille torjutuksi tulevalle osapuolelle raskasta, ja aina on mahdollista sekin, että torjunta tapahtuu todellisten yhteensopivuusongelmien vuoksi eikä vain miehen historian vuoksi.

Entä jos kokeilisit keskustella tästä hänen kanssaan? Jos vaikka sanoisit ihan suoraan, että olet huomannut hänen torjuvan ja mietit, johtuuko se siitä minkälainen sinä olet ihmisenä, vai siitä että häntä muuten vain ahdistaa olla läheisissä tekemisissä? Ehkä hän saa vastatuksi tuohon jotain järkevää. Jos hän siitä suivaantuu tai pelästyy, ehkä pääset helpommin hänestä irti tunnetasolla, koska voit silloin paremmin uskoa ettei teitä ollut tarkoitettu yhteen.

ap

Juu aion keskustella jos hän "ehtii" nähdä. Jollei ehdi niin asia on aivan selvä. Sitten täytyy kertoa ajatukset viestillä koska en kestä tätä tilannetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se kirjoittelija olin minä. Emme ole nyt nähneet, joten en ole päässyt tunnustelemaan suhteen tilaa. Itse olen luopunut ajatuksesta, että meillä olisi yhteinen tulevaisuus. Hitaasti mutta varmasti hän minut hurmasi ja silti yhä epäilen hänen tunteitaan, sen verran harvoin hän tahtoo tavata.

En kyllä tiedä mitä sinulle neuvoisin, sillä oma tarinani ikävä kyllä päättynee.

Muistanko oikein, että sinulle viimeinen pisara oli se kun selvisi, että mies oli valehdellut (ainakin valkoisen valheen) yksinolotarpeestaan? 

Minäkin joskus mietin, ovatko kaikki tämän ihastukseni tarjoamat selitykset ihan tosia. Jos kävisi ilmi että eivät ole olleet, niin kyllähän se sattuisi ja saisi ajattelemaan, ettei hän välitä. Tulethan kertomaan kuulumisiasi, jos jotain uutta ilmenee?

ap

Tiedän että hän ajoittain tarvii yksinoloa, mutta tosiasia on kyllä se ettei hän mitenkään epäsosiaalinen ihmisiä näkemätön erakko ole. Nyt koitin selvä. Silä itse jäätä että tavattaisiinko. Mutta joudun sanomaan varmaan hyvästit, koska en vaan USKO et kiinnostusta on riittävästi. Voi toki olla että hän ei edes halua nähdä enää, mutta sittenhän homma on selvä.

Ap

Olet siis sen edellisen ketjun ap  - tämähän on toinen ketju. ;)

Mielestäni hyvä että kokeilit. Voihan olla, että hän tarvitsee yksinoloa/vapautta sinusta (ei muista ihmisistä), ja silti voi mahdollisesti olla, että olet hänelle mieleinen ihminen. Jos hänellä on takana jokin hyvin vaikea naissuhde, sellainen toisen lähelle meneminen voi laukaista vaikeuden tunteita vaikka itse ihminen olisikin täysin ok. Toki asian selvittäminen on sille torjutuksi tulevalle osapuolelle raskasta, ja aina on mahdollista sekin, että torjunta tapahtuu todellisten yhteensopivuusongelmien vuoksi eikä vain miehen historian vuoksi.

Entä jos kokeilisit keskustella tästä hänen kanssaan? Jos vaikka sanoisit ihan suoraan, että olet huomannut hänen torjuvan ja mietit, johtuuko se siitä minkälainen sinä olet ihmisenä, vai siitä että häntä muuten vain ahdistaa olla läheisissä tekemisissä? Ehkä hän saa vastatuksi tuohon jotain järkevää. Jos hän siitä suivaantuu tai pelästyy, ehkä pääset helpommin hänestä irti tunnetasolla, koska voit silloin paremmin uskoa ettei teitä ollut tarkoitettu yhteen.

ap

Juu aion keskustella jos hän "ehtii" nähdä. Jollei ehdi niin asia on aivan selvä. Sitten täytyy kertoa ajatukset viestillä koska en kestä tätä tilannetta.

Kovasti tsemppiä sinulle, kävi miten kävi!

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä on oma syysi sille, että haluat edetä nopeasti? Kärsimättömyys, elämäntilanne, menneisyyden traumat?

