Miten toimia 1v5kk lapsen kanssa, keinot lopussa

Jotta en siis tue. Ap

Ja sä teet kaiken mitä käskee?

Äläpä noteeraa sen komentamisia, lapset ei komenna vanhempiaan. Loppuu kun huomaa ettei tehoa.

Sanot ihan muina miehinä, että tule vaan siitä kynnyksen yli itse, kyllä pääset. Katselet muuhun suuntaan ja olet kuitenkin vierellä läsnä. Meillä on kiltti tyttö, mutta kyllä on hänenkin kanssaan ollut opettamista, että huutamalla ei saavuta yhtään mitään muuta kuin kiukustuneen äidin.

Vierailija kirjoitti:

Ja sä teet kaiken mitä käskee?

Äläpä noteeraa sen komentamisia, lapset ei komenna vanhempiaan. Loppuu kun huomaa ettei tehoa.

Sepä se, kun hän komentaa, enkä useimmiten edes ymmärrä mitä, niin en voi "tehdä mitä käskee" :/ olen ollut noteeraamatta huutoa, yltyy ihan älyttömäksi. Pari päivää olen tätä reagoimattomuutta kokeillut ja elo oli aivan helvettiä kun lapsi vain karjui. Olisiko hyvä jatkaa useampi päivä? Ap

Kuullostaa tutulta! Meiltä löytyy samanlainen (muutama kk vanhempi tosin) komentelija! Itse en anna lapsen minua pompottaa, joten en tee mtn. Se on sitä kasvattamista ja rajojen etsimistä. :) Meillä lapsi komentaa minua istumaan, seisomaan, nostamaan pudonneita leluja yms. En toki ole töykeä, jos nyt lapselta haarukka tippuu ja ehtii komentamaan, saatan sen hänelle nostaa. Jos lapsen äänensävy on kovin tiukka ja hän osoittaa vaikka jotain lelua ja komentaa hakemaan (meilläkään lapsi ei juuri puhu) saatan ysvällisesti todeta että osaat hakea itse/haepa itse. Jos komenteluun liittyy vaatteista repimistä, otan tiukemman äänensävyn. Olen ihan suoraa sanonutkin lapselle että äitiä ei komennella. Opetan lasta tässä vaiheessa jo pyytämään. Vaikka sanoja ei juurikaan tule, lapsi osaa silti käyttää eri äänensävyjä.

Lapsi taitaa olla sinulle ensimmäinen? Lasten koviakaan tunteita ei kannata pelätä. Aikuinen seisoo tulevasti omilla jaloillaan ja näyttää mallia miten elämässä toimitaan. Pieni ymmärtää jo tosi paljon! Voit ajatella asiaa vaikka niin miten puolisosi saa sinua kohdella? Kärjistetysti lapsista jotka saavat pompottaa vanhempiaan kasvaa aikuisia vailla empatiakykyä ja sellaisia jotka kuvittelevat kaiken pyörivän heidän ympärillään. Aseta lapsellesi siis rajat rohkeasti. :)

Lisään vielä sen, että tähän ikään kuuluu oman tahdon herääminen! Lapsi tiedostaa äidin olevan oma erillinen ihminen ja testaa kuinka paljon hän hallitsee äitiä. Ymmärrätkö? Oma tahto on tärkeä eikä sitä saa musertaa, mutta aikuisen on näytettävä miten sitä käytetään suhteessa muihin.

Vierailija kirjoitti:

Ja sä teet kaiken mitä käskee?

Äläpä noteeraa sen komentamisia, lapset ei komenna vanhempiaan. Loppuu kun huomaa ettei tehoa.

Näissä kasvatusneuvoissa aina unohtuu, että ihminen on apinoiden sukua ja oppii kaiken matkimalla. Lyhyellä tähtäimellä "älä noteeraa" voi olla hyvä neuvo, mutta pitkällä tähtäimellä parempi on "tee toisille se, mitä haluaisit itsellesi tehtävän". Eli yritä olla sellainen ihminen, jollaiseksi haluaisit lapsesi kasvavan.

Tämä ei sitten tarkoita sitä, että pitäisi olla lapsensa komenneltavana. Vaikka roolileikkinä sekin voi olla kivaa.

