Miten päästä yli katkeruudesta?

Kiitos kaikille todella kannnustavista ja asiallisista kommenteista! 😊 Lämmittää mieltä! Yksin jäämistä en myöskään pelkään yhtään koska olen yksin nytkin ja edellisen eron jälkeenkin ihan kokonaan. Pärjään liiankin hyvin kuten sanoin. Elämä on vaikeaa ei voi muuta sanoa! Ap

Miten päädyit tuollaiseen katkeruuteen? Tunnistatko missä vaiheessa parisuhteenne alkoi menemään alamäkeä? Mistä alamäki johtuu? Oletko yritränyt korjata tilannetta? Oletko kertonut miehellesi tunteistasi? Oletteko jutelleet avoimesti sinua painavista asioista? Mikset enää osaa olla onnellinen? Eikä ole mitään onnellisia asioita elämässä? Yritätkö tavoitella haavekuvia ja mahdottomuuksia? Entä jos eroat ja jäät yksin kun unelmien miestä ei löydy, onko ok, pystytkö hyväksymään sen? Oletko valmis elämään yksin? Olisitko onnellinen eron jälkeen? Mikä tekee sinut onnelliseksi?

En osaa kertoa ratkaisua tilanteeseesi mutta nämä asiat itse kävisin läpi jos olisin samassa tilanteessa. En tiedä auttaako mutta jos vaikka kirjoittaisit paperille vastaukset esim. noihin kysymyksiin niin voisit saada ajatuksiisi selkoa ja tehtyä päätöksiä asioista.

Olen siis läpikäynyt ja selvittänyt edellisen kirjoittamat tilanteet, haaveet etc. Mielestäni en vaadi liikoja. Miehen aloite seksiin edes joskus olisi mielestäni kohtuullista. Kun en ole tehnyt aloitetta seksiin tai läheisyyteen on kummastakin nyt siis kolme vuotta. Muutenkin haaveilen arkisista asioista ja edes joskus kaksin vietetystä ajasta. Kumpikaan näistä ei ole toteutunut. Jos olisi seksi/läheisyyttää kestäisin jotain muita puutteita tai jos henkisellä tasolla saisin jotain kestäisin näiden puutteen. Mutten kaikkea. Olen kertonut kaiken juurta jaksaen hänelle. Hän vastaa käytännössä joka asiaan "en tiedä". No ei auta kun jatkaa elämää ja toivoa helpompia päiviä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Olen juuri tuo vihainen pommi! Vihaan kaikkea karkeasti sanottuna. Tiedostan sen liiankin hyvin. Jo 3v ilman seksiä on pisin aika mitä on ollut teinivuosien jälkeen. Esikoinen on sanonut ettei kestäisi meidän eroa useaan otteeseen. Siinä on oikeasti aikuisena todella vaikea mennä kertomaan että "sun on vaan pakko kun äiti ei kestä isäpuolta"! Musta ajatuskin tuntuu törkeälle lasta kohtaan joka on jo kerran äidin väärän valinnan takia joutunut eron kestämään. Ei, muutaman vuoden seison vaikka päälläni että hänestä tulee aikuisempi. Mua ei varmaan voi auttaa mikään tai kukaan. Tätä suhdettakaan en voi pelastaa. Ap

Ymmärrän ihan hyvin, että lapset menevät omien tunteiden edelle. Mutta silti epäilen, mahtaako se tässä tapauksessa olla paras ratkaisu? Lapsethan mielellään sopeutuvat ja elävät siinä tilanteessa, mikä on sillä hetkellä vallitsevin. Heille on vaikea ehdottaa mitään muutosmomenttia, koska luontaisesti se pelottaa. Eikä tarvitse olla edes mitään traumaa taustalla, mutta tietenkin erityisesti jos jotain sellaista on. Nyt tärkein on sinun itsesi miettiä miten voisit elää parhaiten siten, että voit vapautua hieman vihastasi. Se kuluttaa sinun elimistöäsi hirvittävän paljon ja voit sairastua pahasti.

Keinoja: käy juttelemassa jollekkin ammattilaiselle, lue paljon, mietiskele, kehitä itseäsi, opiskele jotain joka voisi tulla sinulle tärkeäksi keinoksi purkaa omaa oloasi. Elä enää nojaa mieheesi. Yhtään. Annan hänen olla, elä odota rakkautta. Elä elämääsi, tietenkin perheenä ja lapset mukaanlukien.

Voimia, tiedän miltä sinusta tuntuu.