Ei minun tarvitse saada edetä nopeasti.

Ehkä ongelmani on enemmän siinä, että mies on kerran tapailun alkupuolella sanonut näkevänsä minut ehkä enemmän ystävänä. Kuitenkin hän vastasi kieltävästi, kun kysyin haluaako hän siis, että jatketaan pelkästään kaveripohjalta. Olen tulkinnut, että ehkä oma etenemisvauhtini ja odotukseni olivat alussa hänelle liikaa. Ehkä hän halusi tilaa ja aikaa tutustua minuun rauhassa? Ehkä rakkaussuhteen mahdollisuus voisi edelleen olla olemassa, jos sen annettaisiin kehittyä ilman paineita. Ja tämähän kyllä sopii minulle, nyt kun olen tajunnut että tällaisiakin ihmisiä on. Olen niin kiinnostunut hänestä, että olen valmis vaikka vähän kärsimäänkin - tai vaikka paljonkin, antaakseni meille mahdollisuuden onnistua. (Mies myös kyseli ensitapaamisella, olenko kärsivällinen, olenko ymmärtäväinen, jne., ja minä mietin miksi nuo asiat ovat hänelle niin tärkeitä..)

Ainoa mitä mietin on se, olenko kuitenkin mahdollisesti käsittänyt tilanteen ihan väärin. Entä jos meillä miehen mielestä onkin ihan vain ystävyyssuhde tässä tekeillä, ja minä näen paljon vaivaa sietääkseni epämääräisyyttä ja antaakseni aikaa rakkaudelle.. :/ Ja toisaalta, jos oletetaan että en tässä turhaan yritä jaksaa, niin kuinka kauan kannattaa jaksaa? Vuosi? Pari vuotta? Kymmenen vuotta olisi ainakin minun iässäni jo ihan liikaa. Raja pitää vetää johonkin, ja minun pitää se vetää tietoisesti ja merkitä vaikka kalenteriin, että muistan myös noudattaa sitä. Muuten on riski, että koko loppuelämäni menee haaveillessa.

ap

Eli mies näkee sinut enemmän ystävänä mutta haluaa jatkaa tapailua? Mitä ihmettä? Kuulostaa siltä, ettei tyyppi tiedä itsekään, mitä haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä on oma syysi sille, että haluat edetä nopeasti? Kärsimättömyys, elämäntilanne, menneisyyden traumat?

Ei minun tarvitse saada edetä nopeasti.

Ehkä ongelmani on enemmän siinä, että mies on kerran tapailun alkupuolella sanonut näkevänsä minut ehkä enemmän ystävänä. Kuitenkin hän vastasi kieltävästi, kun kysyin haluaako hän siis, että jatketaan pelkästään kaveripohjalta. Olen tulkinnut, että ehkä oma etenemisvauhtini ja odotukseni olivat alussa hänelle liikaa. Ehkä hän halusi tilaa ja aikaa tutustua minuun rauhassa? Ehkä rakkaussuhteen mahdollisuus voisi edelleen olla olemassa, jos sen annettaisiin kehittyä ilman paineita. Ja tämähän kyllä sopii minulle, nyt kun olen tajunnut että tällaisiakin ihmisiä on. Olen niin kiinnostunut hänestä, että olen valmis vaikka vähän kärsimäänkin - tai vaikka paljonkin, antaakseni meille mahdollisuuden onnistua. (Mies myös kyseli ensitapaamisella, olenko kärsivällinen, olenko ymmärtäväinen, jne., ja minä mietin miksi nuo asiat ovat hänelle niin tärkeitä..)

Ainoa mitä mietin on se, olenko kuitenkin mahdollisesti käsittänyt tilanteen ihan väärin. Entä jos meillä miehen mielestä onkin ihan vain ystävyyssuhde tässä tekeillä, ja minä näen paljon vaivaa sietääkseni epämääräisyyttä ja antaakseni aikaa rakkaudelle.. :/ Ja toisaalta, jos oletetaan että en tässä turhaan yritä jaksaa, niin kuinka kauan kannattaa jaksaa? Vuosi? Pari vuotta? Kymmenen vuotta olisi ainakin minun iässäni jo ihan liikaa. Raja pitää vetää johonkin, ja minun pitää se vetää tietoisesti ja merkitä vaikka kalenteriin, että muistan myös noudattaa sitä. Muuten on riski, että koko loppuelämäni menee haaveillessa.

ap

Eli mies näkee sinut enemmän ystävänä mutta haluaa jatkaa tapailua? Mitä ihmettä? Kuulostaa siltä, ettei tyyppi tiedä itsekään, mitä haluaa.