Esimerkiksi tuossa kynnyksen kohdalle tulleessa pompotusyrityksessä jatkaisin itse matkaa vain pikaisesti lasta vilkaisten ja naurahtaisin, että tuus nyt siitä. Osoitan siis huomanneeni, että jotain on meneillään mutten reagoi siihen täydellä huomaamattomuudellakaan (joka usein ärsyttää samalla tavalla kuin pompoteltavaksi suostuminenkin). Huumorilla pääsee näissä tilanteissa useimmiten pisimmälle. Ei lapsi saa mitään traumoja vaikka hänen järjettömille touhuilleen hymyilisi ja jatkaisi aikuisena tilannetta eteenpäin niin kuin ei mitään. Sitten kun lapsi alkaa ymmärtää järjellistä selittämistä (2,5v ylöspäin), lapsen pystyy puhumaan ympäri näistä uhmatilanteista. Pitää aikuisena olla jämäkkä ja mieluummin kieltää vähän liikaa kuin liian vähän tässä pikkulapsivaiheessa, isommalle voi sitten hyvillä mielin antaa enemmän vapauksia kun pohjatyö on tehty hyvin.

Joillekin lapsille ei voi antaa yhtään määräysvaltaa edes leivän väristä tai siitä alkaa heti tuollainen vedätys, joka jatkuu ja voimistuu äärimmäisyyksiin, jos lapselle on jäänyt käsitys, että aikuinen on edes jollain tavalla ohjailtavissa.

Kyllä sä nyt voit välillä ihan tehdäkin sen mitä lapsi toivoo. Totta kai lasta turhauttaa, kun ei osaa puhua ja yrittää kommunikoida sinulle, eikä tule ymmärretyksi. Mun mielestä ei kannata olla turhan tiukka ja tosissaan noin pienen kanssa vielä. Se raja on aika häilyvä, että milloin menee jo yli se totteleminen, ja milloin se muuttuu naurettavaksi, että on niin tosissaan kasvattamassa kunnon kansalaista vaikka toinen on vielä niin mahdottoman pieni. Toki en ole mikään kasvattajaguru, että en tiedä sitten.

Ei puhu vielä mitään? Tuleeko tavuja? Meillä oli juuri tuollainen 1,5v ja tulikin ilmi, että on sekä puheen tuoton, että ymmärtämisen kehityshäiriö. Jumitti paikoilleen ja vain huusi kun ei ymmärtänyt mitä pitää tehdä ja miksi, sekö huusi enemmän kuin ikäisensä kun ei osannut sanoittaa toiveitaan. En halua pelotella enkö huolestuttaa, mietin vain sitä lasta, että jos onkin jotain häiriötä niin huudatus on täysin väärä keino.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sä nyt voit välillä ihan tehdäkin sen mitä lapsi toivoo. Totta kai lasta turhauttaa, kun ei osaa puhua ja yrittää kommunikoida sinulle, eikä tule ymmärretyksi. Mun mielestä ei kannata olla turhan tiukka ja tosissaan noin pienen kanssa vielä. Se raja on aika häilyvä, että milloin menee jo yli se totteleminen, ja milloin se muuttuu naurettavaksi, että on niin tosissaan kasvattamassa kunnon kansalaista vaikka toinen on vielä niin mahdottoman pieni. Toki en ole mikään kasvattajaguru, että en tiedä sitten.

Turha täällä neuvoa, jos et tiedä lasten kasvattamisesta mitään. Kaikkein tärkeintä on johdonmukaisuus, ei yhtenä hetkenä voi mennä komenteluun mukaan ja toisena ei. Ei lapsi sitä ymmärrä, vaan alkaa entistä enemmän huutaa ja pompottaa äitiään. Tuon ikäiselle kuuluu selkeästi asettaa rajat ja tehdä selväksi, ettei äitiä (tai muita) komennella.

