En halua lapsestani "ainoaa lasta"

Vierailija kirjoitti:

En ole huomannut samaa, en todellakaan! Mutta pari kaveriani on ainoita lapsia ja he ovat sanoneet, että toivoivat kovasti sisarusta silloin kun olivat lapsia. Kadehtivat kuulemma niitä, joilla oli sisarus. Toisella kavereistani on nyt vanhemmat jo aika heikossa kunnossa (yli 75-vuotiaita) ja kaverilla on paljon huolta ja järjestelyitä liittyen vanhempiensa tilanteeseen. Hän sanoo, että nyt aikuisenakin olisi ihanaa, jos olisi sisarus, jonka kanssa jakaa näitä huolia.

Mun isällä on 3 sisarusta ja kukaan ei silti auta heikossa kunnossa olevan vanhemman kanssa. Ei ne sisarukset ole mikään tae onnesta ja auvosta. Minullakin on paljon sisaruksia, mutta yhden, jonka kanssa aina lapsena leikimme, kanssa en ole edes väleissä, koska varasti minulta aikuisiällä. En ole pystynyt luottamaan sen jälkeen. Ei se suuri perhe ja sisarukset siis aina mitään onnea ja auvoa tuo. On normaalia kadehtia sitä, mitä ei ole. Minä itkin siskoni takia viimeksi kaksi päivää sitten, kun hän tuli työpaikalleni syytämään loukkauksia. On joo sisarukset ihania.

Jaa, kaikki mun tuntemat ainot lapset ovat täysin normaaleja ja eivät eroa niistä, joilla on sisaruksia. 

Toki muutama ainokainen toivoo vielä aikuisenakin sisarusta ja toisaalta en ole kuullut yhdenkään jolla sisaruksia on, toivovan pääsevänsä niistä eroon. Tämän huikean laajan ja tieteellisesti pätevän otannan perusteella päättelisin siis sisarusten olevan enemmän rikkaus kuin haitta.

Mutta muuten olen samaa mieltä kuin pari muutakin kommentoijaa - muut tieteelliset näytöt eivät tue sitä, että ainokaisilla menisi jotenkin huonosti. 

Joo eipä se ainokaisuus sinänsä tee ihmisestä hyvää, huonoa, onnellista tai onnetonta. Eiköhän se riipu eniten siitä, millainen vanhempi olet lapsellesi.