Niin. Eivät kaikki ihmiset kaikissa tilanteissa aina tiedä, mitä haluavat.

Mies on minulle jotain vähän kertonutkin siitä, miten hän on aiemmin tullut valinneeksi kumppanin ihan väärin perustein. Ehkä hän on vain vähän hukassa sen suhteen, mitkä olisivat niitä parempia perusteita, ja ehkä hänellä ei ole kokemusta siitä miten sellaisen ihmisen kanssa tunteet voivat syttyä. Itselläni taas on tästä kokemusta ja jo edellinen suhteeni oli kohtalaisen läheinen ja onnistunut, vaikka eroon päättyikin. Minun on ollut helpompaa luottaa alusta asti siihen, että tässä on minulle oikeanlainen mies. Ja tunteet ovat myös syttyneet, vaikka eivät ihan heti ekalla tapaamisella, niin kuitenkin kohtalaisen nopeasti, ja syventyneet nyt jo sellaisiksi että en ole koskaan ennen tällaista kokenut.

Psykologiassa tunnetaan ilmiö, jossa ihminen viehättyy helpoiten sellaisista ihmisistä, joissa on (ulkoisesti tai muuten) jotain samaa kuin omissa vanhemmissa. Tällainen ei kuitenkaan ole välttämättä itselle sopiva elämänkumppani. Osalla meistä kuuluu kypsymiseen tuosta mekanismista ulos kasvaminen ja asian ottaminen ikään kuin paremmin haltuun. Ehkä tällä miehellä on nyt tällainen käynnissä ja siksi siinä lämpenemisessä kestää. Tai sitten emme ole oikeasti niin yhteensopivia kuin itse kuvittelen, ja paremmasta tutustumisesta seuraa, että minäkin sen huomaan ja ymmärrän. 

ap

Voi ap..tämän ketjun lukeminen oli suorastaan tuskallista..muistan erään oman suhteeni 2000-luvun alussa, jossa mies jahkaili ja jahkaili ja sanoi, ettei ole vielä valmis ja kaikkea siltä väliltä. Oma tilanteesi ei nyt ihan tällainen ole, mutta kyllä sanon nyt suoran, että tuosta ei tule tuon kummempaa. 

Tuhlaat aikaasi, kun mietit miettimästä päästyäsikin miehen motiiveja ja syitä tapaamattomuudelle ja uhraat omaa elämääsi ja aikaasi. 

Sitten kun se kolahtaa niin se kolahtaa. Jos miestä kiinnostaa, niin se kyllä tekee asioiden eteen jotain. Itse sanoisin, että uutta miestä kehiin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se kirjoittelija olin minä. Emme ole nyt nähneet, joten en ole päässyt tunnustelemaan suhteen tilaa. Itse olen luopunut ajatuksesta, että meillä olisi yhteinen tulevaisuus. Hitaasti mutta varmasti hän minut hurmasi ja silti yhä epäilen hänen tunteitaan, sen verran harvoin hän tahtoo tavata.

En kyllä tiedä mitä sinulle neuvoisin, sillä oma tarinani ikävä kyllä päättynee.

Muistanko oikein, että sinulle viimeinen pisara oli se kun selvisi, että mies oli valehdellut (ainakin valkoisen valheen) yksinolotarpeestaan? 

Minäkin joskus mietin, ovatko kaikki tämän ihastukseni tarjoamat selitykset ihan tosia. Jos kävisi ilmi että eivät ole olleet, niin kyllähän se sattuisi ja saisi ajattelemaan, ettei hän välitä. Tulethan kertomaan kuulumisiasi, jos jotain uutta ilmenee?

ap

Tiedän että hän ajoittain tarvii yksinoloa, mutta tosiasia on kyllä se ettei hän mitenkään epäsosiaalinen ihmisiä näkemätön erakko ole. Nyt koitin selvä. Silä itse jäätä että tavattaisiinko. Mutta joudun sanomaan varmaan hyvästit, koska en vaan USKO et kiinnostusta on riittävästi. Voi toki olla että hän ei edes halua nähdä enää, mutta sittenhän homma on selvä.

