Ihmetteleekö kukaan muun Kristiina Halkolan mainetta seksisymbolina?
Kun katselen hänen nuoruudenkuviaan ja -videoitaan, väkisinkin käy mielessä, mikä nyt oikein oli "se juttu". Seksisymbolin ei tunnetusti tarvitse olla mikään kaikista klassisin kaunotar, mutta hänen kasvonsa poikkeavat yleisistä ihanteista jo melkoisen paljon. Silmät ovat syvällä päässä ja kaukana toisistaan, hampaat hapertuneet. Olen ajatellut maineen johtuvan yksinomaan siitä, että sattui esiintymään eroottisessa elokuvassa. Olenko oikeassa? Eli onko niin, että vaikka kyseisen roolin olisi vetänyt variksenpelätin, olisivat miehet halunneet hänet alleen – vai onko Kristiinassa itseisarvosta viettelevyyttä, joka ei vain minulle valkene?
Kommentit (32)
No katsokaa niitä vanhoja filmejä, olishan se tänäkin päivänä aika beibe. Vähän sellainen Paris Hilton tyyppi.
Vierailija kirjoitti:
Ja kukapa tässä ajassa ajattelisi Helena Karenin olleen suuri seksisymboli, vaikka hän on suuri suomalainen elokuvatähti ja todella hyvä näyttelijä, joka oli jo syntymälahjaksi saanut näyttelijäkyvyt ja osaamisen. Ihan samalla tavalla kuin Kristiina Halkola.
Karen? Ettei Helena Kara?
Kyllähän siinä Käpy selän -leffassa se hottisbeibe oli Kirsti Wallasvaara.
Vierailija kirjoitti:
Ei se ulkonäkö, vaan se sensuelli olemus ja ne roolit. Ei Norma Jeane Mortenson myöskään ollut mikään hottis, mutta Marilyn oli ja on.
Katso Käpy selän alla- leffa aikalaislasien läpi.
Norma oli seksitön ainoastaan nuoruuden ja siitä seuranneen viattomuuden vuoksi. Kyllä hänen kuvistaan jo huomaa, että varsin viehättävä nainen sieltä on tulossa. Eli keimailun ohella Marilynistä teki seksisymbolin niinkin mielikuvitukseton asia kuin genetiikka.
Silloin piti olla kommunisti, että sai rooleja. Minun lähipiirissäni ei ollut yhtään kommaria, monet vihasivat niitä ja pelättiin oikeesti, etteikö ne todellakaan tiedä miten asiat siellä naapurimaassa todella ovat.
Vierailija kirjoitti:
Olisin nuorena antanut mitä vaan, jos olisin saanut hänen ulkonäkönsä. Nyt vanhana ajattelen, että Käpy selän alla elokuvassa näytellyt Kirsti Vallasvaara oli se klassinen kaunotar. Kaunis oli Kristiinakin ja hän oli sen ajan tyyliin trendikkäämpi.
Joo, Kirsti Wallasvaara oli todella hyvännäköinen. Ja seksikäs, paljon ajattomamman näköistä kauneutta. Kristiina Halkola? Kai sitten jotenkin näyttävä omana aikanaan.
Vierailija kirjoitti:
No katsokaa niitä vanhoja filmejä, olishan se tänäkin päivänä aika beibe. Vähän sellainen Paris Hilton tyyppi.
Nyt erehdyit tyypistä. Ei ole Kristiina Halkola koskaan ollut beibe.
Miten Neuvostoliitossa muka oli asiat huonosti?
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän siinä Käpy selän -leffassa se hottisbeibe oli Kirsti Wallasvaara.
Samaa mieltä. Voihan olla, että jos roolit olisivat menneet toisinpäin, olisivat maineetkin päinvastaiset: Wallasvaara olisi seksisymboli, Halkola nopeasti unohdettu. (Olettaen, että olisivat jatkossakin tehneet toistensa roolit.) Ulkomuoto ei tässä nyt siis todellakaan ole se merkittävin seikka; 'kaunis' ja 'seksikäs' eivät ole toistensa synonyymeja. Siitä huolimatta haluaisin uskoa, ettei Halkolan asema pelkästään parista roolista johdu. Olihan hän flirttaileva muutenkin, esimerkiksi lauluesityksissään.
Hapertuneilla hampailla tarkoitin juuri sitä, mitä voi varmaan olettaakin: vaikutelmaa hauraudesta. Kauneuteen ja terveyteen yhdistetään yleensä vahvat hampaat.
Vierailija kirjoitti:
Miten Neuvostoliitossa muka oli asiat huonosti?
Ei meidänkään opintopiireissä koskaan kerrottu, että Neuvostoliitossa olisi mitään vikaa ollut.
Vierailija kirjoitti:
Tässä näille vielä valvoville lapsosille. 60-luvun satiiria. Vasemmalla Halkola.
Tuosta videosta saa hyvän aavistuksen siitä, mitä tarkoitetaan karismalla. Siinä esiintyy myös Liisa-Maija Laaksonen, mutta katse viipyy kyllä koko ajan Kristiinassa.
Ja kukapa tässä ajassa ajattelisi Helena Karenin olleen suuri seksisymboli, vaikka hän on suuri suomalainen elokuvatähti ja todella hyvä näyttelijä, joka oli jo syntymälahjaksi saanut näyttelijäkyvyt ja osaamisen. Ihan samalla tavalla kuin Kristiina Halkola.