Jatka sanoittamista, tai sen yrittämistä, sinnikkäästi vaan! Se koituu lopulta eduksi. Noin pieni lapsi tarvitsee vanhempaansa ja reaktioita tekemisiinsä, joten ei kannata ignorata. Hän ei komenna siksi että tiedostaisi komentavansa tai yrittäisi dominoida, se on vaan jostakin syystä nyt hänen keinonsa tulla huomioiduksi. Aina kun hän toimii toivomallasi tavalla, anna positiivista palautetta. Kun hän komentaa, etkä tiedä mitä hän haluaa, yritä puhua mahdollisimman vähillä sanoilla, yksinkertaistaen. Esim. "Haluaa ulos?" ja toista sitä hetki. Voit myös olla määrätietoinen, mennä sillä oletuksella mikä tuntuu selkeimmältä mitä lapsi haluaa ja toimia sen mukaan. Samalla sanoa yksinkertaisesti mitä tapahtuu.

Jossain vaiheessa termit alkaa vakiintua ja lapsi alkaa muistaa mitä mikäkin sanapari tai lyhyt lause tarkoittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sä nyt voit välillä ihan tehdäkin sen mitä lapsi toivoo. Totta kai lasta turhauttaa, kun ei osaa puhua ja yrittää kommunikoida sinulle, eikä tule ymmärretyksi. Mun mielestä ei kannata olla turhan tiukka ja tosissaan noin pienen kanssa vielä. Se raja on aika häilyvä, että milloin menee jo yli se totteleminen, ja milloin se muuttuu naurettavaksi, että on niin tosissaan kasvattamassa kunnon kansalaista vaikka toinen on vielä niin mahdottoman pieni. Toki en ole mikään kasvattajaguru, että en tiedä sitten.

Turha täällä neuvoa, jos et tiedä lasten kasvattamisesta mitään. Kaikkein tärkeintä on johdonmukaisuus, ei yhtenä hetkenä voi mennä komenteluun mukaan ja toisena ei. Ei lapsi sitä ymmärrä, vaan alkaa entistä enemmän huutaa ja pompottaa äitiään. Tuon ikäiselle kuuluu selkeästi asettaa rajat ja tehdä selväksi, ettei äitiä (tai muita) komennella.

Enpä tiedä. Jos lapsi toivoo että haet pallon jostain mihin jostain syystä ei halua tai uskalla mennä itse, ja kun lapsi ei osaa puhua, niin mistä tiedät onko kyseessä edes komentelu lapsen mielestä vai pelkkä toive. Mustavalkoisia ihmisiä kasvaa noin. Ja sellaisia jotka oppii, että heidän tarpeillaan ei ole mitään väliä. Mun mielestä joku raja sillä johdonmukaisuudellakin on oltava. Lasta ei tartte opettaa niin kuin koiraa.

Ja muuten, keskusteluun voi osallistua kuka vaan. Sä et voi siltikään estää mua sanomasta jotain tähän keskusteluun, vaikka en ole kasvatusalan ammattilainen, kuten sinä ilmeisesti :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja sä teet kaiken mitä käskee?

Äläpä noteeraa sen komentamisia, lapset ei komenna vanhempiaan. Loppuu kun huomaa ettei tehoa.

Sepä se, kun hän komentaa, enkä useimmiten edes ymmärrä mitä, niin en voi "tehdä mitä käskee" :/ olen ollut noteeraamatta huutoa, yltyy ihan älyttömäksi. Pari päivää olen tätä reagoimattomuutta kokeillut ja elo oli aivan helvettiä kun lapsi vain karjui. Olisiko hyvä jatkaa useampi päivä? Ap

Sanoisin, että älä jätä pientä huomiotta. Yritä kiinnittää lapsen huomio muuhun, kun keksii jotain järjetöntä kiukkuamisen aihetta. Meillä 1v2kk hämääntyy pilttipurkin kannella aika usein.. Vähän omassa kädessä napsuttaa sitä lapsen nähden ja sit jättää sen vsivihkaa pöydän reunalle.. Muksu nappaa sen "salaa" ja on tyytyväinen :D

Pysy kannassasi, että ei on ei. Lapsi saa huutaa ja sinä voit lohduttaa ja vaikka ottaa syliin. KÄYTÄ KORVASUOJAIMIA! Peltorit tahi tulpat päässä se rääkynä ei räjäytä päätä ja on helpompi kestää..