Ap

Olet siis sen edellisen ketjun ap  - tämähän on toinen ketju. ;)

Mielestäni hyvä että kokeilit. Voihan olla, että hän tarvitsee yksinoloa/vapautta sinusta (ei muista ihmisistä), ja silti voi mahdollisesti olla, että olet hänelle mieleinen ihminen. Jos hänellä on takana jokin hyvin vaikea naissuhde, sellainen toisen lähelle meneminen voi laukaista vaikeuden tunteita vaikka itse ihminen olisikin täysin ok. Toki asian selvittäminen on sille torjutuksi tulevalle osapuolelle raskasta, ja aina on mahdollista sekin, että torjunta tapahtuu todellisten yhteensopivuusongelmien vuoksi eikä vain miehen historian vuoksi.

Entä jos kokeilisit keskustella tästä hänen kanssaan? Jos vaikka sanoisit ihan suoraan, että olet huomannut hänen torjuvan ja mietit, johtuuko se siitä minkälainen sinä olet ihmisenä, vai siitä että häntä muuten vain ahdistaa olla läheisissä tekemisissä? Ehkä hän saa vastatuksi tuohon jotain järkevää. Jos hän siitä suivaantuu tai pelästyy, ehkä pääset helpommin hänestä irti tunnetasolla, koska voit silloin paremmin uskoa ettei teitä ollut tarkoitettu yhteen.

ap

Juu aion keskustella jos hän "ehtii" nähdä. Jollei ehdi niin asia on aivan selvä. Sitten täytyy kertoa ajatukset viestillä koska en kestä tätä tilannetta.

Kovasti tsemppiä sinulle, kävi miten kävi!

ap

Kiitos. Vielä en ole saanut vastausta :(

Kyllä ihmetyttää lukea näitä juttuja, joissa naiset valittavat miehen jahkailusta. Tapailua on kulunut kuukausia tai puolikin vuotta kuten tässä, ja silti toisen tunteet ovat ihan epäselvät. Sitten valitetaan, kun mies haluaa tavata kerran pari kuussa eikä suhde etene. Mitä ihmettä naiset? Jos haluatte normiparisuhteen, miksi roikutte näissä tyypeissä? Mitä te saatte suhteesta, jossa ollaan noin harvakseltaan tekemisissä? Minä ainakin haluan suhteelta tiivistä yhdessäoloa, seksiä ja läheisyyttä. Jos näitä ei ole, niin suhde saa jäädä.

Ymmärrän, että joku voi haluta edetä hitaasti, jos on esim. kokematon, pienten lasten yh tai edellisessä suhteessa siipeensä saanut. Mutta toisen pitää se silloin ääneen sanoa. Ja muutenkin suhteen pitää edetä, vaikka sitten hitaasti. Minä itsekin seurustelen tällaisen hitaasti lämpenevän ujon ihmisen kanssa ja kärsin, kun seksiä ei ollut (yhtä epäonnistunutta kännisäheltämistä lukuun ottamatta) parin ensimmäisen kuukauden aikana lainkaan. Eikä liioin mitään kiintymyksenosoituksia toisen taholta. Tilanne alkoi muuttua vasta, kun nostin kissan pöydälle ja sanoin, etten ole onnellinen ja tämä ei ole sitä, mitä olen parisuhteelta hakemassa. Puhukaa ja vaatikaa, muuten vain toinen määrittelee sen, millainen parisuhteenne on. Ja asettakaa jokin aikaraja, mihin asti katsotte, tuleeko suhteesta mitään. Muuten voi mennä monta vuotta hukkaan elämästä ihan turhan takia.

61, sitä aikarajaa tässä olenkin juuri miettimässä.

Muuten kommentoisin puheenvuoroosi, että en varmaan itsekään kuulu heihin, jotka haluavat "normiparisuhteen". Ehkäpä tätä kautta on helpompaa ymmärtää, miksi vielä jaksan tätä vaiheilua. Ja niin, mies tosiaan on saanut pahasti siipeen aiemmin, ja on sen myös ääneen sanonut.

ap